Lilu – aktivisti ja viihdyttäjä

Burleski tunnetaan taiteenlajina, jossa ihailevien katseiden kohteeksi pääsee, vaikka ei istuisikaan täydellisesti kauneusnormeihin. Suomalainen burleskitaiteilija Lilu haluaa, että lupaus inklusiivisuudesta koskisi myös vammaisia.

3/2024, Verkkojulkaisu25.9.2024 13:55

TekstiPinja Eskola / KuvatJarmo Puskala

( Kuka)

Lilu

s. 1994

•Mistä haaveilet?

Patriarkaatin totaalisesta romahtamisesta ja misogyynisen väkivaltaa hiljaisesti sietävän ja täten edistävän kulttuurin katoamisesta.

•Mikä tuo sinulle iloa?

Kun näen jonkun elävän täysin omassa totuudessaan, tai kun ihmiset menneisyydestäni tulevat kertomaan minulle, kuinka vaikuttuneita ovat esityksestäni.

•Mistä päiväsi koostuvat?

Koirani Tangon hoitamisesta, tanssistudion lattialla mönkimisestä ja lääketieteellisistä tapaamisista. Toivon päivieni monipuolistuvan nyt, kun minulla on avustajia käytössä.

Tanssija liikkuu lattiatasossa aistikkaasti. Tässä esityksessä ei koreilla valtavilla hameilla ja riikinkukkopuuhkilla, vaan liikkeellä. Normaalisti asuna on esimerkiksi jotain pehmeää ja pörröistä. Hän liikkuu harkiten, jokainen liike on sulava. Hän viettelee katsojan aistikkaasti, mutta kääntää liikkeen hetkessä rosoiseksi. Esitys haastaa pysähtymään musiikin ja liikkeen muodostaman kokonaisuuden äärelle. Onko tämän taiteilijan luoman hahmon riisuutuessa oikein hurrata?

Tällaistakin voi olla burleski, tarkemmin sanottuna vammaisburleski.

Burleskin historia on pitkä ja vaiheikas, ja se, mitä kaikkea termin alle kuuluu, on vaihdellut vuosikymmenestä toiseen. Nykymuodossaan burleski voi sisältää esimerkiksi stripteasea, teatteria, tanssia, satiiria ja drag show’ta.

Sairauden vammauttama burleskitaiteilija Lilu haluaa raivata tilaa normista poikkeaville esiintyjille.

Tanssista terapiaväline

Tanssi on ollut Lilun elämässä kaksivuotiaasta saakka. Hänen taustansa on kaupallisessa tanssissa. Kyseessä on median valtavirtaa myötäilevä tanssilaji, joka Lilun kokemuksen mukaan rakennetaan katsojaa varten sillä oletuksella, ettei tämä tiedä tanssista ja tahtoo tulla viihdytetyksi.

Kaupallisen tanssin luomat raamit kauniille ja hyväksytylle liikkeelle ovat kapeat. ”Yritin vuosia saada kehoni menemään muottiin, johon se ei mahdu”, Lilu muistelee.

Neljä vuotta sitten Lilu päätti, että kituminen saa riittää. Samaan aikaan hänen kehonsa päätti, ettei kykene enää kaupallisen tanssin vaatimuksiin. Pitkään jatkuneille kummallisille oireille tuli viimein selitys: EDS eli Ehlers-Danlosin oireyhtymä. Se on harvinainen, periytyvä sidekudossairaus, joka vaikuttaa kehon liimana toimivan kollageenin tuotantoon. Lilulla sairaus oireilee esimerkiksi ihon venymisenä, nivelten yliliikkuvuutena ja kroonisena kipuna.

Lilun mukaan burleski on keholle sallivampaa kuin kaupallinen tanssi, vaikka notkeita, usein yliliikkuvia kehoja ihaillaankin.

”Vaikka en tiennytkään lapsuudessa sairaudestani, huomasivat tanssinopettajani sen, ja opettivat huomioimaan sen. Näin oireet alkoivat vasta aikuisuuden tanssiuran kehollisen ylikuormittumisen myötä”, Lilu kertoo.

Kaikki kaupallisessa tanssissa rumana ja sopimattomana pidetty on burleskissa sopivaa.

Burleskin pariin päätyminen siis mahdollisti sen, että hän kykeni jatkamaan tanssin parissa, vaikka oireet eivät enää sallineet kaupallista tanssia.

”Olin seurannut pitkään lapsuudenystäväni Ivy Areanan taivalta burleskin saralla. Hänestä oli tullut vapaampi ja seksuaalisesti itsevarmempi. Tahdoin samaa”, muistelee Lilu.

Lilu haluaa ravistella yleisöään. Artistinimikin on lainattu scifiklassiko Fifth Elementin ikonisimmalta hahmolta, Leeloolta.

”Leeloo on täydellinen esimerkki born sexy yesterday -hengestä. Hän on juuri maailmaan ilmestynyt, viaton ja henkisesti lapsen tasolla. Kuitenkin hänellä on aikuisen naisen keho ja täysin miehistä katsetta varten suunniteltu vaatetus”, Lilu kuvailee.
Leeloon pohjalta kehitetty Lilu onkin kupliva, fetisioituun pikkutytön muottiin asettuva hahmo, joka toimii ansana.

”Otan median teinityttö-arkkityypin ja heitän sen puusilppurin läpi. Sen jälkeen kysyn teinikategorian alaista pornografista materiaalia kuluttaneelta valkoiselta heteromieheltä, että joko ymmärrät”, kuvaa Lilu.

Esityksistä löytyy paitsi elekieltä, myös materiaalia, joka vie katsojan ajatukset sekä valtamedian kuvastoihin että pornon pariin. Olennaista on räikeä kontrasti: ”kehonkieleni on viettelevää, mutta kasvoni tyhjät.”

Musiikki on vahvassa roolissa Lilun esityksessä: ”Musiikkini tekee ystävä, jonka kokemus elämästä on samankaltainen kuin omani. Improvisoin musiikkiin ja muistelen samalla käymiämme keskusteluja. Kuvaan impropätkät ja otan siitä haluamani osat koreografiaan.”

Näin koreografiat syntyvät yhtä lailla musiikin kuin vertaistuenkin ansiosta.

Esiintyminen on antanut Lilulle paremmat mahdollisuudet sanoittaa tunteitaan myös terapiassa. Laji on auttanut hyväksymään muuttunutta toimintakykyä, sillä lajissa ei vaadita keholta tiettyjä liikkeitä.

”Käsittelen esityksessäni seksuaaliväkivaltaa ja työstän sitä kautta traumojani. Taiteen kautta voin puhua aiheista, joista ei muuten ole saanut puhua”, Lilu kertoo.

” Mut kutsuttiin esiintymään Alankomaihin festareille, joiden lavalle ei päässyt esteettömästi. "

Inklusiiviset ajatukset, eksklusiiviset tilat

”Kun esiintyjät palaavat esityksen jälkeen lavalle, menen apuvälineillä ja yleisö hurraa. Myös kollegat ovat kannustavia”, kuvailee Lilu.

Kuulostaa inklusiiviselta, mietin kuunnellessani Lilun innostunutta puhetta. Samaan aikaan kurtistan kulmiani. Miksei mieleeni tule yhtäkään vammaista burleskitaiteilijaa?

Inklusiivisuuden mallimaana voidaan pitää Alankomaita, sillä siellä lait velvoittavat ottamaan huomioon vammaiset katsojat.

Silti sielläkin vammainen siintyjä voi joutu absurdeihin tilanteisiin: ”Minut kutsuttiin esiintymään Alankomaihin festareille. Lavalle ei ollut pääsyä apuvälineillä, vaikka katsomossa esteettömyys oli huomioitu”, muistelee Lilu.

Suomessa Lilulla on kokemuksia siitä, ettei erilaisia toimintakykyjä huomioida. Eräs suomalainen lajin menestyjä kutsui Lilun esiintymään tapahtumaansa. Vaikka hän tunsi Lilun hyvin, ei hän ollut osannut lainkaan ottaa huomioon, että apuvälineillä liikkuminen vaatii tilaa ja vaihtoehtoja portaille.

Lisäksi se, että yksi vammainen kykenee navigoimaan tilassa, ei tarkoita, että kaikki pystyisivät. Mikä absurdeinta, tapahtuman takahuone oli kolmessa eri kerroksessa.

Lilun mukaan moninaisten liikkumisen tapojen huomiointia voi vaikeuttaa se, miten paljon hänen toimintakykynsä vaihtelee. Jos hänet näkee hyvänä päivänä, jolloin apuvälineiden tarve on vähäistä, voi olla hankalaa huomioida päivät, jolloin tuen tarve on runsasta.

Pikkuhiljaa myös burleskin maailmassa on herätty kysymään, kenelle oikeus tanssiin kuuluu.

Esimerkkinä Lilu mainitsee tänä vuonna kolmatta kertaa hybridinä järjestettävän yhdysvaltalaisen burleskitapahtuma DisabilTease Festivalin. Festari koostuu kokonaan esityksistä ja työpajoista, joista osa tapahtuu kokonaan verkossa, osa teatterin lavalla.

”Yhteiskunnan suhtautuminen vammaisuuteen näkyy myös burleskissa; maissa, joissa vammaisten oikeudet ovat paremmalla tolalla, näkyy vammaisia enemmän tekijöiden keskuudessa”, toteaa Lilu.

Suuri harppaus kohti kaikkien ottamista mukaan on ollut myös burleskitaiteilija Turkish D’Lightin uraa- uurtava työ. Turkish D’Light on turkkilainen kroonisesti sairas esiintyjä, joka järjestää saavutettavuus edellä suunniteltuja burleskityöpajoja. Verkkokursseilla kaikki liikkeet opetetaan pyörätuolista käsin, ja niistä on olemassa myös variaatioita. Toimintakyvyn ei siis tarvitse olla tietynlainen, jotta opetukseen voisi osallistua. Sukupuolen moninaisuus on myös huomioitu, sillä liikkeistä on tarjolla feminiinit, maskuliinit ja sukupuolineutraalit versiot. Opetus on lisäksi tekstitetty ja osallistujilla on pääsy livetallenteeseen.

Burleskin saavutettavuuden haasteisiin ja toisaalta tärkeyteen on herätty myös Suomessa.

Burleskitaiteilija Queen Rebecca ei löytänyt tanssitunteja, joilla olisi huomioitu toimintakykynormista poikkeavat ihmiset. Niinpä hän otti ohjat omiin käsiinsä. Yhdessä pitkän linjan burleskitekijä Jaana Pikkaraisen ja tanssija Awa Sowen kanssa syntyi Tease & Power -klubi, joista ensimmäinen pidettiin 2022. Kyseessä on kaikille avoin burleski-, drag-, twerk- ja tanssiklubi. Esteettömyyden huomioiminen on Queen Rebeccalle itsestäänselvyys, sillä siviilissä hän toimii esteettömyyskonsulttina.

Tease & Power oli ensimmäinen vammaisinklusiivinen klubitapahtuma Suomessa, jossa Lilu oli yleisössä. ”Missään ei ole huolehdittu niin hyvin esteettömyydestä kuin Tease & Powerissa”, kehuu Lilu.

Inklusiivisuudesta on hyvä tehdä numero esitysten ulkopuolella, eikä yhdenvertaisuusongelmien tarvitse pysäyttää esityksiä. ”Lavalle kantamisen voi tehdä näyttäväksi osaksi esityksen draaman kaarta”, pohtii Lilu.

Entäpä arjessa toisinaan katseita keräävät apuvälineet: rollaattorit, pyörätuolit ja kepit? Mikä on niiden asema burleskissa?

Lajissa käytetään yleisesti paljon rekvisiittaa, joten apuvälineet, kuten kepit, voidaan helposti ottaa osaksi esitystä, eikä yleisö kiinnitä niihin välttämättä huomiota. Lilu tekee esitystään pitkälti lattiatasossa, missä hän ei apuvälineitä tarvitse. Ne ovat kuitenkin vahvasti mukana heti, jos hän on hiukan pidempään jaloillaan.

Pilke silmäkulmassa Lilu toteaa: ”Unelmana on tehdä esitys, jossa koristelen korkeamman kyynärnojassa käytettävän tuen siten, että se luo illuusion leijumisesta.”

” Setämiehiä kyllä näkyy, mutta usein vain kerran.”

Aktivismia vai viihdettä?

Burleskista tulee monelle ensimmäisenä mieleen eroottissävytteinen tanssi. Valtavirran tunnetuimpia burleskikuvauksia lienee Christina Aguileran tähdittämä elokuva Burleski (2010), jossa vähäpukeiset naiset keikistelevät miesten edessä tarkoituksenaan kiihottaa heitä. Vaikka burleski on paljon muutakin, on tässä totuuden siemen. Burleskia ei olisi ilman seksityöntekijöitä ja strip teasea, ja niillä onkin pitkä yhteinen historia. Taidemuodon syvin olemus on kuitenkin moninaisempi.

Burleskin avulla voidaan kertoa tarinoita ja kommentoida yhteiskunnallisia aiheita, kun taas strippauksen fokus on kiihottamisessa. Burleskista saa kiihottua, mutta päätarkoitus on viihdyttää ja ottaa kantaa.

Väärinkäsitykset burleskista saattavat näkyä yleisössä: ”Setämiehiä kyllä näkyy, mutta usein vain kerran”, naurahtaa Lilu. He, jotka odottavat näkevänsä vain kiihottavaa materiaalia, lähtevät usein pettyneinä. Valtaosa burleskiesityksen yleisöstä koostuukin Lilun kokemuksen mukaan naisista ja queer-ihmisistä.

Kantaaottavuus tai mahdollisuus siihen näkyy myös esitysten ulkopuolella. Esityksissä, joissa Lilu on ollut, on aina käyty läpi turvallisemman tilan periaatteet, ja kerrottu, ettei esiintyjiin kosketa. Burleskiskene haastaa siis pelkällä olemassaolollaan myrkyllisiä käsityksiä siitä, että eroottinen tanssi olisi kutsu koskettaa. Burleskia ei olisi olemassa ilman seksityötä, sillä niillä on yhteiset juuret ja monet (mutteivät suinkaan kaikki) erotiikka-alan piiriin lukeutuvat työntekijät ovat tehneet, tai tekevät, useampaa alan työtä. Joka tapauksessa burleski ajaa, ja sillä on velvollisuus ajaa seksityöntekijöiden oikeuksia.

”Burleski on opettanut minulle paljon omista rajoistani, kehollisuudesta ja suostumuksesta”, Lilu kertoo.

Aiemmin Lilu piti tanssiskeneä hektisenä. Burleski on tuonut mukanaan rauhan. Hidas, tarkoituksenomainen liike on riittävä täyttämään lavan. ”Käsitykseni kehon rajoista, mutta toisaalta rajattomuuden illuusiosta, on lisääntynyt”, Lilu pohtii.

Burleski voi olla moninaista, myös pelkästään viihteeksi tarkoitettua. ”Normeista poikkeavan esiintyjän oleminen voidaan silti aina nähdä kannanottona”, Lilu toteaa.

”Mulla on tällä hetkellä vain yksi valmis esitys. Otan siinä kantaa naisten ja tyttöjen seksualisointiin, ja kritisoin käsityksiä siitä, mitä kaikkea pidämme haluttavana”, avaa Lilu esityksensä taustoja. ”Tulevaisuudessa haluaisin ottaa kantaa esimerkiksi ableismiin.”

Lilu valmistuu pian kokemustoimijaksi. Kokemustoimijat ovat ihmisiä, joilla on vamma, sairaus tai vaikea elämäntilanne. Heidän tehtävänsä on levittää kokemustietoa paikkoihin, joissa sitä tarvitaan lisää.

Lilu toivoo voivansa tulevaisuudessa opettaa burleskin keinoin terveydenhuollon ammattilaisille kuinka tunnistaa ja kohdata lapsuusajan seksuaaliväkivallan uhreja sekä muita väkivallan uhreja.

Lilun terveyshaasteet ovat aiheuttaneet tilanteen, jossa burleskille jää harmittavan vähän aikaa. Toiveissa on toisenlainen tulevaisuus.

Lilun vinkit burleskiharrastuksen aloittamiseen

01 Käy keikoilla

Unohda Burlesque -elokuvan kaltaiset kuvaukset lajista. Elokuva on nimittäin pitkälti kaupallista tanssia, jossa on burleskin tavoin vähäpukeisuutta. Jotta lajista saa paremman kuvan, kannattaa mennä katsomaan esityksiä.

02 Treenaa etänä

Etsi netistä tunti, jonka kautta voit katsoa, sopisiko laji sinulle. Monet paikat ovat esteellisiä, tai niiden vammattomista koostuva harrastajajoukko voi tuntua aloittelijasta tai vasta lajista kiinnostuneesta pelottavalta. Monet opettajat kuitenkin striimaavat tunnit nettiin, joten oman kodin rauhassa on mahdollista tunnustella, miltä burleski itsestä tuntuisi. Mikäli vammattoman tekemät koreografiat eivät sovellu omalle keholle, on internetissä monia vammaisystävällisiä burleskisisältöjä tekeviä tyyppejä, esimerkiski Ginger Valentaine tai Veronica Varlov.

03 Ole rohkea

Mikä tahansa sopii burleskiin, kunhan sen tekee tyylillä. Lilu nostaa esiin tapauksen, jossa hänen näkemässään showsassa esiintyjällä oli päässään jättimäiset, itserakennetut tekohampaat. Harvalle tulisi mieleen, että tekarit sopivat perinteisesti seksikkäänä pidettyyn tanssilajiin, mutta show oli upea.

Tämäkin juttu on parempi paperilla.

Haluamme, että mahdollisimman moni pääsee lukemaan Tulvan feminististä journalismia, joten laitoimme lähes kaikki jutut ilmaiseksi verkkoon. Lehden tekeminen ei kuitenkaan ole ilmaista, joten tilaajien tuki on meille valtavan tärkeää. Jos tykkäsit lukemastasi, voisitko harkita lehden tilaamista kotiin? Hyvän mielen lisäksi saat paremman lukukokemuksen, juttumme nimittäin tuntuvat ja näyttävät paremmilta paperilla. Tilaa nyt!

Etkö halua sitoutua lehtitilaukseen tai ostaa irtonumeroa? Voit myös kiittää verkkosisällöistämme MobilePay-lahjoituksella numeroon 71312. Pienestäkin summasta on apua! Mainitse viestissä, että raha on tarkoitettu Tulvalle, niin se päätyy varmasti oikeaan osoitteeseen!

Tilaa

LUE SEURAAVAKSI:

En ole koirasi – Kenelle afrohiukset kuuluvat?

Hiukset ovat naisen kruunu, mutta ovatko afrohiukset hauska hattu? Hyväksyykö suomalainen työelämä afron vai halkeaako valkoinen kollega, jos hän ei saa silittää afrotukkaa? Kinja Pakarinen tarkastelee afrokampaamoja yhteisöllisinä tiloina ja pohtii, kenelle afro todella kuuluu.

Piditkö lukemastasi?

Kuusi kertaa vuodessa ilmestyvä Tulva kertoo yhteiskunnan ja kulttuurin ilmiöistä ennen kuin muut ovat ehtineet niihin havahtua. Lue printtiä, tue laatujournalismia.

( TILAA )