Opetusministeri Li Andersson (vas.) ja
kansanedustaja Saara-Sofia Sirén (kok.) haluavat molemmat tasa-arvoisemman yhteiskunnan. Pyysimme liberaalia oikeistolaista ja radikaalia vasemmistolaista kertomaan, millaista tasa-arvoa he tavoittelevat ja miten. Miltä feminismi näyttää politiikan vastakkaisilla laidoilla?
Syyskuussa 22-vuotias Mahsa Jina Amini kuoli Iranin moraalipoliisin pidättämänä. Pidätyksen syy oli se, että Amini oli poliisin mukaan pukeutunut siveettömästi. Ihmisoikeus- ja vähemmistökysymyksiin erikoistunut tutkija Airin Bahmani haluaa yhdenvertaisuutta ja demokratiaa Iraniin.
Turvallinen tila ymmärretään julkisessa keskustelussa usein väärin, kirjoittavat sukupuolentutkimuksen professori Leena-Maija Rossi ja nykykulttuurin tutkimuksen yliopistonlehtori Tuija Saresma. Turvallisessa tilassa on kyse toisten kunnioittamisesta.
Kesällä 2021 Vilma Jää oli yhtäkkiä kaikkialla. Kaija Saariahon Innocence-oopperassa debytoinut laulaja hurmasi kansainväliset yleisöt vienankarjalaiseen joikuun ja karjankutsuhuutoihin pohjaavilla laulutekniikoillaan. Sooloartistina Jää luo feministisesti kantaaottavaa kansanmusiikkia tähän päivään eikä pelkää olla vihainen.
Kysyimme viideltä feministiltä, millainen on aatteen tulevaisuus – tekeekö feminismi itsensä tarpeettomaksi? Pystyvätkö feministit kerääntymään yhdeksi rintamaksi? Jos haastateltavia käy uskominen, tiedossa on myötätuntoa ja monimuotoisen elämän kunnioitusta. Lisäksi saamme heittää hyvästit nykyiselle talousjärjestelmällemme. (Heippa!) Tältä näyttää feministinen haaveilu.
Feminismi on monia asioita: identiteetti, kansanliike, teoreettinen perinne ja vallankumous. Usein siitä puhutaan aaltojen jatkumona. Mistä metafora on peräisin? Entä ovatko eri aaltojen kahnaukset ajamassa feminismiä kohti kriisiä?
Homo- ja lesbotutkimuksen edelläkävijä Kati Mustola ja Mummolaakso ry:n varapuheenjohtaja Virva Hepolampi kertovat, millaista oli elää ja rakastaa 1980-luvun sateenkaarevassa Helsingissä.