Hakemisto

Arkisto

feature

Tekopyhää ilmastopolitiikkaa

Suomi on ulkoistanut ison osan ilmastopäästöistään ja aiheuttamastaan luontokadosta kehittyviin maihin. Niissä hinnan korkeasta elintasostamme maksavat ihmiset, joilla menee jo valmiiksi huonosti. Mitä pitäisi tapahtua, jotta päättäjät uskaltaisivat puuttua kulutuksemme seurauksiin?

Akkavalta

Niin feminismin kannattajien kuin vastustajienkin mielikuvituksissa on aina elänyt kuva matriarkaatista, naisten hallitsemasta yhteiskunnasta. Millaista olisi, jos kaikki valta olisi naisten käsissä? Loppuisivatko sodat ja katoaisiko ilmastokriisi? Kuinka paljon sukupuoli vaikuttaa siihen, millaista politiikkaa tekee?

Vallankaappaus

Kuvassa on Sinikka Salo, Kari Mattila, Riitta Petäjistö ja Ann-Mari Pihlström. Kuva on otettu Kari Mattilan 50-vuotisjuhlissa. Kuva on mustavalkoinen.

Miten saada valtaa? Ei ainakaan kauniisti pyytämällä. 1970-luvun alussa Naisasialiitto Unionissa oli pieni, mutta innokas feministien joukko, joka oli päättänyt tehdä vanhasta ja vakavaraisesta suffragettijärjestöstä omansa. Kun panokset ovat suuret, niin on myös vastustus.

Sama suunta, eri kartta

Opetusministeri Li Andersson (vas.) ja
kansanedustaja Saara-Sofia Sirén (kok.) haluavat molemmat tasa-arvoisemman yhteiskunnan. Pyysimme liberaalia oikeistolaista ja radikaalia vasemmistolaista kertomaan, millaista tasa-arvoa he tavoittelevat ja miten. Miltä feminismi näyttää politiikan vastakkaisilla laidoilla?

Maggie Nelson – Writing by any means necessary

Author Maggie Nelson talks to Tulva magazine about the sadism towards mothers in our culture, and reminds us that the category of woman has always been shifting. She urges us to live in constant negotiation and curiosity toward nuances – also within feminism.

Aborttilaki nyt!

Suomen 50 vuotta vanha aborttilaki on paitsi yksi Euroopan tiukimmista myös lääketieteellisesti vanhentunut. Nyt kaksi aloitetta vaatii lain päivittämistä.