Ei mitään menetettävää

Vaihdevuodet voivat tuoda mukanaan paljon kuumia aaltoja rankempia oireita. Silti niihin ei usein saa hyvää hoitoa tarpeeksi ajoissa. Salla Paajanen ja Johanna Vuoksenmaa kertovat, miten vireillä oleva kansalaisaloite olisi tehnyt heidän vaihdevuosistaan helpompia.

Siihen nähden, että toimittaja Salla Paajanen on puhunut viime vuosina paljon, avoimesti ja julkisesti omista vaihdevuosioireistaan, ymmärtää hän hyvin, miksi aihe on joillekin tabu. 

”Ne on noloja juttuja”, tokaisee Paajanen. ”Kun pissat lirahtaa pöksyyn, se alkaa tuntua kiitoradalta vanhuuteen.”

Puhuttava aiheesta kuitenkin on, koska Paajasen ja saman pöydän ääressä istuvan televisio- ja elokuvaohjaaja Johanna Vuoksenmaan tavoitteena on ei enempää tai vähempää kuin saada suomalainen yhteiskunta ottamaan vaihdevuosioireet vakavasti.

Vuoksenmaakin tunnistaa aihepiirin kiusallisuuden: ”On vaikea sanoa, että minä olen vaihdevuosi-ikäinen nainen, koska se tarkoittaa, että olen tulossa vanhaksi. Vaikka olisi kuinka tiedostava, se on vaikea paikka.”

Periaatteessa vaihdevuosissa on kyse yksinkertaisesta asiasta. Kun kohdullinen ihminen tulee tiettyyn ikään, yleensä 45–55-vuotiaaksi, alkaa hormonitoiminta muuttua. Munasarjat eivät enää tuota niin paljon estrogeenia kuin ennen. Kuuluisimpia oireita ovat kuumat aallot ja kuukautisten poisjääminen, mutta menopaussi voi tuoda tullessaan myös ainakin unettomuutta, virtsankarkailua, mielialan vaihteluita, masennusoireita, limakalvojen kuivuutta, sydänoireita ja nivelkipuja.

Käytännössä asia on kuitenkin monimutkaisempi. Nuoruutta ihannoivassa kulttuurissa kuumat aallot ja nivelkivut eivät ole vain oireita hormonitoiminnan muutoksesta, vaan merkki siitä, että elämä alkaa olla ehtoopuolellaan.

Tai kuten Vuoksenmaa asian ilmaisee kuivasti naurahtaen: ”En voi enää lisääntyä ja olen muuttumassa epäkiinnostavaksi.”

Salla Paajanen ja Johanna Vuoksenmaa katsovat toisiaan pöydän ääressä. Paajasella on kädessä viuhka, Vuoksenmaa istuu tyynipinon takana.

 

Hormonit kiinnostaa

Todellisuudessa “epäkiinnostava” on adjektiivi, joka on vaikea yhdistää kumpaankaan kahvilan pöydässä istuvaan naiseen. 

Vuoksenmaa, joka tunnustautuu innokkaaksi lääketieteen harrastajaksi, on viime vuodet keskittynyt tekemään viihdettä siitä, miten ihmiset ovat biologiansa vietävissä. Vuonna 2021 ensi-iltansa saanut elokuva 70 on vain numero kertoo ikääntyvästä iskelmätähdestä Seija Kuulasta (Hannele Lauri), jonka elämä saa tragikoomisia sävyjä, kun hän rakastuu huomattavasti nuorempaan, isyydestä haaveilevaan mieheen. Ylen viime vuonna esittämässä tv-sarjassa Hormonit! taas nähdään vaihdevuosien sekoittama ja vastarakastunut keski-ikäinen pariskunta (Karoliina Blackburn ja Robin Svartström). 

”Minua kiinnostaa se, miten kemia vaikuttaa käyttäytymiseemme”, kertoo Vuoksenmaa. ”On ihmisiä, jotka uskovat, että psykologia selittää kaiken käytöksessämme, vaikka kaikki me tiedetään omista kokemuksista, että kun jollain on nälkäkiukku, se rauhoittuu, kun saa ruokaa. Siinäkin on kysymys hormonaalisesta prosessista, mutta nälkä on jotenkin helpompi ymmärtää kuin vaihdevuodet.”

”Tai murrosikä!” huomauttaa Paajanen. ”Kaikki ymmärtää, mistä siinä on kyse.”

Paajanen puolestaan työskentelee vapaana toimittajana. Takana on pitkä ura tv-juontajana, viimeisimpänä Ylen alueellisissa tv-uutisissa ja sitä ennen Ajankohtaisessa kakkosessa. Tuttu tv-kasvo on puhunut paljon julkisuudessa siitä, miten hän päätti 57-vuotiaana ryhtyä freelanceriksi, kun käsitykset tulevaisuudesta eivät kohdanneet työnantajan kanssa. Juontokeikkoja ja esiintymiskoulutuksia tarjoava Paajanen kertoo, että vaihdevuodet ovat iskeneet myös ammatillisesti. 

”70 on vain numero -leffassa käsiteltiin hienosti sitä, millaista on, kun tekee työtä, jossa ulkonäkö on keskiössä. En näe enää meikata, tukka harmaantuu ja ohenee, kaikki rypistyy. Nuoruuden hehkeys katoaa. Ammattitaidon puolesta tässä iässä on parhaimmillaan, mutta ulkonäkö ei enää ole sellainen, mikä kiinnostaisi työnantajia.”

Myös Vuoksenmaa on vaihdevuosien myötä joutunut käsittelemään muuttuvaa ulkonäköä. Mieleen on jäänyt bodybalance-tunnilla vastikään kohdatun nuoren naisen kiinteä takapuoli.

“Upeat pakaralihakset, kuin hevosella! Se oli niin upea esteettinen elämys, jonka äärellä tajusin, että en voi enää saada tuollaista kroppaa.” 

Vuoksenmaa kertoo kuitenkin opetelleensa hyväksymään asian. Hän iloitsee siitä, että oma, sitkeä keho voi liikkua ja tuottaa iloa. Keho osaa edelleen nauraa, hengittää, sulattaa ravinnon ja viedä erilaisiin paikkoihin.

”Mutta vaikka kuinka menisin personal trainerille, en saa sellaisia pakaroita. Ja se on ihan ok, nyt on sen lihaksikkaan mimmin vuoro.”

(KUKA)

Johanna Vuoksenmaa

s. 1965 

  • Valokuvaaja, kirjailija, elokuva- ja televisio-ohjaaja
  • Elokuvia: 70 on vain numero (2021) 21 tapaa pilata avioliitto (2013)
  • Tv-sarjoja: Klikkaa mua (2012-2013) Ex-Onneliset (2018-2022) Hormonit (2023)
  • Asuu Tampereella

Johanna: ”Päässä alkoi pyöriä aivomatoja”

”Oireeni alkoivat, kun olin 52 tai 53. Olen aina ollut hyväuninen, en edes tiennyt, millaista on kun ei saa unta. Aloin kuitenkin heräillä aamuyöllä, enkä enää nukahtanut. Minulla on myös aina ollut vilkas pää, jossa pyörii kaikenlaisia ideoita. Se on ollut aika kivaakin. Yhtäkkiä aivot alkoivat kuitenkin synnyttää uudenlaista, ikävää hälyä. Päässä alkoi öisin pyöriä se, jos joku oli sanonut jotain ikävää tai en ollut tullut ymmärretyksi. Nimitin niitä aamuyön aivomadoiksi. Vähän niin kuin korvamato, kun päässä soi jokin laulu, mutta laulun sijaan päässä pyörii keskustelun pätkä. Se oli stressaavaa, kun ei niille asioille voi yöllä tehdä mitään. Samaan aikaan alkoi tulla kipuja lantion seudulle ja välillä kihelmöivää tunnetta kaulaan. Kuin olisin punastunut, vaikka olin yksin, eikä ollut mitään syytä punastua. Hormonikorvaushoidosta oli paljon apua. On käsittämätöntä, miten pienistä määristä se on kiinni – olen testannut, kuinka pienellä annoksella pärjään, ja huomannut, että ihan pienen pieni kaistale hormonilaastaria riittää. Nykyään nukun hyvin, en ole masentunut, toimintakyky on hyvä, iloa ja energiaa on!”

Kansalaisaloitteella parempaa hoitoa

On vaikea uskoa, että Paajanen ja Vuoksenmaa eivät ole elinikäisiä sydänystäviä. Niin hyvin naisilla luistaa juttu. Mitä synkemmät puheenaiheet, sitä iloisemmaksi tunnelma muuttuu.

”Yhteiskunta huolehtii naisen terveydestä niin kauan kuin tavoitteena on lisääntyminen”, Paajanen tokaisee. ”Mutta kun lapset ovat syntyneet, niin sitä naista…” Tässä vaiheessa Vuoksenmaa hoksaa, mitä asiaa kohti ollaan menossa, ja molemmat hihkaisevat yhteen ääneen: Naista ei enää tarvita!”

Kuolkaa!” nauraa Vuoksenmaa. “Tai kerätkää sieniä!”

Tai olkaa nyt edes mummoja”, lisää Paajanen.

Vuoksenmaa ja Paajanen ovat olleet tietoisia toistensa olemassaolosta vuosikymmeniä. He ovat samanikäisiä – Paajanen 59 ja Vuoksenmaa 58 – ja asuvat Tampereella. Vuosikymmenten saatossa on osuttu samaan baaripöytään muutamia kertoja, mutta näin paljon he eivät kuulemma ole ennen keskenään jutelleet. Saman pöydän ääreen heidät tuo haastattelupäivänä se, että molemmat ovat vastuuhenkilöitä kansalaisaloitteessa, joka ajaa Suomeen parempaa hoitoa vaihdevuosi-ikäisille.

Kansalaisaloitteen keskushahmo on tamperelainen gynekologi Maija Kajan, joka on jo työskennellyt tavoitteen eteen. Kajan pyysi mukaan sekä Vuoksenmaata että Paajasta. 

Kansalaisaloitteen tavoitteena on, että julkisen terveydenhuollon palveluvalikoimaan kuuluisi ”vaihdevuosien osaamiskeskukset”, kansankielellä vaihdevuosineuvolat. Keskuksia tarvittaisiin siksi, että nyt monien vaihdevuosioireet jäävät alkuun diagnosoimatta. Terveyskeskusten ja työterveysasemien yleislääkärit eivät aina heti huomaa, mistä on kyse. Paajasella on tästä omakohtaista kokemusta, sillä hänen nelikymppisenä alkaneita mielialanvaihteluitaan ja unettomuuttaan hoidettiin alkuun masennus- ja nukahtamislääkkeillä. Kun apu, eli hormonikorvaushoito, lopulta löytyi, tapahtui se yksityisen gynekologin kautta.

Paajanen ja Vuoksenmaa painottavat molemmat, että läheskään kaikilla hoitoa tarvitsevilla ei ole mahdollisuutta käyttää yksityisten lääkäriasemien palveluita. Kustannukset voivat nousta isoiksi.

”Laskin aikoinaan, että minulla meni yhdellä kerralla 496 euroa siihen, että tehtiin tutkimukset, laitettiin hormonikierukka ja aloitettiin estrogeenihoidot”, Paajanen kertoo. 

Omiin oireisiinsa nopeasti apua – myös yksityiseltä gynekologilta – saanut Vuoksenmaa huomauttaa, että ”naisten puskaradiot” kertovat kyllä, kuka lääkäri ottaa tosissaan. ”Mutta on älytöntä, että pitää investoida itse niin paljon rahaa ihan vain siihen, että pysyy työkykyisenä”, hän jatkaa.

Salla Paajanen valkoisten viuhkojen ympäröimänä.

(KUKA)

Salla Paajanen

s. 1964

  •  
  • Freelance-toimittaja, juontaja ja mediavalmentaja
  • Pitkä tv-ura: ollut muun muassa Ylen alue-tv-uutisten ankkuri ja Ajankohtaisen kakkosen juontaja ja toimittaja.
  • Asuu Tampereella

Salla: ”Sain tuplajättipotin kauheuksia”

”Olin kuvitellut, että kun vaihdevuodet alkavat, kuukautiset loppuvat. Kun kuukautiskiertooni tuli häiriöitä ja vuoto muuttui todella runsaaksi, ajattelin että työstressi on laittanut kropan sekaisin. Gynekologi ei sanonut sanaakaan vaihdevuosista, vaan suositteli hormonikierukkaa, jolla vuodot saataisiin loppumaan. Minulla oli ollut ensimmäisen synnytykseni jälkeen kuparikierukka, jota kohtu hylki niin pahasti, että synnytin sen pois. Olin myös kokeillut e-pillereitä, joista sain pahoja migreeneitä. Niinpä en ottanut kierukkapuheita ensin kuuleviin korviini. Jos olisi puhuttu vaihdevuosista, niin ehkä joku valo olisi syttynyt. Olin 41-vuotias, kun oireet alkoivat. Minulla oli tuulimunaraskaus ja keskenmeno, mikä oli helpotus, koska en siinä iässä halunnut enää lapsia. Se kuitenkin vaikutti vahvasti mielialaan, jouduin sairauslomalle, sain masennuslääkkeet ja nukahtamislääkkeet. Minulta meni unet silloin rikki. Alkoi olla virtsankarkailua, olkapäävaivoja, lonkkakipuja, polvikipuja, ranteissakin oli jotain. Kävin kaiken maailman erikoislääkäreillä. Uniapneaakin epäiltiin, samoin sydänvikaa. Oireiden alusta on nyt 18 vuotta aikaa, eivätkä unet ole vieläkään korjautuneet. Onneksi työskentelen nykyään freelancerina, joten voin rytmittää elämää itselleni sopivaksi. Mutta kuinka paljon helpompaa olisi ollutkaan, jos syy oireisiin olisi löytynyt aiemmin!”


”Vaihdevuodet tulevat sinullekin”

Työkyky onkin avainsana, joka tekee vaihdevuosista yhteiskunnallisen kysymyksen. Vaikka evoluution näkökulmasta ihminen muuttuisikin tarpeettomaksi siinä vaiheessa, kun lisääntyminen alkaa olla mahdotonta, ei ajatus istu 2020-luvun yhteiskuntaan ja ihmiskäsitykseen. Töissä pitäisi pystyä käymään vielä 15 vuotta senkin jälkeen, kun useimmilta loppuvat kuukautiset. Suhtautuminen vanhuuteen ja terveyteen on muuttunut valtavasti nyt vaihdevuosiaan elävän sukupolven aikana.

”Mummoni ikäpolven naiset eivät gynekologilla käyneet. Saunassa synnyttiin ja synnytettiin, eikä näistä asioista puhuttu”, Paajanen huomauttaa.

Vuoksenmaa taas muistelee, miten vanhempien ja isovanhempien 50-vuotiskuvissa istutaan kiikkustuolissa “jo varsin kuivahtaneina”. Nykyajan viisikymppisillä ei kuitenkaan ole mahdollisuutta jäädä istumaan keinutuoliin ihan vain siksi, että hormonitoiminta muuttuu. Vinksallaan olevan huoltosuhteen yhteiskunta ei siihen taivu. Siksi olisi myös yhteiskunnan etu, että vaihdevuosiin saisi nopeammin ja helpommin apua.

Kansalaisaloite on kuitenkin pahasti jäljessä siitä tahdista, jolla nimiä pitäisi saada kerättyä, jotta eduskunta ottaisi aloitteen käsittelyyn. Vuoksenmaa ja Paajanen epäilevät, että aloitetta ei jaeta samalla innolla kuin monia muita siksi, että samalla saattaa asettaa itsensä haavoittuvaiseksi, ikään kuin tunnustaa, että tämä asia koskee minua. Sinänsä huoli on höpsö, sillä vaihdevuodet koskevat kaikkia, ainakin ennen pitkää. Myös miehiä. 

Hormonit-sarjan julkkispsykologi Patrikin hormonit ovat alkaneet viidenkympin jälkeen hiljentyä, ja mies tuntee itsensä masentuneeksi. Miesten kohdalla puhutaan andropaussista, jossa muun muassa testosteronin tuotanto vähenee. Mielialanvaihtelut ja erektiohäiriöt ovat yleinen oire. Koska andropaussi etenee menopaussia hitaammin, se jää lääkäreiltä vielä helpommin huomaamatta. Sitäkin voidaan hoitaa hormonikorvaushoidolla.

Kun Paajaselta kysytään, mitä hän haluaisi kaikkien tietävän vaihdevuosista, vastaus tulee kuin hormonilaastari apteekin hyllyltä: Vaihdevuodet tulevat sinullekin.” Siksi Paajanen ja Vuoksenmaa toivovat, että myös nuorempi polvi lähtisi mukaan tukemaan aloitetta.

Teillehän tätä tehdään”, Paajanen huomauttaa kolmekymppiselle toimittajalle.

Petteri Orpon (kok) hallituksen ohjelmassa tunnistetaan, että vaihdevuosioireiden tunnistaminen ja hyvä hoito vähentäisivät sekä virheellisiä diagnooseja että sairauspoissaoloja työpaikoilla. Paajanen ja Vuoksenmaa pitävät tätä hyvänä merkkinä siitä, että poliitikot ovat valmiita suhtautumaan asiaan vakavasti. Harmillista heistä kuitenkin on se, että hallitusohjelman kirjaus koskee vain työterveyshuoltoa. Läheskään kaikki pahoista oireista kärsivät kun eivät tietenkään ole työterveyshuollon piirissä.

Ei terveyskilpailulle

Paajanen ja Vuoksenmaa ovat molemmat vaihdevuosiensa aikana törmänneet ikävään ilmiöön: joillain naisilla on tapana kilvoitella sillä, miten helpolla on vaihdevuosista selvinnyt. Saatetaan kertoa, miten oireet pysyivät kurissa, kunhan vaan jaksoi jumpata, syödä soijavalmisteita ja käydä avannossa – ihan ilman hormonihoitoja. Vuoksenmaa kutsuu ilmiötä terveyskilpailuksi.

”Feministisestä näkökulmasta me naiset voitaisiin ajatella, että annetaan toisillemme oikeus omaan kehoon. Jokaisen pitäisi saada itse päättää, haluaako ja tarvitseeko oireisiinsa lääkettä. Asiaa voi verrata vaikka kuukautiskipuihin: joillain ne ovat yhtä helvettiä ja toisia eivät vaivaa yhtään, se kumpaan ryhmään arpoutuu ei ole omaa syytä eikä ansiota.  Aina on näitä, jotka haluavat kertoa, että tanssivat vain hikoilujen läpi, ja sehän on ihanaa, mutta ei toimi kaikille”, hän huokaisee.

Paajasta ajatus kuumien aaltojen läpi tanssimisesta huvittaa: ”Olen joutunut kieltäytymään niin monista tanssiinkutsuista. On ollut pakko sanoa, että ei johdu sinusta vaan siitä, että tulee pissat housuun, jos nyt lähden tanssimaan.”

Vaihdevuodet tuovat monelle mukanaan vähintäänkin kiusallisia tilanteita, pahimmillaan myös kipua ja surua. Mutta onko elämänvaiheessa mitään hyvää?

Paajasen mielestä iso etu on se, ettei enää voi tulla raskaaksi. Vuoksenmaa taas pitää kysymystä älyttömänä, koska kysymyksessä on pitkään elämään kuuluva välttämättömyys.

”Onko murrosiässä mitään hyvää? Tai ruuhkavuosissa? Hyvä syntyy jostain ihan muusta kuin siitä biologisesta tilanteesta. Mutta hyvä on mahdollisempaa silloin, kun biologinen tilanne on huomioitu.”

Paajanen on samoilla linjoilla, mutta näkee paljon hyvää siinä elämänvaiheessa, joka koittaa, kun “biologinen myrsky” on saatu lääkityksen avulla tasapainoon. Silloin voi vihdoin keskittyä elämään omannäköistään elämää, jossa ei tarvitse enää niin paljon välittää siitä, mitä mieltä muut ovat.

Vuoksenmaa on samaa mieltä siitä, että kun elämänkokemusta tulee lisää, muuttuu rohkeammaksi. 

Ei ole enää mitään…” Vuoksenmaa aloittaa ja Paajanen liittyy mukaan juttuun: Ei ole enää mitään menetettävää!” he hihkaisevat yhdessä.

Tämäkin juttu on parempi paperilla.

Haluamme, että mahdollisimman moni pääsee lukemaan Tulvan feminististä journalismia, joten laitoimme lähes kaikki jutut ilmaiseksi verkkoon. Lehden tekeminen ei kuitenkaan ole ilmaista, joten tilaajien tuki on meille valtavan tärkeää. Jos tykkäsit lukemastasi, voisitko harkita lehden tilaamista kotiin? Hyvän mielen lisäksi saat paremman lukukokemuksen, juttumme nimittäin tuntuvat ja näyttävät paremmilta paperilla. Tilaa nyt!

Etkö halua sitoutua lehtitilaukseen tai ostaa irtonumeroa? Voit myös kiittää verkkosisällöistämme MobilePay-lahjoituksella numeroon 71312. Pienestäkin summasta on apua! Mainitse viestissä, että raha on tarkoitettu Tulvalle, niin se päätyy varmasti oikeaan osoitteeseen!

Tilaa

LUE SEURAAVAKSI:

Emilia Männynvälin esseestä Toiste en suostu katoamaan nousi viime syksynä kulttuurikiista, koska teksti oli monen mielestä transvihamielinen. Kirjailija Raisa Omaheimo ja tutkija Saara Särmä päättivät selvittää juurta jaksain, mikä tekstissä osuu intersektionaalisen feministin hermoon.

Piditkö lukemastasi?

Kuusi kertaa vuodessa ilmestyvä Tulva kertoo yhteiskunnan ja kulttuurin ilmiöistä ennen kuin muut ovat ehtineet niihin havahtua. Lue printtiä, tue laatujournalismia.