Sama suunta, eri kartta

Opetusministeri Li Andersson (vas.) ja kansanedustaja Saara-Sofia Sirén (kok.) haluavat molemmat tasa-arvoisemman yhteiskunnan. Pyysimme liberaalia oikeistolaista ja radikaalia vasemmistolaista kertomaan, millaista tasa-arvoa he tavoittelevat ja miten. Miltä feminismi näyttää politiikan vastakkaisilla laidoilla?

SAARA-SOFIA SIRÉN haluaa tehdä selväksi, ettei ole mikään oikeistokonservatiivi. Sirén on pyydetty tähän yhteishaastatteluun edustamaan oikeistolaista näkemystä feminismistä, mutta hän välttää puhumasta oikeistosta. Sanalla on huono klangi feministien keskuudessa. Sirén tituleeraa itseään ennen kaikkea kokoomuslaiseksi, ja hänelle kokoomuslaisuus, jossa “verojen ja julkisten palveluiden paisuttamiseen suhtaudutaan kriittisesti, mutta markkinatalouteen ja yksilön vapauteen ihailevasti”, on tie tasa-arvoon.

“Kokoomukselle on luonteenomaista ajatus vapaudesta ja vastuusta. Siksi itsemäärittely ja itsemääräämisoikeus on mun mielestä tosi kokoomuslaista ajattelua. Tai pitäisi ainakin olla.”

Sirénillä itsellään on enemmän näyttöjä feminismistä kuin oikeistolaisuudesta. Hän on perustanut eduskuntaan feministien verkoston, puolustanut tasa-arvotyötä tekevien naisjärjestöjen määrärahoja, puhunut transnuorten puolesta ja vastustanut lähisuhdeväkivaltaa. Samaan aikaan Sirénin puoluetoverit ovat puhuneet aivan erilaisista asioista. Haastattelupäivän tienoilla kansanedustaja Jari Kinnunen on juuri vetänyt pois ankaraa
kritiikkiä osaksi saaneen lakialoitteensa, jossa vaadittiin, että pääsy valtion virkoihin evättäisiin muilta kuin syntyperäisiltä suomalaisilta. Puolueen puheenjohtaja Petteri Orpo taas on hiljattain pahoitellut julkisesti sitä, että luonnehti pääministeri Sanna Marinin (sd.) ja valtio-varainministeri Annika Saarikon (kesk.) puhetyyliä Ylen televisioväittelyssä ”kiljumiseksi”. Viime kesänä Helsingin Sanomat uutisoi, että kokoomuksen kansanedustaja Wille Rydman oli käyttäytynyt epäasiallisesti lukuisia nuoria naisia ja tyttöjä kohtaan.

Kuinka yleisiä feministiset näkemykset ovat kokoomuksessa?

”Kokoomuksessa on paljon kansanedustajia, jotka eivät ole kovin aktiivisia näissä teemoissa. Esimerkiksi jotkut translain yksityiskohdat eivät ole kaikkien työpöydillä niitä asioita, joihin paneudutaan. Toisaalta ei sitä vastustetakaan.”

Sirén uskoo, että kokoomuslaiset kyllä kannattavat tasa-arvoa, vaikka eivät kutsuisikaan itseään feministeiksi. Kuten asiaan kuuluu, tilanne näyttää erilaiselta toisella puolella pöytää. Siellä istuu opetusministeri Li Andersson, turkulainen hänkin. Andersson, jolla on heikossa taloudellisessa asemassa olevien nuorten puolustajana enemmän näyttöjä vasemmistolaisuudesta kuin feminismistä, arvelee, että hänen puolueensa aktiivit kutsuvat laajalti itseään feministeiksi.

”Vasemmiston piirissä luokka-analyysi on tosi vahva osa yhteiskunta-analyysiä. Siihen on helppo liittää käsitys siitä, että sukupuoli vaikuttaa ihmisten välisiin valtasuhteisiin yhteiskunnassa.”

Ministeri huomauttaa kuitenkin oma-aloitteisesti, ettei hänenkään puolueensa täydellisesti feminismiä toteuta.

”Perussuomalaiset taisi tämän Rydman-keissin aikaan olla ainoita, jotka oli sitä mieltä, että heidän puolueessaan ei ole mitään ongelmia”, Andersson muistelee.

Helmikuussa 2021 Turun pormestariksi ja kaupunginvaltuutetuksi ehdolla ollut Sasu Haapanen sai kenkää luottamustoimistaan, sillä hänen koulunkäyntiavustajana työskennellyt kumppaninsa oli salakuvannut 7–10-vuotiaista tytöistä videoita koulun pukuhuoneessa Haapasen käyttöön. Molemmat saivat ehdotonta vankeutta.

Kummassakin puolueessa siis on kyseenalaisia ihmisiä, eikä maailma ei ole valmis. Mutta millainen se olisi valmiina? Sitä olemme kokoontuneet saman pöydän ääreen selvittämään.

UNELMIEN YHTEISKUNTA

”KUVAILE feminististä ihanneyhteiskuntaasi. Miten se olisi järjestetty? Millaista ihmisten arki siinä olisi? Entä miten sitä hallittaisiin? Millaisten periaatteiden varaan se olisi rakennettu? Mikä on politiikan tehtävä yhteiskunnassa, jossa tasa-arvo on jo saavutettu?

Näihin kysymyksiin Tulva pyysi molempia poliitikkoja miettimään ennakkoon vastauksen.

Nopeasti käy ilmi, että molemmat poliitikot tähtäävät samanlaiseen yhteiskuntaan, mitä tasa-arvokysymyksiin tulee: Kaikenlainen syrjintä pitää saada loppumaan. Ihmisten, myös miesten, on oltava vapaita elämää rajoittavista sukupuolinormeista. Transnuorten oikeudet sukupuolen itsemäärittelyyn on saatava kuntoon. Hoivatyöntekijöitä on arvostettava enemmän, ja tämän on näyttävä palkoissa.

”Luulen, ettet löydä mun ja Saara-Sofian väliltä isoja eroja, mitä tulee tasa-arvopolitiikkaan”, ministeri ilmoittaa.

”Ne erot ovat ihan muualla.”

Turkulaiset poliitikot ovat tunteneet toisensa pitkään ja istuneet samoissa valiokunnissa. Yhteinen taival pöydän eri puolilla näkyy: usein Andersson ja Sirén saavat puolesta sanasta kiinni, mitä toinen ajattelee, kun taas toimittajalle näkemyksiä pitää avata perusteellisemmin. Jopa ilmastokriisistä Sirén ja Andersson ovat yhtä mieltä.

”Se on feministinen kysymys, sillä siitä kärsivät maailman mittakaavassa eniten naiset ja lapset”, sanoo Andersson ja Sirén nyökyttelee pontevasti.

Taustatekijät eivät saa rajoittaa kenenkään mahdollisuuksia elää omannäköistä elämää tai tavoitella omia unelmiaan. Minkäänlaiselle syrjinnälle ei olisi tilaa”, Sirén jatkaa.

Tämä kuulostaa kovin paljon mahdollisuuksien tasa-arvolta. Andersson siristää silmiään. Nyt löytyy eroja.

TASA-ARVO VS. TASA-ARVO

MAHDOLLISUUKSIEN tasa-arvo on erityisesti liberaalin oikeiston käyttämä termi. Yleensä sillä tarkoitetaan tilannetta, jossa kaikki ovat sukupuoleen, synnyinperään, uskontoon ja ihonväriin katsomatta yhdenvertaisia lain edessä. Yksilöt ovat vapaita ja ahkeruus palkitaan. Yhteiskunta ei rajoita kenenkään mahdollisuuksia menestyä, mutta ei toisaalta tuupi ketään ehdoin tahdoin eteenpäinkään. Tyypillinen esimerkki on amerikkalainen unelma, jossa ryysyläisestä tulee kovalla työllä ja nokkeluudella miljonääri.

Vasemmistolaiseen ajatteluun käsitys siitä, että jokainen on oman onnensa seppä, ei sovi. Anderssonin mukaan tämä johtuu siitä, että yhtäläiset mahdollisuudet kaikille eivät muutu hevillä yhtäläisiksi tuloksiksi.

”Ihanneyhteiskunnassani tasa-arvo toteutuu. Ei ole vain mahdollisuuksien tasa-arvoa, vaan myös toteutunutta tasa-arvoa”, Andersson sanoo.

Ministerin mielestä pohjoismaiset hyvinvointivaltiot ovat monella tapaa jo onnistuneet luomaan mahdollisuuksien tasa-arvon, sillä lait ovat kaikille samat.

“Silti edelleen, kun tilastoja katsotaan, nähdään että jos vanhemmat ovat olleet köyhiä tai saaneet toimeentulotukea, on erittäin merkittävä tilastollinen todennäköisyys itse päätyä toimeentulotukiasiakkaaksi”, Andersson huomauttaa.

Andersson jatkaa poliittisesta lempiaiheestaan, nuorista. Hän uskoo nuorten turhautuvan, koska heille sanotaan, että heillä on vaikka mitä mahdollisuuksia edetä elämässä, vaikka he itse tietävät ja näkevät, ettei näin ole.

Sirénin mielestä mahdollisuuksien tasa-arvo on ”hyvä ja kuvaava tavoite”, se vaan ei vielä toteudu.

”Vaikka meillä on tasa-arvoiset koulutusmahdollisuudet ja maailma auki, niin kaikki eivät lähde samalta viivalta. Sitä ei ole riittävästi aina tunnistettu. Pitää poistaa tilastollisia epätasa-arvoisuuksia, jotta mahdollisuuksien tasa-arvoon päästään.”

Hetkinen, vasemmistofeministin mielestä mahdollisuuksien tasa-arvo ei riitä, koska maailmaan jää silti syrjiviä rakenteita. Oikeistofeministin mielestä taas syrjiviä rakenteita pitää purkaa, jotta päästäisiin todelliseen mahdollisuuksien tasa-arvoon. Onko nyt siis niin, että tästäkin ollaan lopulta samaa mieltä?

Ei ole.

Andersson ryhtyy puhumaan siitä, miten nuorten näköalattomuutta on purettava tekemällä parempaa sosiaalipolitiikkaa. Sitä taas pitää rahoittaa varmistamalla yhteiskunnan oikeudenmukainen tulonjako, eli toisin sanoen verottamalla varakkaita. Ministeri kertoo olevansa huolissaan leikkauspuheesta. Sirén taas kantaa huolta valtion velasta. Kokoomus on esittänyt, että velkataakkaa pitäisi keventää tulevalla vaalikaudella isoilla julkisen talouden leikkauksilla.

”Näköalattomuuteen voi liittyä sekin, että ihmiset ovat ihan syystä huolissaan siitä, miten valtio on velkaantunut. Velkataakka rajaa näkymiä. Kokoomuslainen ajattelu lähtee siitä, että varmistetaan rahan pyöriminen yhteiskunnassa.”

Nyt ollaan ideologian ytimessä. Äänenpainot kovenevat, puhe nopeutuu ja vauhti kiihtyy. Niin on käynyt myös eduskunnassa kuluneen vaalikauden aikana.

KULTTUURISOTAPOLITIIKKA TULI SUOMEEN

MARININ hallituksen on määrä uudistaa translakia tämän vaalikauden aikana. Hallituksen esityksessä sukupuoltaan korjaavan ihmisen ei enää tarvitsisi todistaa olevansa lisääntymiskyvytön. Transaktivistit ovat kritisoineet uudistusta kunnianhimon puutteesta. Konservatiiviset poliitikot taas ovat esittäneet kritiikkiä päinvastaisesta syystä ja välillä täysin asiattomaan tyyliin. Näin lakia kommentoitiin eduskunnan täysistunnossa lokakuun alussa:

”Nostakaa kätenne pystyyn ne, joilla on tyttölapsia, jotka haluatte heidän pukuhuoneisiin ja heidän saunoihin biologisia miehiä.”
Mari Rantanen (ps.)

”Kokemuksia voi olla monenlaisia, mutta sukupuoli on ihmisen tai muun eliön ominaisuus, joka määräytyy sen mukaan, onko kyseinen yksilö lisääntymissoluiltaan hedelmöittävä vai hedelmöittyvä.”
Päivi Räsänen (kd.)

”Jo presidentti Halosen ajoista lähtien tässä hyvinvoinnin raiskaamassa yhteiskunnassa on pyritty vain heikentämään sukupuolia, ja tällä lakiesityksellä pelkästään jatketaan sitä hulluutta. Jopa lapsillemme opetetaan tätä saastaa.”
Ano Turtiainen (vkk.)

Andersson sanoo toivovansa, ettei yksikään transnuori ole kuunnellut kyseistä täysistuntoa. Hän arvioi, että Yhdysvalloista tuttu kulttuurisotapolitiikka on tullut tämän vaalikauden aikana Suomeen. Termillä viitataan tilanteeseen, missä kahteen leiriin jakautuneet poliitikot kiistelevät arvokysymyksistä kovin sanankääntein, usein niin, että vastapuolen nähdään olevan paitsi faktuaalisesti väärässä, myös moraalisesti rappeutunut. Mielipiteen muuttamisesta tietojen tarkentuessa tulee mahdotonta, sillä lakialoitteita ei kannateta tai vastusteta asiapohjalta, vaan siksi, että halutaan osoittaa, mihin leiriin kuulutaan.

”On uhkana, että transnuorten hyvinvoinnista tulee poliittisen vastakkainasettelun symboli. Se on ihan hirveä ajatus, koska silloin ei enää keskustella asiakysymyksistä.”

Andersson näkee kulttuurisodan uhkana ihmisoikeuksille. Kun kysymykset abortista, seksuaali- ja sukupuolivähemmistöistä tai rasismista politisoituvat, järki kaikkoaa politiikasta.

”Jenkeissä aborttioikeudesta on tullut poliittinen kysymys. Demokraatit kannattavat, republikaanit vastustavat. Miehet”, tässä kohtaa ministeri vähän naurahtaa, ”käyvät siitä poliittista kamppailua, koska siitä on tullut symboliasia muille kysymyksille.”

Sirén komppaa: ”Olen samaa mieltä. Monista asioista pitää tehdä politiikassa kompromisseja, sitä politiikka on. Mutta ihmisoikeudet ei ihanneyhteiskunnassa ole kompromissin paikkoja.”

Monet translakia vastustaneet perussuomalaiset ja kristillisdemokraatit perustelivat kantaansa naisten puolustamisella epämääräisiltä sukupuoltaan ”vaihtavilta” raiskaajamiehiltä. Aborttilain uudistusta, joka merkittävästi paransi naisten oikeuksia, he kuitenkin vastustivat.

Lopulta aborttilain uudistus meni läpi kirkkaasti äänin 125-41. Tulevaisuudessa raskaana olevan oma tahto riittää perusteeksi raskauden keskeyttämiselle. Lakimuutos oli kansanedustaja Mai Kivelän (vas.) tekemän aloitteen ja Naisasialiitto Unionin alulle paneman Oma Tahto 2020 -kansalaisaloitteen ansiota. Lain muuttaminen vaati aktivisteilta ja sitä puoltavilta poliitikoilta pitkäjänteistä työtä.

Aborttiasian parissa yhteistyö yli puoluerajojen oli helppoa, kertovat molemmat kansanedustajat.

Miksi?

”Se on feministisen tasa-arvopolitiikan lippulaiva”, selittää Sirén. ”Siinä asetelmat on jo aika selvät ja ihmiset tietävät, mitä ajattelevat.”

”Teen nyt vähän nihkeän statementin”, Andersson varoittaa. ”On helppoa tehdä yhteistyötä niissä ihmisoikeuskysymyksissä, jotka eivät maksa mitään. Kun mennään taloudellisiin kysymyksiin, se ei ole enää helppoa.”

Esimerkkinä Andersson mainitsee Juha Sipilän (kesk.) hallituksen päätöksen rajata subjektiivista päivähoito-oikeutta. Keskustan, kokoomuksen ja perussuomalaisten (myöhemmin sinisen tulevaisuuden) muodostama hallitus katsoi, että esimerkiksi työttömien lapsille ei tarvitse aina järjestää päivähoitoa.

”Mulle jäi siitä syvä haava sieluun”, Andersson kertoo. ”Kaikki järkiargumentit puhuivat rajaamista vastaan, ja sen tuomat säästöt olivat todella pieniä. Subjektiivinen päivähoito-oikeus oli alun perin saatu aikaan puoluerajat ylittävällä naispoliitikkojen yhteistyöllä. Meillä oli tosi kokeneita kansanedustajia, jotka oli tosi järkyttyneitä siitä takapakista. Muistan, että eräs hallituspuolueen naiskansanedustaja itki täysistunnossa, koska tämä oli hänelle niin vastenmielinen päätös.”

Kuka?

Ministeri ei suostu kertomaan, tunteenpurkaus ei kuulemma taltioitunut kameraan. Jonkinlaista puoluerajat ylittävää solidaarisuutta kai sekin.

”Joka tapauksessa, mä tiedän miten Saara-Sofia kokee tämän, mutta mulle tuli olo, että miespomot niissä puolueissa olivat päättäneet, että tästä pidetään kiinni.”

Kuullaan sama kuitenkin kansanedustajan itsensä suusta.

Sirén pitää päivähoito-oikeutta reiluna esimerkkinä oikeiston ja vasemmiston eroista.

”Luulen, että omalle puolueellenikin se on ollut oppi siitä, ettei leikkaukset aina toimi niin kuin ajatellaan. Pidän hyvänä, että [Marinin] hallitus nyt palautti oikeuden. Rajaaminen ei tuonut säästöjä, vaan monimutkaisti päiväkotien arkea, mikä ei ollut tarkoituksenmukaista. Mutta kyllä mä sen haluan silti sanoa, että joka tapauksessa turvattiin kaikille lapsille päivähoito, jos sille oli tarve ja peruste. Käytäntö vain oli huono.”

Sirén kertoo itsekin kantavansa ”arpia sydämessä” päivähoitopäätöksen vuoksi. Vielä enemmän viime kauden hallitusvastuussa on jäänyt kuitenkin kaivelemaan eduskunnassa käyty keskustelu abortista.

”Se on ollut omalla poliittisella urallani ylivoimaisesti paineistetuin kokemus.”

Tuolloin ulkoministeri Timo Soini (sin.) osallistui Kanadassa abortinvastaiseen mielenosoitukseen. Abortin vastustaminen oli ristiriidassa Suomen ulkopoliittisen linjan kanssa, mistä Soinin niskaan satoi kritiikkiä. Soini puolustautui sanomalla, että osallistui tilaisuuteen yksityishenkilönä. Selitys ei mennyt läpi feministeille, sillä Soini oli Kanadassa työmatkalla. Lopulta eduskunta äänesti Soinin luottamuksesta.

Andersson, joka tuolloin oli kansanedustaja ja oppositiopuolueen puheenjohtaja, äänesti tietysti Soinia vastaan. Sirénin tilanne ei ollut yhtä yksinkertainen.

”Mitä sä oikein äänestitkään siinä?”, Andersson kysyy Siréniltä.

”En mä äänestänyt”, Sirén vastaa turhautuneen kuuloisena. ”[Sininen tulevaisuus] teki siitä hallituskysymyksen.”

Lopulta Sirén ilmoittautui poissaolevaksi, vaikka olikin salissa läsnä.

”Olisi tietenkin pitänyt äänestää vastaan”, Sirén pohtii nyt. ”Hallitus hajosi joka tapauksessa, mutta sitä ei tiedetty silloin, ja panoksena oli sote-uudistus. Jos hallitus olisi kaatunut, kaikki työ sen eteen olisi mennyt hukkaan. Tällainen asetelma minulle luotiin, että jos painat ei, niin kaadat viemäriin kollegoidesi kolmen vuoden työn.”

Kun vastakkain ovat yksittäisen kansanedustajan omatunto ja hallituksen toimintakyky, yksilö joutuu yleensä taipumaan. Kun haastattelun lopuksi pyydän Siréniä ja Anderssonia kehumaan ja kritisoimaan vastapuolta jostain tasa-arvoon liittyvästä asiasta, Andersson tarttuu tähän.

”Liberaalioikeistolla on vahvat periaatteet ihmisen vapaudesta. Silloin, kun liberaalioikeisto toimii näiden periaatteiden mukaan, voidaan tehdä erittäin hyvää yhteistyötä ihmisoikeusasioissa. Valitettavasti konservatiivisella oikeistolla on ihan eri linja. Kokoomuksen haaste on se, että jos kokoaa kaikki yhteen, on vaikea määritellä puolueen päälinja.”

Sirén taas ajattelee, että vasemmistolle tyypillinen ärhäkkyys on sekä etu että haitta:

”Arvostan sitä, että vasemmisto ei jousta tietyistä periaatteista. Toisaalta välillä se kääntyy turhiksi vastakkainasetteluiksi silloinkin, kun ollaan samaa mieltä. Saan usein kuulla, että ‘sähän olet hyvä tyyppi, vaikka olet kokoomuslainen’. Se kertoo siitä, että ajatellaan kaikkien kokoomuslaisten olevan lähtökohtaisesti perseestä ja pahoja.”

Haastattelu on ohi, mutta poliitikoilla on vielä yhdet tärkeät neuvottelut edessä.

”Oletko, Saara-Sofia, menossa eduskuntaan?”, ministeri huikkaa eteisestä ja vetää samalla kenkiä jalkaan. ”Valtioneuvoston auto on tulossa hakemaan mua, saat kyydin.”

Sirén empii hetken, pitäisikö kuitenkin käydä ensin kotona, mutta päättää kuitenkin lähteä samaa matkaa. Joskus kompromissi kannattaa.

LUE SEURAAVAKSI:

Syyskuussa 22-vuotias Mahsa Jina Amini kuoli Iranin moraalipoliisin pidättämänä. Pidätyksen syy oli se, että Amini oli poliisin mukaan pukeutunut siveettömästi. Ihmisoikeus- ja vähemmistökysymyksiin erikoistunut tutkija Airin Bahmani haluaa yhdenvertaisuutta ja demokratiaa Iraniin.

Piditkö lukemastasi?

Kuusi kertaa vuodessa ilmestyvä Tulva kertoo yhteiskunnan ja kulttuurin ilmiöistä ennen kuin muut ovat ehtineet niihin havahtua. Lue printtiä, tue laatujournalismia.