Eve Kulmala: Feministinen komediavallankumous

22-vuotias koomikko Eve Kulmala piikittelee patriarkaattia somessa ja lavoilla.

”Minua kiinnostaa tasan kaksi asiaa: komiikka ja feminismi. Ne ovat iso osa identiteettiäni. Minusta tuntuu, että olen aina ollut feministi. Lukiossa tajusin, että tämä on ainoa tapa ajatella järkevästi. Tuntuu, että minun ikäiseni taidepiireissä vaikuttavat ihmiset ovat nykyään lähes automaattisesti feministejä.

Valkoisena cisnaisena tyttöjen voimaannuttaminen, röyhkeys ja rohkeus ovat henkilökohtaisesti lähellä minua. Mutta esimerkiksi transihmisillä ei ole vielä kaikkia ihmisoikeuksia, ja maailmassa on paljon rasismia, joten antirasismi ja sukupuolivähemmistöjen oikeudet ovat myös tärkeä osa feminismiäni.

Feministinä en ole ehdoton, vaan lempeä. Sanoisin, että feminismini perustuu vahvasti huumoriin ja itseironiaan. Meillä on esimerkiksi Kiintiökoomikot-podcastissa viikon feministinen moka -osio. Poliittisiin vaikuttajiin nähden olen provokatiivinen, koska huumorin kautta voi puhua vapaammin.

Olen saanut Sandra Marinsin ja Säde Vallarénin tissin vilautuksesta ja Cult Cunthista räväkämpää voimaa ja anteeksipyytelemättömyyttä omaan somepresenssiini. Poliitikoista minuun ovat vaikuttaneet nykyinen hallitus ja Iiris Suomela. Olen oppinut Ruskeiden Tyttöjen vaikuttajien kautta antirasismista ja Emmi ja Miisa Nuorgamilta saamelaisuudesta.

Olen aina halunnut tehdä yhteiskunnallista komiikkaa ja nuorena etsimällä etsin naiskoomikkoja. Olin juuri aloittanut komediakoulussa, kun näin Hannah Gadsbyn Nanetten. Ajattelin, että tällaistahan voi tehdä! Se on ihana asia representaatiossa. Ajoin hiukset pois ja ajattelin, että nyt saatana muutetaan maailmaa! Olen katsonut Nanetten kolme kertaa, itkenyt ja nauranut jokaisella kerralla ja löytänyt siitä aina jotain uutta. Myös esimerkiksi Siskonpeti-sketsisarja ja Pirjo Heikkilä ovat vaikuttaneet minuun.

Olen tehnyt korona-aikana valinnan vähentää stand up -keikkojen tekemistä. Sen sijaan keskityn nyt someen. Somekomiikassa olen tehnyt tietoista brändäystyötä, ja minulla on mielessäni esimerkiksi unelmakatsoja. Teen kaikki vitsit yhden aihealueen eli feminismin ympärille. Somessa yleisö on sellainen, että voin helposti sanoa somesketsin muodossa sen, mitä ajattelen. Lavalla se on vaikeampaa. Perusyleisö jossain baarin nurkkaklubilla ei tajuaisi, jos puhuisin esimerkiksi valkoisesta feminismistä.

Minulla on editoija, joka editoi somevideoni ja podcastin jaksot. Se on tuottanut hyvin tulosta ja lisännyt volyymia.

Punching up on sitä, että vitsailee ylöspäin eli ihmisillä, jotka ovat sinuun nähden valta-asemassa tai kuuluvat samaan ryhmään. Punching up on yleinen komedian sääntö, jota valitettavasti kaikki eivät noudata, koska he eivät esimerkiksi ymmärrä omia etuoikeuksiaan.

Pyrin toteuttamaan työssäni turvallisen tilan periaatteita. Olen ottanut tämän määritelmän Jamie MacDonaldin Feminist Comedy Night -klubin kuvauksesta: saatamme käsitellä rankkoja aiheita ja antaa niistä sisältövaroituksia, mutta se ei estä meitä käsittelemästä näitä aiheita. Me emme punch down!

Tavallaan tykkään ajatuksesta, että tekisin todella feminististä komediaa meiltä meille -hengessä. Toisaalta toivoisin, että pystyisin tulevaisuudessa kiertämään ympäri Suomea hervottomalla areenakiertueella ja jakaa tyttöajatuksia ja että ihmiset ostaisivat lippuja.

Olen aina ollut varma, että olen hauska, mutta en ole ollut varma, haluavatko ihmiset tulla katsomaan sitä. Tyyliin, voiko esimerkiksi mies tulla katsomaan naisen tekemään komiikkaa? Sama ajatusmalli pätee kaikilla taiteen aloilla.

Perinteisempi naisasia ja vanhakantainen nais-mies-jaottelu ovat läsnä komiikkaskenessä, joka tuntuu välillä jääneen 50-luvulle. Mietimme vielä komiikkaskenessä, miten saisimme naisia enemmän esille, vaikka tämä vaihe on jo käyty läpi monilla muilla yhteiskunnan aloilla. Tämän takia puhumme podcastissa välillä aika binäärisesti.

Haluan nostaa esille myös muita nais- ja vähemmistökoomikoita. Haluaisin, että suomalaiset osaisivat edes nimetä jonkun naiskoomikon. Tuntuu, että melkein kaikissa taiteenlajeissa huipulla ja kulttimaineessa ovat miehet. Samalla kun minä nousen, nousevat muutkin samanhenkiset, ehdottomasti.”

Eve Kulmala

  • Helsinkiläinen stand up -koomikko ja somehumoristi.
  • Tehnyt noin 80 stand up -keikkaa vuodesta 2018.
  • Opiskellut HEOn Komiikan ja stand upin opintolinjalla.
  • Toimittaa Kiintiökoomikot-podcastia Inka Valiman kanssa.
  • Comedy Queen ‑komediatalon perustaja. Comedy Queen tuottaa tulevaisuudessa komediasisältöä sekä lavoille että somefiidiin.
  • @evekulmala