Arvio: Homo Line – koti-ikävän ja homoeroottisen halun laineilla
Edith Hammarin sarjakuvateos Homo Line on pohdiskeleva tunnehistoria Tukholman ja Helsingin välillä pendlanneen nuoren taiteilijan kuulumisen ja kuulumattomuuden tunteista.
Sarjakuva
Homo Line
Tekijä: Edith Hammar
Förlaget, 2020
Miksi ruotsalaiset haluavat aina kysyä suomalaisilta sodasta? Suomenruotsalaisen Edith Hammarin sarjakuvateos Homo Line ei anna vastausta. Se on pohdiskeleva tunnehistoria Tukholman ja Helsingin välillä pendlanneen nuoren taiteilijan koti-ikävästä, kuulumisen ja kuulumattomuuden tunteista.
Mustavalkoisten, kokosivun piirrosten lomassa teksti etenee verkkaisesti. Kontekstia ja huumoria tuovat yksityiskohdat: anustappi hyllynreunalla, röökaava pulu. Hammar käyttää hyväkseen myös fantasiaa. Erilaiset elottomat asiat, kuten raitiovaunu ja kahvikuppi, saavat kasvot ja ovat todistajia kertojan melankoliselle monologille.
Alakuloinen butch-estetiikka tuo mieleen Hannah Gadsbyn lavakomiikan. Australialaiskoomikon tapaan Hammar tuo näkyväksi epänormatiivisen maskuliinisiin kehoihin kohdistuvaa homofobiaa. Homo Linessa vapautuksen tuo homoseksuaalisuus, halu ja sen täyttyminen.
Takakansiteksti maalaileekin Hammarista 2020-luvun Tom of Finlandia, jolta sarjakuvan hahmot lainaavat ja jonka elämä sodanaikaisessa Helsingissä kiehtoo Homo Linen kertojaa. Hammar on avoimen nostalginen: vaikka sotaa ei kaipaisi, voi kaivata aikaa, jolloin elämä ei ollut pelkkää menestyksen tavoittelua.
Märkyys on toistuva teema Hammarin töissä, joissa autuaalliset queer-hahmot usein kylpevät erilaisissa kokoonpanoissa. Homo Linessa keskeisessä roolissa on Itämeri. Hammarin jättimäiseksi kasvanut hahmo asettuu kylpemään tuohon merelliseen välitilaan kahden kotikaupungin välillä. Kun Tukholma tai Helsinki ei kumpikaan tunnu rakkaalta, koti löytyy Homo Line -alukselta, jonne erilaiset pervot voivat kokoontua ikuisesti risteilemään kuin loisteliaassa unessa.