Johanna Vehkoo – vapauden puolustaja

Vapaus on toimittaja ja kirjailija Johanna Vehkoon feminismin kantava voima. ”Minua vastaan nostetussa kunnianloukkaussyytteessä ei ollut kyse vain minun sananvapaudestani, vaan meidän kaikkien”, hän kertoo Tulvalle.

Oman feminismini pohja on ollut alusta lähtien vapaus. Lapsena olin kiinnostunut sarjakuvista ja rock-musiikista, erityisesti sähkökitaran soittamisesta. Molemmat laskettiin lapsuudessani ’poikien harrastuksiksi’. Tämä ärsytti suunnattomasti. Halusin vapauden tehdä minua kiinnostavia asioita ilman, että osoitellaan. 

Sain yksinhuoltajaäidiltäni hyvin feministisen kasvatuksen, vaikka sanaa feminismi ei muistaakseni meillä käytetty. Minulle feministi-sanaan ei ole ikinä liittynyt mitään epäilyttävää, enkä muista, milloin olen alkanut sitä itsestäni käyttää.

Vuosien varrella intersektionaalisuus on vahvistunut feministisessä ajattelussani, ja olen oppinut sen kautta tunnistamaan omia etuoikeuksiani ja ennakkoluulojani. Myös sisäistetty naisviha on käsitteenä avannut omia paskoja ajatusmalleja. Nykyisin en enää esimerkiksi kritisoisi naista, joka on ulkonäöllään julkisuudessa tai kommentoisi naisen kimeää ääntä ärsyttäväksi.

Suurin esikuvani on mummuni Helvi Lehtonen. Hän oli köyhää työväenluokkaa, mutta kävi kauppakoulun ja pääsi Sara Hildénille töihin. Hän perusti Tampereen ensimmäisen Marimekko-kaupan ja harrasti kirjallisuutta koko ikänsä. Kun olin kolmevuotias, mummuni vammautui ja lääkärit sanoivat, ettei hän enää koskaan kävelisi, mutta tämä ei häntä estänyt. Hän alkoi kävellä kyynärsauvojen avulla ja eli 91-vuotiaaksi. Mummun sitkeys opetti minulle, että voin tehdä mitä vaan.

Yksi tämän ajan suurimpia feministisiä kysymyksiä Suomessa on verkkoviha. Se on aihe, jolle olen omistanut paljon sekä ammatillista että aktivistin aikaani. Olen kirjoittanut siitä artikkeleja ja kirjoja sekä vetänyt koulutuksia. Työni ja minua vastaan nostetun kunnianloukkaussyytteen takia aihe on myös henkilökohtainen.

Suomessa tarvitaan paljon enemmän kriittistä julkista keskustelua tasa-arvon tilasta. Olemme hyssyttelijöiden ja selkääntaputtelijoiden maa. Tiedämme, että Suomi on Euroopan toiseksi väkivaltaisin maa naisille ja että naiset kokevat valtavasti verkkovihaa, mutta silti pidämme itseämme jotenkin tasa-arvon onnelana. Suomessa julkinen keskustelu esimerkiksi sananvapaudesta on ala-arvoista. Mölistään siitä, miten ’mitään ei saa enää sanoa’, vaikka tiedetään tasan tarkkaan, että naisista ja vähemmistöistä saa sanoa lähes mitä vaan ilman seurauksia.

Suomessa usko oikeusvaltioon on vahva. Kirjassani Oikeusjuttu (Kosmos 2021) osoitan, että yhdenvertaisuus ei toteudu kunnianloukkaustutkinnoissa lainkaan. Journalistit ovat myös viime aikoina paljastaneet esimerkiksi ihmiskauppa- ja raiskaustutkintoihin liittyviä vakavia puutteita. Kirjani on järkyttänyt monia ihmisiä syvästi, koska se on horjuttanut luottamusta siihen, että Suomessa asiat hoidetaan oikeudenmukaisesti. 

Minua vastaan nostetussa kunnianloukkaussyytteessä ei ollut kyse vain minun sananvapaudestani vaan meidän kaikkien [sananvapaudesta]. Rasistia pitää pystyä sanomaan rasistiksi, natsia natsiksi. Nämä eivät ole itsemäärittelykysymyksiä. Julkisen keskustelun kannalta on olennaista, että asioista voidaan puhua niiden oikeilla nimillä. 

Loppuun asti oikeuslaitos sulki silmänsä tapaukseni räikeimmältä asialta: asianomistaja oli kertonut julkisesti, ettei hän usko kunnianloukkaukseen rikosnimikkeenä ylipäätänsä tai minun tapauksessani. Hän sanoi tehneensä rikosilmoituksen siksi, että olen hänestä ’ärsyttävä’. Koko oikeusjuttu oli kiusaamista. 

On todella iso yhteiskunnallinen kysymys, että oikeistotrollit käyttävät yhteiskunnan virallisia rakenteita ja instituutioita häirinnän ja kiusaamisen välineinä. Tähän ei otettu kantaa edes Korkeimman oikeuden tuomiossa.

Lapsuuteni harrastukset ovat seuranneet myös aikuisikäni feminismiin. Tein yhdessä Emmi Niemisen kanssa verkkovihasta sarjakuvateoksen Vihan ja inhon internet (Kosmos 2017). Soitan bändissä kitaraa ja kuulun Särön hallitukseen. Se järjestää trans- ja cis-sukupuolisille tytöille ja naisille sekä muille trans- ja muunsukupuolisille ihmisille bändileirejä, joilla voi tutustua soittamiseen ilman seksismiä ja syrjintää.

Vapaus, ilo ja riemu ovat peruspilareita Feministisessä ajatushautomo Hatussa, jota johdan ystävieni Saara Särmän ja Rosa Meriläisen kanssa. Järjestämme feministisiä kiroiluiltamia ja kehtaamiskouluja. Meillä tekemisen ohjenuora on ’anna mennä’.

Huumori näkyy myös kirjassani ja edistää omaa jaksamistani. Ystävät ja yhteisöt ovat kannatelleet minua kaiken keskellä. Kun monivuotinen oikeusprosessini alkoi, kävi ilmi, ettei minulla freelancerina ollut lainkaan turvaverkkoa. Ei työterveyttä, ei esihenkilön tukea, ei maksajaa oikeuskuluille. Feministiyhteisö rakensi sen turvaverkon. Ylipäänsä feministinen kollektiivinen toiminta, siihen osallistuminen ja siltä tuen saaminen auttavat minua jaksamaan vaikeinakin aikoina.”

KUKA?

Johanna Vehkoo

Syntynyt 1976 Tampereella, asuu nykyisin Helsingissä. • Toimittaja, kirjailija. • Johtaja feministisessä ajatushautomo Hatussa. • Yhteiskuntatieteiden maisteri. • Tärkeä lause juuri nyt: “Without detachment, there is no story.” –Vivian Gornick

LUE SEURAAVAKSI:

Monimuotoisuus on organisaatiolle menestystekijä, mutta sen edistäminen herättää myös pelkoa. Jos kahvipöydän ympäriltä löytyy lähinnä samannäköisiä ja samannimisiä työntekijöitä, kuka saa lähteä ja tehdä tilaa aliedustetuille, kysyy SHADIA RASK kolumnissaan.

Piditkö lukemastasi?

Kuusi kertaa vuodessa ilmestyvä Tulva kertoo yhteiskunnan ja kulttuurin ilmiöistä ennen kuin muut ovat ehtineet niihin havahtua. Lue printtiä, tue laatujournalismia.