Kaarina Hazard ei tunnista itseään rohkeaksi. Niin häntä kuitenkin usein kuvataan.
”Se [kuvaus] aiheuttaa mussa syvää yksinäisyyttä”, hän sanoo.
Hazardille kuvaus kuulostaa siltä, kuin hän toimisi tahallaan rajoja rikkovasti. Ikään kuin hän käärisi aamulla hihansa, ja pohtisi ”Minne sitä tänään menis olemaan rohkea.”
Siitä ei ole kyse. Hazardin elämässä ei ole koskaan ollut sen suurempia suunnitelmia.
58-vuotias Hazard on tehnyt niitä asioita, joita on tullut eteen. Kolumnistiura alkoi parikymppisenä, kun nuorta kirjallisuuden opiskelijaa pyydettiin kirjoittamaan Aamulehteen muutama kolumni.
Elettiin 1990-lukua, laman aikaa. Töitä oli otettava, kun niitä tarjottiin. Ja kyllähän se imarteli.
Sen jälkeen Hazard on ehtinyt tehdä kaikennäköistä. Viimeiseksi hän osallistui Amazing Race Suomi -kilpailuun ystävänsä Leea Klemolan kanssa.
Enimmäkseen Hazard on kuitenkin kirjoittanut. Kolumneja, kirjoja, suomennoksia ja käsikirjoituksia.
”Musta tuntuu, että mä yritän vain saada jotain tolkkua tähän maailmaan. Yritän ymmärtää sitä. Ja nämä mun yritykset on luettu rohkeudeksi”, hän sanoo.
Halu ymmärtää selittää myös sitä, miksi Hazard viihtyy konflikteissa. Konflikteissa ihmisten ajatukset ja agendat tulevat selkeämmin esille.
”Musta tuntuu että useimmiten on ihan vitun hämärää, mihin ihmiset pyrkii. Mitä ne yrittää ja mikä on se idea”, Hazard kuvaa.
Media maailman peilinä
Hazard oppi lukemaan neljävuotiaana. Siitä asti hän on lukenut paljon ja laajasti.
Nuoruudesta alkaen hän on seurannut mediaa intensiivisesti. Hazard uskoo, että nuorena aloitettu lukeminen selittää hänen intohimoista suhdettaan mediaan.
Esimerkiksi: Olleensa yhdeksän tai kymmenen vuotias, Hazard näki Keskisuomalaisessa lehdessä kuvan Jimmy Carterin virkaanastujaisista. Tuohon aikaan vain tärkeät kuvat painettiin väreillä, ja tämä kuva oli värillinen. Kuvatekstissä kerrottiin, että Carter on pähkinänviljelijä sekä Yhdysvaltojen presidentti.
”Nämä kaksi asiaa olivat mun lapsen päässäni suuressa ristiriidassa. Mä ajattelin että tämä on jotain ihan valtavan merkittävää. Tämmöistä ei tule varmaan enää koskaan maailmassa tapahtumaan, että joku on yhtä aikaa pähkinänviljelijä ja presidentti”, hän kertoo.
Hazard leikkasi kuvan lehdestä ja liimasi sen vihkoonsa.
Esimerkki kuvaa Hazardille tapaa, jolla lapsi lukee. Lapsi ei osaa suhteuttaa merkityksiä, vaan ottaa annettuna sen jäsentelyn, jossa asiat annetaan. Jos jotain kerrotaan värikuvassa, se on tärkeää. Jos pähkinänviljelijä ja Yhdysvaltojen presidentti rinnastetaan, ne ovat yhtä merkityksellisiä.
Lapsi uskoo kuvaan, jonka media luo.
”Sitten olen kasvanut ja pettynyt siihen monta kertaa.”
Siksi Hazardin kolumneissa on usein käsitelty mediaa. Tällä hetkellä hän ei tosin kirjoita kolumneja. Ei ole pyydetty.
”Mähän teen kaikkea, mitä multa pyydetään. Mua saa rahalla ihan mihin vaan”, hän sanoo.
”Kirjoitan vaikka persujen puolueohjelman, jos siinä on kyllin paljon nollia.”
Naisten pitäisi ylipäätään puhua enemmän rahasta, Hazard ajattelee. Näin ajatteli jo Minna Canth, jonka Hazard nimeää yhdeksi harvoista esikuvistaan.
”[Minna Canth] käy esikuvaksi, koska se oli ensinnäkin aikakautensa paras kirjoittaja. Mä en ole ainoa, joka on tätä mieltä. Myös mies, Finlandia-voittaja Juha Hurme, on sanonut saman.”
Sittenhän sen täytyy olla totta.
Minna Canthissa viehättää kirjoittamisen lisäksi maailmankuva. Se oli aikaansa nähden radikaalin tasa-arvoinen.
”Mä olen mennyt Minna Canthin viitoittamalla tiellä, jonka prinsiippi on, että nainen on ihminen. Ja ihan se riittää nähtävästi”, Hazard sanoo.
Tällaisten radikaalien ajatusten takia Hazardia on kutsuttu pelottavaksi ja syytetty miesvihasta. Häntä on usein myös tituleerattu feministiksi. Hazard itse arkailee julistautua feministiksi, koska ei koe tietävänsä aiheesta tarpeeksi.
”Mutta jos mun hahmoni antaa tukea jollekin naiselle, niin mahtavaa. En lupaa, että se [hahmo] on totta, mutta ihan mahtavaa. Mielikuvituseläimenä olen todella mielelläni.”
“Se on edelleenkin niin, että jos tytöt mokaa, se jää niihin kiinni. Kuin polttoleima.”
Nainen ja valta
Hazard on kirjoittanut median naiskuvasta. Naisasiat kiinnostavat, koska hän on nainen.
”Jos mä olisin mies, ei mua kiinnostais hevan hemppaa. Mä vaan ampuisin ja ratsastaisin”, Hazard sanoo.
Kolmenkymmenen vuoden aikana median naiskuva on jonkin verran muuttunut. Sukupuolta ei enää nosteta säännönmukaisesti esille. Aikaisemmin nainen joutui yleensä kommentoimaan tavalla tai toisella sukupuoltaan, vaikka kyse olisi ollut täysin irrallisesta aiheesta.
”Että olet tehnyt näin, mutta mites sitten kun sä olet nainen”, Hazard kuvaa.
Ennen julkista uraansa Hazard ei törmännyt sukupuoleensa. Mutta kun hän alkoi toimia julkisesti, häntä kohtaan hyökättiin naisena. Tämä yllätti Hazardin.
Hazard uskoo sen liittyvän valtaan. Julkisuudessa esiintyvillä henkilöillä sitä ajatellaan olevan.
”Vasta kun oli vallasta kysymys, rupes tuleen nämä huorahommat”, hän sanoo.
Ennen internetiä kasvanutta Hazardia sanan käyttö hämmensi. Hämmentää vähän edelleen.
Hazard ei kuitenkaan usko, että median tapa kohdella naisia on vielä täysin tasa-arvoinen. Asiat muuttuvat hitaasti. Tämän tiesi jo Minna Canth.
”Mä saan hirveesti lohtua siitä [Canthin] halusta muuttaa asioita nopeammin kuin ne muuttuvat. Sen usko siihen, että hän ei täällä ehkä ehdi niitä asioita nähdä, mutta tulevat polvet.”
Hazard kertoo esimerkin siitä, kuinka Suomen naisyhdistyksen ensimmäinen Helsingin ulkopuolinen osasto perustettiin 1880-luvulla Kuopioon. Minna Canth oli perustamisessa mukana. Liiton ensimmäinen tavoite oli ajaa naisille samasta työstä samaa palkkaa kuin miehille.
”Sen ne ajatteli hoitaa ihan ensimmäisenä ja siirtyä sitten muihin asioihin. Kyllähän se naurattaa”, Hazard sanoo.
”Pitää olla sinnikäs.”
Vapaus epäonnistua
Hazard uskoo, että monilla sellaisilla ihmisillä, joita kutsutaan rohkeiksi, on taustalla tarve ja halu ymmärtää maailmaa. Hän ajattelee, että kyse on yrityksestä sovittaa omaa kokemusta maailmaan. Siis kuulua siihen.
”Ja musta se on kauhean liikuttavaa. Koska tää yritys on mun kohdalla usein aiheuttanut sen, että oon saanut kuulla, miten en kuulu tähän maailmaan. Mene pois.”
Sellaista on todella käynyt. Tunnetuin esimerkki Hazardin uralta on Tony Halmen mediakäsittelyä kritisoiva kolumni, joka aiheutti vihavyöryn Hazardia kohtaan. Teksti oli mediakritiikkiä, mutta siitä pahastuneet kokivat sen tekevän pilkkaa Halmeesta ja tämän kuolemasta.
Hazardille vaikeinta tapauksessa oli muuttuminen keskustelijasta keskustelun aiheeksi. Siis subjektista objektiksi.
Kokemuksena se on monille naisille tuttu. Esimerkiksi baariin mennessä, nainen saattaa muuttua toimijasta – naisesta joka menee baariin – objektiksi. Esineeksi jota katsotaan ja kommentoidaan.
Hazardin mielestä oman tekijyyden säilyttäminen vaatii sen, että kieltäytyy muuttumasta kohteeksi. Tämä on vaikeampaa naisille, etenkin silloin jos tekee virheen.
”Se on edelleenkin niin, että jos tytöt mokaa, se jää niihin kiinni. Kuin polttoleima”, Hazard sanoo.
Hän uskoo tämän kumpuavan sääty-yhteiskunnan ajoista. Tuolloin nainen ei ollut itsenäinen ihminen, vaan osa miehen kotitaloutta. Siis kohde, esine. Ja kohde – nainen – saattoi mennä pilalle, vähän kuten sato saattoi mennä pilalle.
”Naisella on maine ja miehellä on kunnia”, Hazard kertoo.
Mitä Hazard sitten sanoisi tytöille ja naisille, jotka pelkäävät epäonnistumista? Jos panokset todella ovat suuremmat.
”Ei auta kun selviytyä niinku suomalaista sotilasta kehotettiin ainakin vielä 1980-luvulla selviytymään ydinsateen laskeutuessa”, hän sanoo.
Mene sadepeittosi alle. Kun myrsky on ohi, nouse, ravistele ydinpöly yltäsi, ja mene eteenpäin.
Hazard kertoo ilahtuvansa aina, kun näkee naisten osoittavan vapauttaan. Vaikka sitten mokaamalla, ja jatkamalla seuraavana päivänä kuin mitään ei olisi tapahtunut.
Minna Canthin lisäksi Hazard mainitee esikuvakseen laulaja-lauluntekijä Alman.
”Muhun on tehnyt suuren vaikutuksen, kuinka hän toimii sellaisessa haarukassa, joka on tavallaan varattu toisenlaisille tytöille. Se tuntuu musta vapaudelta.”
