Mikä on anatominen venus?
Anatomiset venukset ovat Italiassa valmistettuja vahanukkeja, joiden avulla opetettiin tavalliselle kansalle anatomiaa 1700-luvun loppupuolella ympäri Eurooppaa. Nuket makaavat alasti silkkipedillä sensuelleissa asennoissa, helmet kaulalla – ja sisälmykset levitettynä esille. Usein kehoissa on erilaisia vahakerroksia, joita saattoi siirrellä niin, että eri elimet tulivat näkyville.
Vahanukeilla on aidoista ihmishiuksista tehdyt peruukit päässä ja niiden yksityiskohtiin on kiinnitetty huomiota: nukeille tehtiin myös silmäripset ja häpykarvoitus.
Anatominen venus on siis makaaberia ja kauneutta yhdistävä näky.
Miksi anatomiaa esittävät nuket koristeltiin viehättävän näköiseksi?
Anatomianäyttelyt olivat sen ajan huvituksia. Valistuksen aikana oli tyypillistä yhdistää tiedettä ja viihdettä. Vahanukeissa pyrittiin lääketieteelliseen tarkkuuteen, ja ne rakennettiin sairaaloista saatujen ruumiiden pohjalta. Yhden anatomisen venuksen mallina saatettiin käyttää sataa eri ruumista.
Venusten kauneuden oli tarkoitus hämätä ihmisiä unohtamaan kuolema samalla, kun opetettiin anatomiaa. Nuoret, hoikat, kauniit naiset makasivat unen ja nautinnon rajamailla ekstaattinen ilme kasvoillaan. Asetelma oli siis alastonmaalauksen kaltainen, jopa eroottinen.
Mukana oli myös tirkistelyn elementtiä: alastoman naishahmon katsominen ei ollut sallittua muualla yhteiskunnassa, mutta näin tieteen varjolla päästiin tunkeutumaan naisruumiin sisälle.
Mitä kaunistettu anatomianukke kertoo valistuksen ajan naiskuvasta?
Lääketieteellisenä esineenä anatominen venus heijastaa aikakauden räikeän sukupuolittuneita valta-rakenteita. Anatominen venus makasi passiivisena, kun taas samaan aikaan mieskehot kuvattiin lääketieteessä aktiivissa pystyasennoissa.
Miehen anatomiaa katseltiin lihaksia ja toimintaa korostavissa kuvissa, jotka esittelivät ihmisen kyvykkyyttä: katsokaa millaisiksi meidät on luotu ja mihin kaikkeen ihmiskeho pystyy! Näiden kuvien taustalla näkyy usein raunio, jonka tarkoitus oli muistuttaa kaiken katoavaisuudesta ja siitä, että vahvinkin ihmiskeho rapistuu.
Nainen oli lääketieteen silmissä mystifioitu ja toiseutettu, mies sen sijaan edusti ihmisyyttä. Naiskehon tärkein tehtävä oli synnyttää, ja anatomisen venuksen vatsassa olikin useimmiten myös vahasta tehty sikiö.
Ajan lääketieteilijät kirjoittivat naisista kuin runoilijat, joille nainen edusti villiä ja vaarallista, tunteita ja hermostoa. Mies sen sijaan ilmensi myös lääketieteessä tietoa ja järkeä. Naiset eivät siis olleet yhtä valideja tutkimuskohteita kuin miehet.
Miten sama perintö näkyy nykylääketieteen suhteessa naisruumiiseen?
Historian patriarkaalisen katseen häntä on pitkä. Tutkitusti tuoreessakin lääketieteessä naiset ovat toiseutettuja ja sivuutettuja. On paljon naistyypillisiä kehoja koskettavia sairauksia, jotka ovat yleisiä, mutta joiden syytä ei tarkalleen tiedetä.
Esimerkiksi sydänkohtauksessa naistyypillisten kehojen tavanomaisia oireita ei tunnisteta yhtä hyvin kuin miesten, koska ne näyttävät erilaisilta. Tilastollisesti naisilla sydänkohtaus on kuolettavampi, mutta moni kuolema voitaisiin estää, jos kohtaus tunnistettaisiin paremmin. Lääkekokeissa ihminen on yhä useimmiten mies, ja tämä vaikuttaa esimerkiksi annostusten suunnittelussa. Sama näkyy esimerkiksi siinä, miten naisten kipua ymmärretään ja miksi endometrioosia ei osata diagnosoida. Voidaan kysyä, miten eri tavalla keskenmenot hoidettaisiin lääketieteessä, jos useammat miehet kävisivät sen läpi kehossaan.
Toisaalta nimenomaan sukupuolibinäärinen ajattelu on syrjäyttänyt muut kuin miehet lääketieteellisen tutkimuksen keskiöstä. Ihmisiä ei nähdä yksilönä, vaan tietyn sukupuolibinäärin edustajana. Se on yhä todellisuutta, eikä vain historiaa.
