Cicciolina ei häpeä seksiä eikä pornoa: ”Olen ollut vallankäyttäjä”
Ilona Staller on tehnyt seksistä työn juontajana, poliitikkona, taiteilijana ja pornotähtenä. Cicciolina nousi tähdeksi seksineuvojana ja tekee paluun vanhaan rooliinsa Tulvassa.
Kun Roomassa alkaa mädäntyä, tietää kesän tulleen. Heinäkuun alussa tien varsilla seisovat jäteastiat ovat niin täynnä, etteivät kannet mahdu kiinni. Harmaiden roskalaatikoiden vierellä lojuu sekaisin kymmeniä sinisiä ja mustia pusseja. Niitä ympäröivät puristetun appelsiinin jämät, kananmunan kuoret, juuston kannat. On 37 astetta lämmintä ja haisee.
Roskisten vieressä, tienpenkan upottavalla hiekalla lippispäinen, tiukkaan ja eri värein kuvioituun trikoohaalariin pukeutunut vaalea nainen ottaa piikkikoroissa varovaisia sivuaskelia.
Hän nyrpistää nenäänsä.
”Apua, en tiedä, miten voin tulla lähemmäs sinua. Yököttävää!”
Ilona Staller on parkkeerannut vanhan mersunsa täydellä parkkipaikalla niin, että joutuu melkein hyppelehtimään kadulle levinneiden jätteiden yli.
Tämä nainen tietää, miltä tuntuu, kun puoli maailmaa kohtelee kuin roskaa. 80-luvulla hän oli massojen VHS-nauhureissa ja yhteenliimautuneilla lehtien sivuilla. Hän edusti konservatiivien silmissä kaikkea kamalaksi tuomittua: vapaata seksiä, estottomuutta ja alastomuutta. Vuosisadan skandaali on syntynyt, lehtiotsikot kirkuivat.
Kävelemme sisään Stallerin kantapaikkaan. Hän suostuu tapaamaan vain laitakaupungin ravintola Cibevossa.
”Asun tässä lähellä. Tämä on ainoa paikka, jossa voin olla näin kuumalla, koska täällä on ilmastointi.”
”Tämä ja viileä uima-allas.”
Paikan sisustus on sekoitus Ikeaa ja villiä länttä. Pöytinä ovat muoviset nelikulmaiset puutynnyrit. Niiden ääressä ruokaillaan baarijakkaroilla.
Tiskin takaa Staller toivotetaan tervetulleeksi tuttavallisin moikkauksin. Tarjoilijat tietävät, että hän juo Corona-oluensa sitruunan viipaleella höystettynä ja hänen lempiannoksensa on perinteinen roomalainen amatriciana-pasta.
”Taas tekisi mieli sitä tomaattista pekonipastaa, mutta ei pysty, olen dieetillä”, Staller sanoo ja puuskahtaa liioitellun turhautuneesti. Tummanpunaisiksi maalatut suupielet kääntyvät leveään hymyyn.
Siinä se on, maailmankuulu hymy. Cicciolina-hymy.
Ensimmäisestä skandaalista on kulunut jo yli neljäkymmentä vuotta.
Staller oli vastikään muuttanut Milanosta Roomaan ja aloittanut radiojuontajana. Itsenäinen radiokenttä oli vasta syntymässä, ja pienet asemat kokeilivat uusia muotoja. Staller juonsi eroottista yöohjelmaa. Sen nimi oli Voulez-vous coucher avec moi. Suomeksi Haluatko mennä sänkyyn kanssani.
Stallerilla oli tapana kutsua kuulijoita cicciolinoiksi, pönkiksi pikkupojiksi ja -tytöiksi, ja ajan myötä nimi tarttui juontajaan itseensä. Oli vuosi 1976.
”Tällainen ohjelma oli Italiassa ennenkuulumaton. Sain paljon julkisuutta. Kaikki sanoivat, että onpas kaunis vartalo muuten tuolla radioäänellä. Se oli upeaa.”
Staller vastasi kuulijoiden kysymyksiin seksistä ja seksuaalisuudesta, kuiskaili seksikkään kuuloisia fraaseja. Eräänä yönä lähetykseen soittanut kuulija kysyi:
”Cicciolina, mitä tarkoittaa masturbointi?”
Studiossa Staller mietti hetken, työnsi sitten kädet alushousuihinsa ja alkoi masturboida äänekkäästi.
Lähiöravintolan valaistus on kuin huoltoasemalla: liian kirkas ollakseen kodikas.
Siellä näkee, miten ihmiset katsovat. Moni nuorimmista asiakkaista vilkuilee sinilinssisiä aurinkolaseja, Budapest-tekstillä varustettua lippistä, vartalonmyötäistä sukka-asua ja vaaleaksi värjättyä, eilisen uima-altaassa virkistäytymisen jäljiltä lättänää hiuspehkoa.
Hän erottuu farkkukansasta ja geelillä suituista pystytukista.
Keski-ikään ehtineet katselevat eri tavoin. Pitkään ja tarkasti. He tunnistavat.
Staller ei hätkähdä, päinvastoin.
”Minusta katseiden kohteena oleminen on aina ollut hauskaa ja nautinnollista”, hän sanoo.
Samalla tavalla hän suhtautuu seksiin ja alastomuuteen.
”Olen pienestä asti pitänyt alastomuutta maailman luonnollisimpana asiana. Meidät on luotu kauniiksi, joten miksi häpeäisimme vartaloitamme.”
Jo ihan ensimmäinen seksikerta oli täynnä onnea ja tyydytystä. Stallerin silmäkulmat kaventuvat hymystä viiruiksi.
”Usein ihmiset näkevät seksissä jotain likaista. He sanovat: Hyi, seksiä! Syntiä! Pidän sitä ihmeellisenä. Seksi on kaunista ja ihanaa, täynnä värejä. Mehän elämme kiitos seksin! Minäkään en olisi syntynyt, jos äitini ei olisi harrastanut seksiä isäni kanssa. Heidän yhteisyydestään ja siitä spermasta syntyi Ilona.”
Staller syntyi vähävaraiseen nelilapsiseen perheeseen Unkarin Budapestiin vuonna 1951. Elettiin maailmansodan jälkeisessä puutteessa, Neuvostoliiton etupiirissä. Budapest oli täynnä tuhoutuneita rakennuksia, se oli kärsinyt pahasti sodan taisteluissa.
Stallerin isä jätti perheen pian Ilonan syntymän jälkeen. Äiti ja sisarukset jäivät pieneen taloon laitakaupungille. Vieressä kulkivat raitiovaunukiskot.
”Muistan, kuinka inhosin raitiovaunun ääntä, se valvotti minua öisin. Aamuisin menin kouluun väsyneenä. Rukoilin jumalaa, että saisin aikuisena rauhallisen kodin, johon ei kuulu öisin liikenteen melua.”
Sitten äiti nai virkamiehen ja elämä muuttui.
Nuori Staller löysi hippiaatteen ja alkoi kuljeskella ympäriinsä leveälahkeisissa farkuissa ja t-paidassa, kukkakruunu päässään.
”Kaikki lauloivat kuorossa kukkien, vapauden ja seksuaalisuuden puolesta. Se oli ihanaa aikaa.”
Seksuaalinen vapaus oli teema, joka viehätti Stalleria eniten.
”Siitä lähtien olen tuntenut itseni kukkatytöksi, kevytmieliseksi kapinalliseksi – romanttiseksi fricchettonaksi”, Staller sanoo.
Fricchettone tarkoitti 1970-luvulla ulkonäkökeskeistä kapinallista, joka näennäisesti vastustaa yhteiskunnan vallitsevia arvoja, mutta toisin kuin oikea anarkisti, ei kannata mitään varsinaista ideologiaa. Kevytkenkäistä hippiä.
Nykyään sanaa käytetään pilkkamielessä: ulkonäöltään huoliteltu, suitsukkeita polttava kaupunkilainen, joka pitää meteliä sosiaalisesta omatunnosta ja ilmaisee mielipiteitään ahkerasti lähinnä sosiaalisessa mediassa.
Parikymppisenä Staller aloitti mallintyöt. Hän rakastui ja lähti italialaisen miehen matkaan. Pariskunnan kotona, lähellä Milanon rautatieasemaa, syötiin joka ilta spagettia ilman kastiketta. Asunnossa ei ollut edes omaa vessaa.
”Tajusin, että elämäni tulisi olemaan sielläkin köyhää”, Staller sanoo.
Hän pyysi mieheltä avioeroa, maksoi viulut, muutti Roomaan ja asettui asumaan ensimmäiseen omaan vuokra-asuntoonsa esikaupunkialueelle. Samalle, jossa hän istuu jälleen tänään, kun Cicciolinan vuosikymmenten jet set -elämä on takanapäin: rahat ja maine ovat kuluneet.
Koti on nyt vilkkaasti liikennöidyn, hiekanväristen kerrostalojen ja päivittäistavarakauppojen reunustaman, arkisen Via Cassian varrella.
Staller oli julkkis jo ennen kuin hänestä tuli pornotähti. Radio-ohjelma oli niin omalaatuinen, että toimittajat olivat soitelleet ja lehdet kirjoittaneet. Rikkaat miehet, kuten menestyvä bisnesmoguli Silvio Berlusconi, olivat kutsuneet kesälomille hulppeille huviloille.
Staller oli päätynyt televisioon ja pieniin elokuvarooleihin.
Suhteet pornoteollisuuteen tarjoili yhteistyökumppani, valokuvaaja-ohjaaja Alessandro Schicchi, joka sai Italiassa myöhemmin lisänimen Pornokuningas. Stallerista tuli hänen muusansa, fantasioiden ruumiillistuma: viaton, mutta avoimen eroottinen Cicciolina.
Staller sanoo, että valitsi pornoalan, koska halusi todella tehdä pornoa.
”Se oli minulle tärkeä kokemus. Kun vuodet vierivät, ihmiset alkavat katua, että ovat jättäneet asioita tekemättä seksielämässään. Minä puolestani olen maistanut kaikkea. Työni kautta olen elänyt seksuaalisuuttani 360 astetta ja nauttinut siitä kaikin aistein”, Staller sanoo.
Valtavirtapornolle on ollut ominaista alistaa nainen miehen fantasioille. Naisnäyttelijöiden tärkein tehtävä on ollut näyttää, että mies nauttii mahdollisimman paljon.
Staller sanoo, että on aina tuntenut itsensä pornossa tekijäksi.
”Enemmänkin se oli niin, että minä olin tekijä, mies objekti. Minä ohjasin heitä: tee näin, tämä asento olisi parempi näin… Olen ollut vallankäyttäjä.”
Tällä vuosikymmenellä pornoala on muuttunut kokonaan, Staller sanoo. Kaikki on siirtynyt verkkoon, ja näyttelijät ovat kertakäyttökamaa. Siitä ovat glamour ja parrasvalot kaukana.
”Näyttelijöiden palkat mitataan muutamissa tuhansissa. Itse tienasin jopa 250 000 euroa yhdestä elokuvasta.”
1980-luvulla, kun pornoteollisuus oli puhjennut Italiassa kukoistukseen, sillä oli myös yhteiskunnallinen rooli. Pornokuninkaan ja hänen suojattiensa, kuten Stallerin, sanotaan ”demokratisoineen” pornon: he toivat alastomuuden ja seksin televisioon kaikkien nähtäville. Yhdessä Schicchi ja Staller perustivat myös pornotuotantoyhtiö Diva Futuran.
Pornoon liittyi arvojen vallankumous. Se oli anarkistien taidetta, joka edusti seksuaalisen vapautumisen aaltoa. Se sopi moralismin vastavoimaksi maassa, jossa katolinen kirkko oli valtavan voimakas ja kristillisdemokraattinen puolue oli hallinnut neljä vuosikymmentä.
Ruumiillinen vapaus kytkeytyi osaksi Italian liberaalin vasemmistopuolueen Partito radicalen ideologiaa. Pornosta tuli osa poliittista vallankumousta.
Kaiken kärjessä keikkui siveästi hymyilevä, vuorotellen povea ja pimpsaa vilauttava, python-käärmettä kaulassaan kantava Cicciolina.
Corona-olutpullo on puolillaan. Staller kaivaa laukustaan itse tekemänsä omaelämäkertakuvakirjan ja avaa sen sivulta 119. Numero on pienen punaisen sydämen sisällä.
”Täälläkin minut pidätettiin”, hän sanoo ja osoittaa kuvaa.
Kuva on otettu Pisan kaltevan tornin edessä. Stallerilla on päässään valkoinen kukkakruunu ja yllään läpinäkyvä harsohaalari, jossa on alapään kohdalla valtava reikä. Lanteilla keikkuu valkoinen turkki, joka peittää takapuolen. Suu on kääntynyt tunnistettavaan hymyyn.
”Olimme kuvaamassa, kun poliisi tuli ja vei minut pois alastomuuden takia.”
Pornovallankumouksesta huolimatta Stallerin epäsovinnaisuus ei istunut 1970- ja 1980-lukujen maailmaan järin hyvin. Syytteitä siveettömyysrikoksista kertyi yhteensä viitisenkymmentä. Asianajokuluihin ja sakkoihin kului sievoisia summia.
Staller vakavoituu ja hiljenee. Hän alkaa katsella sivuun ravintolan pastahyllyjen suuntaan.
”Minä niin tykkään siitä tomaattipastasta. Harmi, että pitäisi tiputtaa neljä kiloa. Illalliseksi saisin syödä vain kananrintaa.”
”Oluttakin tulee välttää.”
Taas hiljaisuus.
Sitten Staller rykäisee ja sanoo hiljaa, että on saanut maksaa valinnoistaan.
”Niinä aikoina, jolloin tein ihan kaikkea, minut vietiin väkisin pois julkisilta paikoilta. Oli rankkaa olla seksuaalisen vallankumouksen johtaja. Sillä sitä minä olin.”
Viranomaiset eivät olleet ainoita moralisoijia. Cicciolinan kielellä vastustajia kutsutaan nimellä cattivo cicciolino, ilkeät pullukat. He ovat ihmisiä, jotka eivät ymmärrä Cicciolinan rakkauden filosofiaa.
Kriittisiin ääniin kuuluu säädyttömyyttä kauhistelevia konservatiiveista feministeihin. Jälkimmäiset uskovat Stallerin tehneen tasa-arvolle karhunpalveluksen.
Pornon lisäksi paheksuntaa herättivät eroottiset esiintymiset televisiossa ja lavoilla. Staller olisi usein halunnut tehdä rohkeampaa, mutta tuottajia pelotti.
Oli puolustajiakin. Italian ikoninen elokuvaohjaaja ja intellektuelli Federico Fellinikutsui vuonna 1987 sanomalehti La Stampassa Cicciolina-ilmiötä uneksi.
”Kaikki reagoivat epämukaviin uniin samalla tavalla. Ne vaivaannuttavat meitä, ja siksi ne halutaan kieltää. Mitä enemmän ne käyvät vastaan sitä, mikä on meistä järkevän ja hyväksytyn normin mukaista, sitä enemmän haluamme häivyttää ja unohtaa ne. Kaikki Cicciolinan ympärillä tapahtuva on juuri näin.”
Katolisessa maassa syntyy kiistoja kirkon kanssa. Cicciolina ei nähnyt alastomuudessa tai seksissä syntiä. Hänen mielestään syntiä ei ole olemassakaan.
”Ihmiset sanovat, että Staller on moraaliton. Se on tekopyhää. Moraalinen omatuntoni on paljon puhtaampi kuin esimerkiksi korruptoituneiden poliitikkojen, jotka ryöstävät miljoonia omiin taskuihinsa”, Staller sanoo.
”Olen puhdas, rehellinen ja suloinen. Koko elämäni olen taistellut vapaan seksuaalisuuden puolesta. Olen feministikin, omalla tavallani. Minulla on oikeus päättää siitä, mikä on minun. Minun vartaloni, minun valintani.”
Lopulta Staller lähti itse politiikkaan, ihan perinteiseen parlamenttityöhön. Vuonna 1987 hän kiersi ahkerasti Italiaa ja haali äänestäjiä näyttävällä kampanjalla.
Kampanja-autoa kuljetti Jeesukseksi pukeutunut mies. Vieressä käsiään heilutti yläosaton, kukkakruunuinen Staller, joka kantoi kainalossaan pehmonallea.
Aukiot täyttyivät uteliaista. Moni halusi koskettaa Stallerin rintoja, ja saikin. Kampanjalause kuului: ”Ei ydinvoimalle – lämmitetään itseämme rakkauden ja auringon energialla.” Se siivitti vaalivoittoon: noin 20 000 italialaista valitsi kevään 1987 vaaleissa Partito radicalen Cicciolinan.
Staller mukautui liberaalin radikaalipuolueen arvoihin hyvin. Hänen poliittisiin päämääriinsä kuului esimerkiksi seksuaalikasvatuksen lisääminen ja eläinten sekä seksuaalivähemmistöjen oikeuksien ajaminen. Myös oma etu kiinnosti: hän ajoi siveettömyysrikosten rangaistuksen lieventämistä.
Syksyllä 1988 Staller istui Suomen eduskunnan lehtereillä pinkki pehmoeläin sylissään. Hän oli saapunut kansanedustajana tutustumaan pohjoiseen demokratiaan. Hän antoi lausuntoja rakkauden voimasta, mainosti kirjaansa ja esitteli useissa paikoissa rintaansa. Tv-uutisissa oltiin huolissaan, paljasteleeko hän myös eduskunnassa.
Odotus palkittiin. Staller nousi ylös lehtereillä ja veti toisen rintansa esille. Puhemies Matti Ahde huomasi.
”Lehterillä… pyydän olemaan… hiljaa.”
Lehdet kirjoittivat Stallerin häpäisseen eduskunnan. Poliittisten lehtien päätoimittajilta kysyttiin Ajankohtaisessa kakkosessa näkemystä julkkisten menestymisestä politiikassa.
”Meillä ei ainakaan ole tätä Kikkioliina-ongelmaa niin kuin joissain muissa maissa”, Turun Päivälehden päätoimittaja Aimo Massinen sanoi.
Italian parlamentissa Staller kutsui kollegoita cicciolinoiksi ja cicciolineiksi. Yläosattomuusnäytökset jatkuivat.
Vuoden 2016 dokumenttielokuvassa La Cicciolina – Godmother of Scandalissa toimittaja-kirjailija Filippo Ceccarelli muistelee Stallerin poliittista aikakautta:
”Kerran hän tuli Viterbon kunnantalolle kesken pyhäpäivän juhlintojen, keskeytti seremonian ja alkoi kutsua paikalla olevia piispoja ja kunnan virkamiehiä cicciolinoiksi. Kukaan ei tiennyt, olisiko hänet pitänyt häätää ulos vai saiko hän sananvapauden nimissä käyttäytyä niin.”
Cicciolina oli tässäkin aikaansa edellä. Hän näytti, ettei poliitikkojen ole pakko olla kokeneita valtiomiehiä voidakseen palvella kansaa. Suomen-vierailunsa yhteydessä hän sanoi Ylelle, että kansalaisten täytyy pystyä ymmärtämään poliitikkoja.
Ymmärrys hälveni melko nopeasti. Stallerin taival edustajana tyssäsi yhteen kauteen, mutta hän oli avannut Italiassa viihteelle oven poliittiselle areenalle. Piakkoin maan pääministeriksi nousi toinen viihdyttäjä, kansanmies Silvio Berlusconi.
Stallerin poliittinen retoriikka noudattaa pitkälti samaa kaavaa kuin kaksi vuosikymmentä sitten. Kun puhe kääntyy Cicciolinan politiikkaan, hänen sanansa alkavat soida ravintola Cibevon seinistä kuuluvampina.
Rakkauden ministeriö. Cicciolinasta ministeri. Seksuaalikasvatus kouluissa. Ehkäisy. Luonto. Eläimet.
Poliittisia pestejä ei ole enää herunut, vaikka Staller on yrittänyt Monzan pormestariksi vuonna 2002 ja Milanon pormestariksi vuonna 2004. Kampanjassaan hän lupasi esimerkiksi muuttaa Milanon historiallisen Sforzescon linnan kasinoksi.
Siispä elämään on pitänyt keksiä muuta. Jotain on tullut myös etsimättä.
”Haloo?” Staller vastaa puhelimeen.
”Hyvin, entä sinulla? Missä olet? Tule käymään täällä. Olen erään suomalaisen toimittajan seurassa. Hän haluaisi kovasti tavata sinut.”
Staller hyvästelee soittajan ja lähettää lentosuukkoja.
”Poikani lupasi tulla käymään, mutta katsotaan tuleeko, hän on niin kiireinen”, hän sanoo sitten.
Stallerin poika Ludwig Maximillian Koons on 26-vuotias uraansa aloittava nykytaiteilija. Komea ja erittäin lahjakas, äiti kehuu.
”Toivon, että hänestä tulee kuuluisa ja hän tienaa paljon rahaa. Hän käy usein Amerikassa isänsä luona, ja olen rohkaissut häntä muuttamaan sinne. Mutta eihän hän äitiään kuuntele, sellaisia nuoret ovat”, Staller sanoo.
Stallerin toinen ex-aviomies ja Ludwigin isä Jeff Koons on kuuluisa nykytaiteilija.
Stallerin ja Koonsin rakkaudesta syntyi Ludwigin lisäksi teoksia – jälleen yhden skandaalin ainekset. Made in Heaven -niminen sarja veistoksia, maalauksia ja valokuvia kohahdutti Venetsian biennaalissa vuonna 1990. Se kuvaa pariskuntaa harrastamassa seksiä eri asennoissa.
Lyhyttä liittoa seurasi avioero, särkynyt sydän ja huoltajuuskiista.
”Mahassa vääntää vieläkin, kun ajattelen sitä. Ja ex-mieheni, josta tuli minun takiani miljonääri, ei anna minulle penniäkään elatusrahaa. Minun on tienattava omat rahani, sillä hän ei elätä minua.”
Staller kertoo olevansa hieman pettynyt rakkauteen. Hän ei koe, että olisi kahden avioliiton jälkeenkään löytänyt todellista rakkautta. Ja iän myötä tulee vain nirsommaksi miesten suhteen, hän sanoo.
”Eihän se niin ole, että kun ylittää viidenkympin, ei voisi enää löytää elämänsä rakkautta. Sen voi löytää milloin vain, ja sitä minä toivon. Kuka tietää, ehkäpä minä löydän itselleni suomalaisen cicciolinon.”
Seuraa iloinen naurunhelähdys.
”Totuus on, että vaikka minulla on paljon ystäviä, olen elänyt elämääni yksin jo 25 vuotta. Joskus ihastun, mutta se menee ohi nopeasti. Kyllähän minä masturboin, mutta sänkyni on tyhjä.”
Cicciolinan kultakausi on mennyttä elämää. Staller on matkustanut ympäri maailmaa, yöpynyt luksushotelleissa, juonut samppanjaa ja ajanut kyläkauppias Vesa Keskisen Ferrarilla. Nyt häntä harmittaa, ettei edes Keskinen ota yhteyttä.
”Olimme Vesan kanssa hyviä ystäviä. Ehkäpä hänen uusi kumppaninsa on mustasukkainen ystävyydestämme ja siksi hänestä ei enää kuulu.”
Media kiinnostuu yhä harvemmin. Kantaravintolan virkaa toimittaa lähiökuppila ja parkkipaikalla nököttävä vanha valkoinen Mersukin kaipaisi pesua.
Silti Staller tahtoo edelleen pitää Cicciolinaa elossa. Hän haluaa kutsua itseään taiteilijaksi, myydä maalaamiaan tauluja, etsiytyä tosi-tv-ohjelmiin, etsiä tuottajia tekemään hänestä elokuvia. Lähettää Cicciolina-mainosmateriaalia WhatsAppissa Tulvan toimittajalle.
Hän ei suostu kuvattavaksi, mutta antaa käyttöön suuren määrän kuviaan. Osa niistä muistuttaa Photoshop-kuvituksia. Hän suutelee paperilappua ja kirjoittaa huulipunajälkien ylle: Tulvan lukijoille, suurella ystävyydellä, suukkoja Cicciolinalta, Ilona Stallerilta.
”Ja myyn tavaroitani, alusvaatteitani: pikkuhousuja ja rintaliivejä”, Staller sanoo. Hänen nettisivuillaan on myynnissä myös hänen Giuseppe-niminen lasidildonsa. Hinta on 5 000 euroa.
Ei hän silti ole koskaan kaivannut sääliä.
”Jokaista avantgardistia eli ihmistä, joka tekee jotain yhteiskunnan sääntöjen vastaisesti muita ennen, katsotaan pahasti.”
Kansa kysyy, Cicci vastaa
Olen ylpeä vaginastani. Voinko vilautella sitä kadulla?
”Kadulla käveleminen vagina paljaana ei ole mahdollista, piste. Jos haluaa vilautella, se pitää tehdä niin, ettei järkytä ketään. Mene siis nudistirannalle ja risti jalat niin, että niiden raosta vaginasi voi näkyä.”
Miten voin tietää, että joku haluaa seksiä, jos hän ei sano sitä suoraan?
”Käytä hyväksesi kieltäsi ja sanan voimaa! Vain puhumalla suoraan nämä halut välittyvät. Sano hänelle ’kulta, minä rakastan sinua, haluaisin harrastaa seksiä kanssasi’. Suutelemiseen ja seksiin pitää saada lupa. Jos hän yrittää ilman lupaa, anna avokämmenestä!”
Haluaisin aloittaa avoimen suhteen. Miten ehdotan sitä kumppanilleni?
”Riippuu vähän. Jos teidän välillänne on avointa ja vapaata rakkautta, olette vapaita ja moderneja, siitä pitäisi pystyä puhumaan. Jos menet harjoittamaan vapaata rakkauttasi ilman, että puhut siitä ensin rakkaallesi, pilaat helposti suhteen. Sano: ’rakas, minä olen ajatellut tällaista, mitä mieltä olet siitä?’”
Haluaisin kokeilla anaaliseksiä, mutta epäilen, että kumppanini ei halua sitä. Mitä teen?
”Kaikki naiset eivät pidä anaaliseksistä. Seksuaalisista tarpeista on puhuttava suoraan kumppanin kanssa – siitä, mistä pitää ja mistä ei. Kommunikoi suoraan, millä tavalla haluat, että sinua nuollaan, suudellaan ja niin edelleen. Keskustelu ja kommunikaatio on kaikki kaikessa.