(Kuka)
Lola Odusoga
s. 1977
• Malli, juontaja, media-alan ammattilainen
• Miss Suomi 1996
• Miss Univesumin 2. perintöprinsessa 1996
• Miss Skandinavia 1996
”En tiedä oletko kuullut, mutta mä puhun sitten aika paljon!”, sanoo Lola Odusoga saapuessaan haastatteluun mustassa pitsisessä naruolkainmekossa, ilman meikkiä, rennon oloisena. Odusoga ei valehtele.
Seuraavan reilun kahden tunnin aikana ex-missimuun muassa vertaa kauneuskilpailuja koiranäyttelyihin, murtaa myyttejä seurustelupreferensseistään, sanoo suorat sanat missikisojen sääntömuutoksista ja kertoo, miltä tuntuu olla feministinen esikuva.
Lokeroita? Ei kiitos!
Haastattelen Odusogaa Naisasialiitto Unionin toimistolla Helsingin Bulevardilla. Paikka on ennen kaikkea käytännöllinen: koko kansan tunteman Odusogan ei tarvitse täällä välittää tuijottavista katseista. On sillä kuitenkin myös symboliarvoa – suomalaisen naisasialiikkeen kotipesässä en malta olla johdattelematta keskustelua aiheeseen, joka itseäni eniten kiinnostaa: Onko Odusoga feministi?
Jännittää. Odusoga on aiemmin kritisoinut aatetta tiukkasanaisesti. Ammattiliitto JHL:n Motiivi-lehti jopa kertoi vuonna 2019 Odusogan vihaavan feminismiä. Tästä huolimatta hän, ensimmäinen ruskeaihoinen Miss Suomi, suorapuheinen asennemuija, on esikuva monelle meistä.
”Siis… tottakai se tuntuu hyvältä”, Odusoga vastaa kysymykseen esikuvan asemasta. Huokaisen helpotuksesta.
”Mutta siinäkin on tietynlainen vaara, että on nimenomaan feministinen esikuva”, Odusoga jatkaa. Äh.
”Jos olet feministinen esikuva, sut laitetaan johonkin lokeroon”, Odusoga selittää. ”Ihmisillä on erilaisia käsityksiä siitä, mitä feminismi on, mitä se pitää sisällään, mitä silloin kuuluu ajatella ja tehdä. Monet ajattelee, että kaikki feministit vihaavat miehiä – tämä ajatushan niillä on, jotka ei ymmärrä.”
Odusoga kertoo, että kun häntä pyydettiin pari vuotta sitten yhdeksi Tympeät tytöt -vaatemalliston mainoskasvoista, hän mietti pitkään, lähteekö mukaan. Makian valmistamat T-paidat ja hupparit perustuivat sarjakuvataiteilija Riina Tanskasen töihin, jotka tunnetaan kriittisen feministisestä otteestaan. Odusoga kuitenkin voitti lokerokammonsa ja päätyi poseeraamaan vaaleanpunainen paita yllään monien julkifeministien rinnalla.
Onko Odusoga siis muuttanut mieltään? Onko hän sittenkin nykyään feministi?
”Kyllä varmaan jollain tavalla olen – mutta en oikein voi sanoa joo tai ei. Jos sanon olevani jotain, mun on oltava sitä sataprosenttisesti ilman mitään muttia. On kuitenkin niin paljon muitakin asioita kuin sukupuoli. Mietin aina laajaa kuvaa ja lähtötilanteita, ihan liikaa kaikkea, jotta voisin laput silmillä olla täysin sataprosenttisesti vain jonkun asian takana ja julistaa sitä.”
Kuuntelen Odusogaa ja myhäilen hiljaa mielessäni. Hänhän on intersektionaalinen feministi, mutta ei vain itse tiedä sitä! Uskaltaudun huomauttamaan, että Odusogan näkemykset kuulostavat hyvin pitkälti siltä, mihin tämän päivän intersektionaalisuuskin pyrkii – että sukupuolta ei tarkastella tyhjiössä, vaan huomioidaan se, että yksilöiden asemaan, mahdollisuuksiin ja oikeuksiin vaikuttavat monet risteävät tekijät, jotka täytyy ottaa yhdessä huomioon, jotta voimme rakentaa feministisempää yhteiskuntaa.
Salaa toivon, että seuraavan kerran, kun Odusogalta kysytään onko hän feministi, hän vastaakin ”kyllä, olen intersektionaalinen feministi.” Juoneni epäonnistuu.
”Siis mä vihaan näitä termejä! Älä tule kysymään multa mitään, koska mä en halua määritellä mitään!” Odusoga keskeyttää ennen kuin pääsen kunnolla vauhtiin edes feminismin ensimmäisen aallon kanssa. On erittäin selvää, että Odusogaa ei määrittele kukaan muu kuin hän itse.
”En siis missään nimessä pahastu siitä, jos ja kun minua kutsutaan feministiksi. Mutta olen niin itsepäinen oman tieni kulkija, että en halua lyödä mitään virallista nimikettä mihinkään. Minä tiedän, mikä minä olen kokopakettina. Hyvät ja huonot asiat. ”
Mitä ne Odusogan vihaamat lokerot sitten ovat?
”Parhaimpia esimerkkejä on yksinkertaiset jutut – joku vaikka sanoo, että haluaisi lähteä kanssani treffeille, mutta kun mä en tapaile tavallisia miehiä. Vittu miten niin? Missä olen muka sanonut näin? Mut on taas rinnastettu johonkin, laitettu taas johonkin boksiin. Ihmisillä on tosi paljon ennakkoluuloja.”
Lola Odusoga on monen esikuva – mutta kuka Odusogan esikuva on?
”Ei mulla ollut mitään esikuvia ikinä. Mulla oli lapsena hevosjulisteita seinällä”, Odusoga toteaa.
”Varmaan se johtuu siitä, että olen tallannut omaa polkuani. Ei ollut ketään ulkoisesti samastuttavaa, eikä muutenkaan kukaan tehnyt samanlaisia asioita, mitä itse tein.”
Ken on heistä kaikkein kaunein
Odusogasta tuli hetkessä koko kansan julkkis, kun hän vuonna 1996 voitti Miss Suomi -kilpailun. Samalla hänestä tuli ensimmäinen ruskeaihoinen Miss Suomi. Kun Odusoga aloitti uransa viihdejulkkiksena, julkisuudessa oli hyvin vähän muita ruskeita tai mustia ihmisiä.
”Oon aina joutunut miettimään tosi tarkasti mitä teen. Koska olin eri näköinen, mun piti aina suorittaa duuneissa – myös missinä – vielä paremmin kuin edellinen. On helvetin iso taakka joutua edustamaan kaikkia vähemmistöön kuuluvia.”
Odusoga on työelämässä yrittänyt aina miettiä omaa toimintaansa myös sitä kautta, että se voi toimia positiivisena esimerkkinä muille.
”Kyllä sitä on joutunut olemaan jollain tavalla itsensä esikuva. Tekemään itsestään sellaisen, jota voi arvostaa. Kuulostaa ihan hullulta!”
Odusoga on joutunut koko elämänsä kestämään myös rasismia. Viimeksi tänä kesänä festareilla Odusogan seurueen lähellä ollut henkilö käytti n-sanaa sen suuremmin miettimättä.
”Rehellisesti en jaksaisi puhua rasismista yhtään mitään, koska se on kuin pelaisi shakkia pulun kanssa. Et ikinä voita”, Odusoga puuskahtaa. Vanhan internet-vitsin mukaan pulu voittaa aina shakkiottelun, koska häviöllä ollessaan se kaataa nappulat, paskoo laudalle, julistaa itsensä voittajaksi ja lopuksi lentää pois.
”Kun rasismista puhuu, triggeröi monia ihmisiä, jotka ajattelee, että se on hyökkäys heitä kohtaan. Että et ole kiitollinen niistä mahdollisuuksista, mitä sulle on annettu. Mulla olisi tosi paljon sanottavaa, mutta jätän paljon sanomatta sen takia, että en vaan jaksa.”
Odusoga on huomannut muutoksen rasistien itseilmaisussa. Ennen viestit olivat pidempiä, tunteellisia, ja sisälsivät usein lehdistä leikeltyjä kuvia, esimerkiksi hakaristejä. Nykyään viestit tulevat somen kautta ja ovat lyhyitä, nopeasti kirjoitettuja ja hetken mielijohteesta lähetettyjä.
”1990-luvulla palautteen lähettäminen vaati vielä vähän vaivannäköä”, Odusoga toteaa. Toisaalta on vaikea sanoa, kumpi on pahempi – postilaatikosta tipahtava hakaristi vai Instagramissa yksityisviestillä tuleva kikkelikuva.
Nykyään Odusoga on itsevarma, vahva ja määrätietoinen ihminen, joka on sinut itsensä kanssa niin sisäisesti kuin ulkoisesti. Mutta hän ei aina ole ollut sellainen.
”Olen päässyt tähän pisteeseen käymällä läpi vaikean lapsuuden, missä ei koskaan ollut hyvä, oikeanlainen, samanlainen, tai kuulunut mihinkään joukkoon.”
Ulkopuolisuudentunnetta Odusoga tasapainotti lapsena ja nuorena harrastuksilla, joista elämään tuli iloa. Ensin oli kilpatanssi ja hevoset, sitten missikuviot. Niistä hän sai itsetunnolle potkua. ”Missihommissa tajusin löytäneeni jotain, missä olin helvetin hyvä. Silloin aloin luottamaan omaan tekemiseeni ensimmäistä kertaa ammatillisessa mielessä.”
Las Vegasissa vietetyt viikot Miss Universum -kisoissa vuonna 1996 olivat Odusogalle sen vuoden parasta aikaa. Las Vegasissa Odusoga oli yksi muista, koska ympärillä oli ihmisiä, jotka näyttivät samalta kuin hän: mustia, ruskeita, monenlaisista etnisistä taustoista tulevia kotimaidensa missejä.
”Kenelläkään ei ollut ennakkoluuloja, kenelläkään ei ollut mitään negatiivista sanottavaa. Siellä ei ollut sellaista alaspäin repimistä, mitä Suomessa on koko ajan. Suomessa kukaan ei halua, että sä menestyt.”
Odusoga todellakin menestyi. Hän eteni Miss Universum -kilpailussa toiseksi perintöprinsessaksi, ja syksyllä 1996 hänet kruunattiin myös Miss Skandinaviaksi.
“Siis mä vihaan näitä termejä!”
Ken on heistä edustavin
Anne Pohtamo, Armi Aavikko, Tanja Karpela, Tarja Smura, Karita Tuomola… Entisaikojen missit ovat tuttuja nimiä ja kasvoja ainakin ennen 1990-lukua syntyneille suomalaisille. Mutta kuinka moni osaa nimetä yhtäkään missiä tältä vuosikymmeneltä?
Odusogan missivuosina kauneuskilpailut olivat vielä itsestäänselvä osa yhtenäiskulttuurin viihdetarjontaa. Suomesta tuskin löytyi monta televisiota, jota ei olisi käännetty MTV3:lle, missä Miss Suomi -finaali näytettiin.
Missikisojen alamäki oli kuitenkin jo alkanut, ja kansan kiinnostus oli ruvennut hiipumaan.
Miss Suomen huippuvuosi oli 1979, jolloin finaalia seurasi televisiosta 3,3 miljoonaa silmäparia. Ysärillä luku oli tippunut jo miljoonaan, ja alaspäin on tultu. MTV3 luopui missikisojen esitysoikeuksista 2013, koska toiminta ei ollut kannattavaa.
Tänä vuonna missifinaali nähtiin vasta pari vuotta toiminnassa olleella Eveolla. Jotain missikisojen asemasta nykypopkulttuurissa kertonee se, että Eveo ilmoittaa kohderyhmäkseen yli 45-vuotiaat. Samoin se, että ”Silver vip” -lipun Järvenpäässä pidettävän kisan loppuhuipennukseen sai varsin huokeaan 49 euron hintaan.
Mistä missikisojen romahdus johtuu? Voisiko syynä olla se, että naisten laittaminen paremmuusjärjestykseen pelkkien ulkoisten ominaisuuksien perusteella tuntuu monista aikansa eläneeltä ja tunkkaiselta kansanhuvilta, joka pönkittää haitallisia, ahtaita ja stereotyyppisiä kauneusihanteita? Eikö kauneus ole kuitenkin aina katsojan silmässä? Voiko kauneutta ylipäätään mitata? Pitäisikö sitä edes mitata?
En saa taaskaan houkuteltua Odusogaa mukaan feministiseen intoiluuni.
”Herranjumala, mitataanhan ihmisiä matikkataidoissa, kouluissa, urheilusuorituksissa, kaikessa.”
Viime vuosina monien missikisojen sääntöihin on tehty isoja muutoksia – myös Suomessa. Virallisesti ei ole enää olemassa missimittoja, sillä muun muassa Miss Suomi -kisa on luopunut pituusrajoista. Historiaa ovat myös vaatimukset naimattomuudesta ja lapsettomuudesta, samoin tiukat ikärajat. Itse asiassa Miss Suomi -kilpailu ei enää edes kutsu itseään kauneuskilpailuksi. Kisat puhuvat itsestään ”edustavuuskilpailuna”. Mitä ihmettä tämä tarkoittaa?
Missiorganisaation verkkosivujen mukaan ”edustavuus tarkoittaa sitä, miten nuori nainen tai mies kantaa persoonansa, katsoo toisiin ihmisiin ja toimii heidän kanssaan. Se on lämpöä katseessa ja pilkettä silmässä, itseluottamusta, tasapainoa ja henkistä voimaa – paljon, paljon enemmän kuin pelkkää kauneutta”.
Kun semifinalistit julkistettiin kesäkuussa, ei heistä kerrottu mitään muuta kuin kuva ja nimi. Jää siis hieman epäselväksi, millä muullakaan perusteella kuin pärstäkertoimella kilpailijoita pitäisi arvioida.
Edustavuuskilpailun finalistit näyttävät samasta puusta veistetyiltä kuin takavuosien kauneuskilpailijatkin. Tänäkin vuonna he ovat pitkiä ja hoikkia. Heillä on kapeat kasvot ja valkoiset, suorat hammasrivistöt, jotka sopivat hyvin vuosikymmenten saatossa muuttumattomana säilyneen missihymyn väläyttämiseen.
Miss Suomi -kilpailu seuraa sääntömuutoksissa ajan henkeä. Aiemmin samankaltaiset muutokset teki kansainvälinen Miss Universum -kisa.
Odusoga ei ole maailmalla leviävistä sääntömuutoksista innoissaan. Hänen mielestään missikisojen tarkoitus on mennyt liian sekavaksi, kun kaikkia halutaan miellyttää. ”On olemassa koiranäyttelyjä. Mitä siellä haetaan? Rodullisesti parasta, fysiikaltaan parasta. Ei siellä puhuta luonteesta, ei siellä mietitä, mikä sen koiran agenda elämässä on tai mitä kaikkea se haluaa saavuttaa. Ja missikisat on joskus olleet sitä samaa, vaikka siitä on haluttu tehdä niin paljon muuta”, Odusoga puuskahtaa. Hänen mielestään kisoja ei pitäisi ottaa liian vakavasti. Varsinkin, kun nuorille ulkonäköpaineita aiheuttavat nykyään aivan muut asiat kuin kauneuskilpailut, esimerkiksi sosiaalisen median kautta leviävät mahdottomat, filttereihin ja kauneuskirurgiaan perustuvat ihanteet.
Odusogan mielestä on valheellista väittää ihmisille, että heistä voi tulla mitä vaan. ”Mä en halua olla unelmien murskaaja, mutta on virhe sanoa jollekin nuorelle, että susta voi tulla vaikka Jean Sibelius, vaikka ei ole mitään sävelkorvaa.”
”Luulen, että tulen aina katsomaan missikisoja samoin silmin kuin koiranäyttelyitä, eli arvioimaan osallistujien ulkoista kauneutta – eikä se ole huono asia! Missikisat on viihdettä. Niitä ei saa sekoittaa siihen, millainen ihminen on oikeassa elämässä hyvä ja kaunis. Se ei tee kenestäkään ihmisenä parempaa tai huonompaa, että on missikisoissa.”
Odusogan mukaan sääntömuutokset näkyvät ainakin joidenkin maiden kansallisten missikilpailujen monimuotoistumisessa. Tästä Odusoga, joka kertoo rakastavansa monimuotoisuutta, iloitsee.
”On ollut yli 60-vuotiaita osallistujia, ihmisiä jotka on ihan eri painomitoissa, pyörätuolissa – ihan kaikenlaisia. Teen USA -kilpailussa oli mukana ensimmäinen Down-mimmi.”
Odusogan mukaan missikisat ovat maailmalla edelleen iso ilmiö, vaikka suomalaiset eivät niistä olisivatkaan innoissaan: ”Tosi monissa maissa se on yhä naisille se ykkösjuttu, mihin tähdätään. Sen kautta päästään pois köyhyydestä, sen kautta päästään kiinni parempaan elämään.”
Mitä kauneus on?
Vuosi 1996 saattoi olla Odusogan elämän jännittävin. Onnellisin se ei kuitenkaan ollut. Onni on löytynyt myöhemmin. Tai ei oikeastaan löytynyt, sillä se on pitänyt rakentaa itse.
Vaikka itsevarmuus vahvistui missivuosien aikana, myös aikuisiällä Odusogan elämässä on ollut vaiheita, jolloin hän on mukautunut liiaksi muiden odotuksiin.
”Elämä vei mukanaan, tapahtui ihmissuhteita, tuli lapsia. Olen aina parisuhteessa ollut miellyttäjä. Siivoan itseni nurkkaan ja yritän tehdä siitä toisesta onnellisen. Unohdan omat unelmat ja nostan toista jalustalle.”
Haastattelun aikana Odusoga puhuu paljon ”onnellisuuskuplastaan”. Sitä hän alkoi rakentamaan tosissaan vuonna 2015, kun avioero laittoi elämän uusiksi.
”Aikoinaan päätin, että lähden avioliitosta – mutta en edes kerro, kauanko siinä meni, että lopulta lähdin.”
Eron jälkeen Odusoga käytti paljon aikaa itsetutkiskeluun ja omannäköisensä elämän etsimiseen. Onnellisuuskupla alkoi rakentua. Odusoga muun muassa vakuutti vihdoin itsensä siitä, että kelpaa juuri sellaisena kuin on. Kehon mitoilla ja ulkonäöllä oli lopulta vain vähän tekemistä asian kanssa: Vaikka 18-vuotias Odusoga oli kauneusihanteiden mukainen ja kilpaurheilijan vartalossa, hän silti koki, että ei ollut tarpeeksi hyvä tai kelvannut kenellekään.
Odusoga kertoo, että avioeron jälkeen hän oppi myös ymmärtämään paremmin, mikä oli hänen oman kehonsa kulkema matka – ja hyväksymään sen.
Nykyään mulle kuuluu lähtökohtaisesti aina hyvää. Olen vuosia sitten löytänyt tavan olla tosi helposti ja pienestä onnellinen. On tosi harvinaista, että en olisi onnellinen.”
Sanotaan, että kauneus on katsojan silmässä – mikä Odusogan silmillä katsottuna on kaunista?
”Se tulee kaikesta. Se tulee itsetunnosta, eleistä, kaikesta siitä miten itsensä kantaa ja millä tavalla kohtelee muita. Jokainen on kaunis omalla tavallaan.”
Entä millaiset fyysiset piirteet ovat Odusogan mielestä viehättäviä?
”Jos vaikka kävelen kadulla, saatan huomata jonkun ihmisen – nainen, mies, muunsukupuolinen, ei välttämättä voi aina tietää – ja saatan ajatella, että onpa hyvännäköinen. Se voi olla tietty tyyli tai tietyt piirteet. Ihmisessä täytyy olla jotain, mikä mua inspiroi. En osaa aina selittää sanoin, mitä se on. Onko se jonkun super kuvaukselliset tai veistokselliset kasvot, vai joku tietty tapa kantaa itseään, tietty tapa liikkua, tai henkiikö se ihminen karismaa.”
Odusoga toteaa, että voisi elää lentokentillä ja vain tarkkailla eri näköisiä, eri kokoisia ja erilaisia ihmisiä, ja löytää siitä loputonta inspiraatiota. Sitä hän kaipaa, eikä sitä saa vain muotinäytöksistä ja missikisoista.
”Olen hirveän inspiraationnälkäinen – ja mua loukkaa se, kun välillä ihmiset olettaa esimerkiksi että minkä näköisiä kumppaneita haluan tai mitä niillä pitäisi olla. Ajattelen paljon laajemmin.”
Haastatteluaika on loppumassa, mutta juttua riittäisi. Kysyn lopuksi Odusogalta vielä yhden kysymyksen: Mistä hän tällä hetkellä haaveilee?
”Uneksin aina tietyllä tavalla vapaudesta. Vapaus on jossain paikassa, missä kukaan ei tunne mua. Saan tehdä ihan tavallisia asioita, joita en Suomessa voi tehdä joko itseni tai muiden asettamista rajoituksista johtuen. Ehkä se on se, mistä uneksii aina – että on aivan tavallinen, tuntematon ihminen, ja voi tutustua toisiin puhtaalta pöydältä.”
Puhtaalta pöydältä – ilman lokeroita.
Kuvauksissa käytetyt hiustuotteet: Four Reasons • Fiber Mousse, Gel Glue, Salt Mist, Elastic Volume Spray, Dry Shine Spray
Mekko: Sofia Ilmonen
Korvakorut: Ildar Wafin × Kalevala
