Yhä useampi nainen treenaa vapaa-ajallaan kriisitilanteissa toimimista. Selvitimme, millaisiin uhkakuviin Vekaranjärven varuskunnassa droonipuolustusta ja itsepuolustusta harjoittelevat naiset oikein varautuvat.
Sota on mahdollista vain silloin, jos yksittäisen ihmisen elämälle ei anneta arvoa. Usein epäinhimillistäminen alkaa miehistä, koska heidät nähdään sotilaina. Maskuliinisuudella ja väkivallalla onkin pitkä yhteinen historia.
Marianne Laxén on tehnyt pitkän uran feministisessä rauhanaktivismissa. Onko järkkymättömän pasifistin työ ollut turhaa, kun militarismi näyttää kuitenkin voittaneen?
Kiasman näyttely Entiset ainoat on ensimmäinen laaja saamelaistaidenäyttely Helsingissä. Näyttelyn on kuratoinut Petra Laiti. Kolonialismin nykyhetkeen asti ulottuva sorto kulkee näyttelyn punaisena lankana, mutta rinnalle pyrkii myös toivon pilkahduksia, kirjoittaa Mirva Helenius.
Onko tasa-arvon edistäminen vain helppojen aikojen puuhastelua? Yhdysvaltalainen poliittinen teoreetikko Cynthia Enloe on feminismin, turvallisuuden ja sodan asiantuntija. Kysyimme häneltä, mitä kiristyvä maailmanpoliittinen tilanne tarkoittaa naisille ja vähemmistöille Iranissa, Ukrainassa ja Suomessa.
Kuvanveistäjä Man Yau käsittelee eksotisoiduksi tulemisen kokemusta ja puristuksen tunnetta taiteen keinoin. Kun kauniita teoksia katsoo tarkemmin, niistä alkaa aistia merkkejä rasismista, kolonialismista ja vallasta.
Keväällä julkaistiin saamelaisten totuus- ja sovintokomission raportti. Siitä puhuivat lähinnä saamelaiset, joiden tiedossa väkivaltaa, sortoa ja alistamista kuvaava sisältö jo oli. Raportin kustannustoimittaja Tuukka Tuomasjukka kohtasi työssä suomalaisen sukunsa historian ja keskustelun käynnistämisen vaikeuden.
Lastenkirja tarjoilee lämpöä, kieli-ilottelua ja tietoa romanikulttuurista.
Hannah Arendtin merkkiteos Totalitarismin synty tuntuu nyt ajankohtaisemmalta kuin koskaan julkaisunsa jälkeen. Helppotajuiseksi sitä ei voi haukkua.
Pinja Meretojan sarjakuvateos Tissilogia hoivaa lukijaansa tiedolla ja kuvalla.

Piditkö lukemastasi?

Emme usko maksumuureihin. Haluamme, että mahdollisimman moni pääsee lukemaan Tulvan feminististä journalismia. Lehden tekeminen ei kuitenkaan ole ilmaista, joten tilaajien tuki on meille valtavan tärkeää. Jos tykkäsit lukemastasi, voisitko harkita lehden tilaamista kotiin? Hyvän mielen lisäksi saat paremman lukukokemuksen, juttumme nimittäin tuntuvat ja näyttävät paremmilta paperilla. Tilaa nyt! 

Etkö halua sitoutua lehtitilaukseen tai ostaa irtonumeroa? Voit myös kiittää verkkosisällöistämme MobilePay-lahjoituksella numeroon 71312. Pienestäkin summasta on apua! Mainitse viestissä, että raha on tarkoitettu Tulvalle, niin se päätyy varmasti oikeaan osoitteeseen!