Kuka? Jasmi Joensuu
Mikä? maastohiihtäjä
Ikä? 29
Perhe? Puoliso Markus Granlund ja jackrusselinterrieri Keijo
Haaveilee? Hiihtourhan jälkeisestä elämästä.
Koillismaan sydämeen, Rukatunturin kupeeseen on kokoontunut tuhansia ihmisiä. He nostavat Suomen liput kohti harmaata taivasta eivätkä näytä piittaavan kiivaasta tuulesta ja sulavasta maasta. Maastohiihdon maailmancupin avausta ei sovi jättää väliin.
Jasmi Joensuu, viime kauden sprintticupin voittaja kiihdyttää vuorohiihdolla 1,4 kilometrin lenkille viiden muun naisen kanssa.
”Joensuu raivoaa tuolla keulalla”, kommentoi asiantuntija Ville Nousiainen välierän kulkua Ylen lähetyksessä.
Noin puoli miljoona suomalaista seuraa ruuduistaan, kun Joensuu hiihtää kärjessä stadionin nousuun. Mutta suksi lipsuu. Ruotsalainen ja sveitsiläinen juoksevat vuorohiihdolla ohi. Tänään maailman seitsemänneksi nopein. Olympialaisista Joensuu haluaa mitalin.
Sitten on miesten vuoro. Jos kilpailu olisi etsi eroavaisuudet -peli, vastaukset eivät löytyisi välttämättä yhdellä katselukerralla.
Miehet hiihtävät saman matkan kuin naiset. Heillä on yllään samanlaiset sinivalkoiset trikoopuvut kuin naisilla, ja heille hurraa sama yleisö karvalakkeineen, tupsupipoineen ja leijona-paitoineen. Samat toppatakkimiehet huutavat ohjeita ladun varrella. Sama 15 000 euron palkinto odottaa päivän sankareita.
Ei voi sanoa, etteivätkö kellot kilkattaisi, torvet soisi ja rukkaset paukkuisi yhteen samalla voimalla kuin edellisissä naisten erissä. Voiko naisurheilija enempää toivoa?
Täysin tasa-arvoinen laji
Jasmi Joensuulla on kaksi päivää aikaa paijata Keijo-koiraa, pyykätä, pakata, käydä hierojalla, kampaajalla ja lenkillä. Seuraavan kerran hän pääsee kotiin Rovaniemelle yli kuukauden päästä.
Sellaista ammattihiihtäjän elämä on, reissuja yli puolet vuodesta. Mutta ei Joensuu valita. Hän kuuluu siihen harvalukuiseen naisten joukkoon, joka elää päätoimisesti urheilulla. Vakuutusrekisterin mukaan alle kolme prosenttia Suomen ammattiurheilijoista on naisia. Tilastot eivät kuitenkaan kerro yksilölajien urheilijoista, sillä he ovat yrittäjyyteen vertautuvassa tilanteessa.
Jasmi Joensuu kokee maastohiihdon olevan täysin tasa-arvoinen laji.
”Hiihto on luotu silleen, että se ei ole vain miesten laji tai naisten laji, vaan se on laji itsessään.”
On totta, että miehillä ja naisilla hiihdettävät matkat ovat samat maailmancupissa ja arvokilpailuissa, palkintorahat ovat samat ja tv-lähetykset yhtä pitkät. Koko maajoukkue kiertää talven yhdessä kilpailuja, jotka ovat yleensä samoina päivinä, samassa paikassa ja sprinttikilpailut samaan aikaan. He yöpyvät samoissa majoituksissa, ja heillä on yhteinen huoltotiimi. Nuorten maajoukkueissa tytöt ja pojat harjoittelevat yhdessä.
Joensuu kokee, että nais- ja mieshiihtäjät ovat yhtä arvostettuja niin Suomessa kuin kansainvälisestikin.
“Nuorten maajoukkueissa tytöt ja pojat harjoittelevat yhdessä.”
”Korostan, että yksilöt, semmoiset supertähdet ovat niitä, jotka tuovat sitä kiinnostusta. Jos meillä olisi Iivon kaltainen olympiavoittaja naisissa, niin mä veikkaan, että naisten arvostus hiihdossa olisi vielä kovempi.”
Maaliskuun 2025 kolme katsotuinta urheiluohjelmaa olivat Finnpanelin tutkimuksen mukaan naisten MM-
hiihtokilpailuja. Niistä jokaista seurasi Suomessa lähes miljoonayleisö. Iivo Niskanen joutui jäämään kilpailuista pois sairastumisen takia.
Joensuu näkee, että hänen oma menestyksensä sprinttihiihdossa on kasvattanut naisten sprintin tasoa ja arvostusta. Jos Rukan maailmancupin sprintin tuloksia vertailee, niin Suomen naiset menestyivät miehiä paremmin.
Se on saanut Joensuun miettimään, miksi naisilla ei ole omaa sprinttijoukkuetta eikä -valmentajaa. Tänä vuonna naisten maajoukkuetta valmentaa Reijo Jylhä 70-prosenttisella sopimuksella ja Pia Pekonen 30-prosenttisella sopimuksella. Miehillä on kaksi kokoaikaista valmentajaa.
”En nyt tiedä, liittyykö sukupuoleen vai mihin, mutta se on ehkä semmoinen kummastus.”
Hiihtoliiton toiminnanjohtaja Marleena Valtasolan
mukaan kyse on muun muassa työajan sovittamisesta
valmentajien muiden töiden kanssa. Silti talousvaikeuksien kanssa kamppaillut Hiihtoliitto on päätynyt samanlaisiin ratkaisuihin myös kahtena edeltävänä kautena.
Joensuu on kuitenkin iloinen, että A-maajoukkue sai historian ensimmäisen naisvalmentajan. Myös joukkueen ravintovalmentaja ja lääkäri ovat naisia.
”Jos on vaikeita asioita, niin helpompi siitä on Pialle mennä puhumaan kuin Reijolle. Kyllähän se kokemus auttaa, jos olet itse nainen ja tiedät, mitä hankaluuksia voi olla.”
Erityisen merkittävänä hän pitää muutosta nuorille urheilijoille. Joensuun nuoruudessa valmentajien kanssa ei puhuttu esimerkiksi kuukautisista tai hormonaalisesta ehkäisystä.
Ehkä ajat muuttuvat. Ensimmäistä kertaa naiset toimivat myös Hiihtoliiton puheenjohtajan ja toiminnanjohtajan tehtävissä. Uutiskynnyksen ylitti myös tällä kaudella Suomen cupissa suksia huoltava 17-vuotias nuori nainen.
Rahasta ei haluta puhua
Vuonna 2017 Yle teki Norjan ja Ruotsin yleisradioiden kanssa selvityksen, jonka mukaan suomalaisen naisen euro on huippu-urheilussa kolme senttiä.
Hiihtäjänaisen 64:ta senttiä voi pitää lähes fantastisena tuloksena, jos vertaa esimerkiksi jääkiekkoilijanaisen 0,3 senttiin.
Kahdeksassa vuodessa moni asia on muuttunut, mutta vastaavaa selvitystä ei ole viime aikoina tiettävästi tehty. Kukaan ei tiedä, missä tarkalleen ottaen mennään.
Se tiedetään, että monen lajin kohdalla tilanne ei ole häävi. Esimerkiksi viime talvena saksalainen mäkihyppääjä Selina Freitag kertoi ARD-kanavan haastattelussa, että sai mäkiviikon karsintakilpailun voitosta palkinnoksi laukun, jossa oli suihkusaippua, shampoo ja neljä käsipyyhettä. Miesten voittaja sai samasta kilpailusta yli 3 000 euroa.
Tuoreen opetus- ja kulttuuriministeriön julkaiseman Liikunnan ja urheilun tasa-arvo Suomessa 2025 -raportin mukaan valtion urheilija-apurahat ovat viime vuosina jakautuneet varsin tasaväkisesti miesten ja naisten kesken.
Hiihdon osalta tilanne näyttää vinksahtaneelta. Mieshiihtäjät saivat yhteensä 178 000 euroa apurahoja, kun naisten potti oli 58 000 euroa. Mukaan on laskettu parahiihtäjä Inkki Inola ja hänen oppaansa, jotka saivat täydet 20 000 euron apurahat.
Iivo Niskanen, Kerttu Niskanen ja Krista Pärmäkoski
eivät apurahaa saaneet. Yhtiöiden tietojen perusteella voi päätellä, että heidän tileillään ja rahastoissa lepäävät miljoonaomaisuudet.
Tulva yritti selvittää naisen euroa hiihdossa, muttei saanut kärkihiihtäjiltä vastauksia. Osa managereista vetosi sopimussalaisuuksiin.
Antti Tuiskun perustaman naisten edustusjoukkueen AT Ski Teamin ja Krista Pärmäkosken managerin Aki Pajunojan mielestä luotettava vertailu ei ole mahdollista. Verotiedoissa eivät näy esimerkiksi urheilijarahastoihin laitetut summat, ja urheilijoiden yhtiöissä voi olla myös urheiluun liittymätöntä toimintaa.
Pajunojan kokemuksen mukaan naishiihtäjille voi olla helpompi löytää esimerkiksi sosiaalisen median yhteistöitä kuin miehille.
Jasmi Joensuu on samaa mieltä. Hän arvelee, että naisurheilijat osaavat luoda kiinnostavamman somebrändin ja käyttävät siihen myös enemmän aikaa.
”Ainakin itse olen kokenut sen, että mitä vaan tekee, niin se kiinnostaa. Koen, että ehkä naishiihtäjän näkyvyysarvo on mediassa vielä kovempi kuin mieshiihtäjän.”
Joensuu ei kerro vuositulojaan mutta paljastaa, että kuusinumeroisesta summasta puhutaan. Joensuun yritys on tehnyt viime tilikaudella voittoa yli 100 000 euroa, ja hän on saanut myös 20 000 euron urheilija-apurahan valtiolta.
Vielä viisi vuotta sitten Joensuun suurimmat tukijat olivat hänen vanhempansa, mutta menestyksen myötä tilanne muuttui.
”Varsinkin siinä vaiheessa, kun sitä resurssia tarvitsee, niin sitä on monesti vaikea saada.”
Urheilun normina mies
Hiihdossa kenenkään ei tarvitse pitää mitään megapieniä bikinejä, mutta ei se silti ole tasa-arvoinen laji, sanoo Stavangerin yliopiston urheilupsykologian apulaisprofessori Milla Saarinen.
Saarinen nostaa esimerkiksi Trondheimin MM-hiihdot. Lauantaina kansainvälisenä naistenpäivänä miehet hiihtivät 50 kilometrin kilpailun. Kun sunnuntaina oli naisten vuoro, kisoja seuraamassa oli noin puolet vähemmän yleisöä.
”Lauantaina oli after skit ja muut, sunnuntaina kaikki oli krapulassa.”
Asia ei tosin ole ollut Saarisellekaan aina päivänselvää, vaikka hän on hiihtänyt kilpaa lapsesta saakka. Valmentajat saattoivat kommentoida hänen hiihtoaan neitimäiseksi, mutta Saarinen piti lajia kuitenkin varsin neutraalina.
Väitöskirjassaan Saarinen halusi tutkia urheilijoiden kaksoisuraa Suomessa eli sitä, miten urheilua yhdistetään opiskeluun tai töihin. Ohjaaja kannusti tarkastelemaan asiaa sukupuolen näkökulmasta.
”Sanoin sille, että jos me haastatellaan hiihtovalmentajia, niin tuskin löydetään mitään sukupuolieroja.”
Kävi ilmi, että valmentajat näkivät naishiihtäjien olevan miehiä kyvyttömämpiä urheilussa ja haastavampia valmennettavia. Miehiä kannustettiin heittäytymään täysipäiväisiksi urheilijoiksi samalla kun naisten odotettiin kouluttautuvan urheilun ohella.
Saarinen on haastatellut myös 13–15-vuotiaita urheiluyläkoululaisia Suomessa ja Norjassa. Tytöt olivat poikia uupuneempia koulussa ja erityisesti urheilussa.
”Jos tytöt kokevat, etteivät he pysty panostamaan kouluun riittävästi, niin he lopettavat urheilun. Se voi näkyä jo ennen 15 ikävuotta, mikä on kyllä aika helkkarin varhain.”
Saarinen ei oikein tiedä tarkalleen, mistä se johtuu. Ehkä tyttöjen on pakko panostaa enemmän kouluun, koska Suomessa naisen on niin vaikea elää urheilulla.
”Lähteehän se jo siitä, että jos sun koko urheilu-uran ajan saat sitä viestiä, että ei toi oikein lähde tai oot huonompi.”
Jostain syystä hiihtäjätytöt katoavat. Suomen cupissa miehiä on usein lähes tuplasti naisiin verrattuna.
Saarinen sanoo, että urheilu lähtee siitä ajatuksesta, että miehen keho, suorituskyky ja tapa tehdä asioita on normi, johon naisten suoritusta verrataan. Se näkyy esimerkiksi valmennustietoutta käsittelevissä kirjoissa, joissa on lukuja, kuten näin valmennat naisia.
”Eihän kukaan ole koskaan sellaista kirjaa nähnyt, että näin valmennat miehiä. Tai mieskehon erityiskysymykset.”
Suomessa on uutisoitu, miten nuorten lupaavien naishiihtäjien ura tyssää rasitusvammoihin, syömishäiriöihin tai mielenterveysongelmiin. Saarinen arvelee, että yksi selittävä tekijä voi olla se, että valmentajat ovat miehiä ja heidät on koulutettu materiaaleilla, jotka kertovat miehistä.
”Naisurheilijat ovat koko ajan sellaisessa limbossa. Et ole koskaan riittävän hyvä, koska et ole mies.”
Hän näkee, että urheiluinstituution miehisyys vaikuttaa ylipäätään tyttöjen kehonkuvaan ja haluun olla fyysisesti aktiivisia. Eikä se koske vain tyttöjä.
”On huolestuttavaa, jos about puolet populaatiosta kokee, ettei liikunta ja urheilu ole heitä varten.”
Esimerkiksi transurheilijoiden asemasta ei ole juuri hiihdossa keskusteltu.
”Onhan se vähän hassua, että meillä on instituutio, joka nojaa binääriseen sukupuolikäsitykseen, mutta sitten kuitenkaan ei ole mitään keinoja määritellä ihan täsmällisesti, kuka on nainen tai kuka on mies.”
Kansainvälinen hiihtoliitto FIS päätti kuitenkin syksyllä 2025, että jatkossa myös hiihtolajeissa naisten pitää todistaa sukupuolensa.
”Nämähän ovat aika räikeitä esimerkkejä, mitä ei toivottavasti missään muualla kuin urheilussa katsottaisi läpi sormien. Urheilussa on jollain tavalla niin pyhä se asetelma, että kaikki keinot käyvät sen instituution pystyssä pitämiseen.”
Saarisen mielestä nykyisessä järjestelmässä sukupuolen tasa-arvoa ei voida hiihdossa saavuttaa.
”Jos urheilun tavoite on ainoastaan voittaa ja mitata, kuka on nopein vaikka hiihdossa, niin silloinhan se tavallaan käy järkeen, että se miehen tapa tehdä asioita on oikein, koska miehet ovat fyysisesti naisia vahvempia.”
Miten urheilun logiikan sitten voisi muuttaa? Saarinen on pitkään hiljaa.
”Näitähän on ollut kaikkea, sekasarjoja, sekakilpailuja, mutta en mä tiedä, auttaako sekään.”
Saarinen on ollut mukana keskusteluissa ja esitellyt tutkimustuloksiaan urheiluväelle.
”Ne on usein vähän semmoisia, että meillä tehdään asiat jo todella hyvin, että ei näitä tarvitse oikeastaan muuttaa ollenkaan.”
Hän arvelee, että valta on keskittynyttä. Esimerkiksi Reijo Jylhä toimii A-maajoukkueen vastuuvalmentajana jo kolmatta kertaa urallaan.
”Jos Suomessa valtaa pitää pääasiassa miehet, samoin kuin hiihdossa, niin miksi ne ajaisi niitä muutoksia. Eihän siinä ole mitään järkeä.”
Mutta mikseivät naiset aja muutosta?
”Jos sulla on itsellä asiat hyvin, vaikka Kertulla tai Kristalla tai muilla, niin haluaako sitä venettä lähteä välttämättä keikuttamaan.”
On helpompi olla hiljaa
Vuonna 2021 Tour de skin osakilpailun voittanut ruotsalainen hiihtäjä Linn Svanh herätti huomioita sillä, ettei hypännyt ilmaan maalissa kameroiden edessä niin kuin naisten kärkikolmikon odotettiin tekevän.
”Maalialueella haluan lepuuttaa jalkojani”, Svahn sanoi. Se oli kannanotto. Eivät mieskuvaajat pyytäneet mieshiihtäjiä pomppimaan.
Samana vuonna Ruotsin kärkihiihtäjät tekivät Kansainväliselle hiihtoliitolle FIS:lle joukkoaloitteen, jossa he vaativat naisille ja miehille samoja kilpailumatkoja. Miehet hiihtivät silloin esimerkiksi 50 kilometrin ”kuninkuusmatkan”, naiset 30 kilometriä.
Millaista tasa-arvokeskustelua käydään Suomen hiihtoyhteisössä?
”Eivät mieskuvaajat pyytäneet mieshiihtäjiä pomppimaan.”
”Täytyy sanoa, että en ole koko urani aikana varmaan sitä missään yhteyksissä sinänsä käsitellyt hiihtopiireissä”, sanoo urheiluvaikuttaja ja paralympialaisissa kilpaillut kelkkahiihtäjä Sini Pyy.
Jotain kertoo ehkä se, että vuonna 2025 Suomessa uutiskynnyksen ylitti tieto kansallisen tason hiihtäjän homoseksuaalisuudesta.
”Kun mietitään ylipäätään sitä diversiteettiä, mitä maastohiihdossa on, niin eihän sitä ole. Ehkä se hiihtäjämuotti on niin vahva, että kaikki siitä eroava vaatisi aika suuren yksilön ponnistuksen.”
Pyy on ollut mukana Ihmisoikeusliiton Älä riko urheilua -kampanjassa, mutta näkee, että hiihdossa epäkohdista puhuminen on vaikeaa. Hiihtäjillä ei ole isoa joukkuetta tukenaan, ja pienehkössä lajissa nimettömänä puhuminen voi olla vaikeaa, sillä kaikki tuntevat toisensa.
”On aika vahvana sellainen ajatus, että urheilu on sitä suoritusta ja harjoittelua, ja urheilijan pitäisi pyrkiä sulkemaan sellaisilta keloilta aivonsa.”
Jatkuva yhdessäolo tekee joukkueesta Pyyn kokemuksen mukaan tiiviin kuin perheen.
”Se on hyvin erilaista siellä urheiluympyrässä näin diplomaattisesti sanottuna.”
Työelämään siirtyessään Pyy huomasi, ettei hänen enää tarvitse vammaisena ihmisenä hyväksyä epätasa-arvoista kohtelua.
Hän ei kuitenkaan halua kertoa konkreettisia esimerkkejä, sillä samat ihmiset ovat olleet lajin parissa pitkään.
”Ihmiset on mulle tärkeitä, mikä vaikeuttaa asioiden julkista käsittelyä.”
Jasmi Joensuu tietää olevansa esikuva monille nuorille ja valtavan näkyvyyden vuoksi vaikuttavansa monen muunkin mielipiteisiin.
”Koen, että se on myös meidän vastuu, että pitäisi tiettyjä epäkohtia sanoa ääneen.”
Hän kuitenkin ymmärtää hiihtäjiä, jotka eivät tee niin. Suomalainen yleisö voi olla aika armoton.
”Olen ainakin itse kokenut sen. Olen monesti sanonut jotain, ja sitten olen miettinyt, olisiko pitänyt olla hiljaa.”
Joensuu on huomannut, että menestyksen myötä myös vihapuheen määrä kasvaa. Hän korostaa, ettei siihen vaikuta sukupuoli.
Vihaviestejä tulee kuitenkin lähinnä vanhoilta miehiltä. Osa niistä liittyy urheilemiseen, kuten ”lopeta hiihtäminen” tai ”turistireissu”.
”Jotkut kommentit saattavat olla vähän siihen liittyvää, että mene jo kotiin hoitamaan lapsia, vaikka niitä ei edes ole.”
Tytöistä tulee maailmanmestareita
Vuonna 1952 jalkapalloa ja yli 200 metrin juoksumatkoja pidettiin naisille sopimattomina lajeina, mutta Suomen naiset hiihtivät kolmoisvoittoon heti ensimmäisellä olympiamatkallaan kymmenellä kilometrillä Oslossa.
Naiset hiihtivät, vaikka Siiri Rantasen mukaan valmentajat yrittivät varastaa kerran heidän suksensa.
Vuonna 1984 Marja-Liisa Hämäläinen (nykyisin Kirvesniemi) voitti Sarajevon olympialaisissa kaikki henkilökohtaiset matkat. Silloin monessa kodissa lapset näkivät isänsä itkevän ensimmäisen kerran, niin samana vuonna ilmestyneessä elämäkerrassa kuvaillaan.
Jasmi Joensuun esikuvat ovat olleet kaikki hiihtäviä naisia. Virpi Kuitunen, Marit Björgen, Krista Pärmäkoski.
Joensuu tiesi jo kahdeksanvuotiaana, että tytöistä tulee maailmanmestareita. Helsingin Sanomien haastattelussa vuonna 2005 hän kertoi aikovansa sellaiseksi itsekin. Joensuu voitti Keravalla hiihdetyssä 1,5 kilometrin kilpailussa kaikki alle kymmenvuotiaat tytöt ja pojat.
”Tärkeintä tässä ovat kilpailut ja palkinnot”, hän kommentoi silloin.
Joensuu on päässyt jo lähelle tavoitettaan, sillä hänellä on viestistä MM-pronssi. Tie hiihdon huipulle on ollut kuitenkin poikkeuksellinen. Lukion jälkeen nuorten SM-mitaleja keräillyt Joensuu lähti opiskelemaan Denverin yliopistoon urheilustipendillä.
”Sitä väheksyttiin, että mä en uskaltanut lähteä ammattihiihtäjäksi, vaikka en ollut lähelläkään sitä tasoa, että olisin voinut tehdä sitä ammatikseni.”
Joensuu suoritti kandidaatintutkinnon ja nousi pian Suomeen paluun jälkeen maajoukkueeseen.
”Kyllähän se fakta on, että valmentaja arvostaa enemmän sellaista, joka heittäytyy urheiluun täysillä.”
Hän ei usko, että sukupuoli vaikutti asiaan.
”Että sama se tavallaan.”
Jutussa on käytetty lähteenä myös Mauno Saaren teosta Marja-Liisa sekä Jari Porttilan ja Osmo Kärkkäisen teosta Äitee.
