Mieskoulun loppu – viisi huonoa tapaa uudistaa armeija

Armeijaa yritetään pelastaa kutsumalla naisia pätkäkursseille. Pitäisikö koko mieheyden kasvattamo räjäyttää ja rakentaa ihmisoikeuksia noudattava Puolustusvoimat? Tuleva trans-alokas kertoo, miltä tuntuu läpäistä kutsunnat.

 

Viime marraskuussa Saska meni kutsuntoihin. Hänestä oli tullut asevelvollinen puolisen vuotta aiemmin kesällä, kun henkilötunnus vaihtui.

Hyvä kun tulit, kapiainen sanoi pöydän takaa.

Hänen ei olisi ollut pakko astua arvioitavaksi. Juuri ennen keskustelua hänelle ojennetussa ennakkopäätöksessä Saskalle oli kirjoitettu C:n paperit. Ne olisivat vapauttaneet rauhanajan palveluksesta, mutta Saska ei tyytynyt päätökseen.

Hän oli halunnut armeijaan viisivuotiaasta saakka. Isän mielestä aikansa voisi kuluttaa paremmin palkkatöissä, mutta Saskaa palvelus kiehtoi. Jotain jäisi väliin, jos ei menisi.

Mikä oli ajatuksesi tästä, kapiainen kysyi.

Ajatus on suorittaa asepalvelus, Saska vastasi.

Kapiaiset katselivat pöydälle levitettyjä aanelosia.

Toinen sanoi: Sinulla on tällainen sukupuolijuttu.

Prosessi on käyty, Saska vastasi. En näe sitä esteenä.

Hän kertoi olevansa hyvin motivoitunut palvelukseen.

Asiasta ei puhuttu enempää.

 

Saska oli miettinyt etukäteen, mitä sanoisi, jos kutsunnoissa kehotettaisiin ottamaan vapautus. Alle 30-vuotiaiden transmiesten on suoritettava asevelvollisuus, mutta käytännössä heidän on helppo saada vapautus. Joko omasta tahdosta tai systeemin.

Kyselytutkimusten mukaan suurin osa suomalaisista ei-heteroista miehistä salaa seksuaalisuutensa armeijassa. He pelkäävät kiusaamista.

Ihan syystä. Nuorten asennetutkimuksen mukaan melkein kolmannes haluaa kieltää homoja ja lesboja käymästä armeijaa.

Saska oli kuullut, että transihmisiin saatetaan suhtautua “nihkeästi”, varsinkin jos he eivät ole käyneet genitaalikirurgiassa. Siitä oli puhuttu Facebookin vertaistukiryhmässä.

Ryhmään kirjoittanut nuori kertoo Tulvalle edellisvuoden kokemuksestaan. Kutsuntahaastattelija oli kysellyt Uudenmaan aluetoimistossa hakijan tilanteesta.

“Kuultuaan että olen trans, hän sanoi suoraan, että ei ota minua palvelukseen, vaan antaa C-paperit. Sanoin, että haluaisin kyllä suorittaa asepalveluksen. Miksi en voi?”

“Vastaukseksi sain, että hän ei halua ottaa riskiä, että tuvassa sattuisi jotain. Tarkoitti ilmeisesti kiusaamista. Hän ei suostunut kuuntelemaan, kuinka pärjäisin kyllä, vaan sanoi, että asia on nyt näin ja sillä siisti. Uudestaan voisin yrittää, kun on genitaalileikkauskin tehty, jos ikä antaa myöden.”

Asevelvollisuuslain mukaan ketään ei saa ilman hyväksyttävää perustetta asettaa eri asemaan iän, alkuperän, kielen, uskonnon, vakaumuksen, mielipiteen, terveydentilan, vammaisuuden, sukupuolen, seksuaalisen suuntautumisen tai muun henkilöön liittyvän syyn perusteella.

Kapteeni Timo Miettinen Maavoimien esikunnasta ei kommentoi yksittäistapausta, mutta sanoo, että kutsuttu käy siviililääkärintarkastuksessa ennen kutsuntoja, ja päätös tehdään lääkärin antaman lausunnon pohjalta. Väärinä koettuihin päätöksiin voi hakea muutosta.

”Kaikki juridisesti miehet ovat kutsuntojen alaisia. Kaikkia kohdellaan saman ohjeistuksen mukaisesti.”

Aseistakieltäytyjäliiton järjestösihteeri Kaj Raninen on vastannut neljännesvuosisadan ajan neuvontapuhelimeen, jonne voi soittaa, jos palvelus askarruttaa. Sukupuoliasioista kysytään harvakseltaan, mutta vapautuksen saamisen järjestelyt kiinnostavat monia.

Hänen mukaansa nuorempien ihmisten asenteissa on tapahtunut muutos. Monilla on yksi tai useampi läheinen tai tuttu, joka on vapautettu. Armeijan käymisen normi on purkautumassa, vaikka sotilaallista maanpuolustusta korostetaan isänmaallisesti tärkeänä julkisuudessa.

“Suomi on maa, jossa sotilaallinen maanpuolustus on monilla sydäntä lähellä, mutta se ei ole enää hegemoninen ajatus.”

Totaalikieltäytyjien määräkin on noussut muutamassa vuodessa paristakymmenestä noin viiteenkymmeneen vankiin. Totaaliin ajaa halu korostaa näkemystä, jonka mukaan kieltäytyjät ovat mielipidevankeja: siviilipalveluksen kesto on rangaistuksen luontoinen.  

Ranisen mukaan ainakin yksi transihminen on kieltäynyt palveluksesta. Tällä hetkellä yksi trans-ihminen odottaa kieltäytymisestä johtuvan rangaistuksensa alkamista. Sen voi nykyään anoa suoritettavaksi omassa kodissa tarkkailupanta jalassa.

 

 

Puolustusvoimat on viimeisen kahdenkymmenen vuoden aikana tiukentanut terveystarkastusohjeita ylipäätään. Vapautusten määrä on kasvanut tai sitä on kasvatettu tarkoituksella. Kolmekymppisistä miehistä joka neljäs ei ole suorittanut armeijaa, kun vielä 1990-luvulla vain joka kymmenes jätti palvelematta.

Vapautuksen on viime vuosina voinut saada esimerkiksi valittamalla motivaatiosta. Henkilökohtaisen elämän ongelmat, kuten uniongelmat, rahavaikeudet, päihteet tai kotiriidat ovat olleet hyväksyttäviä syitä jättää palvelematta. Pitää vain valita oikea lääkäri antamaan lausunto.

Kun ylipainokin on tuonut vapautuksen, on alettu keskustella siitä, onko puolustusvoimien asema koko miesikäluokan kasvattajana perusteltu. Sieltä karsitaan ne, joita järjestelmä on luvannut auttaa. Armeijan sisälläkin käydään keskustelua, onko sen tehtävä terapoida tai parantaa nuoria.

Saska oli äärimmäisen helpottunut, kun kaikki sujui hyvin. Meni paremmin kuin uskalsi toivoakaan. Palvelukseen hän saattaa päästä vuoden kuluttua. Hän haluaisi ilmavoimiin tai lääkintäjoukkoihin. Olisi hienoa jatkaa reserviupseerikouluun.

“Lain mukaan palvelusvelvollisuutta ei voi evätä transtaustan perusteella. Oletan, ja haluan nähdä, että nämä ‘kiusaamisen nollatoleranssit’ ja ‘sukupuolella ei ole väliä armeijassa’ -sanat ja säännöt todellakin pätevät kaikille.”

“Voin olla pioneerina näyttämässä, että tämä onnistuu.”

Eniten mietityttää peseytyminen. Onnistuuko se yksityisesti? Hänelle riittäisi, että saisi suorittaa palveluksen rauhassa ilman huomauttelua.

“No, jos tulee jotain, en pelkää sanoa siitä.”

 

 

Saska tosiaan on pioneeri, vaikka edeltäjiäkin löytyy.

Suomessa ei-heteroista miehistä reilu puolet kävi armeijan ja transfeminiineistä kolmannes, usein nuorella iällä. Ei-heteroista naisista armeijan kävi kahdeksan prosenttia. Se on korkea luku, sillä vain kaksi prosenttia kaikista naisista suorittaa palveluksen. Transmaskuliinia kävijöitä oli vain kuusi prosenttia.

Luvut löytyvät kasvatussosiologi Jukka Lehtosen vuonna 2015 tekemästä kyselytutkimuksesta.

Palveluksessa transihmisistä vain 17 prosenttia kertoi sukupuolisuudestaan avoimesti. Syitä olivat huonon kohtelun pelko ja armeijan pitäminen turvattomana paikkana. Vaikka syrjintää ei sallita virallisesti, marginalisointiin ja pilkkaaviin vitseihin törmää vastaajien mukaan jatkuvasti. Palveluksessa on syrjivä ilmapiiri.

Joillekin transmiehille oli silti tärkeää suorittaa armeija miehenä, laillisesti ja sosiaalisesti. He harkitsivat palvelukseen astumista vahvistaakseen maskuliinisuutta sukupuoli-identiteetissään.

Monille nuorille armeija on paikka, jossa heistä kasvaa homomiehiä. Ennen sitä oma sukupuolisuus on ollut epävarmaa. Armeijan käyneet homot ovat pystyneet todistamaan, että he ovat yhtä kykeneviä sotilaskoulutukseen kuin heteromiehetkin.

“Olen edelleen ylpeä, että pystyin näyttämään itselleni ja muille, että pieni ja ei niin vahva homo pärjää armeijassa ihan yhtä hyvin kuin muutkin”, eräs vastaaja kertoi Lehtosen tutkimuksessa.

 

Tasa-arvoinen asepalvelus ei ole ollut koskaan, mutta onko se – vapautusten määrä ja syyt huomioon ottaen – enää edes yleinen? Miten armeijasta saisi sillä tavalla sukupuolivapaan paikan, että ihmiset, jotka haluavat suorittaa palveluksen, eivät joutuisi pelkäämään sinne menemistä?

Matkaa ainakin on. Laitos on niin uusiutumaton, että jopa naiset tuottavat ylitsepääsemättömiä ongelmia.

Viime aikoina on kuitenkin yritetty ehdottaa erilaisia ratkaisuja. Ne on ammuttu alas nopeasti.

 

1. Naiset kutsuntoihin

Kaikki nuoret voisi pakottaa kutsuntoihin, mutta naisille jäisi mahdollisuus kieltäytyä palveluksesta. Tämäkin olisi jo liian vaikeaa.

Pääesikunta vastasi vuosi sitten eduskunnan sisäisen tietopalvelun tiedusteluun, paljonko naisiin laajennetut kutsunnat maksaisivat. Vastauksesta välittyi hyvin kielteinen suhtautuminen pelkkien kutsuntojen laajentamiseen.

Syitä riitti. Kulut lisääntyisivät miljoonilla, henkilökuntaa ei riittäisi, tilat jäisivät liian pieniksi, kutsunta-aikaa pitäisi pidentää.

Pelättiin, että uudistus voisi johtaa naisten “hallitsemattomasti lisääntyvään haluun suorittaa vapaaehtoinen asepalvelus”. Luvassa olisi siis kontrolloimatonta armeijahysteriaa.

Ja entäs naisten pakollinen asepalvelus sitten, se vasta ponnistuksia vaatisikin. Pääesikunta ilmaisi, että naisten määrää – vapaaehtoisia palvelee noin 500 vuodessa – ei tarvitse lisätä, koska sodan ajan joukkoihin ei tarvita enempää väkeä.

Pääesikunta pelkää, että tasa-arvoinen asevelvollisuus voisi viedä valikoivaan asevelvollisuuteen, joka “johtaa helposti asevelvollisuuden henkisen pohjan murentumiseen sekä vaikeuksiin luoda oikeudenmukaisesti kestävä ja toimiva asevelvollisten valintajärjestelmä”.

 

2. Kaikille pakollinen kansalaispalvelus

Koko sukupolven kattavaa reserviä ei kannateta millään laidalla.

Aseistakieltäytyjäliiton Kaj Ranisesta se on kuolleena syntynyt ajatus.  

Järjestelmä tuottaa jo nyt “järjettömästi liikaa sotilaita”, hän sanoo. Sodan ajan vahvuus on 230 000, mutta reserviläisiä (eli alle 60-vuotiaita palvelleita) on 900 000.

Voisi kysyä, miksi perinteiseen asepalvelukseen tarvitaan niin paljon miehiä, kun puolustusvoimien korostamat uhkakuvat liittyvät koko yhteiskuntaa vaarantaviin hybridisotiin.

Mitä apua on konekiväärimiehestä itärajalla, jos kyberhyökkäys sammuttaa kaikki sähköverkot talvisesta Suomesta?

Jos järjestelmä laajennettaisiin koskemaan naisia, ongelmaksi nousisi myös siviilipalveluspaikkojen määrä. Palvelusta suorittaa alle kaksituhatta sivaria vuodessa.

Tällä hetkellä erityisesti nuorimpien on vaikeaa löytää työpaikkaa: heillä on vähiten työkokemusta. Jos naiset otettaisiin mukaan, pitäisi synnyttää uudenlaisia inttityökkäreitä.

“Oikeasti olisi tarve uudistaa koko asevelvollisuus. Kritiikki nykyjärjestelmää kohtaan vain lisääntyy, ja nämä kaavailut ovat yrityksiä pelastaa asevelvollisuuden legimititeetti”, Raninen sanoo.

Liberaali taloustutkija Heikki Pursiainen kirjoitti verkkojulkaisu MustReadissä, että Suomi luopuisi ihmisoikeusperiaatteista, jos se aloittaisi koko ikäluokalle pakollisen kansalaispalveluksen.

Suomen voisi nähdä teettävän pakkotyötä – sitä, mikä kehittyneissä yhteiskunnissa on korvattu verotuksella. Armeijan on katsottu olevan poikkeus pakkotyöstä, mutta perustelu rikottaisiin. Palattaisiin 1800-luvun säätyläismaailmaan.

Pursiaisesta ratkaisu tekisi yhteiskunnasta “synkeän epäliberaalin”.

“Yhteiskunta, joka yrittää lakaista tasa-arvo-ongelmat maton alle pakottamalla naiset sammutusharjoituksiin varusmiespalveluksen sijasta on puolestaan synkeän epätasa-arvoinen.”

 

3. Naiset kriisinhallintakoulutukseen

Eduskunnan puolustusvaliokunnan puheenjohtaja Ilkka Kanerva (kok) teki viime kesänä yllättävän avauksen. Hän ehdotti naisille kurssia, jossa koulutettaisiin kriisinhallinnallisiin tehtäviin. Kansalaiset kun eivät ole tällä hetkellä yhdenvertaisia lain edessä.

Kanervan mielestä sukupuolineutraalius auttaisi “nykyisen turvallisuustilanteen luomassa haasteessa”. Hän erottelisi miesten ja naisten palveluksen, eikä sörkkisi asevelvollisuutta, joka on “kaiken perusta”. Palveluksen muuttaminen vapaaehtoiseksi karkoittaisi miehet armeijasta, eikä Suomella ole hänestä siihen varaa.

Silti muutosta olisi mahdotonta ajaa poliittisesti. Suomen Kuvalehden kyselyssä puolustusvaliokunnan kaikki jäsenet, yhtä lukuun ottamatta, suhtautuivat kielteisesti tasa-arvoisuuteen. Ainoastaan vihreiden Krista Mikkonen kannatti sitä.

Keskustan Marisanna Jarva määritteli, että naisilla on jo lasten saantiin ja hoitoon liittyviä fyysisiä velvoitteita ja poissaoloja työmarkkinoilta. Edelleen on siis kysymys lisääntymisestä.

Edes pasifismia kannattavassa Feministisessä puolueessa ei uskota nopeaan muutokseen. Kaikkia koskeva asevelvollisuus ei ole tässä maailmantilanteessa realistinen. Armeijan on laskettu maksavan jo nyt pari prosenttia bruttokansantuotteesta: tasa-arvoisuus olisi aivan liian kallista.

Yhdenvertaisuuden näkökulmasta tilanne olisi kummallinen, jos naiset kävisivät muutaman viikon kurssin, mutta miesten pitäisi käydä armeijassa 6–12 kuukautta tai sivarissa 11,5 kuukautta. Totaalit tuomitaan vankeuteen maksimissaan reiluksi viideksi kuukaudeksi.

Jos kurssille osallistumattomuus olisi rangaistavaksi määritelty, sen voisi luokitella pakkotyöksi. Jos tarve kriisikoulutukselle olisi oikeasti suuri, miksi taitoja ei opetettaisi peruskoulussa tai toisen asteen opinnoissa?

 

4. Naiset kansalaispalvelukseen

Helsingin Sanomat hahmotteli marraskuussa 4H-kerhomaista versiota kansalaispalveluksesta. Naiset kävisivät parin kuukauden kurssikokonaisuuden, jossa annettaisiin tietoa viranomaisten toiminnasta ja opeteltaisiin esimerkiksi ensiapua, humanitääristä työtä ja sammutustaitoja. Viranomaiset voisivat luoda rekisterin, josta kutsuttaisiin apuun luonnonkatastrofien iskiessä.

Koulutuksesta ei vastaisi Puolustusvoimat vaan virastot ja laitokset sekä kansalaisjärjestöt. Tasa-arvollisia ongelmia tämä ei ratkaisisi.

 

5. Kansalle maanpuolustus harrastukseksi

Katarina 2018 -harjoituksen esite on täynnä kuvia naisista maastopuvuissa eri tilanteissa. Harjoituksen tunnus on viivapiirretty linnake, Olavinlinnaa muistuttava vankka rakennelma.

Hymyilevä nainen seisoo jalat leveästi kamokuosivaatteissa ja sinisessä liivissä. Kuvan alla lukee avainsanoja.

Herkkyys. Voima. Taito. Tahto. Tekemisen riemu. Näillä turvaamme huomisen.

Naisten valmiusliiton keväällä järjestettävä kurssi houkuttelee naisia tekemään asioita, joita moni mies oppii varuskunnissa.

Voisivatko vapaaehtoiset maanpuolustajat vapauttaa kaikki muut, joita isänmaan vahtiminen ei niin paljon kiinnosta? Maanpuolustahto on ainakin vahvaa, vaikka tilastollisesti sotilaallisen hyökäyksen torjumisen hyväksyminen hiukan laskenut.

Jos haluaa käyttää asetta, senkin voi oppia omalla ajalla. Esimerkiksi vapaaehtoista maanpuolustusta edistäneen Nuku rauhassa -kampanjan aikana on järjestetty naisille aseenkäyttökursseja, jotka ovat täyttyneet nopeasti.

Kaksipäiväiset NASTA-harjoitukset varataan loppuun minuuteissa. Katarina järjestetään Dragsvikissa, Uudenmaan prikaatissa. Kurssille mahtuu 350 naista, jotka ovat kiinnostuneita “kokonaisturvallisuudesta”. Naisten valmiusliitto on kouluttanut noin 10 000 naista vuodesta 1998 järjestetyillä kursseilla. Katarinan jälkeen syksyllä voi lähteä Niinisalon varuskuntaan Niksula-kurssille.

Katarina kuulostaa ja näyttää armeijalta.

Päämääräksi sanotaan osallistujien turvallisuustaitojen ja toimintakykyvyn vahvistaminen arjessa sekä poikkeusoloissa. Kurssilla luvataan myös harjoitusta johtamiseen ja organisointiin.

Ohjelmassa on oppia informaatiovaikuttamisesta, maasto- ja luonnonmuonasta, ensiavusta, katuturvallisuudesta ja vesillä liikkumisesta.

Kokonaisuus – mitä ikinä se tarkoittaakaan – on tärkeää. Osiossa Suomalainen nainen maanpuolustajana opetetaan, miten naiset voivat osallistua “kokonaismaanpuolustukseen” jatkossa.

Silti viimeinen lause sanoo: “Toiminta ei ole sotilaallista.”