”Ole itsellesi armollinen, ja muista olla myös armollinen muita kohtaan. Aina ei tarvitse suorittaa ja välillä voi käpertyä sohvalle juomaan punaviiniä. Kaikessa ei tarvitse olla paras, olet tärkeä vaikka et aina jaksaisikaan antaa itsestäsi 110 prosenttia”, sanotaan aivan kaikkialla.
Armollisuuspuhe on naistenlehtien, sosiaalisen median ja julkkishaastattelujen klisee, joka toistuu yhä uudelleen ja uudelleen. Naistenlehtien kolumnistit kehottavat lukijoitaan olemaan lempeitä itselleen, ja seuraavalla sivulla julkkikset kertovat omia selviytymis-tarinoitaan siitä, miten selättivät uupumuksen. Kaikki tuntuvat olevan yhtä mieltä armollisuuden tärkeydestä.
Silti armottomuus säilyy. Meihin kohdistuvien odotusten armottomuus on immuuni armollisuuspuheelle, joka itsessään alkaa jo tuntua vaatimukselta: Sinun on oltava itsellesi armollinen, jotta työkykysi säilyy ja voit suorittaa paremmin. Armottomuus on kuin torakka, jota emme saa hengiltä millään, vaikka puhuisimme sen tappamisesta joka päivä.
Voin alkaa suorittaa elämääni puoliteholla ja antaa itselleni anteeksi, mutta muut eivät anna. Rangaistus seuraa aina. Minulta loppuvat työt ja rahat, ja ihmiset alkavat puhua, kuinka en ole enää niin skarppi taiteilija kuin ennen olin.
Armollisuuden ja suorittamisen sijaan meidän pitäisi puhua sisäistetystä kapitalismista. Sisäistetty kapitalismi saa meidät uskomaan, että meidän täytyy joka hetki tehdä jotain kehittävää. Se saa meidät katsomaan ympärillemme taidegalleriassa ja kysymään, mitä hyötyä tästä kaikesta on. Sisäistetty kapitalismi saa meidät kilpailemaan toisiamme vastaan ja halveksimaan heitä, joita pidämme laiskoina ja huonoina. Tunnemme häpeää köyhyydestä, työttömyydestä ja uupumuksesta. Sisäistetty kapitalismi vaatii ihmisiä perustelemaan oikeutensa olla olemassa, eikä se hyväksy perusteeksi mitään niin heppoista kuin vaikkapa onnellisuus.
Sisäistetty kapitalismi tekee meistä ja läheisistämme kusipäitä. Vertaamme suoriutumistamme muihin, ja suoriutumisen kautta määrittelemme itsemme ja muut. Monet feministit eivät suostu kilpailemaan keskenään designer-muodilla ja luksusautoilla. Se ei tarkoita sitä, että emme olisi sisäistäneet kapitalismin kilpailukulttuuria, vaan pönkitämme statustamme rahan sijaan vakavastiotettavuudella.
Ja näin armollisuus taas lipeää sormistamme. Kuka onkaan kirjoittanut mihinkin lehteen tai lukenut eniten feminististä teoriaa? Kuka on kaikkein pätevin feministi? Kuka paljasti nolosti tietämättömyytensä somessa ja kenen kannanotto uusimpaan kohuun oli kaikkein fiksuin? Voittajia ylistetään, häviäjät suljetaan ulkopuolelle. Sosiaalisen pääoman jahtaaminen tekee meistä yhtä onnettomia kuin taloudellisenkin pääoman, eikä armollisuus mahdu sen kanssa samaan huoneeseen.
Ei ole mikään ihme, että tunnemme riittämättömyyttä. Me elämme järjestelmässä, jossa mikään ei ole koskaan tarpeeksi. Yksittäisen ihmisen on mahdotonta taikaiskusta muuttaa ympäröivä järjestelmä terveemmäksi, mutta keskinäisen kilpailun ja sen tuoman suorittamisen voimme ehkä lopettaa.
Armollisuus itseä ja muita kohtaan on elintärkeää. Sitä ei kuitenkaan voi olla olemassa ilman sisäistetyn kapitalismin purkamista. Olkoon se Armollisuus 2.0, the ultimate torakkamyrkky.
Alma Tuuva on toimittajataustainen taiteilija. Hänet tunnetaan kuvataideprojekti It Girls -kollektiivista ja Instagramin @pikakahvimemegirl-tilistä.
Tämäkin juttu on parempi paperilla.
Valtaosa sisällöistämme on maksutta luettavissa verkossa. Ne kuitenkin tuntuvat ja näyttävät paremmilta printtilehdessä. Tilaajana teet arvokasta työtä tukemalla suomalaista feminististä journalismia. Tervetuloa ostoksille verkkokauppaamme!
Etkö halua sitoutua lehtitilaukseen tai ostaa irtonumeroa? Voit myös kiittää verkkosisällöistämme MobilePay-lahjoituksella numeroon 71312. Pienestäkin summasta on apua!
