Jonna Hellberg-Pitkänen
Aloimme työstää Punkmuseon Kirjo ja kudelma – Tytöt, naiset ja sukupuolivähemmistöt punkissa -näyttelyä, koska olimme havainneet, että muusikkonaisia ei oltu nostettu esiin yhtä usein kuin heidän mieskollegojaan. Halusimme näyttelyllämme tehdä naisten toimijuuden näkyväksi. Pian huomasimme, että sukupuolen rajaaminen vain naisiin tuntui väärältä. Sukupuoli on binääriä moninaisempi ja halusimme korostaa, että punkissa on kaiken sukupuolisia toimijoita.
Vaikka punk tiivistyy usein simppeliksi ja aggressiiviseksi musiikiksi, on punk muutakin. Se on mielentila, tapa toimia ja ajatella, pyrkimys solidaarisuuteen ja tarvetta omaan heimoon. Kuten Virpi “Hilu” Kytöaho totesi Punkmuseolla järjestetyssä keskustelupaneelissa: “punkkarit ovat toisinaan olleet vähän rikkinäisiä”. Tällöin heimoaate ja oikeudentunto korostuvat. Ikävät kokemukset heijastuvat maailmankatsomuksena, johon on kuulunut eläinoikeuksien puolesta taistelemista, rauhanaatetta sekä omaehtoista toimintaa.
Kaikki punkkarit eivät kanna sotamaalausta, eikä punkkarius, kuten ei sukupuolikaan, aina näy päällepäin. Havaitsimme, että 2000-luvun naiset ja sukupuolivähemmistöihin kuuluvat muusikot ovat ottaneet aiempaa vahvemmin paikkansa myös esiintymislavoilla. Ehkä elämme nais- ja vähemmistömuusikoiden kulta-aikaa!
Naisille punkista on muodostunut myös haarniska. Murrosiän tuomat muutokset tytön kehoon ovat saattaneet tarkoittaa miesten uudenlaista suhtautumista teini-ikäiseen tyttöön. Nuori nainen on joutunut kohtaamaan sekä oman keskeneräisen kehosuhteensa että naisen esineellistämisen. Punkin heimovaatteet ovat toisinaan riittäneet neutraloimaan tavanmiesten häirintää. Moni nainen muistaa punkin sukupuolettomana ja turvallisena, mutta toisenlaisiakin kokemuksia on.
Mikään yhteisö ei ole vapaa valtasuhteista. #MeToon jalanjäljissä #Punkstoo osoitti, ettei punk ole erillään valtakulttuurista. Näin se teki naisten kokeman häirinnän ja väkivallan näkyväksi. Kun häirintää tapahtuu sellaisessa kulttuurissa, jonka lähtökohtana on, että “jokainen osaa” ja “jokainen voi”, tuntuu se erityisen haavoittavalta. Onko #Punkstoon jälkeinen punkkulttuuri turvallisempi? Häirintää julkituovat kampanjat ja turvallisuutta edistävät tahot ovat tuoneet häirintäyhdyshenkilöt festareille ja keikoille. Ilmiön myötä yleinen suhtautuminen häirintään on koventunut ja samalla epäasiallista käytöstä on opittu sanallistamaan. Siksi häirintää ja väkivaltaa ei voi enää verhota ymmärtämättömyydeksi.
Punkkulttuuri on jatkuvassa muutoksessa mutta merkittävimmän muutoksen lienee aikaansaanut #Punkstoo. Olipa punkkarin suhde #Punkstoohon mikä hyvänsä, sen synnyttäneeltä keskustelulta ei ole voinut kukaan välttyä. Asiatonta käytöstä tapahtunee jatkossakin, mutta se tuskin saa vierestä seuraavien hiljaista hyväksyntää. Jatketaan ja ylläpidetään siis #Punkstoon aloittamaa keskustelua! Luotetaan, että punkskenessä on nyt ymmärretty, ettei vastakulttuuri voi flirttailla valtavirtaisen häirintäkulttuurin kanssa. Näin tulevaisuus näyttää aiempaa turvallisemmalta!
Kirjo ja kudelma – Tytöt, naiset ja sukupuolivähemmistöt punkissa – näyttely avoinna Punkmuseolla osoitteessa Jaakonkatu 3, 10.5.2026 saakka.
Tekstin kommentointi: Siri Törölä
