Suomen kelvollisin mies –kilpailun äänestys päättyi eilen tiistaina. Enimmäkseen Tulvan sosiaalisen median kanavissa pyörinyt kisa lanseerattiin ensimmäistä (ja viimeistä) kertaa syyskuussa. Se on herättänyt jonkin verran keskustelua somessa, ja tällä viikolla siitä puhuttiin myös Uuden Jutun kulttuuripodcast Kermassa. Ohjelmassa kisaa luonnehditaan ”älyttömäksi”, ”patriarkaalisen arvojärjestelmän” tuotteeksi ja ”huolestuttavaksi”.
Vastaan tässä kirjoituksessa Kerman juontajien esittämään kritiikkiin.
Onko tämä muka hauskaa?
Toimittajat Sonja Saarikoski, Vaula Helin ja Hilla Körkkö kysyvät Kermassa, onko kisan tarkoitus olla huumoria. Kyllä on. Kisan on tarkoitus huumorin keinoin käsitellä miessukupuolen ja feminismin välistä suhdetta. Sen on tarkoitus olla vähän kohtuuton ja kyllä, ”älytön”, kuten sitä podcastissa luonnehditaan.
Mielestäni humoristiset intentiot ovat päivänselviä, kun katsoo, mihin tyyliin kilpailusta Tulvan somessa ja verkkosivuilla viestitään. Mielestäni on absurdia edes kysyä, ”kuka suomalainen mies on mukiinmenevin, siedettävin, vähiten ongelmallinen tai eniten ok”. Koko kilpailun pointti on saada ihmiset pohtimaan, mikä on miesten paikka feministisessä liikkeessä ja mitä miehiltä saa vaatia.
Feministejä syytetään usein ryppyotsaisuudesta. Kermassakin tämä on huomattu. Hilla Körkkö tulkitsee osuvasti kisan olevan huumoria. Hän myös epäilee, että tarkoituksena on nostattaa äläkkä, johon Tulva voi vastata samalla kysymyksellä, joka meille feministeille usein esitetään: Eikö mistään saa enää vitsailla?
Kerman analyysi on itseään toteuttava ennustus. Mielestäni oli vitsikästä nostaa Tulvan suuhun jaksossa aseteltu kysymys tämän tekstin otsikkoon. Sanotaan tämä nyt selvästi: Otsikoinnin on tarkoitus olla huumoria.
Kerman jakso muuten alkoi kysymyksellä siitä, kuka on studion kelvollisin nainen. Tunnustan, että itse en ollut tässä kohtaa varma siitä, vastasivatko Lacaniin ja Derridaan viittaavat, taitavasti monelta kantilta kysymystä pyörittelevät keskustelijat siihen kieli poskessa vai täysin tosissaan. Huumori (ja sen tulkitseminen) on vaikea laji.
Saako ihmisiä laittaa paremmuusjärjestykseen?
Toimittaja Vaula Helin vastaa kysymykseen siitä, kuka on Kerman studion kelvollisin nainen toteamalla, että ihmisten laittaminen jonkin ominaisuuden perusteella paremmuusjärjestykseen on “patriarkaalisen ajatus- tai arvojärjestelmän luoma totuus”, jota hän ei halua itse uusintaa. Ihmisten arvottaminen on muuten ärsyttänyt myös erästä someseuraajaamme, joka kysyi Instagramissa, että mitä jos vastaava äänestys järjestettäisiin naisista.
On olemassa monia palkintoja, jotka annetaan feministisistä saavutuksista tai esimerkillisyydestä. Osassa näistä on kriteerinä se, että palkittu on tiettyä sukupuolta. Esimerkiksi Miehet ry jakaa tänä vuonna toista kertaa vuoden feministimies -palkintoa. Tulvaa julkaiseva Naisasialiitto Unioni jakaa tasa-arvotyön tunnustukseksi Vuoden Lyyti -palkintoa ja elämäntyöpalkintoa. Yleensä se on annettu naiselle, tosin kaksi kertaa myös järjestölle. Vastikään tyttöjen päivänä Plan International Suomi palkitsi Vammaiset tytöt -median ja -yhteisön tasa-arvotyöstä. Monet palkitsevat tahot julkaisevat shortlisteja, joille nostetuista ehdokkaista yleisö voi äänestää suosikkiaan.
Olen otettu siitä, että höpsö pikku kisamme on nähty Uuden Jutun toimituksessa niin merkittävänä asiana, että se sai useita minuutteja tilaa intellektuelliksi profiloituneessa kulttuuripodcastissa. Silti hieman ihmettelen sitä vakavuutta, jolla kilpailuun podcast-studiossa suhtaudutaan.
En ole nimittäin huomannut, että muut feminismiin liittyvät kisat, joissa ihmisiä laitetaan paremmuusjärjestykseen olisivat herättäneet samanlaista tuohtumusta kuin kelvollisin mies -äänestys. Kelvollisuutta on vaikea, ellei jopa mahdoton mitata (edelleen, tämä on huumoria), mutta niin on myös yleistä feministisyyttä tai edes sitä, kuka on tehnyt eniten tai parasta työtä tasa-arvon eteen. Miksi arvottaminen ärsyttää, kun sitä tekee feministinen pienlehti humoristiseen sävyyn, mutta ei saa kulmakarvoja kohoamaan, kun sitä tekevät tasa-arvojärjestöt aivan tosissaan? Vaikuttaa siltä, että huumori – tai ehkä miessukupuoleen kohdistuva huumori – tekee tästä kisasta monen silmissä vakavamman kuin vakavat kisat.
Ei saa lokeroida
Kerman studiossa ärtymystä herättää sekin, että mieskisa lokeroi ihmisiä ja lähestyy sukupuolta binäärisenä. Olen samaa mieltä siitä, että sukupuolen moninaisuutta pitää julkisessa keskustelussa ymmärtää ja tuoda esiin paremmin. Kaikki ihmiset eivät ole miehiä tai naisia.
Samaan aikaan ajattelen, että myös feministilehden pitää voida välillä puhua miehistä ja naisista, sillä suurin osa maailman ihmisistä on miehiä tai naisia. On tärkeää käydä kriittistä keskustelua siitä, mitä tämä tarkoittaa. Kyllä, tässä tapahtuu väkisinkin yksinkertaistuksia. Kyllä, tämä on ihmisten lokeroimista. Mutta jos puhumme vain Jarnosta, Mohammadista ja Jaakobista yksilöinä emmekä ikinä yleistä, on mahdotonta sanoa mitään esimerkiksi suomalaisesta kulttuurista tai yhteiskunnan rakenteista.
Kermassa toimittaja Hilla Körkkö huomauttaa, että miehet eivät kaikki ole samanlaisia. Hyvä huomio – tosin niin hyvä, että itse olin jo erehtynyt ajattelemaan että tämän ymmärtävät ja tietävät kaikki. Siksi en tullut ajatelleeksi, että sitä tarvitsisi erikseen sanoittaa. Joulukuussa ilmestyvässä Suuressa Miesnumerossa miehiä ja maskuliinisuuksia käsitellään monista eri näkökulmista. Kerman juontajakolmikko harmittelee, että “miehiä ei nähdä osana tasa-arvokeskustelua”. Älkää huoliko, Suuressa Miesnumerossa nähdään.
Mitä jos voittaja ei olekaan palkinnon arvoinen?
Yksi journalismin peruskysymyksistä on, onko objektiivista totuutta olemassa. Itse olen sitä mieltä, että ei.
Sonja Saarikoski syyttää Tulvan shortlistia siitä, että “positivismin hengessä, jopa August Comten hengessä julistetaan tällaisia objektiivisia totuuksia, että nämä ihmiset eivät ole koskaan tehneet mitään pahaa”.
Tässä haluan korjata asiavirheen: Tulva toimituksesta ei löydy yhtäkään positivismin isän teosta. Emme myöskään ole missään vaiheessa julistaneet, että shortlistille valitut miehet eivät olisi ikinä tehneet mitään pahaa. Olemme julkaisseet heidän nimensä ja kuvansa sekä yleisön perusteluja sille, miksi he ansaitsisivat palkinnon. Moni shortlistille valittu on julkisesti möläytellyt ja mokaillut. Entinen pääministeri Antti Rinne muistetaan vieläkin synnytystalkoot-puheista ja poliitikko-näyttelijä Pirkka-Pekka Petelius rasistisista sketseistä. Koko kisan pointti on hakea määritelmää kunnollisuudelle, ei täydellisyydelle. Kerman debatoijia kuitenkin huolestuttaa se, miten me voimme tietää, että palkittu mies on varmasti palkinnon arvoinen.
Emme me voikaan, sehän on selvää. Tämä on alusta asti ollut osa jutun jujua. Voittajan kanssa tehdään haastattelu, joka käsittelee hänen suhdettaan feminismiin. Ensimmäinen haastattelukysymys on kisan ideoinnista saakka ollut miten voin olla varma, että ansaitset tämän palkinnon. Täyttä varmuutta kenenkään kunnollisuudesta ei voi koskaan saada, ja tämä on asiallista kirjoittaa lopulliseen juttuun myös auki.
Olen suoraan sanottuna piirun verran loukkaantunut siitä, että toimittajakollegat Uudessa Jutussa eivät luota siihen, etteikö Tulvassa osattaisi käsitellä tällaista henkilöhaastattelujen kohdalla varsin tyypillistä journalistista ongelmaa ammattitaitoisesti.
Miksi kilpailu sitten järjestetään? Siksi, että se on viihdyttävä tapa herättää keskustelua siitä, mikä miessukupuolen ja feminismin suhde on. Uskon, että se tuottaa kiinnostavan henkilöhaastattelun, jossa päästään keskustelemaan sellaisista asioista kuin luottamus, sukupuolten välinen poliittinen polarisaatio ja se, mihin tunnettuus ja vaikutusvalta kisan voittavaa julkkismiestä häntä omasta mielestään velvoittaa.
