Kuva: Jonne Räsänen, Otava
Kolmekymppisenä päädyin psykoanalyyttisen ja feministisen kirjallisuuden viihdekäytön kautta johto-päätökseen, että koska isäni on mies, enkä halua olla kuten isäni, en halua olla mies.
Nykyään nelikymppisenä, kouluikäisen pojan isänä ajattelen, että pojille ei tee hyvää altistua viestille, että heissä on lähtökohtaisesti jotain viallista ja uhkaavaa. Siitä tulee itseään toteuttava ennustus.
Nykyään pyrin olemaan sellainen mies, että poikani ei kokisi joutuvansa irtisanoutumaan sukupuolestaan minun takiani.
Ongelma ei nimittäin ole miehisyys sinänsä. Ongelma on se, että elämme haavoittuneen maskuliinisuuden määrittämässä patriarkaalisessa kulttuurissa, missä suuri osa miehistä (ja naisista) ei ole koskaan elämässään tavannut yhtään miestä, johon olisi täysin turvallista luottaa.
Ylisukupolvisen trauman parantaminen ei ole helppoa eikä kivaa, mutta se on mahdollista.
Kuten eräs ihminen äskettäin kommentoi Instagram-postaustani: ”Me tarvitaan kulttuuria, jossa voi juhlia maskuliinisuuteen yhdistettyjä piirteitä hyödyllisinä ja tarpeellisina ja myös näkemään maskuliinisuus laajemmin, esimerkiksi hoivana.”
Olen samaa mieltä. Hoivaamista ei pitäisi käsittää vain ”naisten työnä”, vaikka se lankeaakin edelleen usein enemmän naisten vastuulle. Rintapumppujen ja äidinmaidonkorvikkeiden aikakaudella isillä ei ole mitään syytä jättää tarttumatta tilaisuuteen kehittää vauvan kanssa tunnesäätelyä ja kokea pyyteetöntä rakkautta.
Herätetty hoivavietti syventää myös suhdetta puolisoon ja naisen vapauttaminen kotitöistä vaikuttaa myönteisesti koko perheen hyvinvointiin.
Tasa-arvoa tavoittelevien heteroiden seksielämän pilaavan 50/50-ideologian rinnalle noussutta niinkutsuttua provider-kulttuuria on käsitelty viime aikoina mediassa usein hyvin yksipuolisesti taloudellisena kaupankäyntinä: ”elättäjämies” antaa naiselle rahaa, nainen antaa miehelle ”feminiinisyyttä”.
Minusta siinä menee tärkeä pointti täysin ohi. Nykyaikaiselle taloudellisesti ja sosiaalisesti itsenäiselle naiselle miehen varallisuus on toissijaista.
Kuten eräs toinen kirjoittaja minulle Instassa kommentoi: ”Kuolen mielummin yksin kuin oon suhteessa sellaisen miehen kanssa, joka ei viitsi kuunnella ja ymmärtää mua.”
Nykyään miehen luotettavuus, tunneäly ja rauhallinen hermosto ovat naisille arvokkaampia ominaisuuksia kuin coolius, lihaksikkuus ja iso osakesalkku. Elättäjämies-roolin tilalle ehdotankin uutta miesihannetta: hoivaajamies.
Hoivaajamies osaa antaa jotain rahaa arvokkaampaa: hänen kanssa nainen voi kokea olonsa turvalliseksi niin henkisesti kuin fyysisesti. Hoivaajamies vapauttaa naisen niin kotityöstä kuin metatyöstä. Hoivaajamies rakastaa naista sen vuoksi kuka hän on, ei sen vuoksi mitä hän voi antaa.
Hoivan näkeminen maskuliinisena, miehelle sopivana tehtävänä voisi auttaa heteromiehiä näkemään paikkansa maailmassa arvokkaana. Näin saisimme kurottua umpeen miesten ja naisten välistä henkistä ja ideologista kuilua.
Johannes Ekholm on kirjailija, joka on pohtinut paljon heteroparisuhteita.
