Kolumni: Kapitalismin kehopyramidi
Voisiko kehorauhan vaatimus ulottua myös hoivatyöläisten oikeuteen kohtuullisiin työoloihin ja korvauksiin sekä oikeuteen kieltäytyä lisäarvon tuottamisesta sijoittajien taskuihin, kysyy Mia Haglund kolumnissaan.
Sarjakuvataiteilija Ulla Donner julkaisi kesäkuussa Instagramissa piirroksen iloisesta naisesta, jonka istuimena toimii kasa lytistyneitä ja harmistuneen näköisiä naisia. Nainen kysyy katsojalta: ”Why can’t we all just get along?” Kuvatekstiksi Donner asetti ytimekkäästi #toxicpositivity.
Donnerin kuvittama kehokasa on kuin pyramidi, jonka huipulla patsastelevalla naisella on reipas ilme ja avoimet näkymät. Samalla hän ei kiinnitä huomiota kaikkiin rakennuspalikoina toimiviin kehoihin, jotka muodostavat hänelle tukevan perustan, josta kokea maailmaa.
Kuvaan voi liittää monta osuvaa ja toisiinsa kietoutuvaa merkitystä etuoikeuksista, feminismin sisäisen kritiikin vaikeudesta tai hoivan ja uusintavan työn asemasta. Minun ajatuksissani kuva vie yhteiskunnallista eriarvoisuutta vauhdittavaan ilmiöön, jota nyt suden lailla puetaan feministilampaan vaatteisiin, nimittäin sijoittamiseen.
Sijoittamisesta on puhuttu viime vuosina feministisenä tekona niin aikakauslehtien sivuilla kuin Flow Festivalin Nordea Loungessakin. Sitä kuvaillaan joogaan verrattavaksi hyvinvointiharrastukseksi ja laajemmin tasa-arvoa edistäväksi toiminnaksi, kun vaurautta kerääntyy pikkutakkimiesten rinnalla nuorille hipsterinaisillekin. Harvoin kuitenkin kuulee puhetta siitä, miten osake‑ ja rahasto-omistajien voitot mahdollistava lisäarvo tuotetaan.
Kuvittele Donnerin piirtämä kehopyramidi. Kapitalismissa lisäarvo on se työläisten työ, josta ei makseta palkkaa. Omistajan voitto muodostuu siitä, että osa tehdyn työn arvosta jätetään korvaamatta työntekijälle. Näin ollen myös niin kutsuttu feministinen sijoittaminen perustuu jonkun muun ruumiilliseen ja älylliseen tuotokseen.
Usein lisäarvon tuottavat kehot tekevät työnsä sellaisissa työoloissa ja sellaisella tuntipalkalla, joihin sijoittaja ei itse koskaan suostuisi. Kun sijoittaminen näyttäytyy lähinnä numeroiden seuraamisena ja siirtelynä, lisäarvoa ja voittoja tuottavat kehot jäävät näkymättömiksi. Näin vaurautta kartuttava sijoittaja pääsee istumaan mukavalle paikalle pyramidin huipulle.
Vaikka muiden kuin miesten kannustaminen sijoittamiseen saattaa kaventaa varallisuuseroja sukupuolten välillä paikallisesti ja luokkakohtaisesti, varallisuuden kasautuminen tietyille ryhmille, mihin sijoittaminen väistämättä johtaa, edistää eriarvoisuutta. Eriarvoisuuden edistäminen ei taas yleensä kuulu feministisen toiminnan tavoitteisiin.
Sijoitusfeminismi on sukua valkoiselle feminismille ja liberaalifeminismille, jossa kasvatetaan bossladyja pörssiyhtiöiden hallituspaikoille ja vaaditaan kaikille toimitusjohtajille samaa palkkaa sukupuolesta riippumatta. Valkoisen liberaalisijoitusfeminismin katse kääntyy usein pois, kun tarkastellaan siivoojien ja lähihoitajien palkkakuoppia tai kun nostetaan esille globaalin kapitalismin aiheuttamia ja rodullistettuihin kehoihin usein kohdistuvia riistotyöolosuhteita.
”Feminismin tehtävä on purkaa pyramideja, ei rakentaa niitä.”
Kriittinen tarkastelu feminismin ja tasa-arvo-liikkeen sisällä kohtaa usein paheksuntaa ja vaatimuksen naisten keskeisestä positiivisesta tsemppaushengestä. Solidaarisuuden käsite käännetään päälaelleen: samankaltaisista lähtökohdista tulevien ja samanlaisissa asemissa olevien naisten keskinäinen ilmapiiri on ikään kuin tärkeämpi kuin kansainvälisten eriarvoistavien taloudellisten valtasuhteiden esiin tuominen ja purkaminen. Tätä on #toxicpositivity.
Feminismin ytimeen kuuluu sekä valtahierarkioita haastava kritiikki että yhdenvertaisuuden edistäminen. Voisiko kehorauhan vaatimus ulottua myös hoivatyöläisten oikeuteen kohtuullisiin työoloihin ja korvauksiin sekä oikeuteen kieltäytyä lisäarvon tuottamisesta sijoittajien taskuihin?
Feminismin tehtävä on purkaa pyramideja, ei rakentaa niitä.
Mia Haglund on pohjoismaisen politiikan ammattilainen ja helsinkiläinen kaupunginvaltuutettu, joka tarkastelee maailmaa samalla kriittisesti että lempeästi. Haglund nauttii tanssimisen kollektiivisesta sykkeestä, loputtomista piknikeistä ja veden tunteesta vartalon ympärillä.