Minna Sumeliuksen kolumni: Feministi, tue lakkoja!
”Yhteiskunta voi osoittaa arvostusta tasan yhdellä validilla tavalla: rahalla”, kirjoittaa Minna Sumelius kolumnissaan.
”On villiä, että ’taitoa vaatimaton’ työ on juuri sitä työtä, joka pitää yhteiskuntaamme pystyssä”, toteaa yhdysvaltalainen kirjailija ja kultturikriitikko Kimberly Nicole Foster Instagram-meemiksi nousseessa twiitissään. Tällaista yhteiskunnnalle välttämätöntä epäarvostettua työtä edustaa esimerkiksi alkuvuodesta Suomessa lakkoillut kaupan ala. Lakkoilu tehosi ja uusi palkkaus saatiin.
Myyjien lisäksi kuluneen vuoden aikana on lakkoillut hoitoala. Superin ja Tehyn syksyisen lakon tuloksena saavutettiin myös palkkasopu, mutta pandemia-Suomea pystyssä pitänyt ala palkittiin pakkolailla. Eli lailla, jolla murennetaan perusoikeuteen rinnastuva vapausoikeus, oikeus lakkoilla.
Tätä kirjoittaessani myös vuosia palkkakehityksessään laahannut matkailu- ja ravintola-ala on ilmoittanut purkavansa työehtosopimuksensa maaliskuussa. Tästä seuraavat työehtosopimusneuvottelut ja mahdollisesti uusi lakko.
Mikä näille aloille on yhteistä? Siis sen lisäksi, että pandemia kuritti kaikkia niistä poikkeuksellisen paljon? (Yhdellä altistuttiin pahiten lähikontakteille, toisella tehtiin työtä vuorotta ja kolmannella taisteltiin toimeentulosta työn puuttuessa.) No, sukupuolipa tietenkin.
Yksilöllistä arvostusta jotakin alaa kohtaan voi osoittaa monella tapaa. Yhteiskunta voi osoittaa arvostusta tasan yhdellä validilla tavalla: rahalla. Jostain syystä suomalaisten on edelleen vaikeaa ymmärtää tätä naisvaltaisten alojen osalta. Kymmenestä naisvaltaisimmasta alasta vain yhden keskiansiot ovat yli kolmen tuhannen euron. Yhden. Ja tämä on johtotehtävä, lastenhoidossa. Joukossa on myös asiantuntijoita.
Suomalaisen työelämän poikkeuksellisen vahva sukupuolijako ja palkkaepätasa-arvo juontavat juurensa sääty-yhteiskuntaan ja siihen, millaiset työt olivat tuolloin aviomiestensä holhoamille naisille sallittuja: hoitoala, keittiötyö, joskus opettajan työ. Kas kummaa, samat ammatit ovat edelleen naisvaltaisimpia – ja jäljessä palkkakehityksessään. Palkkakehityksen hitauteen on vaikuttanut aivan viime vuosiin saakka myös poliittinen tahto pitää naiset kotona pienten lasten kanssa. Muutokseen saatiin kättä pidempää vasta vuonna 2021 perhevapaauudistuksen mentyä läpi eduskunnassa. Silti ydinongelma, eli huonot palkat, on edelleen tallella.
Palkkatasa-arvo on ollut suomalaisen naisasialiikkeen keskeisimpiä taisteluja jo aivan sen alussa. On käsittämätöntä ja turhauttavaa, että joudumme edelleen taistelemaan samoista oikeuksista kuin esimerkiksi Rosina Heikel ja Helmi Tengén 1800-luvun lopulla.
Naisten palkkakehityksen hidastajana toimi kotona tapahtuvan hoivan epätasainen jakautuminen; koska yhteiskunnalla ei ollut aitoa poliittista tahtoa saada naisia pois kotoa hoivaamasta lapsia, vanhuksia tai sairaita, ei palkkakehityskään lähtenyt nousuun.
Palkkaepätasa-arvon purkamiseksi tarvitaan kokonaisvaltaista järjestelmän tarkastelua ja vahvaa poliittista tahtoa. Lakoilla on tässä keskeisenen rooli. Myös feministinen liike kuuluu mukaan lakkoja puolustavan rintaman ytimeen. Kyse ei ole puoluekirjoista vaan siitä, että yhteiskunnassamme harjoitetaan edelleen syrjintää, joka kuuluu kauas historiaan. Toivoisin siis, että laaja kirjo feministejä, myös järjestöt, uskaltaisivat sanoa julkisesti tukevansa näitä lakkoja. Eikä haittaisi äänestää myös eduskuntavaaleissa lakkomyönteistä ehdokasta.
Feministi, lakkojen tukemisen aika on nyt!
Minna Sumelius on vapaa kirjoittaja ja luokkatietoinen feministi.