Kyyhky ja unikko ei ole romanttinen tarina
Onko kuolemassa mitään romanttista? Kirjailija Miki Liukkosen kuolema sai Tulvan ex-päätoimittaja Anne Moilasen tarttumaan Timo K. Mukan klassikkoromaaniin, jotta meidän ei tarvitsisi.
”Niin kyyhky unikkoa rakastaa, kuin häitä odottava viulu ja musta hautuumaa. Ja toinen heistä lähtee, ja katoaa.”
Näin kirjoitti muusikko Behm Instagramissa kirjailija Miki Liukkosen menehdyttyä. Liukkonen kuoli heinäkuussa vain 33-vuotiaana. Liukkonen ja Behm olivat kihloissa, mutta kihlaus purkautui. Tämä, kuten pienetkin yksityiskohdat liittyen kirjailijaan ja hänen varhaiseen kuolemaansa, olivat loppukesän jatkuvia uutisaiheita.
Behmin kirjoituksesta tehtiin useita juttuja – tosin ilman, että missään olisi sanottu, että kyseessä oli viittaus Timo K. Mukan klassikkoromaaniin Kyyhky ja unikko (1970).
Viittaus Mukan teokseen taisi mennä uutistoimituksilta hieman ohi. Behm ei ollut merkinnyt siteeraukseensa lähdettä, ja onhan Mukan teoksenkin julkaisusta jo yli 50 vuotta aikaa.
Kuten useat Liukkosenkin teokset, myös Kyyhky ja unikko on klassinen suomalainen romaani, jonka kirjallisia ansioita pidetään kiistattomina. Tulisiko meidän tuntea se?
Mukan ja Liukkosen elämänkohtaloissa voi nähdä monia yhtäläisyyksiä. Myös Timo K. Mukka kuoli nuorena, 28-vuotiaana vuonna 1973. Molemmat kirjailijat olivat kotoisin Pohjois-Suomesta, Mukka Pellosta ja Liukkonen Oulusta. Työssään molemmat olivat omaleimaisia kokeilijoita.
Kauhea tarina
Behmin kirjoitus havahdutti minut siihen, että en ollut lukenut Kyyhkyä ja unikkoa. Päästän teidät pälkähästä ja säästän teoksen lukemiselta – minä olen nyt lukenut sen, joten teidän ei välttämättä tarvitse.
Tarina on aivan kauhea. Teos alkaa siitä, kun reilu kolmekymppinen, elämässään sivuraiteille ajautunut Pieti iskee silmänsä teini-ikäiseen Darjaan. Tyttö on menossa rippikouluun ja on iältään päähenkilön oman arvion mukaan ”ehkä vain viidentoista”. Pietillä on alkoholi- ja mielenterveysongelmia. Hän on mahdollisesti lievästi kehitysvammainen. Hän on menettänyt työnsä ja omaisuutensa ja päätynyt elämässään umpikujaan, takaisin kotitilalleen Lappiin, jossa hän elelee peräkammarinpoikana isänsä elätettävänä. Hän vaeltelee luonnossa, koettaa ansaita rahaa lottoamalla ja juo.
Tässä tilanteessa Pieti kohtaa Darjan ja vie tytön neitsyyden. Seksikohtaus kuvataan hekumallisena, vaikka kyseessä on nykykäsityksen mukaan raiskaus. Parin epäsuhta sekä iän että elämänkokemuksen puolesta on valtava. Pieti on maailmaa nähnyt hulttio, joka on matkustellut ja menestynyt aiemmassa työssään mainosalalla, ja jolla Mukka antaa ymmärtää olevan paljonkin kokemusta naisista. Darja sen sijaan on viaton koulutyttö kotikylästä, lapsi, joka kuitenkin ryhtyy rakkaussuhteeseen Pietin kanssa.
Mukka kuvaa parin suhteen niin, että kyseessä on aito ja suuri, kohtalonomainen rakkaus. Hän kuvaa parin ikään kuin tasa-arvoisena ja osapuolet runollisin vertauskuvin, joissa Darja on kyyhky ja Pieti on unikko. Rakkaussuhteessa on myös yliluonnollisia ja maagisia piirteitä, jotka liittyvät Lapin luontoon ja kuoleman läheisyyteen.
Kuolema on alusta asti läsnä runojen ja laulujen välityksellä kyyhkyn ja unikon tarinassa, jota Mukka kuljettaa realististen tapahtumien ohessa läpi romaanin. Kuolema vaikuttaa kutsuvan molempia, ikään kuin ainakin toisen rakastavaisista olisi pakko tuhoutua.
Kumpikohan se olisi?
Aivan tavallinen naisentappo
Kyyhky ja unikko alkaa samasta kohtauksesta, johon se myös päättyy – kuollut Darja makaa Pietin käsivarsilla, joka on hänet juuri murhannut. Motiivina on se, että Darja on käynyt hetken aikaa asumassa Tampereella ja tullut siellä raskaaksi toiselle miehelle. Tätä Pieti ei kestä, vaan tappaa rakastettunsa julmalla tavalla.
Vaikka loppuratkaisu on selvä jo kirjan alkulehdiltä, odotin kuitenkin, että kansien välistä löytyisi jokin muukin suuruus – jokin syvällisempi selitys. Valitettavasti sellaista ei löydy. Mukka on kirjoittanut teoksensa täysin lapsenraiskaaja-tappajamiehen näkökulmasta, jossa mies kärsii valtavaa olemassaolon tuskaa. Mies on mystinen hahmo, traagisesti onneton ja rakastunut, ja kun hän pettyy tässä tuntemassaan suuressa rakkaudessa, hän tappaa.
Toisin sanoen, kyseessä on se tavallinen suomalainen tarina. Aivan tavallinen naisentappo.
Runar ja Kyllikki, Delila, Bulevardin perhesurma, lukemattomat mahdollisimman raaoilla nuorten naisten murhilla mässäilevät dekkarit, näitähän riittää. Aina sama tarina, jonka me kaikki olemme kaikki lukeneet aivan liian monta kertaa – myös rikosuutisista.
Ummehtunut kaanon
Kyyhky ja unikko lensi minulta samaan klassikkojen ö-mappiin, jossa lepää jo merkittävä määrä muitakin taiteenhistorian ns. merkkiteoksia. En jaksaisi lukea enää yhtään näin naisvihamielistä kirjaa, katsoa elokuvaa tai teatteriesitystä. Olen vastaanottanut kulttuurin ja taiteen välityksellä naisiin kohdistuvaa väkivaltaa koko elämäni – ja nyt olen saanut sitä jo liikaa, yliannoksen.
Väännän vielä rautalangasta:
On aivan sietämätöntä, että taiteemme historia ja myös klassikkoteosten arvostettu kaanon vilisee Kyyhkyn ja unikon kaltaisia naisvihamielisiä teoksia. Voisimmeko vain räjäyttää ummehtuneen kaanonin? Heittää helvettiin kaikki suurmiehet, machoäijät, naisten alistajat, raiskaajat ja murhaajat?
Tietenkin taide on vapaa ja onhan raakuutta, väkivaltaa ja mielettömyyttä maailma täynnä. Ja luonnollisesti taiteilijat ovat ihmisluonnon synkistä puolista kiinnostuneita. Mutta pitääkö sen väkivallan ja hirveyden aina ja iänkaiken kohdistua viattomaan nuoreen naiseen? Miksi?
Kuolemalla hekumointia
Luettuani Mukan teoksen pidän erikoisena, että syvästi arvostamani taiteilija Behm käytti vertausta kyyhkystä ja unikosta ikään kuin rinnastamaan myös hänen ja edesmenneen kumppaninsa Miki Liukkosen rakkautta. Ymmärrän kuolema-yhteyden, mutta en mitään muuta.
Mitä tekemistä urallaan hyvin menestyneellä Behmillä on Mukan lapsekkaan kyyhkysuhrin kanssa? Vai oliko Liukkonen kyyhky ja Behm unikko? Aika paksua sekin kyllä olisi.
Totuus on, että Kyyhky ja unikko normalisoi ja glorifioi naisiin kohdistuvaa väkivaltaa. Tämän lisäksi kuolemalla hekumointi kuuluu Kyyhkyn ja unikon vastenmielisiin ja sanoisinko myös teini-ikäisiin piirteisiin. Romaanissa kuolema on uhkaava ja vääjäämätön ja lähestyy pakottavana tarinan päähenkilöitä.
Tosielämässä nuoret voivat suhtautua kuolemaan kevyesti tai jopa leikittelevästi, koska kuolema ei tunnetusti koske nuoria. Kyyhkyä ja unikkoa lukee näin keski-ikäisenä varmaan toisenlaisten silmälasien läpi kuin nuorena.
Kuolemassa ei kuitenkaan ole mitään hienoa. Sieltähän se jokaista meistä pikkuhiljaa lähestyy, joko lyhyellä tai pidemmällä laukalla.
Kuoleman kohdistumisen toiseen ihmiseen voi myös tehokkaasti estää sillä, että ei väkivaltaisesti tapa toista. Varsinkaan rakastettuaan.
Lukekaamme siis parempia kirjoja – vaikkapa Miki Liukkosen moderneja klassikkoja.
Kirjoittaja on Tulvan entinen päätoimittaja ja nykyinen virkahenkilö.
Korjaus 2.8.2023: Tekstistä muutettu kohta, jossa väitettiin, että Behm olisi poistanut Kyyhky ja unikko -viittauksen sisältäneen postauksensa Instagramista. Postaus oli jutun julkaisuhetkellä edelleen julkinen. Otsikkoa on myös muutettu vastaamaan paremmin kolumin sisältöä.