”Oisko panojuttuja tänään?”
”Hereil?”
”Voisit istuu mun naamalle”
Seitsemääkymmentä käyvä mies makaa vieressäni kertoen vaikeasta erektiohäiriöstään. Vaimo on aina väsynyt ja poissaoleva. Kaikki kommunikaatio tuntuu kuolleen jo vuosia sitten. Kosketus on kadonnut suhteesta ja nyt hän hakee sitä luotani, hintaan 250 euroa tunti.
Mies silittää jalkojani, minä hänen harvoja hiuksiaan. Hetki on herkkä, vaikka ajatukseni karkaakin tuon tuosta arkisiin asioihin, oikeaan elämään tämän roolin ulkopuolella. Kehotan miestä hakeutumaan vaimonsa kanssa keskusteluavun piiriin, olemaan rehellinen ja antamaan vaimolle aikaa ja tilaa. Kommunikointi ja kunnioitus ovat lämmön ja läheisyyden ehto. Mies on liikuttunut ja kehuu minua vuolaasti. ”Olet niin oikeassa ammatissa”.
Niin, kyllä minä sen tiedän. Tämä on seksityön parhaita puolia, nähdä sen eheyttävä vaikutus, kokea jokin aitous johon arjen kanssakäymisessä on vaikea päästä.
Olen kolmekymppinen, valkoinen, kantasuomalainen nainen. Kuulostaa Perussuomalaisten naisten vaalimainoksen alulta, mutta todellisuudessa yritän yliyksinkertaistaa teille ne lähtökohdat, joista tätä kompleksista aihetta käsittelen.
Olen huora, hutsu, lutka, horo, lumppu, kurtisaani, portto, sataman nainen, huono nainen, helppo nainen, prostituoitu. Nyt kun olen listannut kaikki solvauspohjaiset sanat työnkuvaani liittyen, voinen keskittyä käyttämään ainoaa asiallista ammattinimikettä: seksityöläinen. Sellainen minä olen. Aloitin nämä hommat kymmenisen vuotta sitten. Sen jälkeen olen tehnyt alan töitä satunnaisesti, välillä pitäen jopa vuosien taukoa.
Seksityötä harjoitetaan monin eri tavoin, kaikenlaisista lähtökohdista. Seksityötä tekevät naiset, miehet, muunsukupuoliset, transihmiset, vammaiset, rikkaat ja köyhät, eikä yhden tausta ole ylivertainen toiseen nähden. Itse teen full serviceä eli tuttavallisemmin fusea. Termi kertoo yleensä että seksityöläisen palveluvalikoimaan kuuluu penetroiva seksi. Pippeli pimppiin (tai muihin aukkoihin), tiedättehän. On palveluntarjoajasta kiinni, mitä valikoimaansa haluaa sisällyttää.
Samoin kuin siviilissä, myös tässä työssä on itse määriteltävä mitä haluaa tehdä, kenen kanssa ja millä ehdoilla. Seksityötä voi tehdä täysin ilman fyysistä kontaktia, tai tarjota palveluita, joissa vain seksityöläinen koskee asiakkaaseen. Vain taivas on rajana, ihmiseläimen seksuaalisen vietin ollessa kyltymätön.
Seksityö on mahdollistanut minulle vapauden. Seksityön harjoittaminen omin ehdoin on etuoikeus. Minulla on täysi kehollinen itsemääräämisoikeus ja valta. Vastaavasta ei moni pääse nauttimaan – ei ainakaan perinteisessä parisuhteessa tai työelämässä. Oman vapauteni turvaa yhteisön tuki, kuten esimerkiksi Pro Tukipiste, seksityöntekijöiden verkosto FTS ja muut alan ammattilaisten muodostamat turvaverkot. Ne auttavat jaksamaan työn varjopuolia. Valtion toimiessa lähinnä epäreiluna parittajana, ottajana, ei niinkään turvan antajana, toimivat verkostot ovat oleellinen osa turvallisen ja mielekkään arjen muodostumista.
Työn suurin motivaattori on luonnollisesti raha, kuten niin monessa muussakin duunissa. Kaupan kassalla kestäisi noin 20 tuntia tienata seksityöläisen tuntipalkka. Mutta pelkkä raha ei tee seksityöstä motivoivaa pitkällä juoksulla. Moninaisten asiakkaiden kohtaaminen saa vetämään verkkosukkikset ja pleaserit jalkaan yhä uudelleen ja uudelleen. Kun työn tuomaan vapauteen rutinoituu, siitä tulee välttämättömyys, hyvän elämän kulmakivi. Perinteiset perheasetelmat alkavat näyttää vääristyneen vallan traagisilta näyttämöiltä.
Seksityöläisen luo hakeudutaan inhimillisestä tarpeesta läheisyyteen ja kosketukseen. Asiakas ostaa itselleen tilan olla oma itsensä syvimpien halujensa kanssa, henkilön seurassa, joka on koko tapaamisen ajan roolissa. Asiakas ostaa illuusion läheisyydestä, kontrollista, kurista ja nöyryytyksestä. Seksuaalisia motiiveja on totisesti monia, mutta niiden taustalla on usein toive nautinnolle antautumisesta. Se on harvinaista maailmassa, jossa harvalla on tilaa olla vilpittömästi oma itsensä.
Seksipalvelut ovat kalliita, hyvästä syystä. Tuloerojen syventyessä rahasta on tullut enenevissä määrin synonyymi vapaudelle. Asiakkaitteni kirjo on poikkileikkaus luokista, mutta enemmistö on kuitenkin keskiluokkaisia tai sitä varakkaampia, naimisissa olevia miehiä. Tiedän tämän, sillä he kertovat sen minulle tai jättävät sormuksen vasempaan nimettömäänsä. Naisia minulla ei ole käynyt, valitettavasti.
“Kun identiteettiä määrittävät ahtaat sukupuoliroolit, kommunikoinnista tulee ennalta kirjoitetun tarinan toistoa.”
Pitkän keskustelun jälkeen yhteistä aikaa on jäljellä viisitoista minuuttia.
”Voitko vielä koittaa runkata? Jos sinun kanssa onnistuis kun vaimon kanssa ei lähde. Pitäisi päästä tulemaan.”
Yritän saada miehen rentoutumaan, jotta välttyisin lisäkeskustelulta. Päivä on ollut pitkä, hän on viimeinen asiakkaani. Vaikka mies on suhteellisen sympaattinen ja ystävällinen, en jaksaisi turista enää. Luen miehen elekieltä ja liikehdintää, pohtien millainen läheisyys häneen vetoaisi. Se, mikä sytyttää on niin yksilöllistä. Vältän koskemasta kipeään polveen, josta hän mainitsi varausta tehdessä. Pyrin kiinnittämään samalla huomiota omaan työergonomiaani, sillä ristiselkäni on vaivannut viime aikoina.
Kosketukseni yhdistettynä tuhtiin Cialis-annokseen tekee tehtävänsä, ja etenemme kohti penetraatiota. Arvioin, mikä kondomin koko olisi sopiva. Miehen kääntyessä laitan itselleni vaivihkaa liukuvoidetta. Asemoin vartaloni suuntaan, jossa näen kellon. Ristiselkääni pakottaa. Haukotuttaa. On pidettävä yllä illuusio halukkuudesta!
Seksityön asiakaskuntaa tarkastellessa näkyvät vallan vääristymät: miehet ostavat itselleen tilaa olla omia itsejään, naisten jäädessä paitsioon tunnetyötaakan ja tukahdettujen halujensa kanssa. Status, hyöty ja imago ovat keskeisiä tekijöitä myös asiakkaiden parisuhteissa – ne eivät ole irrallaan yhteiskunnan valtarakenteista. Parinvalinta tapahtuu välineellisin perustein. Toiset ihmiset nähdään lähinnä itsekkäiden motiivien palvelijoina. Kommunikaatio niin puolison kuin seksityöntekijän kanssa seuraa kaavaa, jota ohjaavat pelosta kumpuavat ennakko-oletukset. Palvelutilanteita ohjaa usein asiakkaan sisäistämä ajatus naisista ”antajina” ja miehistä ”ottajina”. Työssäni rooliin on helppo sujahtaa, sillä miesten mielivaltaisten halujen toteuttaminen – tai mahdollistaminen – on iskostettu naisiin lapsesta saakka. Kun identiteettiä määrittävät ahtaat sukupuoliroolit, kommunikoinnista tulee ennalta kirjoitetun tarinan toistoa.
“Silti, huora/madonna- jaottelu elää ja voi hyvin.”
Olen saanut hoideltua vaimonsa kanssa ongelmista kärsivän miehen. Hän tekee lähtöä, enkä malta odottaa, että pääsen kuorimaan itseni peruukista, irtoripsistä, maskikerroksesta ja muovisista naruista koostuvasta bodysuitista. Haluan siivota vuokraamani huoneen miesten kehollisuuden jäljistä ja aloittaa palautumisen omaksi itsekseni. Asiakas seisoo ovella, eikä vaikuta siltä että hän olisi lähdössä, pikemminkin tukkimassa oviaukon.
”Kerro sun oikea nimi, haluaisin kovasti oppia tuntemaan sut oikeasti.”
Taas näitä, totean mielessäni. Tilanne ei ole uhkaava, mutta painostava se on. Hän penää nimeäni, kuin sen salaaminen olisi loukkaus hänen kunniaansa kohtaan. Tämä on transaktio, palvelu, eikä hän ole erityisasemassa minuun. En myy itseäni, myyn palvelua.
Kestää 18 minuuttia suostutella mies lähtemään ilman tietoa henkilöllisyydestäni. Lopulta hän uskoo, kun sanon poikaystäväni palaavan pian kotiin. Tämä paikka ei ole kotini, eikä minulla ole poikaystävää. Mielikuvituspoikkis on ajaton klassikko, lähes satavarma keino karkoittaa epätoivotut herrasmiehet. Useimmiten suora EI on paras rajanveto. Joskus se on vain maailman vaikein asia sanoa, joskus sen sanominen on vaarallista. Jokatytön työkalupakista tuttu ”kohteliaan kieltäytymisen kolminaisuus”, myötäilemällä kieltäminen, tyhmänä esiintyminen ja miehen auktoriteettiin vetoaminen ovat tuttuja myös meidän huorien repertuaarista. Rajojen vetäminen voi olla vaarallista, etenkin jos toinen osapuoli mieltää olevansa oikeutettu mielihaluihinsa.
Asiakkaat kokeilevat rajojani. Jotkut heistä osaavat olla tahdittomia ja ilkeitä. Alussa se tuntui kamalalta, mutta jossain vaiheessa oivalsin samojen halventavien heittojen toistuvan yhä uudelleen ja uudelleen. Kohdalleni ei ole osunut miestä, jonka törkeys olisi ennenkuulumatonta. Olen lakannut ottamasta solvauksia henkilökohtaisesti, ne ovat vain arkisen naisvihan manifestaatio. Samaa paskaa kokee siviilielämän deittikentällä, seksityössä minulle vain maksetaan paremmin sen kuuntelemisesta.
Vaikka suurin osa seksityöstä on keskustelemista, sanoittamista ja sopimista väkivallan uhka on mielessä usein. Mitäs jos? Tiedostan, että vartaloni mielletään yhteiskunnassa samanaikaisesti sotatantereeksi, kauppatavaraksi ja aseeksi. Erotiikka-alalla tämä korostuu – alalla toimimista pidetään lähtökohtaisesti vaarallisena. Väkivalta ei ole seksityöhön sisäänrakennettuna, kuten ei kuuluisikaan olla. Ei tässä, eikä missään muussakaan ammatissa. Väkivallanteot ovat oire laajemmasta ilmiöstä – vihan ja pelon ilmapiiristä.
Suurin väkivallan uhka mikä itseeni on kohdistunut, on turvaseksistä salaa luistaminen. Useimmiten asiakkaat ovat kilttejä ja huomioivia. Monet varmistavat etukäteen, etten ole parituksen uhri. Saan lahjoja ja kiitoksia työstäni. Silti, huora/madonna- jaottelu elää ja voi hyvin. Minulle todettiin aikanaan, etteivät järki ja kauneus asu samassa päässä. Asiakkaat puhuvat minulle kuin yhdelle jätkistä, kuin olisin ”vähemmän” nainen kuin esimerkiksi heidän kumppaninsa. Kunnioitettava nainen ei myy persettä, ja kunniattoman seurassa on turvallisempaa laskea suojamekanismejaan. Naisviha ja pelko kulkevat käsi kädessä.
“Minua kahlitsee sama häpäisyn pelko kuin asiakkaitani. ”
Viestitän kollegalle asiakkaan lähteneen. Meillä on turvarinki. Joku tietää aina missä olen ja kuinka kauan asiakkaan on tarkoitus viipyä. Jos en vastaa, kollega soittaa poliisit paikalle. Näin ei ole onneksi käynyt, mutta aina on hyvä olla varovainen. Yhteisön tuki on korvaamatonta. Asiakkaat kutsuvat meitä huoramafiaksi, ja sitä se kai onkin. Me olemme todellinen liivijengi, rintaliivijengi! Vaikka emme tee mitään laitonta, meidät nähdään uhkana yhteiskuntarauhalle.
Asiakkaalta tulee vielä viesti.
”Oot ihana. Sanoin vaimolle että kävin kävelyllä. Nähdään taas pian.”
Suljen työpuhelimeni. Menen kauppaan. Laitan ruokaa. Unohdan asiakkaan, kunnes seuraavalla keikalla kohtaan taas uuden version hänestä, eri ihmisessä. Niin käy aina.
Vuoteni seksityöntekijänä ovat opettaneet näkemään ihmisten piilotetut toiveet ja pelot, kauneuden ja herkkyyden, joka tapaa piiloutua arkisessa kanssakäynnissä. Seksityön harjoittaminen stigmatisoi, sillä työtä tekevät nähdään yhä alemman kastin kansalaisina. Kuitenkin akateemisena, valkoisena cis-naisena olen turvallisessa asemassa. Erotiikka-alalla toimiminen on kautta aikain mahdollistanut toimeentulon ja luokkanousun marginalisoiduille ryhmille, joilla on ollut vaikeuksia päästä osaksi kunnialliseksi miellettyjä ammatteja. Alalla toimii oman kokemukseni mukaan paljon esimerkiksi transihmisiä ja vammaisia, neuroepätyypillisiä ja maahanmuuttajia, joiden asema on huomattavasti haavoittuvaisempi omaani verrattuna. Esimerkiksi EU-alueen ulkopuolelta tuleva seksityöntekijä voidaan karkoittaa tai käännyttää rajalla pelkästään epäilyksestä seksityön harjoittamisesta. Karkottamisen pelko ajaa useat erityisen haavoittuvassa olevat henkilöt toimimaan piilossa, ja täten myös tukiverkkojen ulkopuolella.
Stigmatisoitumisen pelko saa minut kirjoittamaan nimimerkin takaa. Kaapista ulostuleminen vaarantaisi työn ulkopuolisen elämäni ja yksityisyyteni. Se olisi myös konkreettinen turvallisuusriski. En halua asiakkaiden saavan tietää oikeaa henkilöllisyyttäni, enkä teidän lukijoidenkaan. Minua kahlitsee sama häpäisyn pelko kuin asiakkaitani. Häpeä saa hiljenemään, ja se on hyväksyntä kurjuuden jatkumiselle. Punainen sateenvarjo, seksityöläisten oikeuksia ajavan liikkeen symboli kuvaa yhteistyön voimaa, rohkeuden ja avoimuuden tuomaa suojaa stigmaa vastaan. Samainen sontsa rohkaisi minutkin kirjoittamaan.
Ehkä jokin päivä elämme maailmassa, jossa seksipalveluita käytetään kaikenlaisten ihmisten hyvinvoinnin tukena. Sukupuoleen ja taustaan katsomatta, avoimesti ja häpeilemättä. Silloin myös seksityöläisten ammattitaito nähtäisiin laajemmin osana yhteiskunnan tukiverkkoa, ja meidät osana kunnollisten kansalaisten joukkoa.
”Tänään?”
”Mitäs puuhaat?”
”100e ok?”
”Tulin just sun kuvalle”
”Hakemuksemme on riemuksemme herättänyt paljon kiinnostusta. Tehtävään tuli 1876 erittäin hyvää hakemusta. Olemme nyt valikoineet jatkoon pääsijät, valitettavasti sinä et ole tässä joukossa.”
Tekstin alussa ja lopussa käytetyt sitaatit ovat viimeistä lukuunottamatta kirjoittajan vastaanottamia viestejä asiakkailta. Kirjoitus julkaistaan poikkeuksellisesti nimimerkillä aiheen arkaluontoisuuden vuoksi. Kirjoittajan henkilöllisyys on Tulvan toimituksen tiedossa, ja toimitus on nähnyt dokumentaatiota joka vahvistaa kirjoittajan työskentelevän alalla, esimerkiksi ilmoituksen, jossa tarjotaan palveluita ja viestiketjuja asiakkaan ja palveluntarjoajan välillä.
Lisätietoa seksityöstä ja tukea alalla toimiville:
https://www.eswalliance.org
