Perinteinen kehitysromaani sisältää usein jännitteen päähenkilön toiveiden ja halujen, sekä yhteiskunnan odotusten välillä. Esimerkiksi Dyyni-sarjassa päähenkilö Paul on alkuun haluton omaksumaan isänsä roolia johtajana, mutta kasvaa siihen sarjan edetessä ja menetysten kasaantuessa. Samoin monissa Jane Austenin romaaneissa päähenkilöt päätyvät lopulta niihin yhteiskunnan arvostamiin varakkaisiin liittoihin, joiden pakkomielteiselle tavoittelulle he aiemmin pyörittelivät silmiään.
2020-luvun perinteinen kasvutarina on vastakkainen, ainakin jos kuuntelee niitä tarinoita joita me keskiluokkaiset aikuiset kerromme toisillemme. Tarina on lyhykäisyydessään: suoritin, uuvuin ja luovuin.
Tämän tarinan päähenkilö on, kuten Austenin romaaneissakin, usein nainen.
Nainen aloittaa elämällä kapitalistisen yhteiskunnan arvojen mukaan. Hän elää itselleen, nojaa itseensä, tavoittelee menestystä ja hyväksyntää, kunnes syystä tai toisesta oppii ettei jatkuva tavoittelu ja itselle eläminen teekään onnelliseksi.
Tuosta alkupisteestä päähenkilö voi päätyä melkein mihin tahansa. Esimerkiksi aborttia vastustavaksi konservatiiviksi.
Uupumisesta rauhaan
”Ehkä se on se että oli, on ollu niin vahva se semmonen eetos semmonen girlboss, tiedäksä että sä oot oma johtajasi ja kaikista tulee uraohjuksia ja muuta. Ja mä veikkaan et suurin osa naisista ei oikeestaan halua sitä”, Ida Bois sanoo Ivan Puopolon Youtube-kanavalla.
Puopolo on juuri kysynyt Boisilta, onko tämä havainnut konservatiivisten arvojen viehätyksen lisääntyneen. Bois ja Puopolo uskovat, että konservatiivisuus kiinnostaa yhä useampia myös Suomessa, etenkin nuoria.
”Iso osa naisista kaipaa äitiyttä eikä uraa”, on videon otsikko.
Bois on itsekin aktiivinen sosiaalisessa mediassa. Hänellä on esimerkiksi videoblogi. Boisin Instagram-sivulta löytyy ajatuksia muun muassa uskosta, feminismistä ja lastenkasvatuksesta. Eräässä postauksessa hän kutsuu aborttia lapsen murhaksi. Toisessa hän mainostaa naisille tarkoitettua ”Uupumisesta rauhaan”-iltaa.
Myös Perussuomalaisen nuoren Liina Iston Instagram-tilillä puhutaan hyvinvoinnista.
Iston videoilla haalea valaistus, rauhallinen puhe ja maanläheiset värit yhdistyvät ajatuksiin mielenterveydestä, sekä valtavirtakulttuurin ja feminismin ongelmista. Isto vastustaa ”gender-ideologiaa”, ja pitää naurettavana sellaista ajatusta, että monikulttuurisuus voisi olla vahvuus.
”Vahvuus tulee YHTENÄISYYDESTÄ”, hän kirjoittaa monikulttuurisuutta kritisoivassa ketjussaan.
”Paras rahansäästövinkki on tyytyväisyys”, lukee toisessa kuvassa.
Eräällä videolla Isto kertoo omakohtaisista kokemuksistaan stressistä ja riittämättömyyden tunteesta. Hän teoretisoi naisten uupumusta Jordan Petersonilta lainaamallaan ajatuksella, jonka mukaan ”naisen mieli on piuhotettu palvelemaan semmosta äidin ja vastasyntyneen lapsen välistä dynamiikkaa”.
Jos jättää tuon lauseen herättämät tieteelliset jatkokysymykset sivuun, tarinan pohjavire on tuttu myös valtavirtakulttuurista. Sen voisi tiivistää vaikka näin: yksilökeskeinen, kulutukseen nojaava kilpailuyhteiskunta voi olla henkisesti kylmä paikka elää. Sen puolesta puhuvat luvut vanhempien uupumisesta, mielenterveysongelmista, työelämän kuormittavuudesta ja yksinäisyyden kokemuksista.
Tai sitten sen voisi tiivistää siihen, mitä kutsutaan laajaksi prekarisaatioteesiksi. Teesin mukaan kapitalistisen tuotantotavan muutokset johtavat syvään, monille elämänalueille ulottuvaan epävarmuuden kokemukseen.
Syvän päädyn konservatiivit ovat tietenkin ääriesimerkkejä ja Suomessa kokonaisuudessaan hyvin pieni ryhmä. Yhä useampi tuntuu kuitenkin etsivän jotain samankaltaista, kuin mitä tuo maailma naisille lupaa.
Girlboss-feminismiä
Hillitysti meikattu blondi nainen puhuu kameralle. Hänellä on yllään sininen röyhelöinen mekko ja pinkki röyhelöinen essu. Ekaterina Andersen, Saksassa asuva konservatiivi kertoo katsojalle olleensa ennen feministi. Tuolloin hän sanoo eläneensä hyvin kilpailullisessa ympäristössä.
Samansuuntaisia näkemyksiä esittävät jotkut Chris Williamsonin Youtube-kanavan naisvieraista. Feminismi yhdistyy näiden naisten puheissa kovaan ja menestystä ihannoivaan kulttuuriin, jossa feminiinisiä piirteitä ei arvosteta. Williamsonin kanavalla on yli kolme miljoonaa tilaajaa.
Päällisin puolin feminismin sekoittaminen valtavirtakulttuurin pakonomaiseen statuskilpailuun tuntuu erikoiselta. Monet feministeistä ovat puhuneet samoista ongelmista, osa on jopa tarjonnut samansuuntaisia ratkaisuja. Paluuta yhteisöllisempään, vähemmän kulutukseen ja kilpailuun nojaavaan elämään.
Mutta on olemassa myös valtavirtafeminismin muoto, joka on omaksunut valtavirtakulttuurin piirteitä. Versio joka enemmänkin kannusti naisia hakeutumaan miesten paikoille, kuin muuttamaan yhteiskunnan hierarkioita.
Sanotaan sitä vaikka girlboss-feminismiksi.
Tuota feminismiä edusti esimerkiksi Naomi Wolf, entinen feministi-ikoni, nykyinen oikeistolainen salaliittoteoreetikko. Wolfia käsittelevässä kirjassaan Kaksoisolento Naomi Klein kuvaa Wolfin aikoinaan kannustaneen feministejä syleilemään vallanhalua. Samaan kannusti iso osa amerikkalaisen viihdeteollisuuden voimaannuttavaa naiskuvastoa.
Girlboss-feminismi lupasikin, Kleinin sanoin, ”kuun taivaalta … valkoisille, keskiluokkaisille, korkeasti koulutetuille naisille”. Se lupasi, että vapaus odottaa kovan työn takana. Mutta työtä tuli aina vain lisää.
Kodin ja hoivan vastuut jakautuvat yhä epätasaisesti, mutta työelämän odotukset ovat kaikille yhtäläiset. Vaatimukset jatkavat kasvuaan: Enää ei riitä että on ura, on oltava myös brändi. On oltava nuori ja on oltava äiti, on oltava urheilullinen ja on oltava harrastuksia, seksuaalisesti avoin mutta kuitenkin tavallaan pidättyvä, joustava mutta kuitenkin vaativa, nöyrä mutta itsevarma, ja niin edelleen ja niin edelleen.
Kun girlboss-feminismin pintaa hieman raaputtaa, paljastuu sen alta kapitalistisen yhteiskunnan pohjimmaisin lupaus. Että jokainen voi omalla käytöksellään vapauttaa itsensä. Ja kääntäen: jokainen joka epäonnistuu voi syyttää vain itseään.
Tässä ajassa tuo lupaus on alkanut näyttää osalle naisista huijaukselta. Samoin kuin moni muu jatkuvaa kasvua ylläpitävä tarina, sen ristiriidat näyttäytyvät liian räikeinä ohittaa.
Antifeministisillä kanavilla väsyneille girlbosseille tarjotaan ratkaisuksi paluuta feminiinisyyteen.
”Naisten pitäisi vain hyväksyä itsensä sellaisina kuin he ovat”, on yleinen ajatus näillä videoilla.
Mikä tarkoittaa myös: naisten pitäisi luopua tasa-arvon tavoittelusta ja hankkia sen sijaan takaisin aiemman alisteisen aseman suomia etuja.
Hellä intro
Hyvinvointi voi toimia sisäänkäyntinä myös radikaalien ajatusten äärelle.
Esimerkiksi Al Jazeera tutki hiljattain julkaistussa artikkelissaan kahtakymmentä Yhdysvalloissa ja Britanniassa toimivaa hyvinvointiyritystä, joilla on yhteyksiä valkoiseen nationalismiin.
Näiden yritysten lisäksi on olemassa laaja joukko etenkin sosiaalisen median vaikuttajia, jotka jakavat osia samasta maailmankuvasta. Tämä sisältää sekä laitaoikeistoon (englanniksi far-right) kuuluvia, että maltillisempia toimijoita. Ideologinen hajonta on laajaa, ja se minkä termin alle kunkin ryhmän tai yksilön lokeroi on myös poliittinen kysymys.
Al Jazeeran tutkimat yritykset eivät yleensä vaikuttaneet päällisin puolin poliittisilta. Ne yhdistivät ajatuksia etnisyydestä ja sukupuolista hienovaraisesti ”luonnolliseen” elämäntapaan, kulttuuriperimään ja evoluutioteorioihin.
Hyvinvointi on eräänlainen ”hellä intro”, artikkelissa sanotaan.
Laitaoikeiston sisällä jaettu yhteiskuntakäsitys pohjaa hierarkioihin, joiden uskotaan olevan luonnollisia. Tähän istuvat esimerkiksi tiukat sukupuoliroolit.
Yhteiskunnan todellisen eriarvoisuuden, sekä virallisen tasa-arvon puheen välinen kuilu on toimivaa polttoainetta näille liikkeille. Myös antifeministien puheissa ero naisten tavoitteleman tasa-arvon ja todellisuuden välillä toistuu. Argumentti on, ettei todellista tasa-arvoa voida saavuttaa, joten onnea ja turvaa kannattaa etsiä luonnollisena pidetyistä rooleista, sekä oman ryhmän aseman takaamisesta.
Arvojen muutos
Oikeistopopulismin ja konservatiivisuuden lisääntynyttä vetovoimaa lähestytään usein oletuksesta, jonka mukaan politiikan muutos heijastaa yksi yhteen kansalaisten arvojen muutosta.
”Ajattelemme asiaa usein väärin päin: että on olemassa jokin suuri kansallinen tila, jossa ajatukset leijuvat, ja puolueet vain heijastavat niitä”, kommentoi konservatiivisten arvojen vetovoimaa politiikan tutkija Emilia Palonen Apu-lehdessä.
Ihan näin asia ei ole. Poliitikot, media, kultturieliitti ja sosiaalisen median vaikuttajat muokkaavat osaltaan sitä, kuinka ihmiset katsovat toisiaan, yhteiskuntaa ja maailmaa.
Näin auki kirjoitettuna se kuulostaa itsestäänselvältä. Mutta käytännössä ajatus tuntuu usein unohtuvan.
Esimerkiksi politiikan tutkija Larry Bartels argumentoi kirjassaan Democracy erodes from the top, että olemme lähestyneet demokratiaa rapauttavia voimia väärästä suunnasta. Bartels argumentoi kansalaiskyselyihin vedoten, ettei eurooppalaista demokratiaa viimeisen vuosikymmenen aikana uhanneita voimia voi selittää selkeästi äänestäjien tahdolla.
Sama viesti on myös hiljattain julkaistulla tutkimuksella, joka osoitti, että sveitsiläisten kaupunkien laitaoikeistolainen kannatus selittyi maahanmuuton määrää enemmän sillä, kuinka aktiivinen laitaoikeistolainen puolue alueella oli ollut.
Kyse on lopulta siitä, kuinka ongelmat kehystetään, ja millaisia ratkaisuvaihtoehtoja niihin tarjotaan.
Feminismiä vastustavat sosiaalisen median vaikuttajat pyrkivät vakuuttamaan naisseuraajansa siitä, ettei feministinen visio tasa-arvosta ole mahdollinen, tai ainakaan onnea tuova tapa elää. Ja mitä tulee girlboss-
feminismiin, pinkiksi maalattuun hyperkapitalismiin, he eivät ole väärässä.
Kuvituksessa käytetty elementteinä:
- valokuva puhelimesta: Bendito Mockup
- kollaasin elementit: Pixabay – Jossy Justino
