Eva Isakssonista tuli aktivisti, koska hän halusi tyttöystävän

Eva Isaksson on tehnyt vaikuttavan uran sateenkaariaktivistina ja rauhanliikkeen naisena. Internetiä jo 1990-luvulla aktivismissaan hyödyntänyt Isaksson kuitenkin päätyi Setan järjestötoimintaan mukaan varsin elämänmakuisesta syystä: halusta rakastua.

(KUKA)

Eva Isakkson 

s. 1953 

  • Syntynyt ja asunut Helsingissä, mutta viettää aikaa myös Jaalassa.
  • Harrastukset: sukututkimus, puutarhanhoito, lukeminen
  • Odotan: Kevättä, sillä silloin pääsen hoitamaan puutarhaa, jonka kasvattaminen on minulle palkitsevaa.
  • Viimeksi luin: Anneli Kanto - Punaorvot

  • Miksi suosittelisin sitä ja kenelle? Kaikille vuoden 1918 tapahtumista kiinnostuneille

Odottelen Eva Isakssonia, lomaltaan tapaamiseen suostunutta aktivistien pioneeria Teamsiin. Toivon tekniikan toimivan ongelmitta, mutta näin ei ole, sillä 1950-luvulla kuulovamman influenssapandemian seurauksena saanut Isaksson ei kuule, mitä sanon. Hätä ei ole suuri, sillä Isakssonin tilaama kirjoitustulkki kuulee minut hyvin. Tulkki kirjoittaa minun osuuteni keskustelusta Isakssonille, joka vastaa kysymyksiini puhuen. 

”Mulle on tärkeää pystyä viestimään kirjallisesti”, toteaa 1980-luvun lopulla ensimmäisen tietokoneensa hankkinut Isaksson. Tietokone oli kallis hankinta, mutta Isakssonille se oli väylä yhteisöjen löytymiseen ja äänensä kuuluviin saamiseksi. 80-luvulla Suomen suurissa kaupungeissa oli paikallisia, toisistaan erillään olevia sateenkaariyhteisöjä, ja vasta internet toi mukanaan nykynuorten tunnistaman laajemman yhteisöllisyyden, joka ei enää rajoitu asuinpaikan perusteella.

Internetin alkuaikoina ei ollut taskussa kulkevaa somea tai jatkuvasti päivittyvää uutisvirtaa. Yhteisöt löytyivät sähköpostilistojen kautta. Mallia sateenkaari-ihmisten sähköpostilistaan Isaksson sai Amerikasta. 

”Mielestäni tuntui absurdilta, että suomalaiset kävivät keskustelua amerikkalaisella sähköpostilistalla, kun omakin olisi voinut olla.” Vuonna 1993 Isaksson perustikin oman sateenkaari-ihmisille tarkoitetun sähköpostilistan Helsingin yliopiston sähköpostipalvelun avustuksella. Ensimmäiset 30 jäsentä olivat hänen tuttujaan. ”Totesin, että sanokaa vaan, jos haluatte pois, niin poistan teidät listalta. Yksikään ei halunnut.” 

Sateenkaariaktivisti halusta rakastua

Vuonna 1977 nuori Isaksson paloi halusta muuttaa maailmaa, mutta hänen rinnassaan roihusi myös toinen liekki: halu rakastua. Isaksson on harvinaisen suora kerratessaan syytään liittyä Suomessa vuonna 1974 perustettuun sateenkaari-ihmisten oikeuksia ajavaan Seta-järjestöön. ”Olin jo 24, eikä minulla ollut tyttöystävää”, hän muistelee, ja huvittunut, mutta samalla ”ratkaisuhan oli itsestäänselvä” -asennetta huokuva äänensävy kertoo, etteivät kuluneet vuodet ole muuttaneet hänen suhtautumistaan nuoren Evan motiiveihin. 

Lesboilla oli 1970-luvulla vain vähän paikkoja, mistä löytää tyttöystävä. Ei ollut deittisovelluksia tai nettifoorumeita, joissa kohdata kaltaisiaan. Isaksson ei ollut ajatustensa kanssa yksin. Vaikka Seta oli tuohon aikaan nuori järjestö, olivat sen agendat jakautuneet paikoitellen kahtia: ”Perustajajäsenet rummuttivat oikeuksien puolesta – me nuoremmat tahdoimme verkostoitua.”

Isaksson oli miettinyt aktivistipiireihin lyöttäytymistä jo pidemmän aikaa. Häntä kuitenkin pelotti, miten hän selviäisi ja tulisi toimeen osana ryhmää maailmassa, joka usein ei kyennyt vastaamaan kuulovammaisten tarpeisiin. Lisäksi, toisin kuin esimerkiksi akateemisen sosialistiseuran tapahtumiin, Setan kokoontumisiin ei ollut helppoa arkista yhteyttä, joka olisi madaltanut kynnystä osallistua. Samanhenkisten tyyppien yhteisöllisyys, jonka monet nykypäivän järjestöaktiivitkin varmasti tunnistavat, oli nähtävissä jo Isakssonin nuoruudessa. ”Ihmiset tekivät minulle vapaaehtoisesti muistiinpanoja kokouksissa.” Tämä yhteisöllisyys mahdollisti Isakssonin mukanaolon, sillä 1970-luvulla ei ollut kuulovammaisten tulkkausjärjestelmää.

” Olin jo 24, eikä minulla ollut tyttöystävää. ”

Pelko ei saa ohjata

Seta täyttää tänä vuonna 50 vuotta. Sateenkaariaktivistien yhteisön pitkäjänteisen työn jälki näkyy tänäkin päivänä. Alkuvuoden presidentinvaalien aikaan homofobia nosti päätään rajusti Pekka Haaviston ehdokkuuden myötä. Isakssonia tämä ei yllättänyt, sillä yhteiskuntamme heteronormatiivisuus on juurtunut syvälle. Sen sijaan hän yllättyi siitä, miten tutut, joiden hän olisi ajatellut äänestävän toisin, olivatkin osoittaneet kannatuksensa Haavistolle. Vaikka vastavoimat pitävät kovaa meteliä, on avoimuus sateenkaari-ihmisiä kohtaan kasvanut. Tämä on nähtävissä myös siitä, miten laajasti homofobia nostettiin tapetille vaalien alla ja jälkeen.

Sateenkaariaktivismin ohella Isaksson on tunnettu sotaa ja rauhaa käsittelevistä teksteistään ja aivan kuten vähemmistöihin liittyvässä vihassa, myös sotaan ja rauhaan liittyvissä keskusteluissa pelko on aktiivisesti läsnä. 

Isaksson kasvoi ympäristössä, jossa yhteiskunnalliset liikkeet olivat yleisiä, joten malli eri tavoin toteutettavasta aktivismista oli lähellä. 1970-luvulla koko läntinen maailma pelkäsi, että Neuvostoliiton ja Yhdysvaltojen välinen kylmä sota muuttuisi kuumaksi, ja sotaa vastaan järjestettiin valtavia ydinaseita vastustavia ja rauhaa puolustavia mielenosoituksia. Samaan aikaan Isaksson kirjoitti gradua Gunnar Nordströmistä. 

Nordström tunnetaan maailmalla kuuluisana suomalaisena fyysikkona, joka kehitti suhteellisuusteorian kenttäyhtälöitä 1910-luvulla. Nordströmin työ ajoittuu samaan aikaan Albert Einsteinin kanssa, ja häntä onkin nimitetty myös Suomen Einsteiniksi. Ehkäpä siksi tähtitieteellinen yhdistys Ursa pyysi Isakssonia kirjoittamaan artikkelin Einsteinin elämästä julkaisemaansa kirjaan. Sen myötä rauhanaktivisti Ilkka Taipale tarjosi hänelle töitä Einsteinin rauhanaiheisten tekstien kääntäjänä. Työ piti Isakssonin tiiviisti mukana rauhanliikkeessä useiden kirjojen verran.

Isakssonista huomaa, kuinka pitkään hän on työskennellyt teeman parissa. Kun kysyn, miten rauhasta tulisi puhua näinä levottomina aikoina, aloittaa hän määrittelemällä rauhan. Moni menisi metsään, jos ajattelee rauhan olevan nopea ratkaisu. Todellisuudessa se on pitkä prosessi. 

”Rauha on tila, jossa ei valmistauduta sotaan tai nähdä sitä vääjäämättömänä lopputuloksena. Se vaatii maiden välistä yhteistyötä”, Isaksson kertoo.

Pitkään sotaan ja rauhaan liittyviä kysymyksiä pohtinut Isaksson pudistelee päätään rauhanliikkeen sukupuolittuneisuudelle: ”Sodan ajatellaan olevan miesten juttu. Miesten ajatellaan olevan automaattisesti sotamateriaalia sukupuolensa vuoksi. He tekevät päätökset ja arvioivat riskit.” 

Sodassa ei kuunnella naisia, mutta Isakssonin mukaan näin ei tulisi olla. Sota ja väkivalta vaikuttavat naisen asemaan yhteiskunnassa, myös sodan jälkeen. Olisi olennaista huomioida myös naiset, joilta usein edellytetään palkattomia ponnisteluja sodan särkemän arjen kannattelijoina. Naiset voisivat toimia keskeisessä roolissa rauhan ehdoilla toimivan yhteiskunnan vahvistajina.

Isaksson vastaa kysymyksiini pohtien, sillä hän haluaa asettaa sanansa tarkasti. Hänen mukaansa tapa puhua sodasta on kehittynyt väärään suuntaan. Kun kylmän sodan pelättiin 80-luvulla kärjistyvän, kaikki olivat kyllästyneitä sotaan ja tekivät aktiivisesti töitä sen lopettamiseksi. Laajat kansalaisliikkeet näkyivät kaduilla ja mediassa. Ydinaseiden rajoittaminen nähtiin mahdollisena tavoitteena, ei utopiana. 

Nykyään tunnutaan kysyvän: ”Mitä teemme sitten, kun sota syttyy?” Vaikka varautuminen onkin tietyllä tapaa tärkeää, ei kilpavarustelulla Isakssonin mukaan ehkäistä sotia.

Moni huolehtii syystä tulevaisuudesta, sillä väkivalta on läsnä somessa ja uutisissa. Vaikka tästä aiheutunut ahdistus on ymmärrettävää, näkee Isaksson tiedon paljouden myös hyvänä asiana: ”Emme ole enää samalla tavalla pimennossa kuin vaikkapa 1930-luvulla.” 

Nykypäivä ei toki ole propagandasta vapaata, päinvastoin, mutta tietoa on saatavilla huomattavasti nopeammin ja ennen kaikkea useammasta lähteestä. Näin ollen saamme todennäköisemmin rehellisemmän kuvan tapahtumista, kunhan jaksamme olla lähdekriittisiä.

”Rauha on tila, jossa ei valmistauduta sotaan tai nähdä sitä vääjäämättönä lopputuloksena.”

Vinkkejä uudelle sukupolvelle

Isaksson kokee verkkovälitteisen keskustelun muuttuneen rajusti. Internetin alkuaikoina omaa yhteisöä oli hankalampi löytää, mutta oli keskustelu nykypäivää avoimempaa: keskustelut olivat keskustelijoiden itsensä sekä moderaattorin hallinnassa. Nykyään niitä ohjaavat usein isot kaupalliset alustat, jotka paitsi keräävät käyttäjistä dataa, myös ohjaavat ja rajoittavat sitä, mitä käyttäjät näkevät ja mistä on mahdollista keskustella. 

Nykyään Isaksson on aktiivinen ainoastaan Facebookissa. Niinpä hän empii hetken kysyttäessä, onko hänellä ohjeita nykypäivän someaktivisteille. Lopulta Isaksson kehottaa suunnitelmallisuuteen ja muistuttaa pitkäjänteisyyden tärkeydestä: ”Nykyään haetaan tyydytystä nopeista palkinnoista ja reaktioista”, Isaksson tuumaa. Kuinka monta tykkäystä julkaisu saa? Miten hyvin se leviää? Isaksson kannustaa kuitenkin miettimään aktivismin kauaskantoisuutta: ”Mikä merkitys toiminnallani on tulevaisuudelle?”

Opinnot jatkuvat

Vaikuttavan CV:n omaava Isaksson ei lepää eläkepäivilläkään. Koko elämän halki kulkenut halu oppia on läsnä yhä, sillä Isaksson opiskelee avoimessa yliopistossa muun muassa sosiaalihistoriaa. Hän tekee myös sukututkimusta, joka on auttanut häntä ymmärtämään omia juuriaan ja oppimaan sellaista, mistä suku ei ole kertonut. Sukututkimuksen ansiosta on selvinnyt aktivismin olevan hänellä verissä; myös isoäiti oli oman aikakautensa työväenyhdistyksessä mukana.

Kuten meissä kaikissa, myös Isakssonissa eletty lapsuus näkyy vielä tänäkin päivänä. Hänen kohdallaan tämä kiteytyy yhteen sanaan: intohimo. Intohimo näkyy suunnassa, jonka elämä otti esimerkiksi aktivismin ja teoreettisen fysiikan opiskelemisen muodossa. Se tulee esiin myös hänen harrastuksissaan: ”Varhaisin lapsuusmuistoni puutarhanhoidosta on mummon porkkanamaalta, jossa nypin rikkaruohoja ja koin sen myötä voimakkaan onnistumisen tunteen.” Tämä onnistumisen tunne on kantanut pitkälle, sillä kun Isakssonilta kysyy, mitä hän odottaa, on vastaus puutarhanhoito, sillä rikkaruohojen nyppiminen rauhoittaa.

Tämäkin juttu on parempi paperilla.

Haluamme, että mahdollisimman moni pääsee lukemaan Tulvan feminististä journalismia, joten laitoimme lähes kaikki jutut ilmaiseksi verkkoon. Lehden tekeminen ei kuitenkaan ole ilmaista, joten tilaajien tuki on meille valtavan tärkeää. Jos tykkäsit lukemastasi, voisitko harkita lehden tilaamista kotiin? Hyvän mielen lisäksi saat paremman lukukokemuksen, juttumme nimittäin tuntuvat ja näyttävät paremmilta paperilla. Tilaa nyt!

Etkö halua sitoutua lehtitilaukseen tai ostaa irtonumeroa? Voit myös kiittää verkkosisällöistämme MobilePay-lahjoituksella numeroon 71312. Pienestäkin summasta on apua! Mainitse viestissä, että raha on tarkoitettu Tulvalle, niin se päätyy varmasti oikeaan osoitteeseen!

Tilaa

LUE SEURAAVAKSI:

Wille Rydman vaikuttaa haluavan kansalaisten suhtautuvan vapaaseen mediaan samalla tavalla kuin patriarkaatti suhtautuu seksuaalirikoksista kertoviin naisiin, kirjoittaa päätoimittaja Hanna Hantula

Piditkö lukemastasi?

Kuusi kertaa vuodessa ilmestyvä Tulva kertoo yhteiskunnan ja kulttuurin ilmiöistä ennen kuin muut ovat ehtineet niihin havahtua. Lue printtiä, tue laatujournalismia.