Aborttilaki nyt!
Suomen 50 vuotta vanha aborttilaki on paitsi yksi Euroopan tiukimmista myös lääketieteellisesti vanhentunut. Nyt kaksi aloitetta vaatii lain päivittämistä.
Vuonna 1970 voimaan tullut laki raskaudenkeskeytyksestä oli omana aikanaan edistyksellinen. Se salli abortin sosiaalisin tai taloudellisin perustein ja velvoitti lääkärit antamaan ehkäisyneuvontaa.
”Optimistisesti ajateltuna viidenkymmenen vuoden ajan tällä lailla on turvattu yhdenmukaiset kriteerit raskaudenkeskeytykseen ilman, että se on ollut kiinni yksittäisten lääkäreiden näkemyksistä”, toteaa naistentautien ja synnytysten erikoislääkäri sekä Suomen Gynekologiyhdistyksen puheenjohtaja Oskari Heikinheimo.
”Mutta viidessäkymmenessä vuodessa maailma on muuttunut paljon ja myös raskaudenkeskeytysten hoito on muuttunut dramaattisesti.”
Nykyään Suomen aborttilaki on Euroopan tiukimpia. Yleinen kehityssuunta on painottanut raskaana olevan itsemääräämisoikeutta: suurimmassa osassa Euroopan maita raskauden voi keskeyttää ilman erityistä syytä noin 12. raskausviikolle asti. Myös Suomessa raskaudenkeskeytyksen voi saada 12. raskausviikolle asti, mutta laki vaatii kahden lääkärin lausunnon sekä perustelun keskeytykselle. Nämä ovat keskeisimpiä asioita, joihin Naisasialiitto Unionin OmaTahto2020-kansalaisaloite ja Vasemmistoliiton kansanedustajan Mai Kivelän lakialoite haluavat tarttua.
”Lain isoin periaatteellinen ongelma on, että se ei kunnioita raskaana olevan itsemääräämisoikeutta”, Naisasialiitto Unionin pääsihteeri Milla Pyykkönen selittää.
Vaikka Suomessa on muodostunut käytännöksi tulkita vaatimusta perusteluista löyhästi, antaa laki lääkärille mahdollisuuden arvioida perusteiden pätevyyttä. Se myös mahdollistaa sikiön siittäjän (laissa lapsen isän) sekä sosiaaliviranomaisen tai sairaanhoitajan kuulemisen.
”Sen, että ihminen ei halua raskauden jatkuvan, pitäisi olla riittävän hyvä syy keskeytykselle, eikä omia ihmissuhteita tai elämäntilannetta pitäisi joutua perustelemaan kenellekään”, Kivelä linjaa.
Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen raportin mukaan vuonna 2019 yli 92 prosenttia raskauden keskeyttäneistä ilmoitti sosiaaliset syyt perusteeksi päätökselleen. Jos lääkärit alkaisivat evätä abortteja, hakijat joutuisivat valittamaan Sosiaali- ja terveysalan lupa- ja valvontavirasto Valviraan, mikä hidastaisi menettelyä entisestään.
Milla Pyykkösen mukaan tiedossa ei ole tapauksia, joissa lääkäri olisi kieltäytynyt myöntämästä aborttia sosiaalisin syin, mutta Valviraan on tullut huomautuksia lääkäreistä, jotka ovat yrittäneet puhua keskeytystä hakevaa ympäri tai jotka ovat pitäneet aborttia moraalisesti vääränä ratkaisuna.
”Mikään laki ei tietenkään takaa, etteikö lääkäri voisi käyttäytyä epäasiallisesti, mutta lailla on signaalivaikutus, jonka myötä lääkäri toimisi vielä selvemmin väärin kyseenalaistaessaan keskeyttäjän syitä.”
”Miksei meillä saman tien voisi olla liberaali laki, kun seksuaalioikeudet ovat kerran osa ihmisoikeuksia?”
Lakiuudistukselle on myös laaja terveydenhoitoalan tuki: muun muassa Väestöliitto, Suomen Gynekologiyhdistys ja Suomen Kätilöliitto ovat ilmoittaneet kannattavansa lakimuutosta.
Suomen Kätilöliiton puheenjohtajan Katriina Bildjuschkinin mielestä henkilökunnankin työ helpottuisi, jos laki ei ikään kuin vaatisi kaksilla rattailla istumista: terveydenhuoltohenkilökunnan on selvitettävä perusteluja keskeytykselle, vaikka lakia tulkitaankin liberaalisti.
”Miksei meillä saman tien voisi olla liberaali laki, kun seksuaalioikeudet ovat kerran osa ihmisoikeuksia? Terveydenhoitolaki käskee auttamaan ihmistä niissä tilanteissa, joissa hänen terveytensä ja hyvinvointinsa vaativat toimenpiteitä ja hoitoa. Meidän tehtävämme ei ole moralisoida, vaan katsoa, että asiakas saa mahdollisimman paljon laadukasta tietoa, jonka perusteella hän pystyy tekemään itselleen oikean päätöksen.”
Nykyinen laki myös velvoittaa kaksiportaisuuteen: ensimmäinen lausunto raskaudenkeskeytyksestä haetaan perusterveydenhuollosta ja toinen erikoissairaanhoidosta, jossa keskeytykset tehdään. Molempina kertoina raskauden keskeyttäjälle tehdään myös gynekologinen tutkimus. Oskari Heikinheimon mukaan lääketieteellistä perustelua tutkia samaa potilasta viikon välein ei kuitenkaan ole.
Myös Katriina Bildjuschkin huomauttaa, että resurssien tuhlauksen lisäksi turhat tutkimukset ovat epämiellyttäviä ja jopa nöyryyttäviä.
”En ole koko urani aikana tavannut yhtäkään henkilöä, joka riemusta kiljuen tulisi gynekologiseen tutkimukseen.”
Syy kahden lääkärin lausuntoon liittyy raskaudenkeskeytyksen historiaan. Lain säätämisen aikaan abortti tehtiin aina kirurgisesti, jolloin oli perusteltua, että raskaus todetaan ensin perusterveydenhuollossa ja sen jälkeen keskeytetään erikoissairaanhoidossa. Nykyään kuitenkin yli 97 prosenttia keskeytyksistä tehdään lääkkeellisesti, eli keskeytyksen voisi tehdä perusterveydenhuollossa tai esimerkiksi ehkäisy- ja perhesuunnitteluneuvoloissa.
Heikinheimon ja Bildjuschkinin mukaan olisikin kaikkien etu, että hoitoketjua terävöitettäisiin ja että lääkkeellinen alkuraskauden keskeytysten hoito tehtäisiin monipuolisissa ja osaavissa perhesuunnitteluyksiköissä, jolloin hoidon jatkuvuus ja yksilöllisyys olisi paremmin taattu, eikä asiakas joutuisi siirtymään eri yksiköiden välillä. Kirurgiset keskeytykset suoritettaisiin edelleen erikoissairaanhoidossa.
”Olennaista on taata riittävä asiantuntemus ja osaaminen yksikköihin, joissa raskaudenkeskeytykset hoidetaan, sekä selkeä hoitopolku perusterveydenhuollon ja erikoissairaanhoidon välille”, Oskari Heikinheimo huomauttaa. ”Lain lisäksi Käypä hoito ‑suositukset ovat hyvä keino ohjata hoitokäytänteitä, ja niitä voidaan päivittää useammin kuin lakia.”
Milla Pyykkösen mukaan on myös olemassa selkeää tutkimustietoa siitä, että tiukka lainsäädäntö ei vaikuta suoraan keskeytysten määrään, vaan siihen vaikuttavat ennen kaikkea lisääntymisterveys- ja ehkäisypalveluiden saanti sekä naisten seksuaalinen itsemääräämisoikeus.
”Mukana kampanjassa olevat lääkärit pitävät todella tärkeänä, että laissa on edelleen mukana ehkäisyneuvonta. Keskeytys ei ole vain toimenpide, joka hoidetaan pois alta, vaan lääkärillä on velvollisuus antaa eväitä jatkoehkäisyyn.”
Suomessa onkin menestyksekkäästi karsittu toistuvasti keskeytykseen hakeutuvien ihmisten määrää. THL:n raportin mukaan aborttien määrät ovat kääntyneet laskuun sen jälkeen, kun seksuaalikasvatus lisättiin pakolliseksi osaksi koulujen opetussuunnitelmaa vuonna 2001 ja jälkiehkäisyn reseptipakko poistettiin 15 vuotta täyttäneiltä vuonna 2002.
Sen lisäksi, että nykyjärjestelmä on raskas muutenkin kuormittuneelle terveydenhuollolle, on se sitä myös raskauden keskeyttäjille. Milla Pyykkösen mukaan keskeytystä hakevien elämään vaikuttaisikin eniten kaksiportaisen järjestelmän yksinkertaistaminen.
”Asiallista tietoa abortista ‑hankkeessa vuosina 2011–12 kerättiin kokemuksia keskeytyksen tehneiltä. Heidän kommenteissaan toistui hämmennys siitä, kuinka pitkään prosessi kestää. Mitä pidempään ei-toivottu raskaus jatkuu, sitä enemmän se vaikuttaa kehoon ja sitä haastavammaksi prosessi voi muuttua.”
Mai Kivelä on samoilla linjoilla. ”Jos ihminen haluaa abortin, hän ei varmasti toivo, että raskaus jatkuisi byrokratian takia yhtään pidempään kuin on tarpeen. Nykyinen järjestelmä on tarpeettoman kuormittava raskaana olevalle ja pahimmillaan jopa traumatisoiva. Lainsäätäjänä haluan varmistaa, että Suomi on maa, jossa raskaudenkeskeytys on vapaa, turvallinen ja yksilön oikeuksia kunnioittava prosessi kaikille, jotka siihen päätyvät. Tällä hetkellä näin ei ole.”
Mai Kivelän lakialoite ei ole kuitenkaan edennyt eduskunnassa toivotulla tavalla.
”Kun aloin kerätä nimiä, ajattelin, että totta kai tällainen hyvä ja lakiteknisesti helppo lain päivitys saisi nopeasti tarvittavan määrän nimiä taakseen. On kuitenkin käynyt selväksi, että feministiset aloitteet eivät ole kaikkien prioriteettilistan kärjessä, ja aloite ei etene kovin helposti”, Kivelä sanoo.
Myös Pyykkösen mukaan on tavallista, että erityisesti naisiin liittyvät kysymykset on helppo sivuuttaa, koska tilanteen ajatellaan jo olevan riittävän hyvä. Ihmisille syntyy myös herkästi vääriä mielikuvia aiheesta. Vapaa abortti ei tarkoita, että abortin voi tehdä milloin ja missä vain, vaan se tarkoittaa ihmisen itsemääräämisoikeutta.
”Valtaosa keskeytyksistä tehdään ennen 12. viikkoa, ja jo nyt laissa on pykäliä siitä, että keskeytyksen voi tehdä myöhemmin perustelluista syistä. Näitä viikkorajoja ei ole tarkoitus muuttaa kansalaisaloitteella”, Pyykkönen selventää.
”Tällä hetkellä aborttilainsäädäntömme vertautuu Euroopan konservatiivisiin maihin, joissa poljetaan ihmisoikeuksia.”
Uusi aborttilaki vahvistaisi olemassa olevan käytännön mukaisia abortin saamisen perusteita, yksinkertaistaisi prosessia ja säästäisi yhteiskunnan voimavaroja. Lisäksi se lähettäisi vahvan viestin.
”On tärkeää, että kansainvälisessä kontekstissa Suomi asemoituu maaksi, joka tekee feminististä politiikkaa ja turvaa yksilön itsemääräämisoikeuden. Tällä hetkellä aborttilainsäädäntömme vertautuu Euroopan konservatiivisiin maihin, joissa poljetaan ihmisoikeuksia”, Mai Kivelä tiivistää. ”Kansalaisaloite luo tarvittavaa painetta ja liikehdintää, jotta lakia voitaisiin muuttaa.”
Katriina Bildjuschkinin mukaan kyse on myös laajemmasta seksuaalipoliittisesta näkökulmasta.
”Jos raskaudenkeskeytyslaki olisi ajantasainen, se voisi myös tehdä hyvää kaikille muille itsemääräämis- ja seksuaalioikeutta koskettaville laeille. Jokaisella on oikeus päättää omasta kehostaan, seksuaalisuudestaan ja siitä, miten omaa kehoaan elää todeksi ja käyttää. Raskaudenkeskeytyslainsäädäntö on osa tätä keskustelua.”
MIKÄ?
OmaTahto2020 on kansalaisaloite, jonka tavoitteena on päivittää Suomen laki raskauden keskeyttämisestä nykyaikaiseksi, eurooppalaista lainsäädäntöä vastaavaksi ja raskaana olevan itsemääräämisoikeutta kunnioittavaksi. • www.omatahto2020.fi