Kohti utopiaa

Kysyimme viideltä feministiltä, millainen on aatteen tulevaisuus – tekeekö feminismi itsensä tarpeettomaksi? Pystyvätkö feministit kerääntymään yhdeksi rintamaksi? Jos haastateltavia käy uskominen, tiedossa on myötätuntoa ja monimuotoisen elämän kunnioitusta. Lisäksi saamme heittää hyvästit nykyiselle talousjärjestelmällemme. (Heippa!) Tältä näyttää feministinen haaveilu.

Iloa ja räväkkyyttä kohti!

”Maailman isoin ongelma on miehet”, sanoo somevaikuttaja Miisa Nuorgam. Tarkemmin sanottuna ongelma on, että miehillä on liikaa valtaa ja määrittelyoikeuksia, joista on vaikea luopua. ”Nuorten miesten radikalisoituminen netissä pelottaa.”

Someahdistelusta Nuorgamilla on runsaasti omakohtaista kokemusta, mutta poliisi on pitänyt anonyymien kommentoijien henkilöllisyyden selvittämistä pitkään liian vaikeana. ”Yksikin uhkasi mitä graafisimmilla tavoilla tappaa minut ja lapseni. Ei sellaista saa sanoa ilman seuraamuksia.”

Sosiaalisesta mediasta täytyy tehdä turvallinen paikka. Harmittavia piirteitä siellä on aivan lähelläkin. ”Somessa on paljon coolien feministien sisäpiirejä ja siksi feminismistä onkin helppo tuntea ulkopuolisuutta. Mutta porukassa on helpompi saada muutosta aikaan.”

Nuorgam myöntää itsekin kuuluvansa coolien feministien sisäpiiriin. ”Olen sellaisessa kuplassa, missä ajattelen hetkittäin, että kyllähän kaikki ovat jo feministejä. Mutta sitten joku kolumnisti kirjoittaa, että tasa-arvoasia pilaa kaiken, koska ei pidä itseään feministinä.”

Sosiaalisella medialla on Nuorgamille iso merkitys, koska kauheudestaan huolimatta se myös mahdollistaa turvasatamien ja yhteyksien löytämisen – Nuorgamille sellaisia ovat queer- ja saamelaispiirit.

”Saamelaisena olen tottunut ulkopuolisuuden tunteeseen. Minulla on aina ollut selkeä tunne siitä, että ajattelen ja tunnen eri tavalla kuin moni. Mutta queer-piireissä ja saamelaisporukoissa se tuntuu vähemmän. Asioita ei tarvitse selittää.”

”Saamelaisten oikeuksista puhuminen on kuin huutaisi panssarilasin takaa. Ketään ei kiinnosta pätkän vertaa. Eivätkö saamelaiset ole mediaseksikkäitä, vai mikä siinä on?” Nuorgam ihmettelee.

Harva kiinnostuu maailman epäkohdista, kunnes ne koskettavat omaa elämää. Vähemmistöillä puolestaan ei ole vaihtoehtoa – epäkohdat näkyvät suoraan omassa elämässä. Omien oikeuksien ajaminen jää vähemmistöjen harteille.

”On vaikeaa olla intersektionaalinen feministi ja saamelainen olematta samalla vähän aktivisti”, Nuorgam sanoo.

Nuorgamille feminismi on itsetutkiskelun väline, jonka avulla voi jatkuvasti pyrkiä olemaan parempi ihminen tarkastelemalla kriittisesti itseään ja yhteiskuntaa. Tämän takia feminismi tulee olemaan tärkeää, vaikka maailmassa saavutettaisiin täydellinen tasa-arvo. ”Muutos pysyy vain tekemällä sitä muutosta, elämällä ja toteuttamalla niitä pehmeitä arvoja.”

Ja mitä ne pehmeät arvot ovat? Millainen on Nuorgamin feministinen unelma?

”Se feministinen tulevaisuus, jota kohti menen on iloinen ja räväkkä, mutta myös sellainen, ettei aina tarvitse sanoa nätisti. Esimerkiksi vähemmistöpositiosta saa puhua myös ikävästi, kun siihen on aihetta. Mutta ei olisi trendikästä olla kovis!”

Miisa Nuorgam on intersektionaalinen feministi, saamelainen, somevaikuttaja.

Elina Penttinen kysyy Miisalta: Mistä saat toivoa?

MIISA: Nuorista ja lapsista, nykyisestä asenneilmapiiristä ja siitä, miten älykkäitä, hyväntahtoisia ja tiedostavia lapset ovat. Nykyvanhemmat kannustavat herkkyyteen ja tunneilmaisuun eri tavalla kuin meidän sukupolvemme vanhemmat ja uskonkin, että meidän sukupolven lapset tulevat olemaan se ~ käänteen tekevä ~ sukupolvi.

Ei unohdeta luokkaa ja muunlajisia!

Sosiaaliseen oikeudenmukaisuuteen täytyy kuulua myös eläinten ja muun elävän luonnon huomioiminen. Näin ajattelee ympäristöaktivisti Outi Aaltonen.

”En ymmärrä, miten voi olla feministi pohtimatta muunlajisten eläinten asemaa yhteiskunnassa. Se on ihmisen suuruudenhulluutta. Planeetan rajat ja monilajisuus ovat feminismini perusta.”

Eläinten oikeudet, feminismi, ilmastokriisi ja monimuotoisuuden kriisi kaikki liittyvät toisiinsa hyvin kiinteästi, Aaltonen sanoo. Kaikkiin liittyy kysymyksiä vallasta ja toisten olentojen kunnioittamisesta.

”On vaikea käsittää, että feminismi viittaisi vain sukupuolten tasa-arvoon.” 

Akateeminen, intersektionaalinen feminismi saa Aaltoselta kritiikkiä.

”Pahimmillaan se on ulossulkevaa ja ohittaa sen, miten erilaisista lähtökohdista ihmiset tulevat. Sosiaalisen, kulttuurisen ja taloudellisen pääoman merkitys on valtava, kun puhutaan siitä kuinka hahmottaa tasa-arvoasioita tai intersektionaalisia juttuja.”

Yhteiskunnan eriarvoistumisen lieveilmiönä myös feminismi pirstaloituu. ”Elämme valtaisassa luokkayhteiskunnassa ja siksi on aika luonnollista, että feminismikin on jakautunutta. Akateeminen feminismi on turvasatama joillekin – niille, jotka osaavat puhua oikein, käyttää termejä oikein ja tietävät mikä on sisältövaroitus. Toisille se tarjoaa vain ryöpytystä,” Aaltonen sanoo.

Ympäristöaktivisti suhtautuu ihmisiin valtavalla uteliaisuudella ja myötätunnolla: ”jokainen ansaitsee tulla kohdatuksi arvokkaana, kehityskelpoisena yksilönä. Myös ne, jotka vastustavat minulle tärkeitä asioita.”

Tulevaisuudelta Aaltonen toivoo ulospäin suuntautumista ja kollektiivisuutta.

”Kaipaan maailmaa, missä yhteisön hyvinvointi luo yksilöiden hyvinvointia. Ei näin kuten nyt, että yksilöiden hyvinvointi lisää yksilöiden hyvinvointia”, Aaltonen sanoo. Itseen keskittyminen ja henkilökohtaisen hyvinvoinnin vaaliminen eivät riitä, kun tavoitteena on parempi maailma.

Aaltonen huomauttaa, että haaveilu liittyy jokaisen nykyhetkeen. Asunnottoman unelmat ovat erilaisia kuin varakkaan kantakaupunkilaisen.

”Toivoisin, että tulevaisuudessa elollisissa olisi enemmän yhdistäviä asioita ja vähemmän erottavia, ja elämän tarkoituksena olisi kärsimyksen vähentäminen, ei sen lisääminen, mitä nykyinen yhteiskuntamme tuottaa.”

Aaltosella on afantasia, eli hän ei kykene visuaalisesti kuvittelemaan asioita. Haaveilu on silti tärkeää.

”Ei riitä, että kerromme mitä emme tulevaisuudelta halua. Täytyy unelmoida ja kertoa, mitä uutta tuodaan. Uskon parempaan huomiseen, koska ei muita vaihtoehtoja ole. Se ei ole katteetonta toivomista, vaan aktiivista tekemistä, ja siksi se tulee tapahtumaan. Jos siihen ei usko, on helppo lamaantua ja antaa itselle oikeus tehdä tuhoavia asioita.”

Outi Aaltonen on elokapinallinen, ympäristöaktivisti, luokkatietoinen ekofeministi, antikapitalismi, äärivasemalla, myötätunnon ja kollektiivisuuden puolestapuhuja

Miisa Nuorgam kysyy Outilta: Mikä on henkilökohtaisesti suurin saavutuksesi?

Outi: En usko saavuttaneeni varsinaisesti mitään, mutta olen onnistunut tuomaan itselleni tärkeitä ihmisiä yhteen. Kun pystyy tutustuttamaan ihmisiä toisilleen, ja niistä itselle merkityksellisistä tyypeistä tulee merkityksellisiä muillekin… Se on maailman paras asia!

Ylikansallinen näkökulma mukaan!

Ruskeat Tytöt -aktiivi Jasmina Amzil ei halua asettaa feminismille mitään yhtä tavoitetta tai päämäärää: ”Tuntuu paremmalta miettiä ohjenuoria, joiden mukaan elää.”

Yksi sellainen voisi olla vaikkapa ylivallan vastustaminen – periaate, joka sopii niin feminismiin kuin antirasismiin. Aatteet ovatkin tiukasti kytköksissä, mutta liian usein feminismistä puuttuu ylikansallinen näkökulma. Laajoja päätöksiä tehdään omasta elinpiiristä käsin, koska voidaan. Sen mahdollistavat epätasaiset valtasuhteet.

”Kolonialismi on jatkumo, ja toimintamme saattaa edelleen uusintaa sitä. Kun puhumme vaikkapa vihreästä siirtymästä, emme voi päättää suojella maata jossain toisella puolella maailmaa ilman, että otamme huomioon sen vaikutuksia siellä asuviin ihmisiin.”

Olennaista on kunnioittaa paikallista osaamista ja tietämystä, niin ilmastonmuutoksen torjunnassa kuin muissakin feministisissä kysymyksissä. ”Ylikansallinen lähestymistapa tulee paikallisen ajattelun kautta”, Amzil tarkentaa.

Nykyisessä talousjärjestelmässä Amzil näkee paljon epäreiluuksia. Tuottavuus on etusijalla ja toisaalta se ajatellaan kapeasti.

”On huomioitava kustannukset yhteiskunnalle, eri ihmisille ja elävälle maailmalle. Kysyttäisiin kenen eduksi, miten ja miksi tehdään? Nyt esimerkiksi huolenpitoa, hoivaa ja uusintavaa työtä pidetään toisarvoisina tuottavuuteen verrattuna.”

Amzil kiinnittää paljon huomiota yritysten viestintään ja kuinka se voi olla ristiriidassa harjoitetun liiketoiminnan kanssa.

”Talousjärjestelmämme ottaa paljon vaikutteita asioista, jotka ovat sitä talousjärjestelmää vastaan. Se on kapitalismin ominaisuus.”

Myös feminismiä voidaan hyväksikäyttää.

”Feminismiä kaupallistetaan käyttämällä sitä harhaanjohtavaan viestintään. Mainostetaan tuotetta naisten oikeuksilla, vaikka tuotantoketjussa tapahtuu naisten selvää riistoa.”

Joskus Amzilin kriittisyyteen turhaudutaan. ”Eikö asiat ole jo paremmin?” häneltä kysytään.

”Kysyjät haluavat helpottuneen olon, mutta minua helpottaa nähdä, kun asioita tehdään paremmin. Kriittisyyteni on toiveikkuutta. Eikä toimiminen hyvän puolesta saisi edellyttää sitä, että ollaan jo menossa parempaan suuntaan. Oli suunta mikä tahansa, kannattaa toimia arvojensa mukaisesti.”

Amzilin mielestä turvallisinta ei ole kuplassa, jossa kaikki ovat samanlaisia kuin hän itse.

”Sehän tässä maailmassa on ollut se ongelma, että yritettäisiin tehdä kaikista samanlaisia ja käännyttää ihmisiä. Tulisi pyrkiä yhteiseloa kohti. Siihen liittyy hyväksymistä ja oppimista, vähemmän pakottamista.”

Jasmina Amzil on Ruskeat Tytöt -aktiivi, luova tietotyöläinen ja KTM.

Outi Aaltonen kysyy Jasminalta: Onko feminismi Suomessa luokkatietoista?

Jasmina: Kaipaisin lisää luokkatietoisuutta feminismiin, etenkin koska se iloisesti on saanut lisää ihmisiä pariinsa. Aiempaa isompi osa ihmisistä identifioituu feministeiksi. Kaikilla ei ole syvää tietämystä, ja tavallaan aate laimenee valtavirtaistuessaan. Se kuuluu asiaan. Heidän, jotka ovat olleet tiedon ääressä pidempään, on jaettava sitä. Syvemmälle mennään yhdessä.

Maailma muuttuu utopiakuplissa!

Taiteilija Mira Eskelinen ei aina tule nähdyksi feministisessä keskustelussa. Siitä huolimatta hän pitää feminismin hajautumista hyvänä asiana.

”Se on erikoistumista ja sitä, että ymmärretään miten paljon näkökulmia on. Ei kukaan voi väittää olevansa kaiken feminismin asiantuntija. Avainasemaan nousee kuunteleminen ja omien kuolleiden kulmien tiedostaminen.”

Suuret linjat ovat tärkeitä. Eri alueisiin erikoistuneiden tulee tukea toisiaan.

”Pidän ajatuksesta kudelmasta, jota me kaikki tahoillamme puramme. Se koko paskamatto on sitä samaa, mistä haluamme eroon. Ja joka reunalla joku purkaa sitä.”

Eskelinen pitää huojentavana sitä, että saa keskittyä purkamaan yhtä lankaa juuri siitä kohdasta, jossa omat taidot, jaksaminen ja intohimo kohtaavat.

”On niin paljon pieniä taisteluita, jotka kuitenkin keskustelevat keskenään intersektionaalisen prisman läpi. Intersektionaalisuus on liima, jolla eri osat liittyvät yhteen.” 

Yksi ihminen vaikuttaa toiseen ja se on arvokasta. Feminismin tehtävä on pohtia, kuinka muutoksen saa skaalattua rakenteelliselle tasolle.

”Ajattelen, että teen sen minkä pystyn, vaikka asiat eivät tulekaan valmiiksi. Mutta niitä voi silti viedä parempaan suuntaan, luoda tulevaisuuden historiaa.”

Eskelinen on pohtinut unelmia. Niitä on tarjottu transnaisille suppeasti.

”Menin pitkään jotain kohti, ajattelin että sinnittelen lääketieteelliseen transitioon asti. Mutta sen jälkeen en tiennyt mitä seuraavaksi. Kaikkein onnellisimmatkin transtarinat päättyvät usein transitioon. Se on selkeä transitio, se tapahtuu, happily ever after. Mutta mitä se ever after on?”

Tulevaisuus tapahtuu edessäpäin, mutta Eskelinen ehdottaa nykyhetken ja menneisyyden tarkastelua. Väliaikaisia utopioita tapahtuu jo – esimerkiksi trans- naisten oma tila tai queerbileet voivat olla maagisia kokemuksia tai ”palanen potentiaalista utopiaa”.

Utopiakuplat luovat toivoa, koska ne näyttävät toisen mahdollisuuden, paremman todellisuuden. Utopiakuplien kautta maailma muuttuu, Eskelinen sanoo.

”Haaveilen, että sellaisia tiloja ja mahdollisuuksia olisi enemmän, isommalle määrälle ihmisiä. Osa niistä voisi lopulta laajentua ja sulautua yhteen, niitä olisi useampia. Sitten päästään taas rakenteisiin, että millaiset edellytykset niille kuplille on olla ja pysyä.”

Transhistoriat ovat olleet Eskeliselle lohdun lähde. Ihmiset kun ovat ennenkin löytäneet palasia taivaasta.

”On lohdullista tietää, että myös itseni kaltaiset ihmiset ovat eläneet ja nauttineet. He ovat selviytyneet, mutta myös nauttineet. Se antaa toivoa, että utopiakuplia löydetään tulevaisuudessakin.”

Mira Eskelinen on transaktivsti, taiteilija, tuottaja, kirjailija, drag-artisti ja intersektionaalinen feministi.

Jasmina Amzil kysyy Miralta: Milloin sinulla on nähty olo?

Mira: Minulla on usein nähty olo seksin aikana. Erityisesti queerseksin, ja vielä erityisesti transseksin aikana. Siinä saa parhaimmillaan tulla nähdyksi niin moninaisena. Kehollisuudella on niin paljon kytköksiä omaan identiteettiini. Lisäksi tulen nähdyksi joissain niche transfemme-meemeissä, kirjallisuudessa ja lavalla.

Kriittisyys vie feminismiä eteenpäin!

Dosentti Elina Penttinen ei halua feminismin koskaan katoavan.

”Miksi haluaisin? Feminismi on myös yhteisö, yhteenkuuluvuutta, kriittisen ajattelun taitoa, valtarakenteiden purkamista ja normikriittisyyttä. Sille tulee aina olemaan tilaa.”

Akateemisessa feminismissä täytyy olla valmis siihen, että joku haastaa omia näkemyksiä ja juuri se on Penttisen mukaan olennaistasta. 

”Keskusteleva ja kriittinen keskusteluympäristö on sitä, mikä vie feminismiä eteenpäin. Vastauksia ei lukita, vaan niitä haastetaan.”

Haastamista ja keskustelua tapahtuu somessakin, mutta siitä Penttinen ei juuri perusta. ”Somen ongelma on historiattomuus.” Pyörä keksitään aina uudelleen ja asiat yksinkertaistetaan twiitin mittaisiksi. Vastaukset ovat joko oikeita tai vääriä. Tällainen arvottava dualismi on Penttisestä suorastaan typerää.

”Ihmisenä olemista ei koskaan voi redusoida binääriseen hierarkiaan. Se on sellainen surkea länsimainen konsepti, joka tulee kyllä muuttumaan.”

Väkivaltaa tutkineelle Penttiselle feminismiin kuuluu, että tunnistetaan ja tunnustetaan väkivaltaa kokeneen henkilön kokemus. ”Kyse on siitä, miten haavoittuvuus otetaan vastaan ja kenen kokemuksesta välitetään.”

Penttisen mukaan Suomessa yksilöitä vastuutetaan erityisen paljon asioista, jotka eivät ole heidän omissa käsissään. Heikkoutta ei siedetä.

”Täällä edellytetään väkivallan kohteelta vahvaa toimijuutta, eikä tunnisteta väkivallan rikkovuutta. Trauma sivuutetaan.” Sanotaan, että satuttavin asia väkivallassa ei ole itse tapahtuma, vaan kuinka ympäristö suhtautuu tapahtuneeseen sen jälkeen. Jos saa tunnustuksen siitä, että tuo haavoitti, on helpompi toipua.

”Validointi on avain, eikä se saisi olla sattumanvaraista. Toivoisin, että yhteiskunnassamme tunnustettaisiin ihmisenä olemisen haavoittuvuus.”

Penttisen mukaan Suomi on tasa-arvon näennäinen mallimaa. ”Täällä vallitsee miehinen kulttuuri ja se näkyy tässä Sanna Marin -kohussakin,” Penttinen sanoo.

Vaikka feminismi on valtavirtaistunut, kehitys ei ole aina suoraviivaista tai positiivista. Se tuli selväksi myös Ukrainan sodan myötä – katsotaan vaikka, keitä asiantuntijoita kuunneltiin ja millä tavalla kriisistä keskustellaan.

”Suomessa Ukrainaa on käsitelty maskuliinisesti ja militarisesti. Ruotsissa taas mietittiin heti siviiliväestön turvallisuutta ja ihmisoikeuskysymyksiä.”

Jo kriisin akuutissa vaiheessa länsinaapurissa pohdittiin miten harjoittaa feminististä ulkopolitiikkaa ja mitkä ovat sotilaallisten toimien pitkäkestoiset vaikutukset.

”Suomessa tätä ei kysytä.”

Elina Penttinen on sukupuolentutkimuksen yliopistonlehtori ja utelias feministi, joka välttää kategorisointia.

Mira Eskelinen kysyy Elinalta: Mistä saat nautintoa?

Elina: Tiukka kysymys! Akateemisessa kontekstissa saan nautintoa kirjoittamisen flowsta. Akateeminenkin kirjoittaminen voi olla oman luovuuden väline.

LUE SEURAAVAKSI:

Tulva ja Sideways-festivaali pureutuvat Suomalaisen musabisneksen feministisiin kipukohtiin kahdessa paneelikeskustelussa.

Piditkö lukemastasi?

Kuusi kertaa vuodessa ilmestyvä Tulva kertoo yhteiskunnan ja kulttuurin ilmiöistä ennen kuin muut ovat ehtineet niihin havahtua. Lue printtiä, tue laatujournalismia.