En ole koirasi – Kenelle afrohiukset kuuluvat?

Hiukset ovat naisen kruunu, mutta ovatko afrohiukset hauska hattu? Hyväksyykö suomalainen työelämä afron vai halkeaako valkoinen kollega, jos hän ei saa silittää afrotukkaa? Kinja Pakarinen tarkastelee afrokampaamoja yhteisöllisinä tiloina ja pohtii, kenelle afro todella kuuluu.

3/202424.9.2024 16:44

TekstiKinja Pakarinen / KuvatJuuli Kangasniemi

Haistan oluen ennen kuin tahmaiset sormet harovat hiuksiani. Olen baaritiskillä, kun tuntematon valkoinen ihminen mitään sanomatta alkaa silittää afroani. ”En ole sun koira”, sanon vetäytyessäni pois kosketusetäisyydeltä. ”Vuh! Vuh!”, kuuluu vastaus.

En voi puhua afrohiuksista puhumatta afrikkalaisperäisten yhteisöjen identiteetistä lähes kokovalkoisissa yhteiskunnissa. Afrohiukset ovat historiallisesti olleet mustien ihmisten ylpeyden symboli ja edustaneet rasismin sekä syrjinnän vastustamista. Viime aikoina afrikkalainen kauneudenhoitokulttuuri on löytänyt tiensä suomalaisen kulttuurin osaksi, ja nykyään afrokampaamot letittävät myös kantasuomalaisten hiuksia.

Luottokampaajallani törmään toisinaan teiniin, jonka oletan olevan kantasuomalainen. Hänen toivekampauksensa ovat pikkuletit. Poika kertoo lettien olevan rastoja helppohoitoisemmat. Odotellessani omaa vuoroani kuuntelen hänen ja kampaajan välistä keskustelua koulusta, musiikista ja pikkuleteille sopivista hiustenhoitotuotteista.

Jännitän jutustelua, joten kuuntelen tarkalla korvalla tähän kampaamoon sopivia aiheita. Opettelen ja listaan puheenaiheita hiljaa mielessäni. Kun vuoroni istuutua kampaajan tuoliin tulee, olen keräillyt valmiiksi anekdootteja säästä, kesäsuunnitelmistani ja aamuruuhkasta

Kun kesäsuunnitelmat on käyty läpi, luottokampaajani kysyy, olenko nähnyt hänen jakamansa Tiktok-videon, joka käsittelee pikkulettien roolia afrikkalaistaustaisten orjien vapautusliikeessä. Videota en ole nähnyt, joten se katsotaan yhdessä. Puhelimen näyttöä tähyilevät lisäkseni kampaaja ja hänen veljentyttärensä. Veljentytär työskentelee myös kampaamossa ja on hiljaittain muuttanut Etiopiasta Espooseen. Juttelemme vielä hetken Suomen kuivasta sisäilmasta, kunnes kampaajat vaihtavat minulle tuntemattomaan kieleen.

”Miksi valkoiset ihmiset saavat valita vähemmistöjen identiteetistä kiinnostavaksi kokemiaan elementtejä ilman, että heidän on koettava rakenteellista rasismia”, huomaan miettiväni, kun jään yksin ajatusteni kanssa.

Kulttuurielementtien lainaaminen voi lähentää erilaisia yhteiskunnallisia ryhmiä, mutta myös herättää kysymyksiä kulttuurisesta omimisesta ja sen vaikutuksista vähemmistöihin. Kantasuomalaiset voivat omaksua ja arvostaa vähemmistöjen kulttuurisia elementtejä, mutta heidän ei tarvitse kokea rakenteellista rasismia, jota etniset vähemmistöt kohtaavat. Tämä voi johtaa tilanteeseen, jossa vähemmistöjen kulttuuriset symbolit ja käytännöt kaupallistetaan tai trivialisoidaan, ilman ymmärrystä esimerkiksi hiusten merkityksestä, yhteydestä vähemmistöjen identiteettiin ja kokemuksiin.

Suorat hiukset ovat naisen kruunu

Harja repii päänahkaa ja tiukat nutturat kiristyvät takaraivooni. Suoratukkainen isäni laittaa jälleen hiuksiani eskariin. Isä ei osaa laittaa afroa, joten hänen bravuureihinsa kuuluvat nutturat.

Ala-asteella aloin inhota kiharaa tukkaani kuultuani lukuisia kommentteja hiuksistani. “Mäkin haluisin kiharan tukan, mutten noin kiharaa” ja “ootko saanut sähköiskun”, kaikuivat päässäni läpi alakoulun. Hiukset ovat naisen kruunu, mutta ilmeisesti vain suorat hiukset.

Teini-iässä löysin hiusten suoristamisen ja vuosien aikana päädyin maksamaan tuhansia euroja tavoitellessani piikkisuoraa tukkaa.

Pikkuletit löysin parikymppisenä. Löysin luotto- kampaajani, joka tunsi afrohiukset – olihan meillä samanlainen tukka. Letitys teki kipeää, ja tiesin päänahkaani nousevan kipeitä rakkoja. Kuitenkin afrokampaamoissa koin kivun lisäksi yhteisöllisyyttä ja huolenpitoa. Tunsin oloni erityisen turvalliseksi tilassa, jossa vähemmistöt ovat enemmistö.

Kampaajalla oli suorastaan äidillinen ote, kun hän kehui hiuslaatuani, mutta muisti moittia minua hiusnaamioiden käytön unohtamisesta. Lupasin muistaa paremmin ylikypsistä avokadosta ja kananmunan keltuaisesta
tehtävän hiusmaskin. Turvallinen olo on hauskassa ristiriidassa ulkopuolisuuden kanssa. Olenhan niin vaalea tummaihoiseksi, että minua pidetään täällä valkoihoisena, enkä puhu kampaamoissa kuulemiani kieliä. Juttelemme suomeksi ja englanniksi.

Välillä lukiossa oppimani ja myöhemmin unohtamani ranska helähtää, kun muut asiakkaat juttelevat keskenään.

Teoriassa kokemuksen afrokampaamosta ei pitäisi erota kampaamosta, jossa teininä suoristin hiukseni. Sielläkin vastassa oli äidillinen hahmo, jonka tukistavassa otteessa koin kaunistuvani. Hän kuitenkin kutsui kerran kiharaa tukkaa ”geenivirheeksi”. En koskaan tavannut kyseisen kampaajan perhettä, mutta afrokampaamoissa kampaajien lapset, kumppanit ja suku ovat muodostuneet tuttavikseni. Lasten iät ja syntymäpäivät painuvat mieleeni kuin olisi kyse ystävieni perheistä.

Kun täytin kolmekymmentä vuotta, hiukseni alkoivat harmaantua. Samalla aloin muistella menneitä. Jos eläisin yhtä kauan kuin äitini, ainoa afrosuomalainen sukulaiseni, olisi minulla enää 15 vuotta elinaikaa. Ovatko afrohiukset aina poliittiset vai voisinko tällä vuosikymmenellä vain antaa niiden olla olemassa? Kenelle päätösvalta hiuksista kuuluu?

“Kampaajalla oli suorastaan äidillinen ote.”

Afrohiukset toimistolla

Afrohiusten seksualisointi ja niihin liittyvät ennakkoluulot ovat jatkuvasti läsnä kantajansa elämässä. Voiko afrohiuksia pitää auki työelämässä vai pitääkö valita helposti lähestyttävät suorat hiukset? Valkoisissa työpaikoissa sain jatkuvasti kommentteja afrostani ja leteistäni. Ehkä suorat hiukset tekevät tummaihoisesta vähemmän pelottavan ja kädenlämpöisen version.

Suoristaminen voi avata työmahdollisuuksia ja helpottaa sopeutumista valkoiseen yhteisöön, mutta siihen liittyy myös terveysriskejä, kuten natriumhydroksidin käyttöön liittyvä kohonnut rintasyöpäriski.

Afroletit voivat aiheuttaa hiustenlähtöä ja kaljuuntumista, kuten koin itse purkaessani lettini ja huomatessani kaljut kohdat. Jos afroa valitsee olla suoristamatta tai letittämättä, vaatii hiusten hoitaminen aikaa ja kalliita tuotteita. Monta tuntia ja parhaimmillaan useita päiviä kestävä hiustenlaittorutiini voi tuntua ylivoimaiselta.

Ja stereoissa soi Solange

Iloinen puheensorina sekoittuu luottoafrokampaamossani stereoissa hyrisevään Solangen musiikkiin.

Tunnen ulkopuolisuutta valkoisissa yhteisöissä, mutta myös afrosuomalaisissa tiloissa. Afrokampaamoissa minua kohdellaan valkoisena, ja ruskeissa hiuksissani oleva musta raita ja sen alla oleva tummanruskea päänahka herättävät ihmetystä: ”You were about to end up as a black person here”. *
Hiuksiin koskeminen on hyvin intiimi tapa antaa toisen ihmisen tulla lähelle. Tunnen kahden kampaajan huolenpidon, kun he harjaavat afroani. Kosketus tekee todella kipeää ja pääni horjuu olkapäältä toiselle heidän käsiensä painosta. Samaan aikaan tunnen huolenpitoa, jaetun historian ja kokemukset monimutkaisesta hiussuhteesta.

Afrosuomalaisten historiaa ei ole järjestelmällisesti dokumentoitu, eikä kyseessä ole yhtenäinen joukko, jota yhdistäisi afrikkalainen kulttuuri tai mixed-suomalaisuuden kokemus. Letityksen ja hiusten merkitys on muuttunut ajan myötä ja diasporassa. Ne symboloivat yhtä montaa asiaa kuin hiusten kantajiakin on. Selvää on, ettei afroa voi silittää kuin koiran turkkia.

* ”Sinusta tuli tässä kohtaa melkein musta.”

Tämäkin juttu on parempi paperilla.

Haluamme, että mahdollisimman moni pääsee lukemaan Tulvan feminististä journalismia, joten laitoimme lähes kaikki jutut ilmaiseksi verkkoon. Lehden tekeminen ei kuitenkaan ole ilmaista, joten tilaajien tuki on meille valtavan tärkeää. Jos tykkäsit lukemastasi, voisitko harkita lehden tilaamista kotiin? Hyvän mielen lisäksi saat paremman lukukokemuksen, juttumme nimittäin tuntuvat ja näyttävät paremmilta paperilla. Tilaa nyt!

Etkö halua sitoutua lehtitilaukseen tai ostaa irtonumeroa? Voit myös kiittää verkkosisällöistämme MobilePay-lahjoituksella numeroon 71312. Pienestäkin summasta on apua! Mainitse viestissä, että raha on tarkoitettu Tulvalle, niin se päätyy varmasti oikeaan osoitteeseen!

Tilaa

LUE SEURAAVAKSI:

Transpoli vs ihmiset

Cis-nainen Alma Tuuva sai satoja viestejä transihmisiltä ja heräsi siihen, miten haavoittuvaisessa asemassa on, jos haluaa Suomessa korjata sukupuoltaan.

Piditkö lukemastasi?

Kuusi kertaa vuodessa ilmestyvä Tulva kertoo yhteiskunnan ja kulttuurin ilmiöistä ennen kuin muut ovat ehtineet niihin havahtua. Lue printtiä, tue laatujournalismia.

( TILAA )