Lukuaika
2 min

Shadia Raskin kolumni: Olisiko minunkin aika lopettaa hymyileminen tilanteissa, joissa ei hymyilytä?

Artikkeli - 20.12.21
Teksti • Shadia Rask

Rasismikeskusteluissa viestintätapani on ollut korostetun rauhallinen ja harkittu, kirjoittaa kolumnissaan Shadia Rask. Mutta mitä kaikkea tämän selviytymisstrategian taustalle oikeastaan kätkeytyy?

Twitterissä trendasi marraskuun lopulla n-sana aukikirjoitettuna. Valmiiksi rakennetun rasistisen myrskyn synnytti Ylen Marja Sannikka -jakso (19.11.2021), jonka vieraina olivat toimittaja Renaz Ebrahimi ja avaruustähtitieteen professori emeritus Esko Valtaoja. Seuraavalla viikolla olin A-studiossa vieraana 22.11.2021 rauhoittamassa sovittelija Miriam Attiaksen kanssa kovilla kierroksilla käynyttä kohua ja suomalaisia kotisohvia.

Sain paljon hyvää tarkoittavia kiitoksia siitä, että puhuin ”rauhallisesti” ja ”asiallisesti”. Olen jokaisesta kannustavasta palautteesta otettu, ne ovat elintärkeää vastapainoa ei-asialliselle ja toisinaan uhkaavalle jälkilöylylle. Tällä kertaa aistin näissä kehuissa kuitenkin kitkerän sivumaun ja kätketyn piiloviestin.

Aseistariisuva diplomaattisuus ja puolelleen voittava hymy. Minäkuvani on perustunut siihen, että nämä ovat supervoimiani. Kaksi vuotta sitten työnantajani julkaisi sarjan ”Kuka on THL?” -videoita. Kerron haastattelussani, että työssäni hyödyllinen salainen taitoni on, että olen tanssinut joukkueessa ja pyrin yhä esiintyessäni samaan kuin aikoinaan tanssijana; eli viestimään yleisölle, että minusta on kivaa esiintyä heille.

Vasta viime vuosien matka intersektionaaliseen feminismiin ja antirasismiin on herättänyt minut pohtimaan: Onko tämä sittenkään sisäsyntyinen supervoimani, vai pikemminkin opittu selviytymisstrategia? Naisten ja vähemmistöjen äänensävyä nimittäin valvotaan (niin kutsuttu tone policing). Sanoma sivuutetaan, jos puheen sävyä pidetään vihaisena, turhautuneena tai muuten latautuneena.

”Olen harkittu ja hymyilevä, koska patriarkaatissa järki on tunnetta arvokkaampi ja naisen kuuluu hymyillä. Hymy alkaa hyytyä.”

Patriarkaatin säännöillä pelaaminen tuottaa yksilöllistä ja lyhytaikaista hyötyä naiselle. Valtaosa naisista tietää tämän, vaikka he eivät välttämättä myöntäisi sitä itselleen. Nämä Caroline Criado Perezin terävät ajatukset Näkymättömät naiset -kirjassa (WSOY 2020, suom. Arto Schroderus) kolahtivat minuun alkusyksystä. Olen harkittu ja hymyilevä, koska patriarkaatissa järki on tunnetta arvokkaampi ja naisen kuuluu hymyillä. Hymy alkaa hyytyä.

Miellyttämisestä poisoppiminen ei kuitenkaan ole helppoa. A-studion jälkeen sain jatkaa keskustelua Yle Puheen Mahadura & Özberkan -ohjelmassa. Olikin yllättäen vaikeampaa puhua äänistudion turvallisessa tilassa tunnin verran suoremmin ja suodattamatta, kuin sanoa A-studion suorassa lähetyksessä pehmeäksi pureskelemiani ja punnittuja pointteja.

Mitä jos joku suuttuu sanoistani? Tai pahempaa, näkee minun suuttumukseni? Vihaisen mustan naisen stereotypia on todellinen – ja myös todellinen uhka ruskeille ja mustille naisille. Meidän ilmaisemanamme viha on stigmatisoidumpaa ja vähemmän hyväksyttyä kuin esimerkiksi valkoisten miesten viha. Olen tästä erittäin tietoinen. Siksi viestintätapani, osin tiedostamaton selviytymisstrategiani, on ollut korostetun rauhallinen puhe, aina hymyillen.

Mikään ei muutu, jos kukaan ei suutu, kuuluu sanonta. Olen ajatellut tämän tarkoittavan esimerkiksi valtaapitäviä tai konservatiiveja. Nyt tajuan, että muutokseen tarvitaan tunnereaktioiden syntyminen ja salliminen myös itselleni. Tunnereaktio on viesti siitä, että asialla on merkitystä.

Suoraan puhumisen seuraavalle tasolle minua haastaa Reni Eddo-Lodge kirjassaan Miksi en enää puhu valkoisille rasismista (Gummerus 2021, suom. Saana Rusi): ”Minäkin pelkäsin ennen, että minut nähtäisiin vihaisena ja hankalana mustana naisena. Pian kuitenkin ymmärsin, että mitä tahansa aidosti ilmaisemiani tunteita voitaisiin pitää vihana. […] Minut leimattaisiin vihaiseksi, vaikka en käyttäytyisi vihaisesti, joten ajattelin että paskat siitä sitten. Päätin puhua suuni puhtaaksi.”

Minunkaan ei tarvitse hymyillä tilanteissa, joissa ei hymyilytä.

SHADIA RASK on filosofian tohtori ja tutkimuspäällikkö Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksella sekä epämukavista aiheista rohkeammin puhumista harjoitteleva lukutoukka.