Tämä juttu sisältää kuvia pornografisista kirjankansista. Niinkin Nabokovin klassikkoteosta nimittäin on joskus kuvitettu.
Kirjojen kannet kertovat aina kunkin ajankohdan moraalikäsityksistä sekä sukupuoleen ja seksuaalisuuteen liittyvistä normeista, Lapin yliopiston sukupuolentutkimuksen professori Leena-Maija Rossi sanoo.
”Tämä kaikki vaikuttaa siihen, mitä kuvittaja voi tehdä rikkomatta liikaa vallitsevia normeja”, Rossi sanoo.
Ensimmäinen suomenkielinen Lolita-painos on kirkkaanpunainen. Kantta koristaa vain kirjailijan ja teoksen nimi. Kirjan kantta ei löytynyt Kansalliskirjaston arkistoista.
”On hyvin erilaista kirjoittaa tällaisesta teemasta kuin kuvittaa sitä. Ehkä siksi kuvittaja on päätynyt turvalliseen ratkaisuun ja tekemään kannesta yksivärisen”, Rossi sanoo.
Taiteilija Alma Tuuvan mukaan kirjailijan ja kirjan nimi ainoana koristeena kannessa kertoo siitä, että teos on tunnettu.
”Oletus on, että tiedät, mistä kirjasta on kyse”, Tuuva sanoo.
Moniin painoksiin on kuvattu kirjan nimihenkilö. Vuonna 1969 julkaistun pokkarin kanteen on kuvattu tyttö, jonka korvan takana on kukka.
”Tytön huulia on korostettu, ja kannessa korostuu vapaan rakkauden -aikakauden tunnelma. Se, että Lolita on 12-vuotias lapsi, ei kyllä tule tässä kannessa mitenkään esiin, tyttö näyttää myöhäisteiniltä”, Rossi sanoo.
Tuuva on samoilla linjoilla.
”Kannen tyttö on kuvitettu lapsiviettelijättäreksi. Hän ei ole pelkkä pakkomielteen kohde, kuten Lolita kirjassa on, vaan hänet nähdään aktiivisena toimijana, jota voi myös syyttää tapahtumista, jos niistä tulee jotain seuraamuksia”, Tuuva sanoo.
Erikoisimmat ja kirjan sisältöön nähden harhaanjohtavat kuvitusratkaisut löytyvät 1970–1990-lukujen Lolita-pokkareista. Kuvat ovat selvästi pornografisia, ja Lolita on kuvissa aikuinen nainen.
”Eroottiset kannet kutsuvat lukijaa lukemaan kirjaa tietyllä tavalla. Ne saavat ajattelemaan, että tässä on nimenomaan kyse kirjallisuudesta, jonka on tarkoitus olla jotenkin kiihottavaa, mikä minun mielestäni ei ole kirjan pointti”, Tuuva sanoo.
”Mietin, että mitä yleisöä näissä kansissa on ajateltu ja keihin on haluttu vedota”, Rossi pohtii.
Vuonna 1975 Lolita on julkaistu kaksiosaisena niteenä Gummeruksen Erotica-sarjassa.
1986 ja 1992 kansitekstit sijoittavat kirjan eroottisen kirjallisuuden klassikoiden joukkoon.
”Näissä kansissa ei ole tehty minkäänlaista eroa lapsen ja naisen välillä. Minun teoriani on, että kuvittaja ei ole tiennyt, mitä tekee tai kustantamolla on vain törkeästi ajateltu, että seksi myy”, Tuuva sanoo.
”Tämähän on tyypillistä ajattelua myös nykyajassa, kun ajatellaan, että naiskeho myy. Mieleeni tulevat esimerkiksi Nälkäpeli-leffajulisteet, joihin on kuvattu päähenkilö Katniss ihonmyötäisessä asussa, jollaista hänellä ei ole koko elokuvan aikana”, Tuuva pohtii.
Kirjan päähenkilö Humbert Humbert esiintyy Lolitan kansissa vain harvoin. Vuonna 1998 julkaistun painoksen kanteen on kuitenkin valittu otos kaksi vuotta aiemmin julkaistusta elokuvasta, jonka pääosassa esiintyivät Jeremy Irons ja Dominique Swain. Kuvan taka-alalla erottuu miehen siluetti.
”Kun ajattelee koko tarinan asetelmaa sekä päähenkilöiden ikäeroa, joka on tarinassa olennainen asia, niin kyllä miehen hahmon ja vastuun sekä suhteen kuvauksen häivyttäminen on aika mielenkiintoinen ratkaisu kuvittajilta”, Rossi sanoo.
Lolita on käännetty useille kielille ja siitä on tehty elokuva- ja näytelmäversioita. Niiden myötä Lolitan hahmosta on tullut seksualisoitu ”lapsinaisen” arkkityyppi. Rossi sanoo tämän arkkityypin kuvaavan sukupuolittunutta tapaa, jolla suhtaudumme lasten seksuaalisuuteen. Pikkupoikia ei seksualisoida samalla tavalla kuin tyttöjä.
”Jos ajattelemme vaikka niin kutsuttuja lapsiavioliittoja, joita edelleen solmitaan, niin niissä naimisiin menevä lapsi on tyttö”, Rossi sanoo.
Enää Lolita-kirjaa tuskin kuvitettaisiin eroottisilla kuvilla. Tämä on osittain Metoo-liikkeen ansiota, joka nosti yhteiskunnalliseen keskusteluun seksuaalisen häirinnän ja valtarakenteet. Myös lasten seksuaalisesta hyväksikäytöstä ja sen seurauksista puhutaan aiempaa avoimemmin.
Viimeisimmän painoksen kansikuvitus on sekä Rossista että Tuuvasta onnistunut. Tytön hahmo kuuluu selkeästi lapselle. Hahmon ilmaan heittämä pallo lisää lapsenomaista vaikutelmaa. Lolitasta on otettu painos kyseisellä kannella ainakin vuosina 2011 ja 2014.
– Tähän on tuotu onnistuneesti viattomuuden kuvastoa. Fontti viittaa 1950-luvulle ja kirjan ilmestymisajankohtaan, joten kirja on kehystetty historialla.
Jos Lolitasta otettaisiin uusi painos, ja Rossi kuvittaisi sen, hän saattaisi seurata ensimmäisen painoksen tyyliä.
“Punainen on helppo yhdistää aikuisten halun esittämisen maailmaan samalla, kun se on myös vaaran signaali meidän kulttuurissamme”, Rossi sanoo.
Jos Tuuvalta tilattaisiin kansi seuraavaan Lolitan painokseen, hänkin haluaisi siirtää huomion pakkomielteen kohteesta sen kokijaan eli Humbert Humbertiin.
“Eihän kirjassa ole kyse siitä, millainen Lolita on, vaan siitä millainen Humbert on”, Tuuva sanoo.
Esimerkiksi vuoden 1996 painos voisi toimia inspiraationa kuvitukselle.
“Kansi voi kuvata Humbert Humbertin sisäistä maailmaa. Siihen on vaikea samaistua tai saada otetta. Se on vähän uhkaava, ruma ja ällöttävä, mutta ei alleviivatulla tavalla.”
