Lukuaika
9 min

Ninja Thyberg ohjasi elokuvan pornoteollisuudesta ja turhautui feministiseen diskurssiin: ”Pornon naiset tietävät, mitä tekevät!”

Artikkeli - 22.10.21
Teksti • Tuisku Tuukkanen / Kuvat • Jirina / Rakkautta & Anarkiaa

Työstäessään pornoteollisuuteen sijoittuvaa elokuvaa Pleasure ohjaaja Ninja Thyberg joutui kyseenalaistamaan oppimiaan asioita pornosta ja naisten toimijuudesta. ”Halusin elokuvallani väitellä feministisen diskurssin kanssa”, Thyberg kertoo Tulvan haastattelussa.

Ninja Thybergin ohjaama Pleasure on mahtipontinen elokuva. Se alkaa räävittömästi pimeästä ruudusta ja voihkinnasta, josta leikataan kylmästi suoraan lentokentälle Los Angelesiin, Yhdysvaltoihin. ”Business or pleasure?” virkailija kysyy. ”Pleasure”, vastaa Bella, elokuvan päähenkilö, joka on saapunut Ruotsista Hollywoodiin tavoittelemaan unelmaansa pornotähteydestä.

Ruotsalainen Thyberg (s. 1984) on vieraillut Suomessa vuonna 2016 lyhytelokuviensa kanssa. Tuolloin sukupuoliroolit päälaelleen kiepsauttanut feministinen lyhytelokuvaretrospektiivi myi salit loppuun. Menestys jatkui tämän vuoden Rakkautta & Anarkiaa -festivaalilla, jolla Thyberg vieraili ensimmäisen kokopitkän elokuvansa Pleasure kanssa.

”Kysymys työstä ja nautinnosta on hyvä, ja se on läsnä koko elokuvassa”, sanoo Thyberg. Ohjaaja on herännyt päiväuniltaan suoraan haastatteluun ja on vielä hieman uninen. Ilman lisäkysymyksiä hän kuitenkin jatkaa ja purkaa ajatuksiaan auki.

”Naiseudessahan on pitkälti kyse siitä, että miettii itseään objektina. Emme keskity siihen, miltä kehoissamme tuntuu, vaan siihen, miltä keho näyttää. Kehoissamme voi olla eri tuntoja, ristiriitaisiakin. Korkokengissä kävely voi olla voimauttavaa, ja samalla se voi sattua. Näiden välille täytyy hakea tasapainoa. Missä vaiheessa kipu ei enää ole voimautumisen arvoista? Täytyy miettiä huolella, mille tunteille antaa tilaa ja miksi.”

Thyberg hiljenee hetkeksi.

”Naiseudessa voi olla niin paljon valtaa, mutta jotkin osat täytyy vaientaa miehisen fantasian vuoksi.”

Siksi jotkin tunteet eivät pääse pintaan, eikä niitä ole nähty valkokankaallakaan. Mutta Pleasuressa niitä näkyy: esimerkiksi pillun sheivaaminen voi sattua.

Pleasure on poikkeuksellinen muillakin tavoin. Elokuvan taustahahmoja näyttelevät losangelesilaiset pornoteollisuuden työntekijät ja ruudulta voi spotata tuttuja nimiä kuten Mark Spiegler, Chris Cock ja Casey Calvert. Vain päähenkilö Bellaa esittävä Sofia Kappel on alan ulkopuolinen näyttelijä, eikä hänkään ollut näytellyt koskaan aiemmin. Taustalla pauhaa Karl Fridin säveltämä soundtrack, joka yhdistää luontevasti pornorappia ja oopperaa. Katsoja on hyvissä käsissä.

Ninja Thyberg seisoo yllään punainen nahkatakki.

Esineellistämisestä yhteiseen naiskatseeseen

Naiset elokuvissa ovat pitkään olleet kuin vampyyreita, jotka katsovat peiliin eivätkä näe itseään. Nähdyksi tuleminen on merkittävä asia. Se validoi oman olemisen ja peilaa sitä.

”Tekstit, kuvat ja filmit kertovat meille, mikä ansaitsee myötätuntomme ja kiinnostuksemme; ketkä ovat päähenkilöitä, millainen on oikeasti ihminen ja miten sellaiseksi tullaan”, Anu Silfverberg kirjoittaa kirjassaan Sinut on nähty (Teos 2020). Naisille tätä myötätuntoa ei kovin usein tarjota.

Pleasuressa Bellan kasvukertomusta seurataan tiiviisti ja samalla elokuva haastaa perinteisen patriarkaalisen katseen. Esimerkiksi Bellan ensimmäisissä pornokuvauksissa näkökulmia on kolme: Bellan katse (hän näkee pornokameran linssin ja vastanäyttelijän hassut jalat), dokumentaarinen näkymä koko huoneesta (kolme miestä tarkkailemassa valoa, kameraa ja Bellaa) sekä Bellan kuvitelma itsestään (hidastettu, upea). 

”Bella objektifioi itse itseään. Hän, kuten kukaan meistä, ei ole vain yhdessä paikassa samaan aikaan. Olemme omissa kehoissamme, mutta kuvittelemme myös, miltä näytämme toisista näkökulmista”, Thyberg kertoo.

Elokuvaa tehdessä on punnittu tarkkaan, kuinka esittää objektifiointia sortumatta siihen itse. Bella objektifioi itseään, mutta Pleasure ei. Häntä ei kuvata niin sanotun mieskatseen silmin. 

Mieskatse (eng. male gaze) on elokuvatutkija Laura Mulveyn 1970-luvulla kehittämä termi, jolla kuvataan (elo)kuvien sisäistä näkökulmaa. Naiset kuvataan perinteisesti ulkonäköä painottaen, ja he ovat elokuvassa mukana lähinnä mieshahmojen tukena.

”Mieskatse on luonut ja ylläpitänyt kulttuuria, jossa miehisyys on normi”, Thyberg sanoo. Tällöin naiset sopeutuvat ja samaistuvat hahmoihin ja kuviin, jotka eivät todellisuudessa heitä puhuttele.

Hän antaa esimerkin: ”Mieskatseen muovaamia kuvia on kulttuurissamme niin paljon, että olen todella kuvitellut itselleni mieskehon ja kuvitteellisen peniksen, jota kuvat viettelevät.”

”On hirveän helppo huomaamattaan toisintaa mieskatsetta”, Thyberg kertoo ja puhuu hieman nopeammin. Kysymys katseesta on hänelle tärkeä ja olennainen. Ohjaaja on halunnut tietoisesti kieltäytyä näyttämästä maailmaa mieskatseen kautta.

Esseessään Regarding the Pain of Others (2003) Susan Sontag kirjoittaa sotavalokuvien yhteydessä katsojan osallisuudesta. Kuva voi ikään kuin katsoa takaisin ja osoittaa katsojaa: ”Sinä katsot tätä!”

Pleasure ei elokuvana herätä tätä epämukavaa osallisuuden tunnetta. Aihealueella ei mässäillä ja elokuvan neljäs seinä pysyy pystyssä. Sen sijaan pornon katsojiin kiinnitetään huomiota. Näemme pornokuvauksissa Bellan näkökulmasta suoraan hänen yläpuolellaan hääräävän kameran linssiin.

”Naiskatseessa on kyse siitä, että nähdään ja siten tunnustetaan ne osat itsestämme, jotka ovat olleet piilotettuina, tai joista olemme luopuneet.”

”Halusin kieltäytyä mieskatseesta, mutta siitä seurasi tunne, että olisi pitänyt sensuroida Bellan kehoa”, Thyberg sanoo. ”Bella on seksikäs, hänellä on kaunis keho ja hän on hyvä työssään, mutta sellainen tuntui feministiseltä tabulta. Joissain hetkissä Bella vain seisoi paikoillaan, mutta hän näytti seksikkäältä ja saatoin säikähtää, että nyt hänet kuvataan mieskatseen kautta! Mutta ongelma olikin minussa, meissä katsojissa. Mieskatse on niin sisäistettyä, että pelkkä kehon näkeminen saa ajattelemaan, että miestä vartenhan tuo näytetään.”

Pleasuressa näkökulman valitseminen on selvästi ollut tasapainottelua: Mitä näyttää, miten, kuinka paljon? Tabuisan aiheen käsittely elokuvan keinoin on vaativaa, sillä naiskehon ja sen tuntemusten näyttämiseen liittyy paljon painolastia, jota Thyberg pohti paljon.

”Feministeinä saatamme toisinaan myös ikään kuin toisintaa mieskatsetta, tai antaa sille liikaa valtaa. Jos oletamme naisen, vaikka seksikkään naisen, aina olevan alisteinen uhri, me teemme hänestä sen.”

Sitä Thyberg halusi välttää. Pleasuren päähenkilö nähdäänkin seksikkäänä, mutta myös samaistuttavana. Bella esitetään mieskatseelle vaihtoehtoisen naiskatseen kautta, kuten elokuvan alussa nähtävässä sheivauskohdassa.

”Naiskatseessa on jotain jaettua, sellaista yhteistä ymmärrystä. Naiskatseessa on kyse siitä, että nähdään ja siten tunnustetaan ne osat itsestämme, jotka ovat olleet piilotettuina, tai joista olemme luopuneet”, Thyberg sanoo.

Elokuvassa näytetään esimerkiksi naisten punottavia kasvoja sen jälkeen, kun pornokamera on sammutettu. Tekoripsiä revitään irti. Pleasuressa näkyy, miten merkittävää turvan tunne intiimeissä, rajuissakin kohtauksissa on.

Tyttö punaisessa uimapuvussa istuu pinkissä kumiveneessä.

Pornoteollisuuden murros

Pleasure on elokuva pornoteollisuudesta, mutta sitä voi tulkita myös laajemmin. Elokuva kertoo tunnistettavaa tarinaa siitä, millaista on toimia naisena patriarkaatissa tai kapitalismin alaisuudessa. Kun seksityötä ei elokuvassa moralisoida, se on työ siinä missä muutkin kapitalistisessa järjestelmässä olevat työt. Alistamista saattaa tapahtua kaikilla aloilla.

”Ongelma on, että kun koko ala nähdään stigmansa vuoksi yhtenäisenä, unohtuu, että senkin sisällä on rakenteita. Stigman ja lojaaliuden vuoksi pyramidin pohjalla olevat puolustavat niitä, jotka istuvat siellä päällä, eivätkä välttämättä ansaitsisi puolustusta.”

”Sukupuoliroolit ja sukupuolten välinen epätasa-arvo ovat pornossa olleet pitkään voimakkaasti esillä, sillä ostajat ovat enimmäkseen miehiä”, Ninja Thyberg selittää. Myös pornon tekeminen on ollut miesvaltaista. Inhorealistisia kuvauksia nuoria naisia hyväksikäyttävän alan ongelmista ovat esimerkiksi Netflixistä striimattavat Hot Girls Wanted -dokumentit. Thyberg painottaa, että alalla työskentelevät ovat hyvin tietoisia epäkohdista.

”Koska ala on stigmatisoitu, sisäpiirin ei sovi kritisoida sitä julkisesti. Se on yksi vahvimpia normeja, sellainen äärimmäinen lojaalius muita alalla toimivia kohtaan. Ongelma on, että kun koko ala nähdään stigmansa vuoksi yhtenäisenä, unohtuu, että senkin sisällä on rakenteita. Stigman ja lojaaliuden vuoksi pyramidin pohjalla olevat puolustavat niitä, jotka istuvat siellä päällä, eivätkä välttämättä ansaitsisi puolustusta.”

Thyberg innostuu kuitenkin suunnattomasti alan läpäisseestä MeToo-liikkeestä: ”Siellä on vallankumous meneillään! Mätämunia heivataan pihalle. OnlyFans ja pandemia auttoivat myös paljon. Pandemian vuoksi pornoa ei kuvattu, mutta naiset jatkoivat sisällöntuottamista itsekseen. Valta on keikahtanut nyt toiseen suuntaan. Ja mimmit ovat niin kilttejä toisilleen, he jakavat toistensa tilejä ja tukevat toisiaan.”

”Kun tulin mestoille vuonna 2014, miehet aina sanoivat, että naiset ovat niin kilpailuhenkisiä, mutta se johtui miesten luomasta systeemistä, jossa oli tilaa vain yhdelle naiselle kerrallaan”, hän jatkaa. ”Nyt kun naisilla on valtaa, he suojelevat toisiaan ja ovat luoneet omia verkostojaan. Heillä on valta kieltäytyä esiintymästä tiettyjen toimijoiden kanssa ja he voivat itse palkata ohjaajia elokuvilleen. Nyt he itse omistavat tekemänsä sisällön.”

Muutos on merkittävä. Alalla työskentelevät naiset eivät enää ole pelkkiä korvattavia näyttelijöitä, vaan arvokkaita tekijöitä. Paljon on tietysti vielä tehtävää, Thyberg huomauttaa, mutta suunta on todellakin oikea.

Ninja Thyberg katsoo kameraan intensiivisesti.

Feministinen diskurssi suututtaa

Ninja Thyberg on itse nuoruudessaan ollut anti-porno-aktivisti, mutta ymmärsi viimeistään taustatyötä tehdessään pornon olevan laajempi ilmiö kuin tiesikään. Se on genre, jonka sisällä on valtavasti variaatiota. Rajunkin näköistä pornoa voi tehdä eettisesti ja turvallisesti, ja Pleasuressa nähdäänkin positiivista kinky-representaatiota.

Elokuvaa varten Thyberg haastatteli runsaasti alan työntekijöitä ja luki tutkimuskirjallisuutta. Pornotyöläisten kertomukset kuitenkin yllättivät ja pakottivat Thybergin nöyräksi haastateltavien kanssa. Omat ennakkoluulot ja oletukset täytyi asettaa sivuun.

”Päätin kategorisesti uskoa ihmisiä, joita jututin. Yritin olla projisoimatta omia oletuksiani heihin, minkä vuoksi pystyin kuuntelemaan heitä paremmin ja kysymään paljon kiinnostavampia kysymyksiä. Pystyin olemaan läsnä ja ymmärtämään heitä, kun päätin uskoa heitä.”

Kun Thyberg oli todella valmis kuulemaan pornotähtiä, he avautuivat. Syntyi luottamus ja Thyberg otettiin mukaan yhteisöön. Lämpö ja valta yllättivät. Pornon naiset eivät pitäneet itseään alisteisina uhreina.

”He leikkivät katsojan kanssa, kontrolloivat tilannetta. He tietävät, mitä tekevät. He luovat kuvia ja tilanteita, joissa katsoja voi kokea ylemmyyttä, mutta oikeasti valta on naisilla. He miltei nauravat katsojille.”

Pornosta puhuttaessa unohtuu usein, että näyttelijät ovat todella näyttelijöitä ja tilanteet lavastettuja.

”Jonkun kokemus tilanteesta voikin olla täysin eri, mitä odotti”, Thyberg kuvaa ja antaa esimerkin omasta elämästään: ”Voin tuntea valtaa alistuessani, vaikka eihän se siltä näytä. Mutta se on niin leikkisää! Ja tilanne saattaa kääntyä toiseen suuntaan. Saatan alistuessani ajatella, että miehelle on häpeällistä, että hän nojaa noin stereotyyppiseen dominoivaan rooliin. Minulle HÄN on objekti!”

”Tulin maailmasta, jossa uskoimme tietävämme asioista, koska ymmärsimme teoriat. Se toimi paperilla, muttei täsmännyt todellisuuden kanssa.”

Tätä ei yliopistolla opetettu.

”Opiskelin sukupuolentutkimusta, ja olen nykyään todella vihainen akateemiselle maailmalle ja teorioille! Ne ovat niin ohuita! Kyse ei ole siitä, että ne olisivat väärin, mutta ne kuvaavat hyvin pienen siivun todellisuutta. Tulin maailmasta, jossa uskoimme tietävämme asioista, koska ymmärsimme teoriat. Se toimi paperilla, muttei täsmännyt todellisuuden kanssa.”

Elokuvaa tehdessä ohjaaja joutui kyseenalaistamaan myös itseään: kovia sanoja saa siksi myös feministinen diskurssi.

”Feminismi on ollut osa identiteettiäni jo todella kauan, mutta ruotsalainen feministinen diskurssi opetti minut ylimieliseksi. Sen lähestymistapa oli etuoikeutettu, yksipuolinen ja elitistinen”, Thyberg latoo tulistuneena.

Keskustelu yhteiskunnan rakenteista selvästi turhauttaa elokuvantekijää, sillä siinä saatetaan väheksyä rakenteiden sisällä toimivia yksilöitä. He kun ovat oikeita ihmisiä, jotka tekevät itsenäisiä, tietoisia päätöksiä. Jokainen, joka näyttää alistetulta, ei välttämättä ole sitä.

Amerikassa feminismi oli erilaista. ”Jokainen vain omana yksilönään jahtaa amerikkalaista unelmaa.”

Ohjaaja näkee ongelmia kummassakin lähestymistavassa. ”Elokuvallani halusin väitellä feministisen diskurssin kanssa”, Thyberg sanoo tyyntyen.

Pleasure ei ollut haastattelua tehdessä syyskuussa vielä laajassa levityksessä, joten se ei ollut vielä ehtinyt herättää laajaa keskustelua. Ruotsissa elokuva sai ensi-iltansa lokakuun alkupuolella.

Yksi näytös järjestettiin kuitenkin elokuvassa esiintyneille näyttelijöille.

”Vastaanotto oli kahtalaista. Naiset ja vähemmistöihin kuuluvat kiittelivät ja sanoivat: ’Vihdoin!’ Useat miehet taas olivat harmissaan siitä, että heidät esitetään huonossa valossa. Kaikki kuitenkin pitivät elokuvaa hyvin realistisena.”

Elokuva välttää keskustelun pro- ja anti-pornosta. Myös lopetus jää avoimeksi. Rakkautta & Anarkiaa -festivaalilla elokuvan jälkeisessä kyselytilaisuudessa Thyberg viittasi elokuvan laajempaan tulkintakehykseen: ”Eihän patriarkaatista voi erota”.

Ei, mutta Pleasuren kaltaisten elokuvien voimalla sen valtaa voi murentaa.