Mahdollinen kuvateksti tähän.
Ihmiset ne sitten rakastavat käydä joukolla heikomman päälle.
Moni varmasti muistaa, kuinka eläimiksi identifioituvat lapset villitsivät suuret mediat ja koko kansan viime syyskuussa. Myös kommenttikentissä aiheeseen otettiin kantaa ahkerasti. Valitettavasti useiden aikuisten kanta tuntui olevan, että therian-lapset ovat jollain tavalla viallisia tai epänormaaleja.
”Tuokaa koulukiusaaminen takaisin”, vaadittiin.
”Turrit pois Suomesta!” sanottiin toisessa viestissä, johon joku oli vastannut kommentilla, jossa puhuttiin metsästyskauden alkamisesta.
”Mikä sairaus tämä on?” kysyi joku, ja toinen kuvaili touhua ”hulluksi, idoottimaiseksi ja mielisairaaksi”.
Kommentit olivat ilkeitä, eikä niiden kirjoittajia tuntunut haittaavan se, että ilkeilyn kohteena olivat lapset.
Ilkkuminen ei jäänyt kommenttikenttiin. Keltaisessa lehdistössä kutsuttiin myös erinäisiä julkkiksia – kuten Aki Manninen ja Pia Penttala – kauhistelemaan therian-lapsia.
Joitakin viikkoja myöhemmin Suomessa nousi kohu eduskuntatalon punaisiksi maalatuista pylväistä. Kyseessä oli Elokapinan ja ruotsalaisen Återställ Våtmarkerin tempaus, jolla pyrittiin nostamaan, ja nostettiinkin, tietoisuutta Suomen valtion tuesta ympäristölle haitalliselle turvealalle.
Taas kerran ihmiset hurmioituivat yhteisestä pöyristymisen aiheesta. Kommenttikentillä ja sosiaalisessa mediassa elokapinalaisista maalattiin kuvaa työttöminä lusmuina, jotka eivät ymmärrä yhteiskunnan toiminnasta mitään. Terroristeiksikin heitä kutsuttiin, vaikka pylväiden sotkemisessa ei vahingoitettu ketään. Sitä ei siis voi verrata väkivaltaan.
Kommenttikentillä sitä vastoin mässäiltiin väkivaltafantasioilla elokapinalaisia kohtaan estoitta ilman, että ainakaan Iltalehti tai Ilta-Sanomat olisi kirjoitushetkellä moderoinut näitä kommentteja pois näkyvistä.
Moni ei näekään kiusaamista ongelmana, vaan ratkaisuna. Kiusaamista pidetään eräänlaisena kurinpalautuksen keinona ja tapana ylläpitää vakaata, ”normaalia” yhteiskuntaa. Yleinen paheksunta uppoaa kuin lämmin veitsi voihin. Näin media voi kerätä klikkejä lietsomalla moraalipaniikkia.
Sama ruotuun palauttamisen eetos kaikuu esimerkiksi kehopositiivisuuskeskustelussa, kun ihmiset puolustelevat ”väärän kokoisen” häpäisemistä sillä, että häpeä motivoisi ihmisiä parempiin elämäntapoihin. Esimerkiksi keväällä 2023 julkaistussa Ylen jutussa Pipsa Vuorela kertoo jatkuvasta häpäisemisestä ja syyllistämisestä terveydenhuollon ja yhteiskunnan taholta.
Kiusaaminen näkyy niin ikään siinä, kuinka työttömille halutaan tuottaa kiusaa erilaisilla byrokraattisilla ratkaisuilla, jotka eivät tosiasiassa säästä rahaa tai edistä työllistymistä. Tästä hyvä esimerkki on työttömien työnhakuvelvoite, jonka mukaan työttömän on haettava kuukaudessa neljää eri työpaikkaa, vaikka sopivia avoimia työpaikkoja ei olisi tarjolla. Olen itsekin työttömänä ollessani törmännyt usein asenteeseen, jonka mukaan työttömän elämän kuuluukin olla vaikeaa. TE-toimiston kanssa asioimiseen liittyviä hankaluuksia ei siksi pidetä todellisina ongelmina.
Myös feministit pyrkivät ylläpitämään tiettyä arvomaailmaa kiusaamalla toisia feministejä. Tämä näkyy esimerkiksi ulossulkemisena, itseä vähemmän asioista perillä olevien nöyryyttämisenä ja julkisena piilovittuiluna.
Ei siis ole ihme, että lasten maailmassa esiintyvää koulukiusaamista ei olla saatu kitkettyä pois. Aikuiset näyttävät nuoremmille polville esimerkkiä omalla käytöksellään. Tähän osallistuvat yksittäisten ihmisten lisäksi myös media ja yhteiskunnalliset instituutiot. Me elämme kiusaajien yhteiskunnassa.
