”Saat syyttää itseäsi.”
Näin sanottiin Marja-Sisko Aallolle, kun hän hakeutui Tampereen transpoliklinikalle korjaamaan sukupuoltaan ja ihmetteli valtavan pitkää jonoa. Seuraavalla hengenvedolla hoitajan syytös paljastui lempeäksi huumoriksi:
”Sinun esimerkistäsi näinkin moni uskaltaa tulla hakemaan varmistusta identiteetilleen.”
Vuosi oli 2010. Pari vuotta aiemmin, toimiessaan Imatran kirkkoherrana, Aalto oli joutunut massiivisen vihavyöryn kohteeksi, koska hänen sukupuoli-identiteettinsä oli ongelma monille seurakuntalaisille. Aalto oli Suomen ensimmäinen avoimesti transsukupuolinen pappi. Tämä tieto sai sadat ihmiset eroamaan Imatran seurakunnasta ja lopulta Aalto joutui eroamaan virastaan.
Kohu sai aikaan ketjureaktion, joka teki Aallosta tienraivaajan transsukupuolisten oikeuksille.
”Osaan antaa anteeksi”
Nykyään Aalto on hyvillään siitä, että hän on omilla valinnoillaan saanut hyvää aikaan ja lisännyt suomalaisten tietoisuutta transsukupuolisuudesta. Hän kuitenkin haluaa korostaa, että vaikka olikin esimerkki, ei hänkään ole esimerkillinen, eikä koe edes tehneensä mitään mullistavaa.
”Minä vain kuuntelin sydäntäni ja elämäni polku muodostui tällaiseksi”, Aalto kertoo.
Vaikeimpina vuosina Aallolle voimia toi läheisistä ihmisistä muodostunut tukiverkosto, johon on aina voinut luottaa. Myös kristinusko antoi paljon hengellistä tukea, vaikka sitä onkin käytetty aseena häntä vastaan. Ahdasmieliset seurakuntalaiset perustelivat julmia puheitaan lähimmäisen rakkaudella.
Aalto on viime vuosien aikana saanut puheluita vanhoilta kirkollisilta kiusaajiltaan. Osa heistä on halunnut pyytää anteeksi käytöstään, tai ainakin kertoa ymmärtävänsä nyt paremmin, mistä on kyse. Vaikka Aalto osaa suhtautua suopeasti siihen, että he ovat pystyneet avartamaan mieltään, eivät anteeksipyynnöt poista koettua tuskaa. ”Kyllä minä anteeksi osaan antaa, minäkin olen anteeksiantoa monesti pyytänyt”, Aalto selittää.
"Väkivallalla mässäily ei sovi kristilliseen arvomaailmaan."
Papista dekkaristiksi
Pappeuteen liittyy paljon filosofisten kysymysten pohtimista, ja kirjoittaminen on ollut Aallolle luonnollinen tapa käsitellä niitä. Eläköidyttyään Aalto lopetti papillisten tekstien kirjoittamisen ja siirtyi kirjoittamaan dekkareita ajatustensa jäsentämiseksi. Niistä yhdeksäs, Kahle, ilmestyy syyskuussa. Se kertoo haavoittuvaisessa asemassa olevien maahanmuuttajien kokemasta taloudellisesta hyväksikäytöstä. Aiemmissa kirjoissa Aalto on käsitellyt muun muassa insestiä ja Venäjän mafiaa.
Aalto pahoittelee taustalta kuuluvaa maukumista, kun Erkki-kissa on hypännyt syliin. Aalto vitsailee olevansa röyhkeän Erkin palvelija: ”ehkä tästä kissasta tuli se idea kirjan teemaan hyväksikäytöstä.”
Dekkarit ovat Aallolle ennen kaikkea keino ilmaista itseään. Niiden kirjoittaminen on keino pohdiskella syitä ja seurauksia ja motiiveja ihmisen käyttäytymiselle – niin hyvässä kuin pahassa.
Aalto myös lukee itse paljon, vähemmän tosin dekkareita. Väkivallalla mässäily ei sovi kristilliseen arvomaailmaan, ja hän itse pyrkiikin tarinankertojana realismiin mahdollisimman kunnioittavalla tavalla. Pitkä ura pappina auttaa käsittelemään vaikeita aiheita empaattisesti, ihmisläheisesti.
Marja-Sisko Aalto haluaa kirjoittaa kirjansa samalla tavalla kuin elää elämäänsä: kaikessa rauhassa luottaen siihen, että kaikki järjestyy. Kysymyksiä ei juuri jätetä auki, ne kyllä ratkeavat aikanaan ja omalla painollaan. Niin kuin oikeassa elämässäkin.
Aamukahvien kauneus
Lapset, lapsenlapset, omat ja muiden. Luonto. Männyt. Rantakalliot ja auringossa säihkyvä vesi. Seisahtuminen, kun lintu uskaltaa tulla lähelle. Oikeudenmukaisuus ja rehellisyys. Yhdessäolo. Rauha. Nämä asiat Aallolle tulevat mieleen, kun puhumme kauneudesta. ”Kauneinta on, kun ihmisellä on hyvä olla siinä, missä sillä hetkellä on. Arjessa on paljon kauneutta”, Aalto pohtii.
Arki koostuukin Aallon kodissa yksinkertaisen kauniista asioista. Luetaan, katsellaan taidetta ja mennään metsäretkelle ”käpsehtimään”. Käpsehtimiseksi Aalto kutsuu rauhallista kävelyä metsissä ja rannoilla, luontoon rauhoittumista. Läsnäoloa hetkessä, ei niinkään ulkoilun suorittamista. Joskus mukana on eväät. Välillä puoliso valokuvaa yhteisillä retkillä.
Eläkkeen kaunein asia on juoda aamukahvit ilman kiirettä. Arjen luksusta on joulu- ja kesälomilla kylään tuleva jälkikasvu.
”En ole koskaan oikeastaan miettinyt, milloin tunnen oloni erityisen kauniiksi”, Aalto ajattelee ääneen.
Juhliin mennessä tälläydytään, puetaan mekko ja meikataan, silloin Aallolla on kaunis olo. ”Mutta se on toissijaista kauneutta. Tärkeämpää on voida hyvin.”
Hyvän mielen osoituksia
Transihmisillä on nykyään enemmän tilaa elää omanlaistaan elämää kuin vuonna 2008. Viime vuonna voimaan astui uusi translaki, joka mahdollistaa sen, että omalla ilmoituksella voi korjata henkilötodistuksessa olevan merkinnän sukupuolesta.
Lakimuutos oli Trasek ry:n alullepaneman Oikeus olla -kansalaisaloitteen ansiota. Suomalaisten tuesta transihmisten oikeuksille kertoo se, että aloite keräsi eduskuntakäsittelyyn tarvittavat 50 000 allekirjoitusta alle vuorokaudessa.
Lakimuutos oli voitto ihmisoikeuksille. Aiemmin sukupuolen korjaamisen ehtona oli se, ettei voi saada biologisia lapsia. Vaatimusta lisääntymiskyvyttömyydestä kritisoi muun muassa YK:n ihmisoikeuskomitea. Amnesty International kutsui sitä ”räikeästi ihmisoikeuksia loukkaavaksi”.
Tänä kesänä Marja-Sisko Aalto oli pitkästä aikaa julkisuudessa, tällä kertaa ihailun kohteena. Hän oli yksi Helsinki Priden lähettiläistä, mikä tarkoitti sitä, että hänen kasvonsa näkyivät kesällä ihmisoikeustapahtuman julisteissa ympäri kaupunkia.
”En missään tapauksessa lähtenyt Pride-kasvoksi siksi, että toivoisin jalustalle nostamista. Tiedän, että valintani ovat rohkaisseet tavattoman monia ja se on minulle suurempi kunnia.”
Kuitenkin Aaltoa, kuten montaa muutakin, huolettaa polarisaatio. Mitä enemmän transsukupuoliset ovat näkyvillä, sitä rumemmin myös vastavoimat taistelevat. Avarakatseisuuden rinnalle syntyy äärimmäistä ahdasmielisyyttä. Erityisesti tämä näkyy sosiaalisessa mediassa.
Aalto on itse jonkin verran aktiivinen somessa, lähinnä Facebookissa. Vuodesta toiseen siellä pyörivät samat ennakko-oletukset siitä, että transsukupuolisilla olisi mielenterveysongelmia tai että transsukupuolisuus kertoisi jotain ihmisen seksuaalisuudesta. Aalto ei aina jaksa näistä asioista vängätä, vaan kaipaa etäisyyttä turhauttavista somekeskusteluista.
Aalto toivoo lisää rakentavaa keskustelua, jossa aidosti kuunneltaisiin ja kunnioitettaisiin jokaista osapuolta. ”Kaikilla on aina joku syy omiin asenteisiinsa. Näitä asenteita on mahdoton muuttaa, jos niitä ei avata”, Aalto sanoo. Mielenosoitusten lisäksi Aalto haluaisi nähdä ”hyvän mielen osoituksia”, eli keskustelua myös siitä, mitkä asiat ovat hyvin niin yhteiskunnassa kuin ihmisten elämissäkin.
