Miksi yksinhuoltaja on melkein aina nainen?

Valtaosa suomalaisista yksinhuoltajista on naisia. Asetelma on niin yleinen, että se alkaa erehdyttävästi näyttää normaalilta. Miksi ystävät eivät tuomitse isää, joka hylkää omat lapsensa, pohtii tahtomattaan yksinhuoltajaksi joutunut Liisa.
Nainen pitelee sateenvarjoa itsensä ja kouluikäisen lapsen yllä. Takana myrskyisä taivas.

”Se oli valtava shokki”, kuvailee helsinkiläinen Liisa yksinhuoltajaksi jäämistään 13 vuotta sitten. Liisa oli 40-vuotias, kun hänen lastensa isä ilmoitti täysin yllättäen muuttavansa uuden naisen ja tämän lasten luo asumaan. Liisa ei ollut voinut varautua uuteen tilanteeseen mitenkään – ei miettiä raha-asioita tai  asumisjärjestelyjä. Lapsista toinen oli päiväkodissa ja toinen vasta aloittanut koulun. 

”Tuntui pahalta, että isä jätti kaikki tavaransakin yhteiseen kotiin ja muutti suoraan uuden kumppanin ja tämän lasten kanssa asumaan”, Liisa muistelee.

Liisan lasten isä kyllä tapasi lapsiaan, tosin epäsäännöllisesti. ”Pahinta oli, kun isä peruutti lastensa tapaamisia”, kertoo Liisa. ”Kerran isä katosi jopa kolmeksi kuukaudeksi ulkomaille ennakkoon ilmoittamatta. Vähitellen ajan myötä lasten tapaamiset harvenivat, kunnes niitä oli enää muutaman kerran vuodessa.” 

Yksinhuoltajat ovat tyypillisesti naisia. Tilastokeskuksen tietojen mukaan Suomessa on yli 185 000 yhden vanhemman perhettä, joissa asuu kaikkiaan noin 200 000 lasta. Perheistä yli 80 prosenttia on äitejä lapsineen. Vaikkakin osa lapsista syntyy itsellisille äideille, suurin osa yhden vanhemman perheistä on edelleen eroperheitä.

Edelleen 2020 -luvulla erossa äidille jää usein suurempi hoiva- ja maksuvastuu kuin isälle. Tämä vaikeuttaa monin tavoin näiden naisten elämää. Heidän on vaikeampi tehdä töitä ja edetä urallaan, ja yksin perheen elättäminen voi estää vaurastumisen ja esimerkiksi oman asunnon hankkimisen. Yksinhuoltajuus vaikuttaa usein myös äidin terveyteen, sillä voimavarat eivät aina riitä itsestä huolehtimiseen. Miksi hoivatyö kasautuu nykymaailmassakin naisille? Miten etävanhemmat saataisiin ottamaan enemmän vastuuta omista lapsistaan?

Suhde lapseen syntyy vain tapaamalla

”Eron tullessa lapsella on edelleen oikeus säilyttää läheiset välit molempiin vanhempiinsa”, muistuttaa  Yhden vanhemman perheiden liiton, eli YVPL:n toiminnanjohtaja Terhi Rapeli. Hän painottaa lapsen etua erotilanteissa, ja sitä miten vanhempien on hyvä käsitellä eroa, sillä se auttaa yhteistyövanhemmuutta jatkossa. 

YVPL kannustaa vanhempia tekemään tapaamissopimuksen ja vahvistamaan sen lastenvalvojalla, sillä on kaikkien etu, että tapaamiset ovat ennalta suunniteltuja ja sovittuja. Hyvin laaditusta tapaamissopimuksesta on myös helpompi tarvittaessa neuvotella jatkossa, jos elämäntilanteet muuttuvat.  

Vanhemmuus ei ole nollasummapeliä, vaan sen vastuiden jako parantaa usein myös etävanhemman hyvinvointia. Rapeli painottaa, että lapsen ja vanhemman välinen suhde vahvistuu yhdessä aikaa viettämällä.

Kun pirkanmaalaisen Janin lapsi 2000-luvun alkupuolella syntyi, oli hän jo eronnut lapsen äidistä. Hän tapasi lastaan säännöllisesti tämän ollessa alle kouluikäinen. Tapaamiset jäivät kuitenkin pelkkiin loma-aikoihin, kun äiti ja lapsi muuttivat toiselle paikkakunnalle satojen kilometrien päähän. 

Janista tuntui, ettei lapsen istuttaminen viikonloppuisin autossa useita tunteja vain yhden päivän yhdessäolon vuoksi olisi ollut tälle hyväksi. Nyt hän pohtii, että ehkä tiiviimpi yhteydenpito kuitenkin olisi mahdollistanut vahvemman siteen lapseen. Teini-iässä lapsen tapaaminen muuttui entistä epäsäännöllisemmäksi, eikä tämä enää halunnut irtautua kavereistaan ja harrastuksistaan pidemmiksi ajoiksi edes lomalla. Lapsen ja isän välit etääntyivät entisestään. 

Nykyisin Jani viestittelee jo täysi-ikäistyneen lapsensa kanssa säännöllisesti puhelimella. Janille puhelin tuntui aluksi vaikealta välineeltä kommunikointiin ja hän harmitteleekin, ettei tätä yhteyttä aloitettu jo lapsen ollessa pienempi. Se olisi mahdollistanut yhteydenpidon välimatkasta huolimatta.

Etävanhemman asuminen kaukana lapsesta hankaloittaa usein tapaamisten järjestämistä ja aiheuttaa paljon lisäkustannuksia. Näin oli myös Liisan perheen tapauksessa: ”Matkaa isän uuteen kotiin oli yli tunti suuntaansa ja se oli raskasta kulkea”, Liisa toteaa.

Suurimmaksi esteeksi tapaamisille Jani nostaa riitaisat välit lapsen äitiin. Hän olisi kaivannut välittäjää, joka olisi voinut toimia viestinviejänä ja auttaa yhteisten käytäntöjen sopimisessa.Toisaalta suhdetta haittasi myös Janin masennus. Jani pohtii, olisiko hän jaksanut toimia tapaamisten eteen tarmokkaammin, jos hän olisi hakenut apua aiemmin.

Terhi Rapelikin mainitsee tapaamisten tyypillisiksi esteiksi juuri etävanhemman haastavan elämäntilanteen ja vanhempien riitaisat välit. Joskus lähivanhempi kokee jäävänsä yksin kannattelemaan lapsen suhdetta toiseen vanhempaan, mikä voi käydä rankaksi.

Etävanhempi tiiviimmin mukaan lapsen elämään  

Tasavertainen vanhemmuus toteutuu parhaiten myös eron jälkeen, kun vastuu on jakautunut tasaisesti  jo pariskuntana. Mikäli jo ennen eroa toinen vanhempi on kantanut isomman vastuun lasten hoidosta, voi toisen vanhemman olla vaikeaa ottaa kokonaisvastuuta lapsista eron jälkeen, toteaa Terhi Rapeli. 

Toisen vanhemman voi olla myös vaikeaa luottaa toisen kykyyn hoitaa lapsia. Erot, jotka ovat jo sinänsä kaikkein yleisempiä erityislasten perheissä, voivat olla erityisen vaikeita yksin erityislapsesta vastuuseen jääneelle vanhemmalle. Toisella vanhemmalla ei ole aina käsitystä tai kokemusta erityislapsen hoitotoimenpiteistä.

”Eron jälkeen vanhempien olisi hyvä puhua lasten asioiden järjestämisestä ja esimerkiksi käydä eroryhmässä, joita esimerkiksi juuri Yhden vanhemman perheiden liitto järjestää”, suosittelee Rapeli. 

Parisuhteen loppuessa vanhemmuus ei lopu, vaan jatkuu yhteistyösuhteena lapsen täysi-ikäisyyteen asti. Rakkaus yhteisiin lapsiin saa parhaimmillaan erovanhemmat toimimaan hyvinkin lapsen edun mukaisesti yhdessä. Yleensä myös ajan myötä vanhempien välit paranevat ja yhteistyö helpottuu. 

Tuetut tapaamiset voivat auttaa vahvistamaan etävanhemman ja lapsen suhdetta. Tuetuissa tapaamisissa valvoja on käytettävissä tapaamisen ajan ja hän voi tukea lapsen ja vanhemman suhdetta sekä auttaa käytännön asioissa ja lapsen hoidossa. Tämä voi olla tarpeen, jos vanhemmalle ja lapselle ei ole ehtinyt muodostua vahvaa suhdetta, lapsi on pieni tai lapsella on erityisiä hoidollisia tarpeita. Tällöin tapaamiset eivät jää toteutumatta, koska etävanhempi ei usko selviävänsä lapsen kanssa.

Jos vanhempien välit ovat kovin riitaisat, voi tapaamisia helpottaa valvotut vaihdot. Tällöin valvoja huolehtii, että lapsi siirtyy vanhemmalta toiselle sopimuksen mukaisesti. Varsinainen tapaaminen sujuu normaalisti tapaavan vanhemman kotioloissa, mutta haasteena on lapsen hakeminen tai tuominen vanhempien riitojen takia. Valvojan varmistaa turvallisen vaihdon niin, ettei lapsi joudu vanhempien välisten ristiriitojen keskelle.

Rapeli suosittelee erotilanteissa vanhemmuussuunnitelmaa, joka on tarkoitettu tueksi ja apuvälineeksi eron jälkeiseen vanhemmuuteen. Suunnitelman tarkoitus on auttaa vanhempia hahmottamaan uutta tilannetta ja keskustelemaan lasten arjen sujumisesta asiallisesti ja rauhassa. Siinä asioiden järjestämisestä ja keskinäisestä työnjaosta sovitaan niin, että kumpikin tietää velvollisuutensa. 

Rapeli mainitsee positiivisena esimerkkinä Norjan, jossa erovanhemmille järjestetään pakollinen eroneuvottelu. Tätä mallia Rapeli toivoisi Suomeenkin.  

Suomessa eroperheitä neuvovat erityisesti hyvinvointialueiden perheoikeudelliset yksiköt, joissa on mahdollisuus perheasioiden sovitteluun. Käräjäoikeudessa on myös mahdollista osallistua Follo-sovitteluun lapsen asioiden varsinaisen oikeudenkäynnin välttämiseksi. Se on tarkoitettu erityiseksi sovittelupalveluksi silloin, kun vanhemmille muissa eropalveluissa tarjottu apu on osoittautunut riittämättömäksi.

Vastuuta jaettaessa kaikki voittavat

Erotilanteessa yleensä sovitaan lapsen huoltomuodosta, asumisesta, tapaamisesta ja elatuksesta. Lapsen asumisen osalta yhä useammin päädytään Suomessakin vuoroviikkoasumiseen, jossa lapsi asuu vähintään 40 prosenttia ajasta etävanhemman luona. Jos lapsen asuminen on jaettu täysin puoliksi, puhutaan symmetrisestä vuoroasumisesta. Rapelin mukaan vuoroasuminen on tutkitusti sekä erovanhempien että lasten hyvinvointia hyvin tukeva asumismuoto. 

Vuoroasuminen on tutkimusten mukaan sitä yleisempää, mitä paremmat välit vanhemmilla on. Esimerkiksi Ruotsissa vuoroasumiseen päätyy 42 prosenttia perheistä, Suomessa arvio on tällä hetkellä 23 prosenttia. Tarkkaa lukua vaikea sanoa, koska lapsella voi Suomessa olla vain yksi virallinen osoite. Yleisintä vuoroasuminen on 6-15-vuotiailla lapsilla. 

Vuoroasumisessa myös lasten elatus jakautuu tasaisemmin vanhempien kesken. Elatusapua ei suoriteta puolin eikä toisin, vaan molemmat vanhemmat vastaavat omien viikkojensa kuluista ja he pystyvät usein sopimaan lapsiaan koskevista maksuista yhteistyössä.  

Kelan mukaan elatustukea sai vuoden 2022 lopussa noin 94 200 lasta ja 65 400 perhettä. Elatustuki korvaa elatusvelvollisen puutteellista elatuskykyä, jos sovittu elatusapu on pienempi kuin elatustuki, tai jos lapsi ei saa elatusta elatusvelvolliselta vanhemmaltaan. Rapeli pitää suurena epäkohtana sitä, ettei etävanhemman elatuskykyä tarkisteta säännöllisesti. Siten vapautuksia elatusavusta myönnetään oikeusasteissa jopa 18 vuodeksi, vaikka vanhemman elatuskyky on voinut radikaalistikin muuttua. Yksinhuoltajan on käytännössä vaikea itse lähteä selvityttämään etävanhemman elatuskykyä ja niinpä hän joutuu usein tyytymään Kelan elatustukeen, joka on vain 196,02 euroa kuukaudessa. 

Yksinhuoltaja tarvitsee tukea

Liisa ihmettelee, miten lapsella voi olla oikeus tavata etävanhempaansa, kun etävanhemmalla ei ole mitään velvollisuutta tavata lasta. Lähivanhemmalla on myös velvollisuus järjestää lapsen ja etävanhemman tapaaminen, vaikkei etävanhempi tapaamiseen koskaan edes ilmaantuisi.

”Miten voi olla, että lähipiirille ja yhteiskunnalle on ihan ok, että ihminen hylkää omat lapsensa? Siitä ei koidu hylkääjälle mitään seuraamuksia”, Liisa hämmästelee. Liisa kertoo, että hänelle on tullut tunne, että naisen yksinhuoltajuutta pidetään yhä usein hänen omana syynään ja tilanteen mukanaan tuomista vaikeuksista tulisi vaieta. 

Patriarkaalisessa yhteiskunnassa istuu syvässä myytti lastensa eteen kaikkensa tekevistä äideistä. Liisa peräänkuuluttaa asenneilmapiirin muutosta suhteessa isyyteen. Isiltä tulisi hänen mielestään edellyttää tasaveroista vastuuta lapsista, eikä hylkäyksiä tulisi hyssytellä. 

Liisa olisi toivonut ennakkovaroitusta ja aikaa valmistautua uuteen raskaaseen tilanteeseen, johon hän yksinhuoltajaksi jäädessään aikanaan jäi. Hän olisi toivonut, ettei lasten isä olisi muuttanut heti toisen perheen luo asumaan, vaan totuttanut omia lapsiaan uuteen tilanteeseen vähitellen. Hän myös ihmettelee, miksi mies halusi kovasti lapsia, mutta kuitenkin hylkäsi heidät. 

Liisa on hiljattain vihdoin päässyt terapiaan käsittelemään rankkoja vuosiaan yksinhuoltajana. Molemmat lapset ovat vanhemmiten etääntyneet isästään ja suhde isään on hankala. Myös Jani harmittelee, ettei suhde lapseen ole vahvempi.

Tasa-arvoinen vanhemmuus on koko eroperheen yhteinen etu, ja sen myönteiset vaikutukset ulottuvat usein sukupolvien päähän. 

Jos Liisa olisi saanut enemmän apua yksinhuoltajana, hän ei olisi uupunut ja kärsinyt taloudellisista vaikeuksista. Lasten välit isäänsä olisivat luultavasti myös läheisemmät.

Jos Jani olisi saanut enemmän apua lapsensa tapaamisten järjestämiseksi, hän olisi tavannut lastaan säännöllisesti äidin ja lapsen kauemmas muutosta huolimatta. Ehkei äitikään olisi vienyt lasta kauemmas isästä, jos perhe olisi saanut apua ajoissa. Eikä lapsi olisi vieraantunut isästään.

Juttu julkaistu alun perin 12.5.2024. Uudelleenjulkaisu teknisen ongelman korjaamiseksi. 

 

Tämäkin juttu on parempi paperilla.

Haluamme, että mahdollisimman moni pääsee lukemaan Tulvan feminististä journalismia, joten laitoimme lähes kaikki jutut ilmaiseksi verkkoon. Lehden tekeminen ei kuitenkaan ole ilmaista, joten tilaajien tuki on meille valtavan tärkeää. Jos tykkäsit lukemastasi, voisitko harkita lehden tilaamista kotiin? Hyvän mielen lisäksi saat paremman lukukokemuksen, juttumme nimittäin tuntuvat ja näyttävät paremmilta paperilla. Tilaa nyt!

Etkö halua sitoutua lehtitilaukseen tai ostaa irtonumeroa? Voit myös kiittää verkkosisällöistämme MobilePay-lahjoituksella numeroon 71312. Pienestäkin summasta on apua! Mainitse viestissä, että raha on tarkoitettu Tulvalle, niin se päätyy varmasti oikeaan osoitteeseen!

Tilaa

LUE SEURAAVAKSI:

Vaihdevuodet voivat tuoda mukanaan paljon kuumia aaltoja rankempia oireita. Silti niihin ei usein saa hyvää hoitoa tarpeeksi ajoissa. Salla Paajanen ja Johanna Vuoksenmaa kertovat, miten vireillä oleva kansalaisaloite olisi tehnyt heidän vaihdevuosistaan helpompia.

Piditkö lukemastasi?

Kuusi kertaa vuodessa ilmestyvä Tulva kertoo yhteiskunnan ja kulttuurin ilmiöistä ennen kuin muut ovat ehtineet niihin havahtua. Lue printtiä, tue laatujournalismia.