Lukuaika
8 min

Pehmeät haarniskat

1/2024tulva.fi
Artikkeli - 21.03.24
Teksti • LOTTA RAUKOMAA / Kuvat • LOTTA HAGELIN

Saamenpuvut eli gáktit ja saamenkäsityöt ovat rikkaan, ajassa kiinni elävän kulttuurin näkyvimpiä symboleja. Joskus ne toimivat välineinä queer-identiteetin ilmaisuun. Yksinkertaisimmillaankin gáktit ovat täynnä merkityksiä ja hiljaisia viestejä niin omistajansa juurista kuin nykyisyydestäkin – ainakin heille, jotka osaavat viestejä tulkita.

HARVA vaate kantaa yhtä monia tarinoita, signaaleja ja historiaa kuin saamelaisten kansanpuku gákti, jona se pohjoissaameksi tunnetaan. Gákti ja muut saamen-käsityöt ovat täynnä oman yhteisön jäsenille tarkoitet­tuja viestejä ja niiden sanotaankin joskus olevan oma kielensä. Viestit kertovat esimerkiksi esineen omista­jan perheestä, suvusta, esivanhempien elinkeinosta ja kotiseudusta, mutta voivat ilmaista myös paljon muuta kantajansa identiteetistä.

Gákti on alkujaan arkivaate, mutta etenkin monella Saamenmaan ulkopuolella asuvalla sen käyttö rajautuu juhliin ja vapaa-aikaan. Helsingissä asuva vaatesuun­nittelija ja taiteilija Helmi Hagelin käyttää gáktiaan edustustilanteissa ja mielenosoituksissa. Gáktin käyt­tämisen kokemus on Hagelinille vahvasti yhteisöllinen. ”Minulle saamenpukuun liittyy yhteisöön kuulumisen tunne ja ajatus, että olen osa jatkumoa”, Hagelin sa­noo. ”Varsinkin, kun on päällä vaikka isoäidiltä peritty duodji [saamenkäsityö pohjoissaameksi] – silloin hän on mukanani.”

Viime vuonna Hagelin oli mukana järjestämässä Sápmi Pridea, vuotuista saamelaisten pride-tapahtumaa, jota on järjestetty vuodesta 2014 alkaen vuoroin Norjan, Ruotsin ja Suomen puolella. Tapahtumassa Hagelin oli ensimmäistä kertaa aktiivisena myös saamelaisessa queer-yhteisössä. ”Oli ihanaa kokea, että en ole yksin”, Hagelin sanoo.

Hagelin on tehnyt gákteja niin perheenjäsenilleen kuin itselleenkin. Hän on muunsukupuolinen, ja omaan gáktiin liittyy monenlaisia, myös sukupuoli-ilmaisua kos­kevia pohdintoja. ”Olen tehnyt gáktimatkaa, jossa pohdin, minkälainen takki vastaa sukupuoli-identiteettiäni”, Ha­gelin sanoo. ”En identifioidu transmaskuliiniksi, joten perinteinen miesten takkikaan ei tunnu omalta. Tein lo­pulta samanlaisen takin, joka isoisoisälläni on ollut, mutta perinteisellä naisten pääntiellä.” Hagelinin gáktimatka on yhä käynnissä. ”Vaikka nykyinen gáktini vastaa identiteet­tiäni parhaiten, en tällä hetkellä sitä käytä”, Hagelin sanoo.

Nykymuodossaan perinteinen gákti on binäärisesti sukupuolitettu ja erot naisen ja miehen pukujen välillä ovat selkeät – kirkon ja patriarkaalisten ideologioiden vaikutus ulottuu myös gáktiin. Hagelin kertoo, että ai­kaisemmin eri sukupuolten gáktit ovat olleet lähempänä toisiaan. ”Ne ovat ajassa menneet kauemmas toisistaan, sekä itse malli että tietyt yksityiskohdat. Esimerkiksi hul­pa [helman alaosa] on naisten malliin tullut jälkikäteen.”

Sukupuolinormeja soveltavan gáktin käyttökoke­mus voi vapauttaa turhilta selittelyiltä. ”Eräs ystäväni sa­noi kokevansa queer-gáktin käyttämisen helpottavana, sillä se päällään ei tarvitse jatkuvasti tulla muille kaapista ulos – gákti jo viestii kaiken olennaisen”, Hagelin sanoo. ”Kun sukupuolikokemus voi elämän aikana muuttua, miksei myös gákti.”

Kirje kotiinsa palaavalta

VUOSIEN saatossa tuhansittain gákteja ja muita saa­menkäsitöitä on varastettu niiden alkuperäisiltä omis­tajilta ja kotiseuduilta. Syinä ovat olleet kolonialistinen sorto ja kristillinen käännytystyö, joiden nimissä saa­melaista kulttuuria on järjestelmällisesti tuhottu. Anas­tettua esineistöä on päätynyt erilaisiin keräilijöiden ja museoiden kokoelmiin Saamenmaan ulkopuolelle.

Viime vuosina museot ovat yrittäneet korjata tilan­netta repatriaatiohankkeilla. Repatriaatiolla tarkoitetaan kulttuuriomaisuuden palauttamista sen alkuperämaa­han, alkuperäisille omistajille tai heidän perillisilleen. Suomessa toteutui merkittävä repatriaatiohanke syksyllä 2021, kun Kansallismuseo yhteistyössä Saamelaismuseo Siidan kanssa palautti yli 2 000 esinettä niiden kotiseu­duille Saamenmaalle.

”Kun sukupuolikokemus voi elämän aikana muuttua, miksei myös gákti.”

Hagelin muistelee esineiden kotiinpaluuta ja sen ohessa järjestettyä näyttelyä lämmöllä. ”Aktivisti Petra Laiti oli kirjoittanut näyttelyyn kirjeitä, joissa kuviteltiin, mitä palautetut tavarat voisivat ajatella”, Hagelin sanoo. ”Yksi hajonnut käsityö kertoi, että siitä oli osa jo maan alla ja jäljellä oleva osa kaipasi nyt muiden luokse lepoon – sen käyttöaika oli ohi. Se oli kaunis ajatus.” Ajatukses­sa kiteytyy saamelainen elämän kiertokulun filosofia. ”Esine tehdään tarpeeseen, siitä pidetään hyvää huolta, ja kun se on tullut elämänsä päähän, se maatuu ja jatkaa kiertoa”, Hagelin tiivistää.

Vaikka repatriaatiohankkeet ovat tärkeä dekoloni­saation muoto, purettavaa ja soviteltavaa riittää. ”Kolo­nialismi on yhä erittäin toimintakykyinen prosessi, jota sekä Suomen rajojen sisä- että ulkopuolella harjoitetaan. Tätä ei olla valmiita myöntämään”, Hagelin sanoo.

Poliittisen vaikuttamisen ja aktivismin ohella yksi keino kolonialististen rakenteiden murtamiseen on alkuperäiskansan näkyvyyden ja representaation vahvistaminen.

Työssään Hagelin kokee teeman erityisen tärkeänä. ”Tärkeitä ovat ne hetket, kun olen onnistunut tekemään meidät näkyviksi, olemassa oleviksi”, Hagelin sanoo.

Tällä hetkellä Hagelin työstää teosta, jossa hän do­kumentoi muiden queer-saamelaisten gákteja. ”On aina upeaa nähdä, miten ihmiset tekevät ja yhdistävät omia gáktejaan”, Hagelin sanoo. ”Haaveeni on saada sellainen gákti walk, jossa dokumentoisin kaikkia niitä upeita ver­sioita – se olisi siistiä.”

Elävä puku

”GÁKTI on niin lähellä sielua”, sanoo Anna-Stina Svakko, pitkän linjan saamenkäsityömestari, joka laskee tehneen­sä 368 gáktia. Kun tähän lasketaan päälle muut vaate­kappaleet kuin gáktit, luku kohoaa yli tuhanteen. Svakko asuu ja työskentelee vuoroin Ruotsissa, vuoroin Norjassa.

Gákti ja saamenkäsityöt merkitsevät Svakkolle yk­sinkertaisesti elämää. ”Elän niille, niiden kanssa ja niis­tä. Minulla ei ole harrastusta – duodji on jokapäiväinen elämäni”, Svakko sanoo. ”Mitä enemmän aikaa kuluu, yhä syvemmin koen duodjin myös terapeuttisena. Kun ompelen, tunnen voivani hyvin.”

Työssään Svakko tykkää yhdistää uusia materiaale­ja perinteisiin kaavoihin. ”Käytän usein suurten muotita­lojen kankaita ja yhdistän niitä saamelaisiin siluetteihin. Lopputulos on monesti sellainen, että ei-saamelaiset ei­vät tunnista sitä saamelaisvaatteeksi, mutta saamelaiset itse tunnistavat sen saman tien”, Svakko sanoo. ”Minua kiinnostavat juuri tällaiset piilotetut, äänettömät viestit vaatteissamme.”

Svakko ajattelee, että uuden omaksuminen ja ajassa kiinni oleminen ovat luonnollinen osa saamelaista kult­tuuria. ”Vaatteemme ovat elossa eri tavalla kuin vaikka Ruotsin kansallispuvut, joihin liittyy paljon tiukkoja sään­töjä ja rajoitteita. Gákteissa voi olla mitä tahansa värejä ja materiaaleja – se on vapautta”, Svakko sanoo. ”Gákti on käyttövaate, eikä sen kehitys ole koskaan pysähtynyt. Gákti ei ole koskaan kuollut.”

Yksi Svakkon tekemien gáktien omistajista on norjansaamelainen journalistiopiskelija Dávvet Bruun-Solbakk. Yhteistyön tuloksena syntyneessä gáktissa mas­kuliinisiksi ja feminiinisiksi mielletyt elementit yhdisty­vät queer-symboleihin. Kontrastia gáktin feminiiniselle siluetille tuovat päämateriaalina käytetyt miesten liitu­raitapuvut. ”On vapauttavaa oivaltaa, että gáktiin usein liitetyt säännöt ovat sovellettavissa ja muokattavissa omiin tarpeisiin – ne ovat kuitenkin vain viitteellisiä”, Bruun-Solbakk sanoo.

Inspiraatiota haettiin Bruun-Solbakkin esivan­hempien gákteista ja ajattomuuden ajatuksesta. ”Halusin gáktini näyttävän ja tuntuvan sellaiselta, että minulla olisi ollut se aina, koska tavallaan näin onkin – esivan­hempanikin ovat käyttäneet jotain hyvin samantapaista”, Bruun-Solbakk sanoo.

Bruun-Solbakk pitää gáktia tärkeimpänä vaat­teenaan. ”Siihen tiivistyy kaikki: minkälainen ihminen olen, mistä tulen ja mikä on minulle tärkeää. Sitä on oikeastaan vaikea kuvailla, niin henkilökohtainen se on”, hän sanoo. ”Se on myös kallein vaatteeni, eli lisäksi jon­kinlainen sijoitus.”

Bruun-Solbakkin ensimmäinen gákti oli hyvin eri­tyyppinen. ”Se tehtiin 2016 Sápmi Pridelle, ja en silloin vielä tiennyt, mitä haluan gáktillani kertoa”, Bruun-Sol­bakk sanoo. ”Päätin sitten teettää kokomustan, pelkis­tetyn version, joka ei sinänsä kertonut minusta mitään. Tavallaan voisi siis sanoa, että uusi gáktini oli vuosien työn tulos – gákti on kehittynyt elämän mukana.”

Homojen kevättalvi

SAAMELAINEN taidekäsitys poikkeaa länsimaisesta monilta osin. Taidetta taiteen vuoksi ei saamelaisessa kulttuurissa ole tyypillisesti ollut, vaan kauneuden ja käytännöllisyyden on nähty kuuluvan vahvasti yhteen – saamenkäsityöt ovat tästä hyviä esimerkkejä. Kuvaavaa on myös, että sanat taide ja taiteilija ovat saamen kielissä suhteellisen uusia.

Funktionaalisuus on vahvasti läsnä myös ČSV*-taiteilija Sunná Káddjá Valkeapään töissä, joita hän ku­vailee henkiin puhalletuiksi veistoksiksi. ”Meille vitriini­asiat ovat jotain tosi hengetöntä”, Valkeapää sanoo. ”Meil­lä ei oikein ole ollut patsaita, eikä jalustojen päällä mitään pönöttämässä. Me ollaan itse oltu niitä teosjalustoja, ja festivaalit ja sosiaaliset tapahtumat, joita vuodenkierron mukaan on järjestetty, ovat olleet niitä taidenäyttelyitä.”

Vuonna 2017 Valkeapää toteutti vuoden kestäneen performanssin, jonka aikana hän pukeutui gáktiinsa joka päivä. Yksi projektin tarkoitus oli keskustella ylei­sön kanssa. ”Käytännössä kaikki sosiaaliset kanssakäy­miset, joissa se jollakin tavalla vaikutti, että minulla oli ikään kuin neonkyltillä: olen saamelainen, mitä sitten?” Valkeapää sanoo.

”Halusin gáktini näyttävän ja tuntuvan sellaiselta, että minulla olisi ollut se aina, koska tavallaan näin onkin.”

Valkeapää on vaikuttanut erilaisissa taiteilijakollek­tiiveissa ja aktivistiryhmittymissä, joista yksi on aiemmin mainittu Sápmi Pride. ”Tuntuu, että elämme vielä sel­laisessa homojen keväässä tai ehkä kevättalvessa, mikä on aika kutkuttava ajanjakso elää mukana”, Valkeapää sanoo. ”Minulla on tosi hyvä fiilis Sápmi Pridesta. Se on sellainen syleilevä yhteisö, jonka toiminnassa deko­lonialismi on olennainen osa kestävyyden, antirasismin ja saavutettavuuden ohella – menee kylmät väreet kun ajattelenkin sitä.”

Yhteisönsä sisäiset erilaiset roolit kiteytyvät Val­keapään ajatuksissa luontoaiheisin metaforin. ”Jos miet­tii meidän eldereitä ja semmoista kotitunturijärveen liit­tyvää perhettä, niin se on eri tavalla syleilevä ja lämmin, ehkä sellainen laavun sisällä oleva tuli, vähän savuinen”, Valkeapää sanoo. ”Saamelainen queer-yhteisö on raikas puro, joka laskee siihen samaan järveen. Kummassakin tuntuu hyvin kodilta.”

Kirjoituksen otsikko Pehmeät haarniskat on lainattu Sunná Káddjá Valkeapään runosta.

*Kirjainyhdistelmä ČSV on saamelaisaktivismin keskeinen tunnus, joka symboloi muun muassa saamelaiskulttuurin ja saamelaisen elämäntavan edistämistä.


Tämäkin juttu on parempi paperilla. 

Valtaosa sisällöistämme on maksutta luettavissa verkossa. Ne kuitenkin tuntuvat ja näyttävät paremmilta printtilehdessä. Tilaajana teet arvokasta työtä tukemalla suomalaista feminististä journalismia. Tervetuloa ostoksille verkkokauppaamme!

Etkö halua sitoutua lehtitilaukseen tai ostaa irtonumeroa? Voit myös kiittää verkkosisällöistämme MobilePay-lahjoituksella numeroon 71312. Pienestäkin summasta on apua!