Hildegart Rodríguez (1914–1933) kuoli äitinsä murhaamana vain 18-vuotiaana.
Aurora Rodríguez syntyi vauraaseen galicialaiseen sukuun, minkä ansiosta hän sai esimerkillisen koulutuksen. Hän luki filosofiaa ja aikansa kirjallisuutta. Kerrotaan, että jo nuorena hän punoi suunnitelman: jonain päivänä hän loisi täydellisen naisen, joka omalla työllään ja periksiantamattomuudellaan kapuaisi yhteiskunnan huipulle.
Hän tarvitsi vain sopivan miehen, jonka avulla toisi maailmaan tämän kuuliaisen jälkeläisen. Kun lapsi oli syntynyt, Aurora hylkäsi miehen ja kasvatti tyttären omien ihanteidensa mukaisesti.
Tytär sai nimen Hildegart, jonka hänen äitinsä väitti tarkoittavan ”tiedon puutarhaa”, kertoo espanjalainen tietokirjailija Carmen Domingo teoksessaan Mi querida hija Hildegart (Rakas tyttäreni Hildegart).
Nimi enteili tyttären tulevaisuutta: ankaraa opiskelua, ajattelun kylvämistä. Äidillä oli suuret suunnitelmat tytön varalle. Hänestä oli tuleva tulevaisuuden toivo, uusi nainen, seksuaalisen vallankumouksen airut, eikä häntä saisi estää mikään.
Domingo kertoo tytön oppineen lukemaan alle 2-vuotiaana ja aloittaneen yliopisto-opinnot 14-vuotiaana. Hildegart puhui montaa eri kieltä, opiskeli kolme tutkintoa ja työskenteli tutkijana, toimittajana ja kirjailijana. Tytär eteni elämässään tiukassa kurissa ja antoisalla menestyksellä, mutta kukoistus päättyi lyhyeen, sillä hän kuoli vain 18-vuotiaana.
Sitä ennen Hildegart oli ehtinyt julkaista lukuisia kirjoja, artikkeleita ja mielipidekirjoituksia. Hän kirjoitti seksologiasta ja keskittyi erityisesti naisen seksuaaliseen ja ruumiilliseen vapauteen. Äiti kasvatti hänestä paitsi feministin myös rotuhygienian kannattajan. Hildegart puhui muun muassa ”järkevästä vanhemmuudesta” sekä ehkäisyn ja abortin puolesta.
Äiti piti kuitenkin tytärtään vahvasti omana luomuksenaan. Vaikka hän pyrki kasvattamaan tyttärestään vapaan ajattelijan, valinnanvapautta tai vapaata tunne-elämää hän ei tyttärelleen suonut.
Kun Hildegart innostui sosialistisesta aatteesta, vietti yhä enemmän aikaa omilla matkoillaan ja alkoi kääntyä äitinsä omistushalua vastaan, Aurora pelkäsi, että tytär irrottautuisi hänestä lopullisesti. Kesäkuun 9. päivänä vuonna 1933 äiti ampui neljä luotia nukkuvaan tyttäreensä.
Teko oli harkittu, eikä Aurora yrittänytkään paeta virkavaltaa. Sen sijaan hän asteli suoraan asianajajan luo tunnustamaan rikoksensa. Aurora oli täysin vakuuttunut tekonsa oikeellisuudesta, Domingo kirjoittaa.
Hildegart äitinsä eugenistisena projektina
Rodríguezien tapaus on merkillinen ja täysin omaa luokkaansa, mutta äidin ja tyttären ajatusmaailma oli aikakaudelle tyypillistä. Vaikka nykypäivänä eugeniikan ja feminismin välinen yhteys voi kuulostaa oudolta, vuosisadan vaihteessa eugeniikan kannattajia löytyi maailmalta jo laaja kirjo – myös feministien joukoista.
Tiedemies Francis Galton (1812–1911) käytti termiä
eugeniikka ensimmäisen kerran vuonna 1865. Tutkija spekuloi ajatuksella, voisiko ihmistä jalostaa kuten kasvia tai eläintä. Ympäristön sijaan hän korosti perimän vaikutusta ihmisen lahjakkuuteen.
Feministit löysivät eugeniikan pariin sitä mukaa kuin ajattelu levisi lääketieteen edustajien piirissä. Kannatusta saivat erityisesti ehkäisyyn ja aborttiin sekä naisten lisääntymisoikeuksiin keskittyvät osa-alueet.
Ensimmäisen aallon feminismin piirissä ja erityisesti 1920- ja 1930-lukujen aikana rotuhygieniaa pidettiin osana kansanterveyttä. Siinä ei vielä tuolloin nähty mitään ihmeellistä. Lääketieteen alalla uudet opit otettiin päinvastoin kiinnostuneina vastaan, koska eugeniikka miellettiin varteenotettavaksi tieteenlajiksi.
Saksalaisen tutkijan Merle Weßelin mukaan yksi syy rodunjalostusopin suosioon saattoi olla ensimmäisen maailmansodan jälkeinen ilma-piiri. Pelättiin, että ihmiskuntaa uhkaa katas-trofi. Vaikuttimia olivat muun muassa sosiaaliset ja poliittiset muutokset, kuten teollistuminen ja kaupungistuminen. Yhdessä ne loivat uuden työläisten ja köyhälistön alaluokan. Kun tähän vielä lisättiin valtioiden demokratisoitumisen, oli huoli massasta ja ”kansakunnan rappeutumisesta” valmis.
”Esimerkiksi seksityön uskottiin aiheutuvan geneettisestä viasta. Eugeniikan ja genetiikan alan tutkijat esittivät, että kunhan vika poistetaan, päästään eroon myös seksityöstä”, Weßel jatkaa.
Samaa ajatteluketjua sovellettiin myös moneen muuhun yhteiskunnalliseksi ongelmaksi määriteltyyn asiaan, mikä johti jalostusteorioiden suosioon.
Tyypillisesti tutkijat jakavat eugeniikan kahteen lajiin: positiiviseen ja negatiiviseen. Positiivisella eugeniikalla viitataan rotuhygienisiin toimiin, joilla pyrittiin edistämään esimerkiksi keski- ja yläluokan lisääntymistä. Tällöin negatiivinen eugeniikka merkitsi työväenluokan lisääntymisen rajoittamista ja alempien luokkien lisääntymisen estämistä.
Väitöskirjassaan An Unholy Union? Eugenic Feminism in the Nordic Countries, ca. 1890–1940 Weßel on tutkinut feminististä eugeniikkaa Pohjoismaissa. Suomessa otettiin 1900-luvun alkupuolella käyttöön niin positiivisen kuin negatiivisen rotuhygienian työkaluja.
Yksi negatiivisista keinoista oli vuonna 1934 säädetty sterilisaatiolaki, jolla määriteltiin, ketkä saivat lisääntyä ja ketkä eivät. Sitä sovellettiin muun muassa rikollisiin ja vammaisiin ihmisiin.
Väitöskirjassaan Weßel mainitsee positiivisen eugeniikan esimerkkinä Marttaliiton Emäntälehden, jossa perheenäitejä pyrittiin valistamaan hygieniasta ja rotupuhtaudesta. Eugeniikka ei ollut vain jyrkkiä rajoituksia, vaan siitä tuli myös kasvatuksellinen väline, jolla kansalaisia pyrittiin ohjailemaan esimerkiksi parinvalinnassa. Yksilön hyvinvointi yhdistettiin suoraan yhteiskunnan hyvinvointiin.
Eugeniikan perintö
Toisen maailmansodan ja juutalaisten kansanmurhan jäljiltä eugeniikan maine oli tahriintunut eikä sitä enää pidetty tieteenalana. Myös feministien piireissä aiheesta vaiettiin ja siirryttiin eteenpäin.
Tehdyt toimet jäivät kuitenkin elämään, ja naisten lisääntymisoikeudet ovat edelleen kiistanalainen aihe suurimmassa osassa länsimaita. Kiistelyn keskiössä on usein aborttioikeus. Tämä ei kuitenkaan Weßelin mukaan polveudu feministisestä eugeniikasta vaan on osa paljon kauaskantoisempaa historiaa.
Sen sijaan jotkin eugeenikkojen ajatukset lisääntymisterveydestä ja -oikeuksista ovat osin säilyneet. Toisaalta tämä voi johtua myös siitä, että lisääntymisoikeudet nousivat keskustelun aiheeksi samaan aikaan kuin eugeniikka.
Niin kaukaiselta kuin 1900-luvun alun feministien flirttailu eugeniikan kanssa kuulostaakin, Weßel näkee melkeinpä kaikissa ajoissa pyrkimyksiä kohti ”jalostuneempaa ihmistä”.
Hän muistuttaa, että monet tutkijat eivät yhdistäisi nykyistä geenitutkimusta eugeniikkaan, mutta hänen mielestään sekin on ongelmallista, kun ottaa huomioon alojen yhteen kietoutuneen historian.
Tänä päivänä esimerkiksi sairauksia ja vammoja ehkäistään sikiön seulontatutkimuksilla. Ovatko ne eugeniikkaa? Ehkä osittain. Ainakin kyse on tiettyjen geneettisten piirteiden välttämisestä.
Vuosisadan vaihteessa eugeniikka valjastettiin yhteiskunnan pelastamiseksi rappiolta. Nykypäivän keskiössä on yksilö ja yksilön valinnanvapaus. Fokus on siis ainakin tältä osin muuttunut.
* * *
Hildegartin tapaus on ääriesimerkki, ja on huomioitava sekin, että vaikka Aurora Rodríguez tuomittiin oikeudenkäynnin jälkeen vankilaan, hänet toimitettiin sieltä hyvin pian mielisairaalaan. Diagnoosina oli paranoidinen skitsofrenia. Aurora Rodríguez vietti loppuelämänsä vankeudessa ja kuoli vuonna 1955.
Hildegart Rodríguez muistetaan nykyisin nimellä La virgen roja, punainen neitsyt. Hänen muistoaan pidetään edelleen yllä muun muassa taiteessa, tutkimuksessa ja populaarikulttuurissa. *
