Perussuomalaista rakkautta
Perussuomalaiset ovat olleet kesän ja syksyn mittaan otsikoissa rasismikohujen vuoksi. Esseisti Paavo Kässi uskoo, että perussuomalaisen rasismin taustalla on vääristynyt käsitys rakkaudesta.
Yläaste ei ollut ihmisen parasta aikaa. Kaksituhattaluvun alussa kotikuntani peruskoululuokat seitsemännestä yhdeksänteen muodostivat rangaistussiirtolan, jossa aika kului joko kiusatessa tai kiusattavana. Me kiusatut muodostimme vuosiluokittain ryhmiä, jonka jäseniä yhdisti lähinnä halu selvitä hengissä. Oma porukkani muodostui hipeistä, nörteistä, muusikoista ja gooteista, eli kaikista muista paitsi terrorisoivista mopoilijoista.
Ryhmämme liepeillä kulki myös eräs Teuvo. Se ei ole hänen oikea nimensä, mutta sopii hänelle. Teuvo eli sijaisperheessä ja oli rikkinäisestä kodista. Hän ei koskaan tarkemmin kertonut taustastaan, mutta sen verran muistan, että ennen siirtymistään kouluumme Teuvo oli asunut isänsä kanssa kahden keskellä metsää.
Teuvo käyttäytyi eri tavalla kuin mopoilijat. Teuvo oli fiksu, mutta opiskelu häntä ei kiinnostanut − muistaakseni hänellä oli lukihäiriö. Silmälasien ja pyöreiden kasvojen takia hänestä syntyi harmiton vaikutelma. Hän näyttitunteitaan ja ilmaisi itseään. Hän lauloi, luki kirjoja ja oli ihmeellisen vilpitön.
Lisäksi Teuvo oli natsi.
Vuosituhannen vaihteessa äärioikeistolaisia etnonationalisteja kutsuttiin vielä skineiksi. Se oli eräänlainen ”pehmentävä” kiertoilmaisu. Teuvon kaltaiset, reisitaskuhousuihin, maihareihin, Suomen leijona -paitaan ja -koruun sekä pilottitakkiin pukeutuneet tyypit, jotka huusivat välitunnilla käsi ojossa Sieg Heil ja fantasioivat ihmisten hakkaamisesta, olivat ”vain” suomalaisuudesta innostuneita erikoismiehiä.
Mutta natseja he olivat. Kun Teuvo lauloi, hänen laulunsa olivat valkoisen Suomen lauluja. Kun hän puhui tunteistaan, hän kertoi haluavansa potkia ulkomaalaiset ulos Suomesta.
Osasi Teuvo oli kohteliaskin. Saavuttuaan sijaisperheensä isän hanslankarina maalaamaan kotitaloamme, Teuvo otti ruokapöydässä hatun päästä ja jutteli asiallisesti vanhempieni kanssa. Koulussa näkemästäni käytöksestä ei ollut jälkeäkään.
Oudointa Teuvossa oli se, että aina kun hän puhui väkivallasta, teki natsitervehdyksiä tai löi jotakuta, hän nauroi. Toisten pahoinpiteleminen ja siitä vitsailu tuntui käsittämättömältä. Nauraminen samaan aikaan sekä vähensi että voimisti kokemuksen väkivaltaisuutta.
Nähdessäni uutisen entisen elinkeinoministeri Vilhelm Junnilan Ku Klux Klan -lumiukosta ja muista natsikirjoituksista, jotka yritettiin kuitata vain huumoriksi, Teuvon nauru palasi mieleeni. Samalla katosi tuohon nauruun liittyvä hämmennys.
Ymmärsin sen ilmaisseen rakkautta.
Suomi, rakastettuni
RAKKAUS on paljastumista. Rakastuessa hormonit hyrräävät, sydän pakahtuu ja suu kuivaa. Rakastunut menettää itsehillinnän pudoten jatkuvasti syvemmälle ihastumisen hullaannuttavaan huumaan. Rakkautta edustaa myös kansallistunne, joka saattaa ilmetä esimerkiksi hurmoksena Suomen voitettua jääkiekon MM-kisoissa. Mantan patsaalla yksilöä ei ole, on vain yhteisestä huumasta nauttivan kansan väreilyä.
Rakkaus on perussuomalaisten kaltaisten kansallismielisten puolueiden perusta. Ilman isänmaan rakkautta olisi mieletöntä kannattaa kapeaa nationalistista etua edustavaa ryhmää. Toisaalta rakkautta voi ajatella myös tietoisena toimintana. Psykoanalyytikko Erich Frommin mukaan rakkaudessa ei ole kyse niinkään vietävänä olemisesta, vaan aktiivisesta rakastamisen taidosta. Frommille todellinen rakkaus edustaa luovaa mahdollisuutta tulla paremmaksi ihmiseksi ja toimia toisin.
Teuvon tapoja murtava rakkaus näkyi yksinkertaisesti siinä, että hän luki ja lauloi julkisesti. Kukaan muu poika koulussamme ei tehnyt niin. Tunnementorina Teuvolla oli oikeistopopulistinen nyrkkeilijä ja kansanedustaja Tony Halme, jonka omaelämäkertaa hän kantoi mukanaan. Teuvoa Halmeen värikäs ura kiinnosti ja resonoi. Samastumisen mukana tulivat vaikutteet, jotka kuuluivat Teuvon tunteikkaassa, humoristisessa ja umpirasistisessa puheenparressa.
Tunteiden politiikkaa tutkineen Sara Ahmedin mukaan äärioikeistolle on tyypillistä puhua rakkaudesta. Tämä näkyy myös perussuomalaisten viestinnässä. Esimerkiksi perussuomalaisten naisjärjestö on nimennyt tärkeimmäksi yhteiseksi tekijäksi rakkauden isänmaata kohtaan, ja kevään vaaleissa puolue eräänä iskulauseena oli yksinkertaisesti ”Rakas Suomi”. Kun hallitusneuvottelut olivat päättyneet, leveästi hymyilevä puheenjohtaja Riikka Purra oli pakahtua kertoessaan miten ihana paikka Suomi oikein on.
Vaikka ”rakas, ihana isänmaa” on kansallismielistä perussanastoa, Ahmedin mukaan kansallismieliset tunteet ja niiden ilmaisu ei ole mitenkään sisäsyntyisiä vaan ulkoa opittuja. Nationalistiksi ei synnytä vaan kasvetaan, ja filosofi Martha Nussbaumin mukaan kansallismielisyydessä houkutteleekin sen käytännöllisyys. Kansallismieliset käytännöt, kuten urheilukisat, koululaitos ja kansallislaulun veisaaminen, nimittäin tarjoavat konkreettisia malleja sille, miten tuntea.
Kun isänmaan rakastaminen viedään äärimmilleen, siitä tulee äärioikeistolaista terroria. Sen tavoite on tuhota epäisänmaalliset voimat, olivat ne todellisia tai eivät. Natsi-Saksan toteuttamien kansanmurhien myötä äärioikeistolaisen rakkauden ilmaiseminen muuttui länsimaissa syystäkin niin kielletyksi aiheeksi, ettei sitä ole näihin päiviin asti sallittu oikeastaan muualla kuin komiikassa. Psykoanalyytikko Sigmund Freudin mukaan vitsi luo pelivaraa, sillä sen varjolla on mahdollista ilmaista tunteita, jotka muuten eivät olisi hyväksyttyjä.
Vitsistä on vaikea saada otetta. Se hämärtää lausujan tarkoitusperiä, mikä tekee vitsistä tehokkaan keinon auktoriteettien haastamiseen. Samasta syystä Jussi Halla-ahon blogikirjoituksissa keskeisessä asemassa on epäsovinnainen ja väkivaltainen huumori.
Tämä selittää myös Teuvon naurun. Aivan kuin rakastunut ei voi pitää tunteitaan piilossa, vaan paljastaa itsensä hermostuneilla eleillä rakastetun läheisyydessä, Teuvo ilmaisi isänmaan rakkauttaan raa’asti, mutta vilpittömästi. Naurun keinoin hän sekä ilmaisi tunteitaan että suojeli niitä tekemällä niiden ilmaisemisesta hevosenleikkiä.
Paras kansallismielinen versio itsestä
Teuvo ei koskaan kertonut, miksi Suomi oli hänelle tärkeä, mutta hänen ei tarvinnut. Minä ymmärsin häntä. Eräs varhaisimmista musiikillista muistoistani on
läpeensä kansallismielinen. Vanhempani olivat juuri ostaneet Ylioppilaskunnan laulajien cd-levyn, joka sisälsi Jean Sibeliuksen kuoroteoksia. Kun Finlandia alkoi soida, kyyneleet alkoivat valua silmistäni. Laulu halkaisi minut. Minua liikuttivat Sibeliuksen selkeämuotoinen sävelkieli ja V. A. Koskenniemen sanat. Laulu oli kuin odotuksen tilassa oleva toiveuni, missä kaikki on ihanasti ja oikein.
Ahmedin mukaan kansallismieliseen rakkauteen kuuluu usein eräänlainen matkalla olemisen ja odottamisen tila. Kyseessä on toive siitä, millainen kansakunta voisi olla. Samalla Ahmed lisää, että kansakunnan rakastamiseen kuuluu kilvoittelu siitä, kuka rakastaa kotimaataan entistä kovemmin. Kansakunnan rakastamisesta tulee keino olla paras versio itsestä.
Muistan, kuinka Teuvo alkoi rasististen puheiden myötä suorastaan hohkata elinvoimaa. Rasistinen puhe oli hyökkäys, jonka avulla hän oli valmis puolustamaan Suomea − ja sitä kautta itseään − vääryydeltä. Minäkin näin Suomen keinona paeta, sillä yhtä lailla pikkupaikkakunnan ahdasmielinen kulttuuri oli rakentanut tunteitani ja makuani.
Teuvon tapaan myös minä halusin ilmaista kunnioitukseni Suomea kohtaan pukeutumalla. Ajattelin voivani isänmaallisten vaatteiden avulla osoittaa rakastavani Suomea enemmän kuin arkirytkyihin pukeutuvat luokkalaiseni. Pilottitakkia sekä leijonakoruja katselin postimyyntikatalogeista, ja siskoni kaverilta sain monta numeroa liian isot reisitaskuhousut. Noita mustavalkoisia lökäpöksyjä pidemmälle en kansallisylpeyttäni vienyt.
Nälkä rakastaa
En ehtinyt nähdä Teuvoa perussuomalaisten äänestäjänä. Tapasin hänet viimeisen kerran kesänä, jolloin peruskoulumme päättyi. Jos kohtaisimme nyt yläasteikäisinä, Teuvo varmasti esittelisi minulle Sebastian Tynkkysen videoita. Halmeen kirjojen paikan olisivat ottaneet kanadalaisen konservatiiviajattelija Jordan Petersonin elämäntaito-oppaat ja Halla-ahon blogi.
Ajattelen, että Teuvon tunteet ilmaisivat ennakoidusti eräänlaista perussuomalaista rakkautta. Se perustui samalle kurille, vihalle ja vitsailulle, joka on sittemmin toistunut niin nuorempien kuin vanhempien halla-aholaisten puheissa. Tämä rakkaus on kuitenkin ahtaan tunneikkunan vääristämää sadismia, jossa pääpaino on rakastajan omassa halussa tehdä asiat täysin kuten itse tahtoo ilman toista kunnioittavaa dialogia. Filosofi Emmanuel Levinas kutsuukin toimintaa, jossa ihminen kohtelee muita ihmisiä ja ulkoista maailmaa pelkkinä mykkinä kohteina, yksinkertaisesti väkivallaksi.
Kaikesta huolimatta uskon Teuvon tunteneen nimenomaan rakkautta. Kansallismielisten käytäntöjen rajoissa hän oli niin utelias ja luova kuin vain oli mahdollista. Hän luki, vaikka kukaan ei käskenyt, ja lauloi, vaikka kukaan ei pyytänyt. Kenties juuri siksi tulin Teuvon kanssa hyvin toimeen. Minäkin luin ja halusin laulaa. Minäkin halusin rakastaa ja ilmaista itseäni, vaikka lähes koko elinympäristöni oli siinä minua vastaan.
Ehkä ratkaiseva ero minun ja Teuvon välillä olikin se, etten oppinut rakkautta Halmeen kaltaiselta väkivaltaiselta rasistilta, vaan omalta perheeltäni. Vanhempani puhuivat usein armosta, rakkaudesta sekä erilaisuuden kunnioittamisesta. Muistan edelleen, kuinka he kertoivat rakastavansa minua riippumatta siitä, millainen ihminen minä olen. Vähitellen kansallismielisyyden ulossulkevat ja väkivaltaiset tunnetavat alkoivat herättää minussa vastustusta, sillä ne olivat syvässä ristiriidassa oppimiani rakkauden tunteita vastaan.
Uskon, että Teuvokin olisi ilmaissut itseään paljon kauniimmin, jos hän olisi oppinut ilmaisemaan rakkauttaan eettisesti. Filosofi bell hooks on rinnastanut väkivaltaisen ja epäeettisen rakkauden roskaruokaan, joka voi hetkellisesti tyydyttää mielen pikkumaiset toiveet mutta jättää ihmisen ennen pitkää epäravituksi.
Yksi tärkeimmistä aseista ahdasta kansallismielisyyttä vastaan onkin se, että opimme tyydyttämään rakkauden nälkämme paremmin.
Tämäkin juttu on parempi paperilla.
Valtaosa sisällöistämme on maksutta luettavissa verkossa. Ne kuitenkin tuntuvat ja näyttävät paremmilta printtilehdessä. Tilaajana teet arvokasta työtä tukemalla suomalaista feminististä journalismia. Tervetuloa ostoksille verkkokauppaamme!
Etkö halua sitoutua lehtitilaukseen tai ostaa irtonumeroa? Voit myös kiittää verkkosisällöistämme MobilePay-lahjoituksella numeroon 71312. Pienestäkin summasta on apua!