Pastapakko – Italia syöttää nationalismia
Italiassa on käynnistetty pastapolitiikka, joka rajoittaa monikulttuuristen ruokien kokkaamista yleisradion ohjelmissa. Tulva söi hyllytetyn kokin kanssa nuudeleita Milanossa.
Vittorio Castellani kuunteli puhelua hämmentyneenä.
”Pahoittelen, mutta olemme päättäneet laittaa ohjelmasi katkolle. Ehkäpä se jatkuu taas ensi vuonna”, käsikirjoittaja sanoi hänelle puhelimessa.
Käsikirjoittajan soitto tuli lokakuun lopulla, kolmea päivää ennen kuin ruokatoimittaja Castellanin oli määrä kuvata neljäs jakso Italian yleisradioyhtiö Rain La Prova del Cuoco -ruokaohjelmaan.
Hän oli alkusyksystä valmistanut intialaisia, etiopialaisia sekä meksikolaisia ruokalajeja ja esitellyt maiden gastronomisia erityispiirteitä. Kattilassa oli kypsynyt mausteinen lihapata zighinì ja uunissa lämmennyt naposteltava frijoles refritos con totopos y queso fundido.
Kun Castellani kysyi syytä päätökseen, käsikirjoitta- ja vaivaantui. Tämä mutisi jotain ohjelman sisäisistä ongelmista ja linjamuutoksista.
”Aiomme tehdä tilaa italialaiselle keittiölle eri maakunnista. Emme enää halua esitellä monikulttuurisuutta ruokapöydässä”, käsikirjoittaja vastasi lopulta.
Puhelun jälkeen Castellani kirjoitti Facebookissa tuhansille seuraajilleen tapahtuneesta.
”Olen huolestunut tukahduttavasta ilmapiiristä ja kulttuurisesta köyhyydestä, joka kaikessa hiljaisuudessa vahvistaa sellaisia tunteita ja päätöksiä, joita pidän todella vaarallisina Italialle. Muille kulttuureille pyhitetty tila vähenee. Näyttää siltä, että jopa keittiössä pätee nykyään Vain italialaiset! -periaate, joka on jatkoa sloganille Italialaiset ensin!”
Castellani viittasi sloganiin, joka on perua Yhdysvaltain presidentti Donald Trumpin vuoden 2016 vaalikampanjasta: America First, Amerikka ensin. Italiaan sen sovitti maan oikeistolaisen, kansallismielisen La Lega -puolueen johtaja Matteo Salvini kampanjoidessaan ennen maaliskuun 2018 parlamenttivaaleja.
Lega ei voittanut vaaleja, mutta pääsi hallitukseen populistikoalitioon. Salvini sai varapääministerin ja sisäministerin salkut.
Sen jälkeen maan politiikassa on sovellettu perinteisen italialaisuuden suosimista. Kaikki kansallisuuskategoriaan kuulumattomat ovat muuttuneet kakkosluokan ihmisiksi.
Esimerkiksi: Välimerellä siirtolaisia ja turvapaikanhakijoita pelastavien avustusjärjestöjen laivojen pääsy italialaissatamiin on estetty. Oleskeluluvan saamista on vaikeutettu, turvapaikanhakijoiden oikeuksia kavennettu ja pakolaisten kotouttamispalveluita supistettu.
Yhteiskunnan ulkopuolelle jääneiden siirtolaisten valtaamia taloja ja telttaleirejä on jyrätty maan tasalle.
Pienituloisille italialaisille aletaan pian myöntää Suomen toimeentulotukea muistuttavaa kansalaispalkkaa. Rahaa saa vain, jos on asunut Italiassa vakituisesti kymmenen vuotta.
Yleisradioyhtiö Raille on valittu uusi johtaja, Marcello Foa, ministeri Salvinin ystävä ja tämän nimittämä ehdokas. Foan menneisyydestä on sittemmin pulpahdellut tietoja. Hän ihannoi Trumpin entistä kampanjapäällikköä Steve Bannonia, ja on levittänyt valheellisia uutisia muun muassa Trumpin vastaehdokkaan Hillary Clintonin osallistumisesta satanistijuhliin. Valinta on nostattanut huolta median moniarvoisuudesta ja sanan- vapaudesta Italiassa.
Toimittaja Vittorio Castellani sai puhelun pian Foan nimityksen jälkeen. Monikulttuurisia reseptejä ei enää haluttu. Ohjelmaa juontaa ministeri Salvinin naisystävä.
Ruoka on politiikan tekemisen väline ja identiteettien rakennuspalikka, kertoo Lontoon Kingston-yliopiston luennoitsija Ronald Ranta. Hän on tutkinut ruoan, nationalismin ja kansallisen identiteetin yhteyttä.
”Moni ei osaa ajatella ruokaa poliittisena teemana, mutta se on sitä. Se, mitä me syömme on sidoksissa siihen, keitä me olemme. Ne määrittelevät toinen toistaan”, hän sanoo.
Kansallisuuden lisäksi syömämme ruoka kietoutuu etniseen taustaamme, uskontoomme, sukupuoleemme ja yhteiskuntaluokkaamme. Mielikuvia riittää.
Italialaiset syövät pastaa.
Rikkaat juovat samppanjaa.
Miehet syövät naisia enemmän lihaa.
Ruoka luo tunnetta siitä, keitä olemme ja mihin kuulumme. Jo lapsuusmuistoihin liittyy ruoka: tietyt reseptit, tietyt ainekset. Koulussa muiden maiden kulttuureista kerrotaan oppilaille ruokaan liittyvien tapojen kautta.
Tutkimusten mukaan ihmiset, joiden ruokavalio on monipuolinen ja vaihteleva, ovat avoimempia ja kannattavat globaalia, monikulttuurista yhteiskuntaa.
”Brexit-äänestyksessä he äänestivät EU-eroa vastaan. Vastaavasti ne ihmiset, joiden ruokavaliot olivat kansallisiin perinteisiin nojaavia, ajattelivat päinvastoin ja äänestivät Brexitin puolesta.”
Ruoka liittyy myös valtioiden sisä- ja ulkopolitiikkaan. Jotkut valtiot ovat määritelleet tietyt ruokalajit ”omikseen”. Syyt ovat kulttuurisia tai kaupallisia. Ranskan laki puolustaa ikonista ankan- ja hanhenmaksasta tehtyä foie gras’ta kansallisperintönä, vaikka EU tahtoisi rajoittaa sen tuotantoa eläinten poljettuihin oikeuksiin vedoten. Kreikalla on yksinoikeus fetajuuston valmistukseen, ja Italialla taas sen oikean parmesaanin, Parmigiano Reggianon.
”Hallitukset ja kansalliset liikkeet käyttävät ruokaa hyväkseen, kun pyrkivät muuttamaan ihmisten ajatuksia, identiteettiä tai kulttuuria”, Ranta kertoo.
Äärimmillään ilmiö on niin sanottua gastronationalismia. Se tarkoittaa kansallisten elintarvikkeiden ja maalle tyypillisen ruokakulttuurin suosimista – ja pyrkimystä sulkea ulkomaalaiset vastaavat pois.
”Ajatus siitä, että on tietyt kansallisruoat, joita suo- jellaan ja muut, joita hyljeksitään, lisää tulta muukalaisvihaan ja pelkoon. Siihen sisältyy väite, että meidän ruokamme on aina ollut tietynlaista, ja nyt tänne tulee ihmisiä muualta sitä määrittelemään, mikä on valheellista”, Ranta sanoo.
Vittorio Castellani lappaa puikoilla suuhunsa käsintehtyjä nuudeleita Milanon Chinatownissa.
”Vihdoin kaupungista saa oikeasti kiinalaista ruokaa, eikä vaan sitä kantonilaista riisiä, jota myydään joka puolella maailmaa.”
Myös työnimellään Chef Kumalé tunnettu Castellani on maailman ruokakulttuureihin erikoistunut journalisti, joka reissaa puolet vuodesta ulkomailla syömässä ja juomassa. Oppimansa hän kirjoittaa kirjoihin ja lehtiin, opettaa yliopistossa sekä esittelee televisiossa.
Castellani työskenteli ennen musiikin ja kulttuurisen liikkuvuuden parissa. Hän oli 1990-luvulla ensimmäisiä toimittajia, joka alkoi kertoa Italian lehdistössä ja radiossa muiden maiden ruokakulttuureista.
”Silloin aihe ei kiinnostanut vielä ketään. Ymmärsin, että ruoan kautta voisin kertoa tarinoita muista kulttuureista ja syventää ihmisten ymmärrystä niistä.”
Ruokakulttuuriin liittyvä kansallismielinen ilmapiiri ihmetyttää Castellania. Aiemmin puhuttiin kulttuurien välisestä vuorovaikutuksesta ja niiden toisiaan rikastuttavasta vaikutuksesta, haluttiin oppia muilta. Sitten tuli talouskriisi, maa kurjistui. Muukalaisviha alkoi saada sijaa.
”Tällä hetkellä maassa tehdään politiikkaa, joka tukee sitä”, Castellani sanoo.
Italian gastronationalismin aalto ei ole ensimmäinen. Kun fasistidiktaattori Benito Mussolini hallitsi maata, ruoka oli yksi politiikan välineistä.
”Italialaisten piti syödä perinteistä italialaista ruokaa ulkomaisen sijaan. Haluttiin supistaa tuontia, sillä sen koettiin uhkaavan omavaraisuutta ja oman maan tuotteita”, Ranta kertoo.
Nykyään gastronationalismia edistetään viestinnällä. Ministeri Salvini on ahkera sosiaalisen median käyttäjä ja julkaisee usein kuvia itsestään ruoan äärellä. Eikä minkä tahansa ruoan, vaan perinteisen italialaisen: pizzan, pastan, tiramisun tai punaviinin.
Roomassa joulukuussa järjestetyssä puolueen kanna- tustilaisuudessa Salvini pyysi kanssaan lavalle italialaisia keittiömestareita – miehiä kokkiasuissaan. Kiitos italialaisen kulttuurin eteen tekemästänne työstä, hän sanoi kokeille kymmenien tuhansien kannattajiensa edessä.
Esimerkkejä ilmiöstä löytyy muualtakin maailmasta. ”Osa EU:n ja Yhdysvaltojen Venäjälle Krimin kriisin jälkeen asettamista talouspakotteista liittyi ruokaan. Venäjä vastasi länsimaisten ruokien boikotilla ja korostamalla venäläisen ruoan tärkeyttä”, Ranta sanoo. Israelin ja Palestiinan konfliktissa ruoka on toiminut vedenjakajana pitkään. Monet annokset, joita Israelin valtio on markkinoinut ominaan, ovat itse asiassa peräisin esimerkiksi palestiinalaisilta tai muilta kansoilta Lähi-idästä.
”Israel siis käyttää tuotteita matkailumarkkinoinnissa samaan aikaan, kun se miehittää osaa palestiinalaisalueista”, Ranta sanoo. Ruoka nousee esiin usein myös maahanmuuttoon ja kotoutumiseen liittyvissä keskusteluissa. Euroopassa puhutaan esimerkiksi islamin roolista mantereella halal-lihan kautta.
”Yksi keskustelunaiheista on se, syövätkö maahanmuuttajat omaa ruokaansa vai meidän ruokaamme”, Ranta sanoo.
Suomessakin on herännyt kiivaita keskusteluja turvapaikanhakijoiden kieltäydyttyä vastaanottokeskuksissa protestinomaisesti heille tarjotusta ruoasta.
Ruokaan ei kuitenkaan suhtauduta italialaisella vakavuudella.
Helsingin Sanomat kysyi lukijoiltaan kesällä 2017, mitkä ovat heidän mielestään vähimmäisvaatimukset, joihin maahanmuuttajien pitäisi sopeutua. Yksi kyselyn valmiiksi kirjoitetuista väittämistä oli: ”jokaisen olisi syytä osata valmistaa karjalanpaisti”.
Lähes 80 prosenttia vastaajista oli väitteestä eri mieltä.
Kiinalaisravintolassa on niin kova meteli, ettei puhetta meinaa kuulla. Lihaliemi tuoksuu pienessä salissa, jossa bisnesmiehet ja nuoret ystävykset ruokailevat vieri vieressä.
Castellani syö viimeiset puikolliset lounasnuudeleistaan. Tekisi mieli nauttia afrikkalaisista pavuista valmistettu italialainen espresso.
Castellanin mukaan ruokaan liittyvä kansallisuuden vaade tuntuu käsittämättömältä erityisesti siksi, että ruokakulttuurit ovat alun alkaenkin syntyneet ihmisten liikkuvuudesta, kaupasta ja kulttuurien kohtaamisista.
”Maissi, peruna ja tomaatti ovat kulkeutuneet ympäriinsä ja muuttaneet maailmaa. Ihmiset ovat aina tehneet kauppaa tuotteista – ei ole olemassa yhtäkään ruokalajia, joka ei olisi syntynyt sen seurauksena.”
Ranta on samaa mieltä. Ruokakulttuurit syntyvät, kun ihmiset ja tuotteet liikkuvat. Se, mitä syömme, on luultavasti alun perin kotoisin jostain kaukaa.
”Esimerkiksi italialaiskeittiöön perinteisesti liitetty tomaatti ei ole alkuperältään italialainen tuote, vaan siitä on tullut osa maan ruokakulttuuria vuosisatojen saatteessa.”
Castellani huomauttaa, että edes vehnästä valmistettu pitkä spagetti ei ole alun perin italialainen, vaan kiinalainen keksintö. Sieltä ne ovat saapuneet Eurooppaan kauppareittejä pitkin.
Dibyesh Anand kuvaa kirjassa Gender Matters in Global Politics, kuinka elämäämme hallitsee oletus valtioista ja niiden välisistä rajoista. Vaikka kuinka olisi rajattomuuden kannattaja, kansakuntamuotoinen poliittisen järjestäytymisen periaate antaa muistuttaa itsestään.
Anand esittää, että kansallisidentiteetti on sosiaalinen konstruktio. Se ei ole pysyvä käsite vaan alati muutoksessa.
Samoin on myös kansallisen ruoan kohdalla. Ruokakulttuurit siis ovat paitsi syntyneet liikkumisen seurauksena, ne liikkuvat ja kehittyvät edelleen tänä päivänä.
Castellani ei tarkoita, etteikö ruokaan liittyvästä kulttuurista saisi tuntea ylpeyttä. Huolissaan pitää olla silloin, kun ruoan avulla aletaan rakentaa vastakkainasetteluja ihmisten välille.
”Sen sijaan, että pyritään häivyttämään toinen, eri keittiöiden tulisi elää sovussa ja täydentää toisiaan yhdessä samassa pöydässä.”
KOKKAA KIELLETYT RESEPTIT
Frijoles refritos con totopos y queso fundido
PAPUJA, NACHOJA JA JUUSTOA MEKSIKOLAISITTAIN
240 g punaisia papuja 1 iso sipuli
30 g voita
1⁄2 tl kuminansiemeniä 1⁄2 tl kuminaa jauheena 1⁄2 tl chiliä jauheena
1 pussi nachoja
50 g lehmänjuustoa
1 tukku tuoretta korianteria
Raasta sipuli. Lisää pannulle kuminansiemenet ja paista kunnes ne tuoksuvat. Lisää voi ja sipuli. Kuullota pehmeäksi. Lisää sitten pavut ja vähän niiden lientä pannulle kuminajauheen ja chilin kanssa. Sekoita kunnolla ja keitä kasaan. Varo, ettei seos kuivu. Levitä seos uunivuoalle. Lisää nacho-lastut ja niiden päälle juusto raasteena. Kypsennä uunissa 180 asteessa niin kauan, että juusto sulaa. Ripottele päälle korianteria. Tarjoile kuumana.
Zighinì
ETIOPIALAINEN LIHAPATA BERBERE-KASTIKKEESSA
500 grammaa naudanlihaa paloina 500 g sipulia paloina
500 g kuorittuja tomaatteja
200 g tomaattikastiketta
5 valkosipulinkynttä
8 rkl seesaminsiemenöljyä 5 rkl berbere-mausteseosta suolaa
sopivasti vettä
Paloittele sipuli. Lisää pannulle sipulit, valkosipulinkynnet ja puoli desiä vettä. Kypsennä miedolla lämmöllä kannen alla 10 minuuttia ja sekoita. Lisää öljy. Jatka kypsentämistä 10 minuuttia. Lisää berbere-mausteseos ja anna hautua
15 minuuttia. Lisää tomaatit ja tomaattikastike ja jatka kypsentämistä, kunnes kastike muuttuu sakeaksi. Lisää liha kuutioina ja pari desiä vettä ja suolaa. Kypsennä 15 minuuttia. Syö leivän kera.