Rahaa ajatella

Nääntyneet ihmiset kaipaavat helppoa mielihyvää. Kulttuurikentän pitäisi tuomitsemisen sijaan ymmärtää, kirjoittaa Tulvan kolumnisti Alma Tuuva.

Kuvittele, että on kylmä ja sateinen sää. Takana on raskas työpäivä ja raahaat painavaa ruokakassia rystyset valkoisina. Sinulla on alkava flunssa, ja se pelottaa, koska tiedät, että pomosi suuttuu, jos jäät sairauslomalle. Kotona on hirveä sotku ja kaikki vaatteesi ovat likaisia, koska sinulla ei ole aikaa pestä niitä. Elinkustannukset nousevat, mutta palkkasi ei, ja siksi sinulla ei ole enää varaa hemmotella itseäsi esimerkiksi suklaalevyllä. Kaiken taustalla häilyy tietoisuus ilmastokriisin etenemisestä, globaalista eriarvoisuudesta, sodista ja pommituksista, joille pitäisi voida tehdä jotakin.

Viimeisillä voimillasi riisut märät vaatteesi ja purat ostokset. Kun istut sohvalle, suustasi pääsee syvä huokaus.

Sinulla on onneksi vapaailta, ja seuraavat
pari–kolme tuntia voit viettää valitsemasi aktiviteetin parissa. Vaihtoehdot ovat a) kehuttu elokuva, joka käsittelee ihmisten pahuutta, b)
Dostojevskin Rikos ja rangaistus tai c) TikTokin selaaminen.

Kaksi ensimmäistä vaihtoehtoa kuormittavat jo ajatuksen tasolla, joten valitset TikTokin.

Sillä hetkellä, kun avaat sovelluksen, kuuluu olohuoneestasi rätisevä poksahdus, ja joukko tunnettuja kulttuurivaikuttajia, tai oikeastaan heidän haamujaan, ilmestyy piiriksi ympärillesi. He alkavat osoitella sinua sormillaan ja puhua toistensa päälle.

”Sinun vuoksesi kulttuuri kuolee!”

”Eikö KETÄÄN kiinnosta enää vakava taide?”

”Kyllä se on kuule ihan prioriteettikysymys, että mihin sitä aikaansa oikein käyttää”, he sanovat ja nyökyttelevät toisilleen hyväksyvästi. 

En usko, että syyllistäminen ratkaisee mitään. Jos sillä joku vaikutus on, niin luultavasti se saa kulttuurin vain tuntumaan enemmän velvollisuudelta kuin mieltä virkistävältä asialta.

Vaikeasti lähestyttävä ja kokijaa haastava taide on tietysti tärkeää. Itse rakastan sosiaalista mediaa, ja väitän, että monet sen sisällöistä ovat mainettaan paljon syvällisempiä. Se ei kuitenkaan pysty tarjoamaan minulle sitä samaa syvän keskittymisen ja antautumisen tilaa kuin esimerkiksi kirjat, elokuvat tai taidenäyttelyt. Sosiaalinen media stimuloi, mutta se ei ruoki sieluani.

Somea voisi verrata nälkäisenä kaupasta haettuun pakastepizzaan. Se voi parhaimmillaan olla oikein hyvääkin, mutta säännöllisesti olisi hyvä nähdä vaivaa ja kokata itse. Oi kunpa siihen vain olisi resursseja eli aikaa, rahaa ja jaksamista! Ostaisin heti kasan tuoreita yrttejä ja leipoisin itse leipäni.

On etuoikeus, että on aikaa ajatella. Raha vaikuttaa asiaan, samoin yhteiskunnallinen asema. Esimerkiksi kun Johanna Osváth kirjoitti noin vuosi sitten Nuoressa Voimassa tekstin otsikolla “Anteeksi, olisiko teillä hetki aikaa lukea?”, se näkyi myös omassa somekuplassani. Moni jakoi jutun saatesanoilla, joissa lukemattomia ihmisiä kutsuttiin laiskoiksi. Välillä tuntuu, että kulttuurikentän aktiivit unohtavat, että suurin osa ihmisistä viettää päivänsä joidenkin aivan toisten asioiden parissa. Erilaisten kulttuurituotteiden kuluttaminen tai tuottaminen tapahtuu työajan ulkopuolella. Moni esikoiskirjakin on kirjoitettu muiden töiden ohella, niihin kun ei aivan helposti apurahoja saakaan.

Aikamme henki tuntuu olevan, että rikkaat rikastuvat ja köyhät ja keskiluokka köyhtyvät. Samalla ihmisiin kohdistuvat tuottavuusvaatimukset kovenevat. Myös kulttuurikentällä tehdään säästöjä jo valmiiksi pienistä resursseista.

Tämä näkyy väistämättä laadussa, mutta myös tavallisten kulttuurinystävien mahdollisuuksissa nauttia taiteesta. Ongelma on todellinen, mutta syypää ei ole laiska ja tyhmä yleisö. Kirjat ja elokuvat latistuvat to do -listan jatkeeksi ja sosiaaliseksi pääomaksi.

Ehkä näennäisen laiskuuden ja tyhmyyden voisikin hahmottaa enemmän systeemisinä ongelmina kuin yksilön epäonnistumisena. Minä luen kirjoja, mutta se ei tee minusta parempaa ihmistä kuin joku, joka ei lue.

Tämäkin juttu on parempi paperilla.

Haluamme, että mahdollisimman moni pääsee lukemaan Tulvan feminististä journalismia, joten laitoimme lähes kaikki jutut ilmaiseksi verkkoon. Lehden tekeminen ei kuitenkaan ole ilmaista, joten tilaajien tuki on meille valtavan tärkeää. Jos tykkäsit lukemastasi, voisitko harkita lehden tilaamista kotiin? Hyvän mielen lisäksi saat paremman lukukokemuksen, juttumme nimittäin tuntuvat ja näyttävät paremmilta paperilla. Tilaa nyt!

Etkö halua sitoutua lehtitilaukseen tai ostaa irtonumeroa? Voit myös kiittää verkkosisällöistämme MobilePay-lahjoituksella numeroon 71312. Pienestäkin summasta on apua! Mainitse viestissä, että raha on tarkoitettu Tulvalle, niin se päätyy varmasti oikeaan osoitteeseen!

Tilaa

LUE SEURAAVAKSI:

Seurapiirivaikuttaja ja naisasianainen Aina Matilda G. af Soldan-Friberg laittaa lukijoiden perhesiteet, romanssit ja työsuhteet järjestykseen menneen maailman arvokkuudella. Tällä kertaa ratkaistavana on kinkkinen urapulma: rahat vai pakoon poikakerhoa?

Piditkö lukemastasi?

Kuusi kertaa vuodessa ilmestyvä Tulva kertoo yhteiskunnan ja kulttuurin ilmiöistä ennen kuin muut ovat ehtineet niihin havahtua. Lue printtiä, tue laatujournalismia.