Kuva: Mirva Helenius
Kuka?
Man Yau
Mikä?
Kuvanveistäjä, vuoden nuori taiteilija 2025
Ikä?
35
Asuu?
Helsingissä
MH: Taiteellisessa työskentelyssäsi käsittelet muun muassa valtaa, eksotisointia ja rasismia. Miten lähestyt näin valtavia, vaikeita kokonaisuuksia?
MY: Taiteen tekeminen on minulle tapa käydä läpi elämääni kuuluvia asioita. Kun alan työstää uutta veistosta tai installaatiota, lähtökohta on lähes aina jossain henkilökohtaisessa kokemuksessa.
En silti tietoisesti lähde etsimään muotoa esimerkiksi eksotisoiduksi tulemiselle. Se kokemus on osa elämääni, kehossani ja arjessani, ja teos alkaa rakentua sen ympärille.
Lisäksi teokseni pohjaavat teoriaan ja laajaan taustatyöhön. Minulle on tärkeää ymmärtää, miten kokemukseni kytkeytyy kolonialismin, vallan ja rasismin rakenteisiin.
Tutkin laajasti visuaalista kulttuuria ja historiallisia konventioita: millaisia kuvia ja esittämisen tapoja aasialaisuuteen on liitetty tai liitetään edelleen.
Tällainen kaivautuminen on tapani olla läsnä vaikeiden asioiden äärellä, mutta myös ottaa niihin etäisyyttä. Sen avulla omakohtaisuus asettuu osaksi laajempaa historiallista ja yhteiskunnallista kudosta.
MH: Teoksesi ovat herkkiä ja koristeellisia. Niitä on mahdollista katsoa vain kauniina veistoksina, vaikeat aiheet ohittaen. Onko taiteesi kauneus tietoinen valinta?
MY: Eksotisointi on haastava rasismin muoto juuri siksi, että sen rajat ovat niin häilyviä. Se voi näyttäytyä kehuna tai ihailuna, vaikka samalla kyse on toiseuttamisesta ja typistämisestä. En halua tehdä teoksia, jotka osoittelevat tai saarnaavat.
Rasismiin liittyvät kokemukset ovat usein jaettuja, vaikka ne ilmenevät eri ihmisille eri tavoin. Siksi toivon, että teokseni voivat avautua myös sellaisille katsojille, joille eksotisoiduksi tuleminen ei ole tuttua.
Ehkä teoksen kautta voi tunnistaa jotakin sellaista, mitä ei ole aiemmin osannut tai uskaltanut nähdä. Haluan, että katsoja voi löytää teoksesta oman suhteensa siihen, ikään kuin omistaa kokemuksensa.
Käytän kauneutta eräänlaisena houkuttimena. Katsoja voi pysähtyä teoksen äärelle siksi, että se näyttää kauniilta, mutta tarkemmin katsoessa pinnan alta alkaa paljastua jotain epämukavaa, aavistus väkivallasta tai vaarasta. Minulle on tärkeää, että oivallus tapahtuu katsojan omasta kokemuksesta käsin.
Tulen itse vaatimattomista oloista, eikä taide ole aina kuulunut elämääni. Muistan hyvin sen, kun ei ymmärrä, mitä galleriassa pitäisi katsoa tai miksi jokin esine on esillä. Siksi viittaan usein muotoihin, jotka ovat jollain tapaa arkisia.
"En halua tehdä teoksia, jotka osoittelevat tai saarnaavat."
MH: Käytät monenlaisia materiaaleja, kuten keramiikkaa, metallia, lasia ja silkkiä. Mitä materiaalit merkitsevät sinulle?
MY: Materiaali ei ole koskaan neutraali tai pelkkä tekninen ratkaisu. Kaikilla materiaaleilla on oma historiansa ja kulttuurinen painonsa. Ne kantavat merkityksiä ja tunnelmia jo ennen kuin alan työstää niitä.
Yhdistelen ja käsittelen materiaaleja tavoilla, jotka tuovat esiin ristiriitoja ja jännitteitä. Saatan käyttää herkkää, kauniilta näyttävää metallipintaa, mutta viimeistellä sen menetelmällä, jota käytetään aseteollisuudessa. Katsoja näkee huoliteltua käsityötä ja kauneutta, mutta samalla teoksessa on läsnä väkivallan historiaa.
Materiaalivalintojani läpäisee myös tuhoutumisen mahdollisuus, ehkä jopa toive siitä. Teokseni käsittelevät puristuksen tunnetta ja kehollista epämukavuutta, mutta samalla ne näyttävät usein siltä, että voisivat helposti hajota tai purkautua. Tämä liittyy haurauden lisäksi unelmaan siitä, että jokin vallitseva rakenne voisi murtua.
MH: Miksi ja mihin me tarvitsemme taidetta?
MY: Minulle taide on ennen kaikkea aistillista kokemista: sen kautta voi tuntea ja kokea paljon kehollisemmin ja monipuolisemmin. Kun suurin osa vuorovaikutuksesta nykyään tapahtuu ruutujen kautta, nyanssit katoavat ja kaikki suoraviivaistuu.
Taiteen avulla voi avautua paljon sellaista, mikä ei ole osa omaa elämää. Sen kautta maailmaa voi katsoa kriittisesti, lämpimästi, kuin vihollista, haavoittuvana – kaikkea tätä ja paljon muuta samaan aikaan. Taiteen ei tarvitse olla hyödyllistä tai yksiselitteistä. Ainakin minulle taiteen äärellä on tilaa hengittää.
Man Yaun yksityisnäyttely Turun Taidemuseossa 2.10.–22.11.2026