Perinteisiä perhearvoja puolustavaa propagandaa löytyy yllättävistä paikoista. Esimerkiksi lintukirjallisuudesta. Lintuja, kuten kyyhkysiä ja joutsenia käytetään usein yksiavioisuuden symboleina. Totuus on kuitenkin monimutkaisempi.
Lintujen parisiteistä puhuttiin ainakin vielä 1960-luvulle asti avioliittoina. Yhtenä syynä lintujen pariutumiselle nähtiin niiden ylevät ja hienostuneet tunteet, joskus puhdas vaisto vailla itsenäistä toimijuutta. Nykyäänkin englanninkielisessä kirjallisuudessa käytetään joskus sanaa divorce, avioero, lintujen parisiteen purkautumisesta ja sanaa nuptial, avioliittoon liittyvä, esimerkiksi soidinpuvuista. Parisiteitä muodostavien lintujen arveltiin pitkään olevan myös seksuaalisesti monogaamisia.
Lintujen oletetusta monogaamisuudesta päätellään joskus myös muiden eläinten biologisia taipumuksia. Esimerkiksi Helsingin Sanomien tiedetoimittaja Annikka Mutanen väitti hiljattain, että ihmisellä on ”biologinen” taipumus yksiavioisuuteen. Perusteluna hän käytti muun muassa joutsenten sosiaalista monogamiaa.
Päätelmä on esimerkki ilmiöstä, jota kutsun luonnon ja kulttuurin väliseksi takaisinsyöttökierteeksi (englanniksi feedback loop). Termi on mukaelma evoluutiobiologi Malin Ah-Kingin käsitteestä cultural boomerang. Takaisinsyöttökierre viittaa eräänlaiseen itseään vahvistavaan signaaliin. Biologiassa kierre näkyy niin, että ihmiset tekevät ensin havaintoja muunlajisten eläinten toiminnasta tulkiten näitä oman arvomaailmansa kautta. Sen jälkeen he käyttävät näitä havaintoja samaisen arvomaailman pönkittämiseen. Biologisen selityksen kautta arvovalinnat saadaan näyttämään luonnollisilta.
Varhaisin tuntemani kuvaus takaisinsyöttökierteestä löytyy Friedrich Engelsin kirjeestä P.L. Lavroville vuonna 1875. Kirjeessään hän kritisoi Charles Darwinin evoluutioteoriaa liian kilpailukeskeiseksi. Engelsin mukaan Darwinin käsitys eloonjäämiskamppailusta evoluutiota eteenpäin ajavana voimana peilasi porvarillista yhteiskuntakäsitystä. Porvarillinen yhteiskuntajärjestys nojaa kilpailuun yhteistyön kustannuksella. Julistamalla kilpailullisuuden eliöiden biologiseksi perusominaisuudeksi Darwinin teoria ylläpiti Engelsin mukaan porvarillista yhteiskuntajärjestystä.
Eettisten ohjeiden muodostaminen muiden eläinten toiminnan perusteella vaatii hyvin kapeaa näkökulmaa niiden elintapoihin. Joutsenet voivat hukuttaa lajitovereitaan reviirikiistoissa ja tappaa vieraita poikasia, jotka eksyvät niiden reviirille. Mielikuva uljaasti avioliiton pyhään satamaan lipuvasta puhtaan valkoisesta heteroseksuaalisesta joutsenparista on kuitenkin vahva.
Australiassa esiintyvien mustajoutsenten poikasista joka kuudennen on siittänyt jokin muu koiras kuin munineen naaraan pari. Nykytiedon valossa useamman koiraan kanssa parittelu on naaraalle evolutionaarinen etu, sillä tällöin sen poikasilla on keskenään erilaiset geenit. Geenivaihtelu lisää todennäköisyyttä, että jotkin poikasista selviytyvät lisääntymisikään asti. Vaikka 90 prosenttia lintulajeista on sosiaalisesti monogaamisia, lähestulkoon mikään niistä ei ole seksuaalisesti monogaaminen.
Joillain lajeilla, kuten lapinsirrillä, on nerokkaita tapoja lisätä lisääntymismenestystä monisuhteisuuden avulla. Lapinsirrinaaras pariutuu ensin hetkeksi yhden koiraan kanssa. Linnut rakentavat pesän ja naaras munii. Koiras jää hautomaan munia ja hoitaa poikaset yksin. Naaras siirtyy toiselle reviirille, pariutuu toisen koiraan kanssa, munii uudet munat ja jää itse hoitamaan niitä. Toinen koiras puolestaan etsii uuden naaraan, jolta se voi saada munia haudottavaksi.
Toisilla lintulajeilla, kuten nokikanoilla ja monilla hanhilla pariutuminen on yleisin tapa järjestäytyä sosiaalisesti, mutta niillä esiintyy myös ei-monogaamisia muodostelmia. Ne saattavat muodostaa ryhmiä, jonka kaikilla jäsenillä voi olla pariside toisiinsa, tai jossa yhdellä linnuista on pariside kahteen muuhun.
Mustajoutsenkoiraat muodostavat keskenään homoseksuaalisia parisiteitä erittäin usein; neljäsosa lintupareista on kahden koiraan välisiä. Koirasparit ovat hyviä vanhempia. Niiden poikasista 80 prosenttia selviytyy lentokykyisiksi, kun heteroseksuaalisten parien vastaava luku on vain 30 prosenttia. Saadakseen hedelmöittyneitä munia koirasparien on lyöttäydyttävä hetkellisesti yhteen naaraan kanssa, joka munittuaan jättää munat koiraiden hoidettavaksi.
Esimerkiksi Helsingin Sanomien Annika Mutanen kirjoitti yllä mainitussa tekstissään, että monogaamisia suhdemuotoja suosivat erityisesti älykkäät lajit. On totta, että linnuilla sosiaalisen, mutta ei geneettisen monogamian on todettu korreloivan suurempien aivojen kanssa. Läheisimmät sukulaisemme, bonobot, simpanssit, gorillat ja orangit eivät kuitenkaan muodosta monogaamisia parisiteitä. Muita ei-monogaamisia älykkäitä lajeja ovat delfiinit, villikoirat ja villisiat. Itseasiassa vain pienellä vähemmistöllä nisäkäslajeista esiintyy sosiaalista monogaamisuutta. Yksi monogaamisista nisäkkäistä on preeriamyyrä, mutta niistäkin monet harrastavat seksiä ja lisääntyvät parisiteen ulkopuolella.
Monogamia on vallitseva suhdemuoto ihmisten keskuudessa, mutta ei siksi, että se olisi luonnollisempi kuin muut suhdemuodot. Eläimet – myös ihmiset – sopeutuvat muuttuviin olosuhteisiin ja ympäristöihin. Sama eläin voi olla monogaaminen tietyssä tilanteessa, mutta toimia toisin tilanteen muuttuessa. Luonnollisin suhdemuoto lienee se, joka täyttää parhaiten kaikkien osapuolten tarpeet.
