Lukuaika
4 min

Feministinen jatkumo tuo rohkeutta Fanni Noroilalle

2-3/2021
Artikkeli - 29.09.21
Teksti • Tuisku Tuukkanen / Kuvat • Tiina Eronen

Rap-artisti ja somen feministi-isosisko Fanni Noroila ei usko individualismiin mutta tietää sometilien pelastavan henkiä. Nyt entinen kympin tyttö tekee töitä turvallisemman musiikkialan eteen.

”Välillä tuntuu, että pelkkä maailmaan ulos astuminen on feministinen teko. Etenkin, kun sijaitsen monissa intersektioissa, pelkkä olemassaoloni on jollain lailla merkittävää. Mutta on se feministinen teko, että otan mikrofonin käteen ja sanon, että kuunnelkaa! Kuunnelkaa!

Tietoisesti sitouduin feminismiin vuonna 2014. Olin silloin Sonja Kuittisen [rap-duo SOFAn toinen osapuoli] kanssa vaihdossa Tukholmassa, missä meidän aivot suorastaan nytkähtelivät paikoiltaan! Feministinen keskustelu oli Ruotsissa silloin niin paljon pidemmällä, kun Suomessa vasta hyväksyttiin tasa-arvoinen avioliittolaki.

Tutustuimme paikalliseen mimmien räppiskeneen, ja se sai ajatukseni avautumaan. Erityisesti sytytti se, että ne mimmit toimivat kollektiivissa. Kaikenlaiset marginaaliin sysätyt artistit olivat tulleet yhteen ja samalla muodostaneet turvallisia tiloja, joissa olla ja tehdä. Tukholmassa oli silloin tosi vahva tahtotila, että yhteisöihin haluttiin niitä ääniä, joita ei oltu ennen kuultu. Kuuntelin heitä ja vitsi – se voima kun naiset yhdistyvät! Kun näin sen ensimmäistä kertaa, ajattelin, että ’Onko tämä mahdollista, voiko näinkin tehdä?’ Ja niinkin lähellä Suomea!

”En usko individualismiin. Olen päässyt tähän pisteeseen minua edeltäneiden ajattelijoiden, taiteilijoiden ja tekijöiden avulla.”

KOULUSSA olin ollut kympin tyttö, olin todellakin perfektionisti. Uskoin olevani arvoton, ellen suoriudu täydellisesti. Se oli kuluttavaa, ja olen onneksi oppinut siitä irti. Tunsin olevani supersankari, kun sitten aloin hahmottaa, miten rakenteet vaikuttavat minuun. Itseinhoni ei johtunutkaan siitä, että olin itse lähtökohtaisesti perseestä, vaan siitä, että nämä rakenteet ovat perseestä! Halusin muuttaa niitä, ja minulla oli ideoita! Se oli hienoa aikaa, elimme sitä yhdessä Sonjan kanssa ja teimme siitä taidetta. Muistelen sitä aikaa vieläkin, että oltiinpas me rohkeita.

Sittemmin olen kasvanut vielä enemmän omaksi itsekseni. Feminisminikin on kehittynyt ja syventynyt. Nykyään intersektionaalisuus on osana ajatteluani, vaikkei se aluksi ollut. Feministinen ajattelu tarkoittaa sitä, että on koko ajan altis jatkuvalle kehittymiselle ja itsereflektiolle. Se ei ole koskaan pysähtynyt olotila, vaan alituisesti liikkeessä. Nuorempana jotkin ajatukseni olivat karkeita ja kärkkäästi ilmaistuja, mutta sittemmin ajatukset ovat laajenneet ja saaneet ilmaa itseensä. En halua olla armoton nuorempaa itseäni kohtaan, ja feminismi onkin tuonut minulle paljon armollisuutta. Kasvan tästä toksisesta ja sortavasta systeemistä vapaaksi pala kerrallaan enkä ehkä koskaan tule valmiiksi.

SOFAn kanssa tehty työ on tuntunut mullistavalta. Musamaailmassa meidät otettiin vastaan ihmetellen. Syrjintä on ollut hienovaraista, rivien välissä olevaa misogyniaa. Hiljaisuutta. Hiljaisuus on inhottavin. Saatoimme esimerkiksi tulla tilaan, eikä kukaan katsonut meihin päin. Prosessoimme edelleen Sonjan kanssa sitä, mikä kaikki – melkein kaikki – on urallamme ollut vähättelevää. Musa-ala on kaupallisempi kuin muut taide-alat, ja sen takia artistista saattaa tulla väline.

Ihmisyyden sivuuttamista tapahtuu musa-alalla kaikilla tasoilla, ja nämä uudet metoo-tilit [@punkstoo, @suomirapstoo…] ovat tehneet sen näkyväksi. Nämä tilit pelastavat henkiä. Tämä on elintärkeä vallankumous. Kyse on ihmisyydestä –  elämän mittaisista traumoista. Tähän liittyy paljon surua, vihaa ja pettymystä. Mikään tileillä kerrotuista tarinoista ei yllätä minua, olen elänyt siinä todellisuudessa, olen kokenut noita asioista. Nämä tilit ovat antaneet monelle mahdollisuuden tulla kuulluksi ja uskotuksi.

Toivon, että valtaapitävät ymmärtävät mistä on kyse.

”Feministinen ajattelu tarkoittaa sitä, että on koko ajan altis jatkuvalle kehittymiselle ja itsereflektiolle. Se ei ole koskaan pysähtynyt olotila, vaan alituisesti liikkeessä.”

SUOMESSAKIN on nykyään vastaava alakulttuurien feministinen musiikkiskene kuin se, jota Tukholmassa aikoinaan ihailin. Yhteen tulemisen kokemus on ollut voimakas. Meillä on vahvoja, toisiaan tukevia tekijöitä, ja olemme niin helvetin innoissamme toisistamme! Ei ole totta, että vain yksi mimmi voisi olla huipulla. Nykyään kollegoille annetaan tilaa ja näkyvyyttä. Ja mikä hienointa: näitä tekijöitä on jo monia! Koko ala on moninaistunut. Valtavirtaan on toistaiseksi noussut vasta muutama, mutta pinnan alla kuhisee.

Taiteella voi muuttaa maailmaa, mutta nykypäivänä kaipaan myös toisenlaista feminististä vaikuttamista. Tapani kohdata ihmisiä on se, että näytän oman haavoittuvuuteni, enkä varmaan kestäisi politiikassa. Haluaisin kuitenkin päästä keskustelemaan niiden kanssa, joilla on oikeasti valtaa. Haluaisin nähdä turvallisemman musakentän ja olen valmis tekemään työtä sen eteen. Olen romanitaustainen ja senkin tiimoilta haluaisin tehdä aktivismia.

Some on vallankumouksen väline. Olen oppinut sieltä paljon, ja se on tehnyt erilaiset kuplat minulle näkyviksi. Joillekin kainalokarvat ovat edelleen radikaalia! Yritän somessa olla vähän sellainen feministi-isosisko, joka muistuttaa, että olet arvokas. Sellaisen olisin itsekin tarvinnut.

ROHKEUDEN löytäminen on välillä mysteeri, mutta saan paljon energiaa siitä, kun lavalta katsoessa näkee, että turvallista tilaa todella tarvitaan. Yleisö, yhteisö ja kollektiivi ovat ne, joista saan voimaa. En usko individualismiin. Olen päässyt tähän pisteeseen minua edeltäneiden ajattelijoiden, taiteilijoiden ja tekijöiden avulla. Minua rohkaisee olla osa feminististä jatkumoa.

Lisäksi rinnallani on paljon ihmisiä, joita ihailen todella paljon: sisarukset, kumppani… Ihailen paljon myös Koko Hubaraa. Hän on haavoittuvainen ja herkkä ja samaan aikaan intellektuelli ja viiltävän älykäs. Musantekijöinä taas F ja Yeboyah ovat upean omaäänisiä. Mercedes Bentso, häntäkin ihailen.

Olen onnellinen siitä, että feministisiä ääniä on nykyään paljon. Keskustelukulttuuri on Suomessa mennyt järjetöntä vauhtia eteenpäin ja olemme kuulleet todella paljon tärkeitä uusia ääniä. Keskustelu ja kannanotot eivät jää kenenkään yksilön harteille, vaan näitä kannatellaan yhdessä.”

KUKA?

FANNI NOROILA

Artisti, näyttelijä. • Muodostaa Sonja Kuittisen kanssa rap-duo SOFAn. • Somevaikuttaja Instagramissa ja Tiktokissa (@fanninoroila). • Kotona kaksi kissaa: Fiona ja Hugo.