Lukuaika
6 min

Minä olin Pyllytär

Artikkeli - 10.02.21
Teksti • Iida-Maija Pirttiniemi / Kuvat • Eetu Sihvonen

Kaksi vuotta sitten Suomi-Twitter suri, kun anonyymi feministi-ikoni Pyllytär ilmoitti lähtevänsä somesta. Nyt Pyllytär palaa hetkeksi valokeilaan ja kertoo, mistä kaikessa oikein olikaan kyse.

Puhelimeni kilahtaa Twitter-notifikaation merkiksi. ”Mainiota iltapäivää, tämä on Pyllytär”, yksityisviesti @pyllytar-tililtä kertoo. Edessäni istuva henkilö laskee puhelimensa ja hymyilee. Totta se on: hän todella on feministi-Twitterin ylpeys, setämiesten kauhu ja pyllyhuumorin matriarkka Pyllytär.

”Kuka ihme on Pyllytär?”, pohtii nyt varmasti moni Twitter-maailman salaisuuksiin vihkiytymätön. Siirrytään siis ajassa hieman taaksepäin, vuoteen 2013, jolloin Pyllyttären saaga Suomi-Twitterin sankarina sai alkunsa. Kaikki alkoi tietysti vitsistä. 

”Monet kaverini olivat Twitterissä hassuttelemassa anonyymitileillä, ja mä ajattelin, että mäkin voisin mennä tonne! Tarkoituksena ei todellakaan ollut tehdä aktivistitiliä tai alkaa miksikään feministi-ikoniksi”, Pyllytär muistelee.

”Taisin twiitata ensimmäisenä Euroviisuista tai jostain. Mutta yhtäkkiä sieltä löytyikin paljon ihmisiä, joiden kanssa pystyi käymään tosi hyviä keskusteluja. Se on se asia, joka sai mut jatkamaan – hyvien keskustelujen käyminen erilaisten ihmisten kanssa.”

Tilin suosio kasvoi vuosi vuodelta, aina lopettamispäätökseen saakka. Tällä hetkellä Pyllytärtä seuraa yhä yli 6 600 ihmistä, ja tilillä on twiitattu yli 40 000 kertaa. Pyllytär listattiin vuoden 2017 sadan vaikuttavimman suomalaisen twiittaajan joukkoon.

Miksi pyllyhuumoria viljelevä anonyymi feministikeskustelija nousi valtaisaan suosioon? Syitä on monia, mutta kaikkia niitä yhdistää yksi ominaisuus: aitous. Pyllytär ei ollut performanssi tai julkisuustemppu, vaan ihminen, joka toi osan itseään esiin sosiaalisessa mediassa sellaisenaan – vaikka se tapahtuikin nimimerkin takaa.

”Se, miksi Pyllyttärestä tuli iso juttu mulle henkilökohtaisesti oli, että nimimerkin ansiosta sain ensimmäistä kertaa olla ihan mitä vaan, joten pystyin olemaan oma itseni. Mun ei tarvinnut miettiä mitä joku muu ajattelee, vaan sain olla olemassa täysin omilla ehdoillani”, Pyllytär pohtii.

”Mä en ole aktiivisesti pyrkinyt luomaan mitään hahmoa tai somepersoonaa, mä vaan löysin kanavan, jossa mä voin puhua avoimesti. Sitä kautta Pyllytär on luonut itse itsensä.”

Kuvitus: Eetu Sihvonen

Moni kuvailee Pyllyttären olleen kuin feministinen ratsujoukko: hädän ja loanheiton koittaessa hän on saapunut paikalle tueksi. Tässä Pyllyttärellä on ollut kaksi vahvaa asetta: raudanluja argumentointitaito ja anonymiteetti. Hän ei ole pelännyt nousta puolustamaan arvostelijoiden tai trollien tulilinjalle joutuneita.

”Anonymiteetti on suojellut minua paljolta siinä mielessä, että on ollut helpompi erottaa somessa tullut paska itsestäni. Eivät ihmiset kohdista sitä minuun, vaan johonkin hahmoon, jonka he näkevät somessa ja johon he projisoivat omia ennakko-oletuksiaan feminististä.”

Pyllytär itse kuvailee olevansa ”aika paska supersankari”, jossa yhdistyvät supersankarille ominainen määrätietoisuus ja voimakkuus, mutta toisaalta myös inhimillisyys. Pyllytär on esimerkiksi kertonut somessa avoimesti oman elämänsä vaikeuksista ja mielenterveysongelmista.

”Pyllytär on yhdistelmä tosi tavallista tyyppiä, jolla ei aina mene kovin hyvin, mutta sitten toisaalta sellaista sankarihahmoa”, hän kuvailee. ”Sosiaalinen media on siitä ihanaa, että ihmiset jakavat siellä elämäänsä tosi avoimesti. Semmoista aitoutta tarvitaan.”

Juuri tämä aitous ja inhimillisyys tekivät Pyllyttärestä sekä hyvän keskustelijan että samastuttavan ajattelijan. Pyllytär voisi hyvinkin olla kuka tahansa meistä identiteettikriisistä kärsivistä someriippuvaisista feministeistä.

Vaikka anonymiteetti tarjosi monille erityistä samastumispintaa, se myös ärsytti monia. Monet jo vakiintuneemmassa asemassa olevat twiittaajat kieltäytyvät keskustelemasta anonyymien tilien kanssa. Pyllytärtä asenne huvittaa.

”On hauskaa, että samat sukupolvet, jotka ovat vuosia varoitelleet siitä, ettei internetissä tule kertoa itsestään mitään, ovat yhtäkkiä sitä mieltä, ettei voi keskustella jonkun kanssa, jos ei tiedä mikä tämän nimi on. Onhan esimerkiksi sanomalehtiinkin voinut iät ja ajat lähettää mielipidetekstejä anonyyminä. Eivätkä kaikki asiat ole sellaisia, joista ihmiset voivat puhua omalla nimellään ja kasvoillaan”, hän pohtii.

Pyllytär on kokenut vapauttavana sen, että hän on voinut ilmaista itseään ilman, että ihmiset tietävät hänen taustaansa. Se mahdollistaa myös tasa-arvoisemman keskustelun, jossa keskitytään enemmän siihen, mitä sanotaan, kuin siihen, mistä asemasta sanotaan.

”Jos joku ei halua keskustella mun kanssa sen takia, että olen anonyymi, niin ei sitten keskustella! Mä voin sitten keskustella niiden kanssa, jotka on kiinnostuneita mun ajatuksista, eikä siitä, kuka mä olen.”

”Pyllytär on tavallaan kaikkien tuntemieni feministien tuotos.”

Sosiaalinen media on antanut kaikille mahdollisuuden tuoda mielipiteensä esiin. Loputtomasta erilaisten mielipiteiden virrasta nousevat esiin keskustelijat, jotka osaavat ilmaista kantansa ja perustella ne vakuuttavasti. Tällainen keskustelija oli myös Pyllytär, mutta kunnian tietotaidostaan hän haluaa siirtää eteenpäin.

”Pyllytär on tavallaan kaikkien tuntemieni feministien tuotos. En minä ole itse keksinyt kaikkea sitä, mitä olen esimerkiksi feminismistä twiitannut, vaan se on pitkälti tietoa, jota olen saanut muiden feministien kanssa keskustelemalla”, hän selittää.

Pyllyttären feminismistä huokuu lämmin yhteisöllisyys ja solidaarisuus. Tietoa tuotetaan ja jaetaan yhdessä pohtimalla. Omien kokemustensa perusteella Pyllytär puhui paljon naiserityisistä ongelmista, mutta hän koki myös erityisen tärkeäksi nostaa esiin marginalisoituihin ihmisryhmiin kuuluvia ajattelijoita, joiden kokemuksista hän ei voi itse puhua henkilökohtaisella tasolla.      

Vaikka Pyllytär onkin saanut oman osansa myös internetin syvyyksien pimeästä liejusta, ei hän silti ole menettänyt uskoaan sosiaaliseen mediaan. Hän kritisoi ajatusta siitä, että some ei olisi ”oikeaa elämää”.

”Ei some ole ikään toinen universumi, vaan ihmisten tapa kommunikoida toisilleen. Mua ärsyttää, kun ihmiset puhuu, että some on sitä ja some on tätä ja että erityisesti Twitter on tosi toksinen ja hirveä paikka. Mä oon enemmän sitä mieltä, että sieltä saa takaisin sitä mitä siellä itse ruokkii.”

Pyllytär uskoo, että myös sosiaalisen median asema nuorten ja erityisesti nuorten naisten ja tyttöjen sekä vähemmistöjen areenana on vaikuttanut siihen, että somessa tapahtuvaa toimintaa on perinteisesti vähätelty.

Pyllytär kritisoi myös somessa tapahtuvan aktivismin arvostelua. Hän ei näe eroa siinä, onko jokin ajatus herännyt ihmisessä perinteisen median, kahvipöytäkeskustelun vai somen ansiosta. Somen hyödyntäminen on myös laskenut kynnystä aktivistitoiminnalle.

”Mua ärsyttää someaktivismin leimaaminen helpoksi aktivismiksi, jossa ei tarvitse muka tehdä mitään. Se ei ole miltään muulta aktivismilta pois, että ihmiset juttelee asioista somessa”, Pyllytär toteaa.

Somessa vaikuttamaan haluaville hänellä on kolme vinkkiä: älä ajattele somea irrallisena osana elämää, tuo itseäsi esiin mahdollisimman aidosti, mutta muista myös suojella itseäsi uupumiselta.

”Sun ei ole pakko olla somessa koko ajan, eikä olla jotain mieltä kaikesta. Riittää, että on vaan sitä mitä on ja puhuu niistä asioista, mistä juuri nyt haluaa puhua.”

Mitä suuremmaksi Pyllyttären suosio kasvoi, sitä kiihkeämmiksi kävivät myös spekulaatiot tilin omistajan henkilöllisyydestä. Yleisimmät arvaukset ovat paljastaneet ennakkoluuloja, joita ihmisillä on aktiivisesta keskustelijasta.

”Ihmisillä menee heti pasmat sekaisin, jos he eivät tiedä mikä jonkun asema on. Kun Pyllyttärestä tuli tunnetumpi, niin ihmiset ajattelivat, että pakkohan sen on olla joku korkeassa asemassa oleva henkilö”, Pyllytär huokaisee.

”Ihmisten maailmankuvaan ei nyt vaan sovi, että jostain vaan tulee joku tyyppi, joka sanoo tällaisia asioita, mutta ei kuitenkaan olisi poliitikko tai joku, jolla olisi heidän mielestään joku muu ’hyvä syy’ olla anonyymi. Mä vaan haluan olla.”

”Meidän ei tarvitse yksin pyrkiä johonkin, vaan yhdessä. Siinä on feminismin ydin.”

Uskomatonta kyllä, Pyllyttären henkilöllisyys on säilynyt mysteerinä näihin päiviin saakka. Hän kertoo miettineensä aina tarkkaan, mitä somessa jakaa ja kenelle.

”En ole ajatellut paljastaa henkilöllisyyttäni. Ihmisetkin nauttii Pyllyttärestä enemmän, kun eivät tiedä, kuka olen. Mä viihdyn hyvin taka-alalla, eikä mua kiinnosta olla tunnettu henkilö.”

Tällä hetkellä suunnitelmiin ei kuulu myöskään paluu Pyllyttäreksi, vaikka sitäkään vaihtoehtoa hän ei kokonaan sulje pois.

”Kun hautasin Pyllyttären, halusin nähdä, minkälaista elämä on ilman tätä. Mulle kuuluu tosi hyvää. Olen saanut Twitteristä elämääni valtavasti tuttuja, oppinut paljon ja kehittynyt ihmisenä. Pyllyttären jälkeen on ollut aikaa elämän muille asioille.”

Pyllytären toiveena on, että feminismi ei henkilöityisi niin vahvasti vain tiettyihin julkisuuden henkilöihin. Hän kertoo katsovansa ylöspäin muita, jotka tekevät töitä feminismin parissa – oli työ sitten julkisuudessa näkyvää tai ei.

”Meidän ei tarvitse yksin pyrkiä johonkin, vaan yhdessä. Siinä on feminismin ydin.”