Hanna Nohynek – Työtä tekevä nainen
Koronan myötä tutuksi tullut THL:n ylilääkäri Hanna Nohynek aikoi kenttätyöhön Afrikkaan, mutta rokotetutkimus vei mennessään. Hänen vastarinnasta puhjennut feminisminsä näkyy nykyään kokonaisiin väestöihin vaikuttavina laajoina kansanterveystekoina.
”EHKÄPÄ minusta tuli feministi, koska isäni oli hyvin autoritaarinen hahmo. Äitini alistui ja kuunteli häntä. Jo pienenä päätin, etten halua olla kuten he. Feministiksi tulemiseni oli tavallaan kapinaa heitä molempia kohtaan.
Isoäitini oli minulle tärkeä. Hän kannusti minua lukemaan, ja puhuimme hänen kanssaan yhteiskunnasta viikonloppuisin, kun olin hänen luonaan yötä. Hän antoi lahjaksi aina kirjoja, enkä oppinut käyttämään kirjastoa pitkään aikaan, sillä kotikirjastomme oli niin kattava. Luen nykyään kirjoja usein kuunnellen, samalla kun pyöräilen. Osallistun kollegoiden kanssa tyttöjen kirjallisuuspiiriin joka kuukausi. Nyt luemme Koko Hubaran Bechiä.
Harvoin ajattelen olevani feministi, sillä se on niin oleellinen osa minua. Havahdun siihen vain, kun joku yrittää esimerkiksi rajoittaa naiseuttani. Ajattelen, että naiset tekevät mitä haluavat. Minulta on aina vaadittu paljon, ja olen tottunut kovaan työntekoon. Olen tavallaan aika suorituskeskeinen. Kun tyttäreni syntyi, olin suunnilleen pari viikkoa äitiyslomalla ja sitten palasin töihin. Ajattelen, että duunit pitää hoitaa. Naiseus tai äitiys eivät ole esteitä vaan voimavara.
Simone de Beauvoir oli minulle tärkeä esikuva, feminismini kulminoituu hänen sanomaansa: naiseksi ei synnytä, naiseksi tullaan. Hän järjesti elämänsä siten, että sai tehdä itselleen tärkeitä asioita, filosofiaa ja kirjallisuutta. Hänen innostamanaan päätin, että minäkin. Halusin lapsen ja työn. Tuntui tärkeältä hoitaa maailman lapsia työn kautta.
”Poljin jalkaa ja sanoin, että ‘sori, mä olen työtä tekevä nainen ja lapsi tulee mun mukana.‘”
FEMINISTISET tekoni ovat väestötason kansanterveystekoja. Haluan tehdä hyvää ja vaikuttavaa. Sen takia olen tällä alalla, joka muihin lääkärin töihin verrattuna on keskimäärin alipalkattua. Haluan tehdä asioita, jotka ovat merkittäviä. Haluan auttaa maailman ja Suomen köyhiä ja vähentää eriarvoisuutta. Naisten asia sisältyy siihen. Olin suunnitellut kerääväni erityistaitoja liittyen gynekologiaan, lastentauteihin ja infektiotauteihin, jotta voisin tehdä kenttätyötä Afrikassa tai Aasiassa, mutta sitten hairahduin mukaan isoon rokotetutkimusprojektiin. Se vei mennessään ja kesti yli 20 vuotta. Se oli uraauurtava juttu. Meidän työmme oli osa suurempaa kokonaisuutta saada pneumokokkirokote osaksi maailman lasten rokotusohjelmaa. On ollut hienoa olla mukana isoissa prosesseissa viemässä tärkeitä asioita eteenpäin.
Tuossakin rokotusprojektissa tiimissämme oli melkein pelkästään naisia, ja työympäristöni muutenkin on ollut hyvin naisvaltainen. Olen ollut onnellinen saadessani tehdä töitä niin hienojen naisten kanssa. Näissä yhteisöissä on johtoasemissa paljon vahvoja, välkkyjä naisia, joiden kanssa voi nauraa. Viihdyn töissä, ja on palkitsevaa olla mukana synnyttämässä sitä kaikkea, mikä edistää kansanterveyttä.
Kun olin nuorempi ja kauniimpi, minua kyllä räikeästi vähäteltiin töissä. Kerrankin eräs EU-komission edustaja kysyi, olinko tullut toivottamaan hänet tervetulleeksi upeissa vaatteissani vain miellyttääkseni häntä. Se oli aivan epäkorrektia, kuuluihan rooliini johtoryhmän puheenjohtajana tervehtiä komission edustajaa, mutta onneksi sain nolattua hänet iltajuhlan tanssilattialla – twistasin hänet pyörryksiin.
On ollut muitakin tilanteita. Kerran oltiin menossa illanviettoon taksissa ja ylilääkäri istui keskellä, nuoret naislääkärit molemmin puolin, tissit kourittavina. Että tällaistakin on tapahtunut.
Toisaalta naiseuteni on tullut esiin, kun lapseni on ollut mukana työmatkoilla, eikä minua sen vuoksi ole meinattu päästää esimerkiksi lentokentän loungeen, pukumiehiä häiritsemään. Poljin jalkaa ja sanoin, että ’sori, mä olen työtä tekevä nainen ja lapsi tulee mun mukana’. Lopulta lapselle järjestettiin pieni nurkka, jossa hän nukkui.
Yliopistomaailma on edelleen hyvin miesvaltainen. Ja sitten taas terveydenhoitoala on naisvaltaista ja alipalkattua – siinä käytetään hyväksi ihmisten halua auttaa.
Minussa on myös hoivaava nainen, mutta nykyinen mieheni tekee meille ruoat, ja se on minusta ihan jees. Minä tuon rahaa, ja sekin on ihan jees.
Äitinä oleminen on ihanaa, eikä sitä vaalita tarpeeksi. Toiselle voi olla äiti ilman biologista sidettäkin, jos sen annetaan tapahtua.
KORONA lisäsi töitäni, ja muut työt joutuivat hyllylle. Minusta medialle puhuminen on tärkeää. Siihen liittyy sellainen Minna Canthin perinne, että on tutkijan velvollisuus puhua asioista kansankielisesti. Kaikilla on oikeus ymmärtää. Pohdimme THL:ssä yhden työryhmän kanssa, kuinka puhua koronasta ja rokotteista eri kielillä, ja nyt teemmekin yhteistyötä esimerkiksi moskeijoiden ja afrikkalaisyhteisöjen kanssa.
Ennen kuljin incognita, mutta nyt minut tunnistetaan välillä. On ihanaa saada kiitosta työstä, mutta saamme myös kaikenlaista kritiikkiä ja arvostelua. Mentaalisesti laitan silloin lääkärintakin päälle – kyse ei ole minusta henkilönä, vaan toimin THL:n nimissä likasankona, johon oma huoli ja paha olo oksennetaan.
Pidän itsestäni huolta pitämällä yllä tasapainoa liikunnan, ruoan, työn, perheen ja ystävien välillä. Aika tavallisia juttuja. Musiikki ja kirjallisuus tuo vastapainoa tieteelliselle työlle, nyt myös uusi perheenjäsen, koiranpentu. Minun täytyy liikkua päivittäin, se pitää minut hyväntuulisena. Pyöräilen ja kesäisin uin luonnonvesissä. Liikun myös metsässä ja tykkään sienestää.
Haluaisin vielä alleviivata armollisuutta itseä kohtaan. Riittävän hyvä riittää.”
KUKA?
HANNA NOHYNEK
Syntynyt 1958 Helsingissä, asuu nykyisin Iitissä ja Helsingissä. • Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) ylilääkäri, lääketieteen tohtori, vaksinologi. • Erityispätevyydet: kansainvälinen terveydenhuolto ja matkalääketiede. • Tekee asiantuntijatehtäviä myös Maailman terveysjärjestö WHO:lle ja Euroopan lääkevirastolle.