Yhdistys 9 – tasa-arvotyön aallonharjalla
1960-luvulla toiminut Yhdistys 9 toi sukupuoliroolit mukaan Suomen yhteiskunnalliseen keskusteluun. Yhdistys on malliesimerkki tehokkaasta ja tuloksellisesta tasa-arvotyöstä, josta sopii inspiroitua yhä tänäkin päivänä.
Suomi näytti 1960-luvun alussa varsin erilaiselta kuin tänään. Tasa-arvo-ongelmat olivat polttavia ja ajankohtaisia: ehkäisyn saaminen oli epävarmaa, aborttioikeus oli hyvin rajattu ja seksuaalikasvatus vajavaista, eikä päivähoitopaikkoja riittänyt kaikille lapsille. Perinteiset sukupuoliroolit, joissa nainen huolehti kodista ja lapsista ja mies toi leivän pöytään, läpäisivät koko yhteiskunnan.
Suomalainen tasa-arvokeskustelu oli tyyntynyt 1900-luvun alun äänioikeustaistelun jälkeen. Monet naiset ja naistenoikeusjärjestöt keskittyivät tasa-arvokysymysten sijasta naisten jokapäiväisen elämän parantamiseen esimerkiksi kotitalousopetuksen ja kotivalistuksen kautta. Toisaalta tämä vahvasti perinteisiin sukupuolirooleihin perustuva työ ei tuonut merkittäviä edistysaskelia tasa-arvon saralla.
60-luku toi kuitenkin mukanaan uusia tuulia. Vuosikymmentä värittivät suurten ikäluokkien siirtyminen opintojen pariin sekä 60-luvun puolivälin jälkeen monenlaiset, lähinnä nuorista, parempaa maailmaa tavoittelevista aktivisteista koostuvat äänekkäät liikkeet, sosiologian tutkija Kitti Suoranta kuvailee.
”Vuosikymmentä leimaavat modernisaatio, teknologinen kehitys ja suuri maaltamuutto. Kulutuksen ja vapaa-ajan määrä kasvoi. Nuoria oli todella paljon, ja kansainvälinen nuorisokulttuuri ylsi myös Suomeen. Poliittisesti langat olivat kuitenkin tiukasti vanhempien ihmisten ja konservatiivisen porvarillisen hegemonian käsissä”, Suoranta jatkaa.
Tuloksena oli sukupolvi, joka halusi muuttaa ja parantaa maailmaa. 60-luvulle ominaisia olivatkin erilaiset niin kutsutut yhden asian liikkeet, jotka keskittyivät nimensä mukaisesti vain tietyn tavoitteen ympärille. Tällaisia yhden asian liikkeitä olivat esimerkiksi rauhantyötä tekevä Sadankomitea sekä yhteiskunnan vähäosaisimpien auttamiseen keskittynyt Marraskuun liike.
Mielenosoitus kunnallisen päivähoidon puolesta, 1968. Lähde: Kansan Arkisto. Kuvaaja: Yrjö Lintunen.
Yksi 1960-luvun merkittävistä yhden asian liikkeistä oli tasa-arvoliike Yhdistys 9. Sen ja sitä edeltäneen Ryhmä 9:n perustaja, nyt 80-vuotias Kati Peltola kertoo inspiraation tasa-arvotyöhön lähteneen suoraan omasta elämästä: sukupuolten epätasa-arvo oli nuorelle naiselle ilmeistä ja ajankohtaista.
”Muistan, että olimme kerran ystäväni kanssa menossa kapakkaan, eikä meitä meinattu päästää ollenkaan sisään, kun me olimme vain kaksi naista. Lopulta inttämisen jälkeen meidät päästettiin sisään, meille osoitettiin pöytä ja sanottiin, että emme saa päästää ketään miehiä pöytään”, Peltola kertoo.
”Mietitimme, että on aivan typerää, että naisia yhä syrjitään yhteiskunnassa, ja päätimme, että nyt me perustamme yhdistyksen taistelemaan tasa-arvoasioiden puolesta”, hän naurahtaa.
Peltolan ja ystävien päätöksestä syntyi vuonna 1965 Ryhmä 9, joukko tasa-arvon edistämisestä kiinnostuneita henkilöitä. Ryhmä 9 laajeni seuraavan vuoden alussa yhdistykseksi – Yhdistys 9 oli syntynyt.
Kati Peltola, 2021.
Yhdistyksen toiminta-ajatus oli hyvin pragmaattinen: yhteiskunnan sukupuolten välistä rooli- ja työnjakoa tuli muuttaa, jotta ihmiset saisivat itse elää haluamaansa elämää – sukupuolesta riippumatta. Yhdistyksessä painotettiin ihmisen yksilöllisiä ominaisuuksia sukupuolen perusteella asetettujen roolien yli.
Toiminta pohjasi radikaaliin sukupuolirooli-ideologiaan, jota Yhdistys 9:n ensimmäinen puheenjohtaja Margaretha Mickwitz avaa toimittamassaan Roolien murtajat -kirjassa (Gaudeamus, 2008). Ideologian mukaan sekä miehellä että naisella on kaksi erilaista roolia: ansiorooli sekä perherooli. Ansiorooli ei siis lähtökohtaisesti kuulu pelkästään miehelle eikä perherooli naiselle, vaan molemmilla on osansa kummassakin.
Käytännössä Yhdistys 9:n ideologia tarkoitti sitä, että ihmiset saisivat itse perheen sisällä jakaa tehtäviä osapuolten kiinnostuksen ja kykyjen mukaan. Tämän mahdollistamiseksi yhdistys ajoi esimerkiksi laajempaa päivähoito-oikeutta, lapsenhoidontukea sekä isyysvapaata.
”Päivähoidon järjestäminen oli minulle henkilökohtaisestikin suuri kysymys, sillä minulla ja miehelläni oli pieni lapsi, kun muutimme Helsinkiin opiskelemaan”, Peltola toteaa.
Yhdistyksen perustamisen aikaan jopa yli 100 000 ansiotyössä käyvän äidin lasta oli vailla vakituista hoitopaikkaa. Ennen vuoden 1973 päivähoitolakia kuntien velvollisuutena oli järjestää hoitoa “tarpeen mukaan”. Tarve määriteltiin kuitenkin sen perusteella, onko naisen pakko käydä töissä perheen elannon turvaamiseksi.
”Yhdistys 9 kannatti kuitenkin laajempaa mallia, jossa naisen tulisi saada itse valita, käykö hän töissä, eikä lastenhoitopaikkojen määrää tulisi määrittää vain taloudellisen tarpeen mukaan. Hoitopaikan tuli kuulua kaikille sitä tarvitseville lapsille”, Peltola kertoo.
Tätä ja muita erilaisia tasa-arvo-ongelmia miettimään Yhdistys 9:ään perustettiin työryhmiä, joiden tehtävänä oli kerätä tietoa ja esittää ratkaisuehdotuksia ongelmiin. Vuosina 1966–1970 yhdistyksessä toimi yhteensä 18 työryhmää, lasten päivähoidon ryhmästä juridiseen ryhmään ja tutkimusryhmästä seksuaaliryhmään.
Työryhmät olivat tärkeä osa yhdistyksen toimintaa, ja niiden monipuolisuus kuvaa hyvin yhdistyksen laaja-alaista näkemystä tasa-arvoon tarvittavien toimien tarpeesta.
”Yksi yhdistyksen suurimpia saavutuksia oli juuri se, että siellä paneuduttiin tasa-arvoon niin monelta eri kannalta. Näkemys oli huomattavasti laajempi kuin vain jokin yksi erityinen kulma”, Peltola kertoo.
Työryhmät julkaisivat tiedonkeruunsa pohjalta erilaisia raportteja ja toimenpide-ehdotuksia, joita esiteltiin yhdistyksen tapahtumissa ja mahdollisuuksien mukaan myös mediassa. Yhdistyksellä oli läheiset suhteet moniin median edustajiin, ja sen tavoitteista kuultiinkin usein sanomalehtiä, televisiota ja radiota myöten. Näin keskustelu heräsi myös laajemmin yhteiskunnassa.
”Yhdistys 9:n aktiivit olivat aktiivisia kirjoittajia, ja saivat kirjoituksia läpi valtamedioissa. Sen perustamisen aikoihin vuonna 1966 yhteiskunnassa alkoi olla jo tilaustakin tämän kaltaisille kannanotoille. Esimerkiksi nuoret kaupunkilaiset kannattivat abortti- ja päivähoito-oikeuksia”, Kitti Suoranta tiivistää.
”Yhdistyksen tavoitteena ei ollut missään vaiheessa sopeuttaa naisia miesten hallitsemaan yhteiskuntaan, vaan tavoitteena oli uudistaa yhteiskuntaa perinpohjaisesti ja kokonaisvaltaisesti niin, että naiset ja miehet saisivat toteuttaa itseään vapaammin.”
Yhdistys 9 oli ensimmäinen suomalainen tasa-arvojärjestö, joka pyrki työllään muuttamaan myös miesten roolia yhteiskunnassa. Yhdistys näki miesten roolin olevan liian sidottu ansiorooliin, työntekoon ja elannon hankkimiseen, eikä miehille annettu tilaa olla mukana perhe-elämässä.
Miehet olivatkin aktiivisesti mukana sekä Ryhmä 9:ssä että Yhdistys 9:ssä niiden perustamisesta alkaen. Yksi Yhdistys 9:ssä aktiivisesti toimineista miehistä on nyt 84-vuotias Holger Rotkirch.
”Miesten rooli tuli voimakkaasti esille yhdistyksen kaikessa toiminnassa. Oli hyvin selvää, että erityisesti miehet kohtasivat tietynlaisia ongelmia, kuten mielenterveyden häiriöitä, alkoholismia ja rikollisuutta. Toisekseen miehet eivät voineet osallistua perhe-elämään ja lastenkasvatukseen samalla tavalla kuin naiset”, Rotkirch muistelee.
Holger Rotkirch, 2021.
”Oli hyvin suuri vastustus sitä kohtaan, että isät voisivat olla perhelomalla, kun lapset syntyvät. Esimerkiksi Kotiliesikin pohti jutussaan, että mitä isät oikein kotona tekisivät ja kuinka äidin pitäisi silloin hyysätä myös miestään”, hän naurahtaa.
Yhdistys nosti miesten roolia keskusteluun esimerkiksi vuonna 1968 kuuluisalla “Mieskin on ihminen” -manifestillaan, jossa miehiä kannustettiin vaatimaan oikeutta pidempään elinikään, parempaan terveyteen sekä perhe-elämään.
Yhdistys pyrki samalla muuttamaan sekä asenteita että lainsäädäntöä. Rotkirch näkee, että muuttuva lainsäädäntö vaikuttaa suoraan myös ihmisten asenteisiin – ja päinvastoin.
”Yhtenä esimerkkinä voisin nostaa sen, että siihen aikaan nainen ei voinut olla maaherra, koska maaherra toimii läänin poliisijohtajana. Sisäministerinä nainen kuitenkin olisi saanut olla, vaikka tämä on koko maan ylin viranomainen. Kun tästä huomautettiin, lakia muutettiin. Me saimme aikaan paljon tällaisia ahaa-elämyksiä, kun asiaa vain ajateltiin uudelta kannalta”, Rotkirch kuvailee.
”Yhdistyksen tavoitteena ei ollut missään vaiheessa sopeuttaa naisia miesten hallitsemaan yhteiskuntaan, vaan tavoitteena oli uudistaa yhteiskuntaa perinpohjaisesti ja kokonaisvaltaisesti niin, että naiset ja miehet saisivat toteuttaa itseään vapaammin”, Rotkirch summaa.
”Yhdistyksen tavoitteet olivat radikaaleja, mutta niiden perusajatukset nousivat osaksi tasa-arvopolitiikan valtavirtaa.”
Yhdistys 9:n työ perinteisten sukupuoliroolien kyseenalaistamiseksi ja sukupuoliroolien nostamiseksi yhteiskunnalliseen keskusteluun vaikutti suomalaiseen tasa-arvokeskusteluun voimakkaasti. Yhdistys lakkautettiin vuonna 1970, kun sen työ keskustelunherättäjänä katsottiin olevan valmis.
”Näen Yhdistys 9:n eräänlaisena sukupuolirooleihin keskittyvän tasa-arvotyön liikkeellepanijana. Kun veteen heittää kiven, syntyy aaltoja, jotka jatkavat etenemistään eri puolille. Sellaisena näen myös Yhdistys 9:n aseman suomalaisella tasa-arvokentällä”, Rotkirch kertoo.
Tutkija Kitti Suoranta kertoo Yhdistys 9:n tavoitteiden nousseen suomalaisen tasa-arvopolitiikan keskiöön 1970–80-luvuilla.
”Yhdistyksen tavoitteet olivat radikaaleja, mutta niiden perusajatukset nousivat osaksi tasa-arvopolitiikan valtavirtaa. Suureksi osaksi juuri Yhdistys 9:n aloittaman keskustelun vuoksi perustettiin nykyistä tasa-arvoasiain neuvottelukuntaa (TANE) edeltänyt naisten asemaa tutkiva komitea”, Suoranta kertoo.
”Yhdistyksen tavoitteet siis institutionalisoituivat suomalaiseen poliittiseen järjestelmään. 1970-luvulla järjestön vaatimuksia lähdettiin toteuttamaan poliittisesti. Vielä 50 vuoden jälkeenkin monet yhdistyksen ajamat asiat tuntuvat todella tuoreilta ja jopa ajankohtaisilta”, Suoranta jatkaa.
Myös jäsenistön työ tasa-arvon edistämiseksi jatkui yhdistyksen lakkauttamisesta huolimatta yhteiskunnan mitä moninaisimmissa paikoissa. Yhdistys 9:n toiminnassa aktiivisesti mukana olleet levittäytyivät töihin eri aloille ja pystyivät näin edistämään järjestön asettamia tavoitteita yhteiskunnan eri aloilla.
”Kun yhdistyksen toiminta lakkautettiin, meidän ajatuksenamme oli, että lähtöperiaatteet on nyt merkitty, ja tästä me leviämme kaikkialle ja jatkamme työtämme muissa yhteyksissä”, Peltola kuvailee.
”60-luku oli tulevaisuuden uskoa täynnä oleva vuosikymmen. Uskoimme, että jos me osoitamme ja toteamme virheet ja vääryydet, niin ne oikaistaan.”
Yhdistyksen menestyksen takana olivat oikea aika, strateginen julkisuuden käyttö sekä kyky herättää laajaa yhteiskunnallista keskustelua ajalle olennaisista aiheista.
”Yhdistyksen toiminta ajoittui vasemmiston vuoden 1966 vaalivoittoon, jolloin konservatiivis-porvarillinen valtakulttuuri säröili ja tasa-arvokysymykset nousivat yhteiskunnassa esiin voimakkaammin. Yhdistys onnistui olemaan liikkeellä oikeaan aikaan ja nostamaan myös sukupuolten välisen tasa-arvon tähän keskusteluun”, Suoranta summaa.
Yksi yhdistyksen tärkeimmistä voimavaroista oli sen aktiivinen ja intohimoinen nuori jäsenistö, joka näki tasa-arvon merkityksen laajasti yhteiskunnan eri osa-alueilla. Yhdistys ja sen myöhempi yhteiskunnallinen vaikutus ovat malliesimerkkejä 60-luvun liikkeiden voimasta. Kun nuoret ihmiset kokevat, että vanha maailma ja sen arvot ovat vanhentuneita, nousevat he itse barrikadeille ja tekevät maailmasta paremman.
”60-luku oli tulevaisuuden uskoa täynnä oleva vuosikymmen. Uskoimme, että jos me osoitamme ja toteamme virheet ja vääryydet, niin ne oikaistaan”, Rotkirch summaa.
MIKÄ?
Yhdistys 9
Suomalainen vuosina 1966–1970 toiminut tasa-arvojärjestö. • Nosti sukupuoliroolit mukaan tasa-arvopoliittiseen keskusteluun Suomessa. • Työskenteli muun muassa laajemman päivähoito-oikeuden, vapaamman abortin, kattavamman seksuaalikasvatuksen, tasa-arvoisempien vanhempainvapaiden sekä sukupuolineutraalimman kasvatuksen puolesta. • Alkuperäiseen Ryhmä 9:n kokoonpanoon kuuluivat Johan ja Margaretha Mickwitz, Marja-Leena Mikkola, Klaus Mäkelä, Kati Peltola, Jertta Roos, Arvo Salo, Marina Sundström sekä Ritva Turunen. • Yhdistyksen Mieskin on ihminen -julkilausuma on katsottavissa Yle Areenassa.