Katso rakenne ja riko
Sanotaan, että rakenteet pitää rikkoa. Mielipidevaikuttaja, filosofi ja taloustieteilijä kertovat ja kolme visualistia näyttävät, mistä tuho pitää aloittaa.
Maija Kalikwela Baijukya
Vapaa toimittaja, mielipidevaikuttaja, Ruskeat Tytöt -kollektiivin jäsen ja Good Hair Day -tapahtuman perustaja
”Taloudelliset syrjivät rakenteet, koulutukseen liittyvät, poliittiset järjestelmät – kaikki instituutiot, jotka ovat järjestäytyneen yhteiskunnan peruspilarit, ovat usein syrjiviä ja ylläpitävät yhteiskunnan epätasa-arvoa.
Monet asiat heijastavat, miten suuria eroja saa aikaan pienillä jutuilla. Suuren kaupungin keskustassa on samaan aikaan hyvin kulutuskeskeistä maisemaa, ravintoloita ja kauppoja, ja ihmisiä, jotka saattavat jäädä sinne pyörimään, vaikka eivät asu siellä tai kuluta. Tilanteessa näkee, kenelle alue on suunniteltu.
Ensimmäisenä asiana rakenteiden purkamiseksi pitäisi myöntää, että monet rakenteet eivät ole niin hyviä kuin niiden luullaan olevan. Ajatellaan, että yhteiskunta hajoaa, kun pilareita ei ole. Siinä pönkitetään ajatusta rakenteista nyky-yhteiskunnassa, mutta estetään katsomasta niitä kriittisesti. Toisaalta tarvitaan rehellisempää päätöksentekoa, jossa pelkistetään kieltä ja selvennetään, kenelle päätökset on suunnattu. On tosi vaikeaa käsitellä tietoa, kun rakenteet eivät ole tarpeeksi näkyviä ja katoavat sanaleikin taakse.
Rakenteiden näkyväksi tekemisessä tiedon saavutettavuutta ei voi tarpeeksi korostaa. Lait, sosiaali- ja terveyspalvelut ja ihmisoikeusasiat – niitä on vaikea ymmärtää, jos ei ole jonkinlaista pohjaa. Ei voi olla aktiivinen kansalainen, jos ei ole tietoa.
Kun tehdään suuria rakenteellisia muutoksia, ne yleensä vaikuttavat eniten ihmiseen, joka tarvitsee eniten apua tältä rakenteelta (esimerkiksi toimeentulotuen siirtäminen Kelaan). Sille ihmiselle on tärkeää, että tieto on helposti ymmärrettävää, päätökset selkeitä ja asiat etenevät nopeasti. Rakenteiden keskellä navigointi voi olla monimutkaista ja vaikka palvelut olisivat olemassa, niitä ei saa.
Kaiken päälle: jos on ulkonäöltään normista poikkeava, ammattilaiset saattavat toimia ennakkoluulojensa mukaisesti ja hidastaa entistä enemmän asioiden etenemistä.
Jos ei tiedä, että on olemassa rakenteellisia ongelmia, niin luulee tekevänsä itse jotain väärin. Pahimmillaan syrjivät rakenteet manipuloivat ihmisiä miettimään, että se on heidän vikansa, jos muut eivät ymmärrä heidän huonoa tilannettaan. Jos sattuu olemaan ihminen, jolla on elämässään monta kohtaa, missä erinäiset syrjinnät risteytyvät, seuraa se, ettei saa töitä, asuntoa, tukea, eikä pääse välttämättä edes lääkäriin.
Ihminen voi olla tietoinen rakenteista niin, että pystyy navigoimaan niiden läpi. Hän tietää, että häneen kohdistuu tiettyjä ennakkoluuloja, ja osaa asettaa itsensä johonkin muottiin, jota häneltä instituutioissa odotetaan, mutta saattaa tehdä sen ajattelematta, että kyseessä ovat rakenteelliset ongelmat.
Mitä enemmän rakenteet pistävät vastaan, sitä vaikeampi niitä on olla näkemättä. Jossain vaiheessa huomaa, että tämä ei ole itsestä kiinni. Mutta monella ei ole energiaa ja resursseja jäädä tutkiskelemaan, mistä tilanne johtuu, kun samalla ei esimerkiksi ole ruokaa.”
Sara Heinämaa
Suomen Akatemian akatemiaprofessori, Jyväskylän yliopiston filosofian professori, Helsingin yliopiston teoreettisen filosofian dosentti
”Rakenteiden olennainen piirre on kaksinaisuus: yhtäältä ne rajaavat yksilöiden toimintaa, mutta toisaalta ne myös mahdollistavat toimintaa antaen toiminnalle puitteet.
Esimerkiksi koulun rakenteet mahdollistavat oppimisen, vaikka toisaalta ne myös rajoittavat koululaisten ajankäyttöä ja liikunnan vapautta. Moderni tiedonvälitys edellyttää konkreettisia rakenteita, kuten satelliittijärjestelmiä ja digitaalisia tietoverkkoja, mutta myös aineettomia puitteita, kuten kieliä ja matematiikkaa.
Syrjivät rakenteet eivät kaikki ole samanlaisia, joten toive syrjinnän universaalista kuvauksesta on väärä toive – ja vaarallinen. Syrjintä on sekava ilmiöalue, ja sen teoreettinen hahmottaminen edellyttää lukuisten erilaisten tapausten ja tilanteiden tarkkaa analyysia.
Rakenteet voivat muodostua syrjiviksi, jos toiminnan päämäärät hämärtyvät tai huomaamatta sekoittuvat toisiin päämääriin. Juoksuharrastuksen mahdollistava pururata esimerkiksi ei syrji liikuntarajoitteisia, mutta rampiton urheilukatsomo ja hallintorakennus syrjivät.
Rakenteet ovat sellaisia, jotka rajaavat perusteetta tai epäoikeutetusti toimintapiirin ulkopuolelle joitakin mahdollisia toimijoita. Jos esimerkiksi valtion asioiden hoitoon ei pääse osallistumaan yksikään nainen tai yksikään seksuaalivähemmistön jäsen, on syytä epäillä, että voimassa on syrjiviä rakenteita; näin siksi, että ainakin joillakin näiden ryhmien jäsenillä on valtionhoitoon tarvittavat toimintakyvyt.
Saksalais-amerikkalainen filosofi Hannah Arendt kuvaa mittavassa Totalitarismin synty -teoksessaan, miten totalitaristinen hallintajärjestelmä ja -rakenne kehittyy monien erilaisten syy–seuraussuhteiden yhteenkietoutumisesta. Vastaavalla tavalla Simone de Beauvoir argumentoi Toinen sukupuoli -teoksessaan, että naisten alistamiselle ei ole mitään yhtä syytä, vaan tämä alistusrakenne muodostuu lukuisten erillisten tekojen ja valintojen seurauksena.
Jos syiden sijasta etsimme syrjivien rakenteiden edellytyksiä nykyisyydessä, niin sanoisin, että yksi tärkeä ehto on moraalipsykologinen: syrjiviä rakenteita muodostuu helposti mikäli ihmisten oikeudentunto ja yhteisöllisyyden taju ovat heikot ja yksilöiltä puuttuu rohkeus poiketa ryhmän näkemyksistä, kyseenalaistaa epäoikeudenmukaiset teot ja käytännöt.
Rihmastot ja pyramidit ovat malleja, joita teoreetikot ovat esittäneet hallinnan ja vallankäytön rakenteiden kuvaamiseksi. Rihmastomalli on peräisin ranskalaisfilosofi Gilles Deleuzen analyyseista 1900-luvulta; pyramidi- tai tornimallilla taas on pitkä historia, joka ulottuu keisarin- ja paavinvallan juuriin antiikissa.
Pyramidimallilla luonnehditaan esimerkiksi sellaisten työyhteisöjen toimintaa, joissa vallitsee hierarkinen komentokulttuuri, ja rihmasto taas kuvaa monien kansalaisjärjestöjen hajautettua ja hierarkiatonta päätöksentekoa. On tärkeää huomata, että molemmista voi muodostua syrjiviä rakenteita.
Esimerkiksi kyvykkäiden naisten ja ei-valkoisten ihmisten eteneminen johtotehtäviin on ollut vaikeaa yhtä lailla niin keskitetyissä kuin verkosto- ja hybridimuotoisissa organisaatioissa. Syrjintä ei täten ole pelkästään rakenteissa, vaan sen juuret saattavat olla myös moraalipsykologisissa käsityksissä. Syrjinnän lakkauttamiseen ei silloin riitä pelkkä syrjivien rakenteiden purkaminen.
Yhden syrjintämuodon kritiikkiä ei myöskään automaattisesti voi soveltaa toiseen. Esimerkiksi sukupuoleen perustuva syrjintä on historialtaan ja toimintamuodoiltaan erilaista kuin seksuaalisiin vähemmistöihin kohdistuva syrjintä, ja nämä molemmat poikkeavat etnisiin ryhmiin tai rodullistettuihin kohdistuvasta syrjinnästä useissa suhteissa.
Olennaista on ymmärtää, että syrjinnän käsite ei viittaa yhteen ilmiöön vaan useiden samanlaisten ja toisiaan vahvistavien eri ilmiöiden kenttään.”
Anna Elomäki
Tasa-arvovaje-hankkeen vastuullinen johtaja ja Helsingin yliopiston tutkijatohtori, tutkimushankkeena talouden ja tasa-arvon kytkökset
”Syrjintä tai eriarvoistaminen voi olla rakenteellista, kun yhteiskunnan instituutioissa, käytännöissä tai yleisissä ajattelutavoissa on jotain, joka marginalisoi tiettyjä ihmisryhmiä ja suosii toisia. Rakenteellisessa syrjinnässä on systemaattinen ulottuvuus, se ei ole yksilöön liittyvää, eikä satunnaista.
Valtavirran taloustieteelle on tyypillistä ottaa yksilökeskeinen lähestymistapa yhteiskunnallisiin kysymyksiin, eriarvoisuus nähdään kysymyksenä yksilöiden valinnoista. Valtavirrassa ei ole tilaa puheelle rakenteista.
Eriarvoisuudessa ei ole kyse siitä, että yksilöt ovat tehneet huonoja valintoja, vääriä hyöty–kustannus-laskelmia tai etteivät he olisi kyvykkäitä. Tiedetään hyvin, miten esimerkiksi vanhempien luokka tai koulutustausta määrittää lasten myöhempiä valintoja elämässä.
Perhevapaista on alettu keskustella hyvin taloustieteellisellä kielellä. Kun puhutaan perhevapaiden uudistamisesta, puhutaan perhe-etuuksista kannustinloukkuina, jotka johtavat siihen, että naiset tekevät valintoja, että töihin meno ei kannata. Kodinhoidontuki nähdään kannustinloukkuna.
Tämä tekee hoivan jakautumisesta hyvin yksilökeskeisen kysymyksen. Keskustelu pyörii naisten valintojen ympärillä sen sijaan, että lähdettäisiin puhumaan, ovatko ne rakenteita tai normeja, jotka ylläpitävät valtasuhteita perheissä.
Taloutta voi ajatella pöytänä, jonka ympärillä istuu valkoisia miehiä puku päällä ja pelaamassa korttia tai Monopolia. Sitä pöytää kannattelee jalkojen sijaan naisten, siirtolaisten ja globaalin etelän palkaton, pienipalkkainen tai näkymätön työ.
Kun ajatellaan sitä, mitä tarkoitetaan taloudella, taloustieteessä ja jokapäiväisissä keskusteluissa, se on itsessään eriarvoista ja syrjivää. On hyvä kysyä, keiden ja millainen toiminta jää talouden ulkopuolelle, marginaaliin ja näkymättömiin.
Yleisessä ymmärryksessä taloudesta tuottava toiminta on palkkatyötä, kansainvälistä kauppaa tai investointeja. Talouden ulkopuolelle jää ei-tuottavana nähty palkaton työ, kotitaloustyö hoivatyö, kaikenlaiset informaalit työmuodot ja vapaaehtoistyö, jotka ovat ihmiselämän ylläpitämisen kannalta ihan valtavan tärkeitä. Ne ovat pääasiassa naisten tekemää työtä.
Ellei olisi ihmisiä, jotka kasvattavat uusia sukupolvia ja tekevät kotityötä ja sitä kautta lisää hyvinvointia, ei olisi markkinaehtoista taloutta. Ajattelen, että pöydän jalkojen tilalla on näkymätöntä palkatonta tai pienipalkkaista työtä. Pöytä romahtaisi ilman jalkoja.
Ei ole sattumaa, että naisvaltainen hoiva-ala nähdään vähemmän taloutta hyödyttävänä kuin -vaikkapa miesvaltainen rakennusala. Samaan kuvioon liittyy puhe tehottomasta naisvaltaisesta julkisesta sektorista. Puhe siitä, miten julkinen hoiva on taloudellinen taakka, mutta jos valtion rahaa laitetaan tietöihin tai siltaprojekteihin, ne ovatkin työtä luovia investointeja. Julkista panostusta hoivapalveluihin ei nähdä investointina.
Monien taloustieteilijöiden mielestä eriarvoisuus haittaa markkinoiden toimintaa. Voi ajatella myös toisinpäin, että onko talous riippuvainen eriarvoisuudesta. Tarvittaisiin laajempi ymmärrys siitä, ketä ja mitä varten talous on olemassa. Onko talous voiton tavoittelua ja niukkuuden jakoa vai kenties sosiaalista huolenpitoa?”
