Liittolaisuudesta kieltäytyminen tuntuu iskulta palleaan

Emilia Männynvälin esseestä Toiste en suostu katoamaan nousi viime syksynä kulttuurikiista, koska teksti oli monen mielestä transvihamielinen. Kirjailija Raisa Omaheimo ja tutkija Saara Särmä päättivät selvittää juurta jaksain, mikä tekstissä osuu intersektionaalisen feministin hermoon.

RAISA: Saara! Apua! Aloitin juuri Emilia Männynvälin uuden esseekokoelman Toiste en suostu katoamaan. Luin ensimmäisen esseen ja olen aivan pihalla enkä pysty lukemaan pidemmälle. Oletko lukenut tämän? Voidaanko puhua tästä? 

SAARA: Joo, luin koko kirjan. Siinä on paljon timanttista analyysia luokasta, mutta sukupuolihomma on todella hämmentävä. Olen ymmärtävinäni, mitä Männynväli yrittää sanoa, mutta se menee jotenkin niin oudoille kierteille, etten kuitenkaan ymmärrä. Mietitään ihmeessä yhdessä!

RAISA: Hämmentää, kun olen fanittanut Männynvälin tekstejä vuosia. Hän on tosi luokkatietoinen ja älykäs ja feministinen kirjoittaja, mutta en ymmärrä tätä aloitusesseetä. Tai siis osan ymmärrän. Esimerkiksi naiselle tarjottujen roolien kapeuden ja sitä kapeutta vastaan kapinoimisen. Minäkin olin lukiossa tosi ylpeä siitä että “en ole kuin muut tytöt”. Silloin lauseen kuuleminen tuntui kehulta, nyt tuo sisäistetty naisviha tekee vaan surulliseksi. 

SAARA: Tunnistan tuon saman, olin itsekin ylpeä “hyvä jätkä” nuorempana, enkä ole koskaan oikein kokenut mahtuvani sellaisen naisellisen naiseuden muottiin. Siis feminiinisyyttä kovasti korostavan naiseuden. Olen kapinoinut niitä rooliodotuksia vastaan, mutta en koskaan kuitenkaan ole ajatellut olevani jotain muuta kun nainen. Voisin allekirjoittaa tämän: “Niin sanotusta poikatyttöydestäni huolimatta olin aina pitänyt itseäni itsestäänselvästi naisena, koska se nyt vaan sattui olemaan nimitys, jota tässä maailmassa kaltaisestani vartalosta käytettiin.” Eikö tämä itsestäänselvyys ole jonkinlainen cis-naiseuden ydin? 

RAISA: Joo ehdottomasti, mielestäni tuo on cis-sukupuolisuuden ydintä, sellainen kyseenalaistamattomuus ja itsestäänselvyys (itselle ja tietenkin myös koko muulle maailmalle), ei tarvitse perustella eikä argumentoida omaa sukupuoltaan kellekään. Eikä välttämättä ikinä elämässään miettiä koko asiaa.  

SAARA: Männynväli kirjoittaa tulleensa sinuiksi naiseutensa kanssa siinä vaiheessa, kun ei enää joutunut kokemaan päivittäistä syrjintää ja häirintää sukupuolensa vuoksi. Joku juuri jossain puhui (tosi hyvin lähteistetty, eikö?) siitä, että ei ole koskaan kokenut ruumiillista dysforiaa sukupuoleensa liittyen, mutta hyvin paljon sosiaalista dysforiaa kylläkin. En tiedä, onko tuo toimiva käsite, mutta paremman puutteessa se mun mielestä havainnollistaa hyvin sitä eroa, mikä tässä hahmottuu. Saatko kiinni?

RAISA: Joo uskon että saan kiinni mitä tarkoitat. Sukupuolelle kulttuurisesti asetetut normit ja rooliodotukset tuottavat vierauden kokemusta?

SAARA: Niin, ja että häirintä ja syrjintä saa kokemaan sitä vierautta. Ei ole sinut naiseutensa kanssa, koska tuntuu että se sukupuoli aiheuttaa sen häirinnän. Mieluummin sitten ei ajattele itseään naisena tai tyttönä vaan ihmisenä ja hyvänä jätkänä.

RAISA: Yksi suuri mysteeri minulle tässä esseessä olivat ne “viholliset”, sellaiset passiivissa toimivat tyypit joita oli hirveän vaikea tunnistaa mistä on kysymys. Esimerkiksi: “Koin häpäisevänä, ettei minua tiukasti ottaen määritetelty uuden opin mukaan enää edes naiseksi vain, koska minulta tuntui uupuvan tämä jokin, jokin. Naissielu?” En pääse yhtään kiinni tähän Männynvälin kokemukseen, jossa joku kieltää sukupuolen ja estää olemasta nainen. Ymmärsitkö kuka tässä kieltää?

SAARA: En tunnista tuota lainkaan, mutta kuka minä olen hänen kokemustaan kyseenalaistamaan. En ole törmännyt siihen, että minua olisi kielletty olemasta nainen, tai ettei minua olisi jonkun opin mukaan määritelty naiseksi, vaikka en tiedäkään miltä sen naiseuden tarkalleen ottaen pitäisi tuntua, tai sukupuolen ylipäätään. Ei naiseus ole ikinä minulle tuntunut miltään muulta kuin jonkunlaiselta taustahuminalta ja itsestäänselvyydeltä – paitsi menkkojen aikaan vitutukselta, kun sattuu ja vuotaa kuin seula. 

En ehkä ole ollut mukana samoissa keskusteluissa. Veikkaukseni on, että ne on jotain nettikeskusteluja, joissa oli vallalla tietty oikeaoppisuuden ja terminologian hallinnan vaatimus. Sillä Männynväli viittaa muutenkin siihen, että “tavallisille naisille” ei ole mahdollista olla mukana sukupuolta käsittelevissä keskusteluissa, koska käsitteet ovat niin akateemisia. Hän asemoi itsensä yhdeksi näistä tavallisista naisista, joille tämä terminologia on vaikeaa, mutta sitten muissa esseissä aivan helposti siteeraa (mies)filosofien monimutkaisiakin ajatuksia.

Tunnistan kyllä tuon vaikeiden käsitteiden ja väärien sanojen käyttämisen pelon monestakin keskustelusta ja myös sen, että joskus somessa vaaditaan kanssafeministeiltä täydellisyyttä aktivismissa ja kielenkäytössä. Mutta sitä en tunnista ollenkaan, että jonkun cis-naisen itsemäärittelyä ja naiseutta jotenkin kyseenalaistettaisiin.

Kiinnostavasti Ylen Kulttuuriykkösessä Männynvälin esseestä käydyssä keskustelussa hänen siteeraamansa biologi totesi, että tarkalleen ottaen jos sukupuolta käsitellään täysin biologisesta lähtökohdasta naiseus tai naaraus liittyy lisääntymiskykyyn. Joten siinä mielessä esimerkiksi hormonaalista ehkäisyä käyttävät tai vaihdevuodet ohittaneet cis-naiset eivät olisi naisia. Että sinänsä Männynvälin kaipaama biologiaperustainen näkökulma sukupuoleen ei varsinaisesti selkeytä tilannetta – päinvastoin.

”Männynvälin kaipaama biologiaperustainen näkökulma sukupuoleen ei varsinaisesti selkeytä tilannetta – päinvastoin.” 

–Saara Särmä

RAISA: Se bioessentialismi tuntui tosi vieraalta minustakin. Toinen asia, jota en ymmärtänyt oli Männynvälin tuohtumus naisoletettu-sanasta. Olen ajatellut, että olettaminen kertoo siinä katseen suunnasta. Siis että “katson sinua, en tunne sinua, oletan sinun olevan jotakin”. Eli siis olettaja ei väitä tietävänsä toisen sukupuolta, koska ei tiedä sitä. Siinä ajatellaan, että kukin tietää itse parhaiten, ja minä voin täältä sivusta vain olettaa. Miten tuollainen huomioonottaminen nollaisi oman sukupuolen tai kokemuksen siitä? En tajua.

SAARA: Liittyisikö se kuitenkin myös siihen, että tuota nais- tai miesoletettu-käsitettä näkee käytettävän ihan päin honkia. Ei siis noin kuin kuvaat, että minä havainnoidessani vaikka kadulla jonkun ihmisen oletan hänen sukupuolensa (eri kysymys sitten pitääkö näin ylipäätään tehdä, mutta sehän tapahtuu tosi automaattisesti, ja onko sillä missä tilanteissa mikä merkitys) ja sitten kerron sinulle, että ”hei näin yhden mieheksi olettamani tyypin, jolla oli tosi magee hattu”. Vaan, että ihmiset nimeää itsensä mies- tai naisoletetuksi. Jolloin toki vastine on “kai nyt itse tiedät oman sukupuolesi, ei sinun tarvitse sitä olettaa”. 

Ehkä tämä on jossain vaiheessa kärjistynyt jotenkin oudolla tavalla jossain nettikeskusteluissa, mistä en ole perillä. Sillä en ymmärrä miten se, että kukaan ei olettaisi toistensa sukupuolta – varsinkin kasvokkaisissa kohtaamisissa – olisi varsinaisesti keneltäkään pois. Varsinkin kun väärinsukupuolittamisella voi loukata tosi pahasti, miksi haluaisin pitää itsepintaisesti kiinni oikeudestani sukupuolittamalla loukata muita?

RAISA: Joo sanot tosi hyvin, tuota juuri tarkoitin.

SAARA: Toki sitten rakenteellisella tasolla maailma on edelleen tosi binäärisesti sukupuolittunut. Itsekin olen miespaneeleita kerätessäni saattanut olettaa nimen tai ulkonäön perusteella jonkun ihmisen väärin mieheksi. Vaikka olen ollut pitkään tietoinen tästä ongelmasta, en ole keksinyt siihen ratkaisua. Kuitenkin on myös niin, että miespaneelit erinäisissä asiantuntijakokoonpanoissa ovat edelleen vallalla, vaikka vähenemässä.

RAISA: Musta tämä keskustelu menee helposti vihkoon. Siis meinaan, että meidän koko maailma perustuu oletuksiin, esimerkiksi oletan että näppäin laskeutuu alas kun painan sormen sille. Tarvitsemme hirveän määrän oletuksia, että olisi mahdollista elää. Ja myös tasa-arvotaisteluissa on pakko välillä olettaa vaikka nimistä, jotta voidaan tehdä havaintoja vaikkapa all male paneleista. Tämän kompleksisuuden edessä ei kuitenkaan ole mitään syytä nollata toisten ihmisten sukupuolen olettamisen haitallisuutta. Vaikka asiat ovat monimutkaisia, pitää pyrkiä omassa elämässä kohti inklusiivisuutta. 

SAARA: Saan vähän kiinni siitä huolesta, joka Männynvälin tekstistä välittyy, että jos lakataan puhumasta äideistä ja naisista, on jotenkin vaarassa kadota se, että patriarkaalisessa maailmassa naiset ja tytöt ovat vakavassa alakynnessä globaalisti. Kun maailma jaottelee meidät väkisin miehiksi ja naisiksi, ja naisiin kohdistuu erityisiä turvallisuusuhkia ja väkivaltaa, miten me pidetään tämä asia kirkkaana mielessä ja samaan aikaan edistetään inklusiivista kielenkäyttöä. Sillä se, että suljetaan transmiehet synnyttäjinä ja imettäjinä ulos kaikesta keskustelusta ei kyllä edesauta yhdenkään kaltoinkohdellun naisen asemaa.


”Kun se on se keskeisin asia omassa feminismissä, tai helvetti koko ihmisyydessä. Solidaarisuus ja liittolaisuus.”

– Raisa Omaheimo

RAISA: Joo törmäsin vastaavaan, kun pohdittiin henkilötunnusten sukupuolimerkinnän poistamista (joka olisi niin hieno asia ja helpottaisi sukupuolivähemmistöjen elämää valtavasti). Että miten tutkia sukupuolittuneita yhteiskunnallisia ilmiöitä, esimerkiksi palkkatasa-arvoa. Se on tärkeä kysymys pohdittavaksi, mutta ei tarkoita sitä että binääriset sukupuolimerkinnät olisivat ainoa tapa tuottaa dataa maailmassa. 

Näen ihan kuten sinä, että sukupuolittuneisiin turvallisuusuhkiin ja erityiskysymyksiin pitää keskittyä, mutta kuten sanoit, se taistelu ei siitä heikkene, että puhutaan menstruoivista tai raskaana olevista ihmisistä. Oikeasti. 

SAARA: Mietin myös, että Männynvälin essee tuntuu niin hankalalta, koska 2020-luvun feminismin ytimessä on liittolaisuus heikommassa asemassa olevia kohtaan tai moniperustaisen syrjinnän tunnistaminen ja purkaminen. Männynvälillä on aina mukana sukupuoli ja luokka, mutta muut asiat ei. Männynväli tässä esseessä rikkoo sanattoman sopimuksen liittolaisuudesta heittämällä transihmiset bussin alle, vaikka yrittääkin välillä sanoa, ettei sitä tee.

RAISA: Tuo oli hyvin sanottu. Minun oli pitkään tosi vaikea saada kiinni siitä, että mikä minua tässä niin kovasti satuttaa, mutta nyt tajuan että se on tuo liittolaisuudesta irtisanoutuminen. Kun se on se keskeisin asia omassa feminismissä, tai helvetti koko ihmisyydessä. Solidaarisuus ja liittolaisuus. Tällaisena valkoisena keskituloisena akateemisena cis-sukupuolisena feministinä sinulla ja minulla on ihan hirveä määrä kaikkea pääomaa, ja mielestäni siitä seuraa velvollisuus luoda tilaa, kuunnella, oppia ja väistää jos tarvis. 

Mehän mietittiinkin pitkään puhelimessa, että voidaanko me kaksi edes kirjoittaa tästä esseestä julkisesti, että onko se muiden paikka kuin meidän. Mutta ajattelen kyllä, että nimenomaan liittolaispuheenvuoro me voidaan tästä pitää. 

Juttua on korjattu 3.4. kello 13.10. Virheellisesti Raisa Omaheimolle lähteytettyyn sitaattinostoon on korjattu puhujaksi Saara Särmä.

LUE SEURAAVAKSI:

Saamenpuvut eli gáktit ja saamenkäsityöt ovat rikkaan, ajassa kiinni elävän kulttuurin näkyvimpiä symboleja. Joskus ne toimivat välineinä queer-identiteetin ilmaisuun. Yksinkertaisimmillaankin gáktit ovat täynnä merkityksiä ja hiljaisia viestejä niin omistajansa juurista kuin nykyisyydestäkin – ainakin heille, jotka osaavat viestejä tulkita.

Piditkö lukemastasi?

Kuusi kertaa vuodessa ilmestyvä Tulva kertoo yhteiskunnan ja kulttuurin ilmiöistä ennen kuin muut ovat ehtineet niihin havahtua. Lue printtiä, tue laatujournalismia.