Pesä liassa – miksi kotinsa siivooja pelkää pohjimmiltaan kaikkea poikkeavuutta
Pihla Hänninen kirjoittaa, miksi lika on poliittista.
Pelottaako lika?
Kyllä, tahrat paljastavat epäonnistumiseni.
Ei, sotku rauhoittaa.
Etsit suihkepullon ja rätin. Suihkepullossa on vaahtoavaa nestettä, joka haisee äitelältä. Rätti on likainen, uitat sitä puhtaassa vedessä, puristelet veden pois. Keittiön tasolla lojuu leivänmuruja ja irtolikaa, seinillä on tomaattiroiskeita. Suihkutat puhdistusainetta liinaan. Pyyhit irtolian pois, se leviää rättiin. Huuhtelet rätin. Jynssäät tasoa rätillä. Toistat. Rätti likaantuu ja taso puhdistuu. Näet kättesi jäljen.
Mistä kaikki lika tulee ja mikset ole huomannut sitä aiemmin? Tiedät, että epäjärjestys palaa, että lika kuuluu elämään, ettei siivousprosessi ole koskaan ohi, vaan olet tuomittu siivoamaan. Typerryttävää. Siivoat aina uudelleen, koska ihmisen täytyy siivota. Et koskaan puhu siivoamisesta muille.
Siivous on tylsä askare. Se on suoritettava tasaisin väliajoin, sillä onhan puhdas parempi kuin likainen, järjestys parempi kuin sotku.
Siivous ja järjestely tuovat järjestystä kaoottiseen ja likaiseen luonnontilaan. Kodit on järjestettävä, laitettava kuntoon ja tehtävä asumiskelpoisiksi – siivoamalla. Ei muuta kuin välineet valmiiksi: mopit ojoon, imuri tanaan ja suihkepullo kumihanskan peittämään käteen.
Tutkija ja ammattijärjestäjä Ilana Aallon mukaan siisteys ja kunnollisuus liittyvät historiallisesti yhteen: 1800-luvulla likaisen asunnon on katsottu uhkaavan yhteiskuntajärjestystä ja siivottomuuden johtavan rappioon. Turmioelämää!
Mutta: lika on ongelma vain, jos sitä pidetään ongelmana. Vallitsevien hygieniaan liittyvien puhetapojen uusintama puhtausnormisto seuraa meitä kaikkia kotiin median, mainosten ja sosiaalisen paineen mukana.
Lika on myös bisnestä. Tarvitsetko imuria vai riittäisikö pelkkä rikkalapio ja kostutettu uudelleen pestävä rätti? Tarvitsetko hassun nimisiä lian räjäyttäviä ultradesinfioivia puhdistusaineita vai saisiko etikalla, soodalla ja juuriharjalla enimmät tahrat pois? Hygienia- ja siivoustuotteilla on valtavat markkinat, kosmetiikasta puhumattakaan – etenkin jälkimmäisten markkinat ovat räikeän sukupuolittuneet.
Mikä liassa pelottaa? Miksi toiset sietävät likaa, sotkua ja kaaosta paremmin kuin toiset? Miksi eräät inhoavat likaa, toiset siivoamista ja kolmannet molempia?
Tarttuuko lika?
Kyllä, saastaa voi hallita vain kurilla.
Ei, koska en koe olevani puhdas.
Kädet pitää pestä. Suihkussa täytyy käydä. Vessanpönttö on saastainen ja se pitää puhdistaa. Pesää ei saa liata! Puhtaus on kunniallista, likaisuus hävettävää. Hei anteeksi, täällä on hirveä sotku, mä en ole ehtinyt siivota!
Lika on kaikkialla oleva vihollinen, entropian ilmenemä, jota vastaan käydään jatkuvaa taistelua. Meillä on kokonainen siivoojien ammattikunta, joka siirtelee aamuyön tunteina tätä ylimääräistä ainetta paikasta toiseen, jotta muiden ei tarvitsisi nähdä tai kohdata sitä. Lika pitää pyyhkiä pois, räjäyttää, desinfioida, tehdä vaarattomaksi, neutralisoida. Lian vastustaminen on työlästä puuhaa, mutta silti siivousfirmojen verkkosivujen kuvapankkihahmot hymyilevät meille väsymättä.
Monissa uskonnoissa on erilaisia puhtaussääntöjä. Puhtaus assosioituu pyhyyteen ja jumalallisuuteen. Antropologi Mary Douglasin mukaan likaantumisen pelko on poikkeavuuden pelkoa ja lika loukkaa järjestystä. Lika sijaitsee luokittelujen välissä. Lika on toisin sanoen queer. Lika stigmatisoi, tekee kantajastaan muita huonommaksi merkityn ihmisen. Lika voi pelottaa, inhottaa, ällöttää, kuvottaa. Lika on siis täynnä erilaisia affektiivisia, tunteisiin liittyviä merkityksiä.
Filosofi Sara Ahmed käyttää käsitettä sticky, tahmea, kuvaamaan affektien tarttuvia, ruumiillistuneita kulttuurisia merkityksiä. Lika ei tartu, mutta siihen liitetyt affektiiviset merkitykset tarttuvat likaisiksi luokiteltuihin ihmisiin. Lika mieltyy matalalla sosiaalisissa järjestyksissä ja hierarkioissa oleviin yksilöihin. Likaiseksi ja arvottomaksi määrittely on vallankäyttöä, sosiaalisen kontrollin keino ja herruustekniikka. Viesti on selvä: kun olet likainen, olet epämiellyttävä ja epäilyttävä, eikä kukaan halua olla kanssasi tekemisissä.
Onko lika poliittista?
Kyllä, joidenkin haaveissa on aina puhdistus.
Ei, siisteys on yksityistä.
Lika jakaa sosiaalisesti. Likainen ihminen on kelvoton ihminen – ihminen, jota saa ja pitää neuvoa ja kasvattaa – kasvattajalla on siihen jopa moraalinen velvollisuus.
Taannoin lapsia peloteltiin Jörö-Jukalla, ja nyt 2010-luvulla sottapyttyjä nuhtelee ammattijärjestäjä Marie Kondo. Kondon markkinoima herttaisen voimauttava uusliberalistinen pelastuskertomus ohjailee naisia vaivihkaa persoonallisuustyössä. Tätä ovat tutkineet esimerkiksi Suvi Salmenniemi ja Maria Adamson. Esineet joita ei rakasta ovat turhia, likaa.
Sosiologi Beverley Skeggsin mukaan työväenluokkaisuus ymmärretään likaiseksi, keskiluokkaisuus taas neutraaliksi ja tavoiteltavaksi. Muuttumisleikeissä työväenluokkaiset tavikset pääsevät likaisuudestaan ja kohtuuttomista tavararöykkiöistään eroon. Konmaritus on samalla sekä kodin että sen asukkaan muuttumisleikki ja tie kohti kunniallisuutta.
Sekä siivoaminen että siivoamatta jättäminen voi olla poliittinen teko: joillekin siivoaminen voi olla arvokas ja voimauttava itsestä huolehtimisen tapa, joillekin se on epämiellyttävä ja uuvuttava aikaavievä pakkorituaali. Ihmiset siivoavat yksin, koska yksin siivoaminen on kulttuurinen imperatiivi, käsky, välttämätön vaatimus. Meidät halutaan saada uskomaan, että jokainen on yksin vastuussa itsestään ja omasta liastaan.
Puhtaus on länsimaissa suuri tarina ja voimakas sosiaalinen normi. Likaisuutta pitäisi hävetä – ihmisiä arvotetaan ja luokitellaan sen perusteella. Voimakkaasti järjestystä, puhtausnormeja ja hygieniaa ihannoivassa yhteiskunnassa lian poikkeavuuden hyväksyminen voi olla poliittisen vastarinnan muoto. Lika on siis ehdottomasti poliittinen kysymys.
Riittääkö puhtaus?
Kyllä, on kunnioittavaa muille olla siisti.
Ei, ei, ei tietenkään.
Siisteyden ihanne vaatii vastavoimaa. Sotkun keskellä voi hokea muutamaa lohdutusta.
Feministi voi olla juuri niin sotkuinen tai puhdas kuin itse haluaa. Ihmisiä ei ole syytä tuomita erilaisen puhtauskäsityksen perusteella. Jokainen käyttää aikansa, mihin haluaa ja on vapaa määrittelemään puhtautensa tason. Toiset tekevät mieluummin muuta kuin siivoavat.
Siivoaminen on myös hoivan muoto, jossa voi vaihdellen olla hoivaaja ja hoivattava. Kaikilla ei ole välttämättä kykyä huolehtia kotinsa puhtaudesta yksin, joten likavastuuta voi jakaa.
Sotkuun, likaan ja siivoamiseen liittyvää uskoa on purettava – vai pitäisikö sanoa sotkettava. Lika ei määritä ihmisen arvoa.
Feministin siivousopas
1. Siivoa yhdessä
Siivoaminen tavataan kuvata yksilöllisenä rituaalina, josta jokainen on itse vastuussa, ja jos siivous ei onnistu, siitä pitää maksaa ulkopuoliselle. Tee toisin: siivoa yhdessä. Kenenkään ei tarvitse pärjätä yksin.
2. Pyydä tai tarjoa apua
Oletko jaksava tyyppi, jolta sujuu luuttuaminen? Jollain toisella voi olla siivouksen kanssa ongelmia. Vähemmän kyvykkäälle tai esimerkiksi yksin asuvalle siivousapu voi olla mieluinen tarjous. Tarjoa siivousapua vaikka lahjaksi tai ihan muuten vaan, se on hyvä hoivan jakamisen muoto.
3. Löydä oma tapasi siivota
Monien self help -siivousoppaiden ihmiskuva on hierarkkinen ja ankea. Mukavampia siivousoppaita ovat esimerkiksi Saara Henrikssonin ja Aino-Maija Leinosen Leppoisa opas huusholliin (2014), Rachel Hoffmanin Unf*ck Your Habitat (2016) ja Ilana Aallon Paikka kaikelle (2017).
4. Hyväksy kaaos
“Siisti koti on merkki hukkaan heitetystä elämästä,” jääkaappimagneettiklassikko julistaa. Ala vastarintaan siisteysnormistoa vastaan ja suunnittele yli jäävällä ajalla vaikka feminististä vallankumousta. Lika on ainetta, kaikki muukin ympärilläsi on ainetta. Lika on osa elämää. Lika on osa sinua. Tee rauha lian kanssa, anna sen olla, hyväksy se.
Juttu on julkaistu alun perin numerossa Tulva 1/2018.