Adina Nivukoski on Tulvan kolumnisti vuonna 2026.
Pakko myöntää, että kun kuulin ensimmäisen kolumnivuoroni lehden aiheen olevan urheilu, en hihkunut innosta. Mukavuusalueeni on toisaalla – joten aloitetaan aiheen lähestyminen kansainvälisestä politiikasta.
Edustin nimittäin Suomea YK:ssa nuorisoedustajana kaksi viime vuotta. Näinä vuosina YK:ta ja sen toimintaa sekä seurattiin että kritisoitiin tarkemmin kuin pitkään aikaan. Mitä enemmän keskustelin nuorten kanssa eri puolilta maailmaa, sitä selvemmäksi kävi, että moni ei koe valtiojohtonsa edustavan heitä – erityisesti maissa, joissa päättäjiä ei ole edes valittu demokraattisesti.
Erilaiset epäviralliset kohtaamispaikat, kuten urheilu ja Euroviisut, tulevat lähemmäs tavallisia ihmisiä kuin YK:n yleiskokous. Niitä katsotaan kotisohvilta, niihin samastutaan ja niitä koskevat päätökset tuntuvat usein konkreettisemmilta kuin diplomaattiset julkilausumat. Vaikka ajattelen, että poliitisilla päätöksillä on enemmän painoarvoa, näen, että sitä vahvistavat erilaiset boikotit ja kansainvälisen oikeuden rikkomuksista johtuvat seuraukset myös politiikan ulkopuolella.
Urheilusta on huomaamatta tullut myös areena kansainväliselle oikeudelle: paikka, jossa valtioita ei rangaista puheilla, vaan sulkemalla ne ulos yhteisöstä. Kun liput ja joukkueet kielletään, se kirpaisee myös heitä, jotka istuvat veto-oikeuden suojissa YK:n turvallisuusneuvostossa.
Onko tämä toiminut? Osittain kyllä: Venäjän sulkeminen ulos kansainvälisestä urheilusta teki hyökkäyssodan laittomuudesta kansalaisille näkyvää tavalla, johon YK-puheenvuorot eivät olisi pystyneet.
Mutta epävirallinen menettely tuottaa epäjohdonmukaisia lopputuloksia.
Yhtenä esimerkkinä on, että venäläiset urheilijat saavat palata 2026 neutraaleina urheilijoina mukaan, vaikka hyökkäyssota jatkuu jatkumistaan. Ja samaan aikaan Israel, joka YK:n riippumattoman tutkimuksen mukaan tekee kansanmurhaa Palestiinassa, jatkaa niin olympialaisissa kuin Euroviisuissakin.
Kyse ei ole nimittäin vain säännöistä, vaan myös maiden välisistä kaverisuhteista sekä väsytystekniikasta.
Kun pohditaan, kenet voidaan sulkea ulos ja ketä ei, tullaan paljastaneeksi, että ei kamppailla vain oikeasta ja väärästä, vaan myös siitä, kenellä on varaa ja valtaa rikkoa sääntöjä. Ja siitä, kauanko jaksamme olla järkyttyneitä rikkeistä.
Kun yhteinen sääntöpohjainen järjestelmä horjuu, etsimme oikeutta sieltä, missä se vielä tuntuu todelliselta ja asioista, jotka tuntuvay olevan käsissämme. Esimerkiksi musiikkikilpailuista ja urheilusta.
