Kuvitus: Jolanda Kerttuli
Kihisen raivosta enkä tiedä miksi. Tunnen kiukun kuplintaa, tursuavaa tuhovoimaa tunkevan silmieni takaa. Sisälläni olevilla soluilla on pienen pienet nyrkit, jotka puristuvat yhdellä iskulla yhteen, pidättäytyvät kuitenkin lyömästä! Joku sisälläni hyppii tasajalkaa, menee maahan sätkimään ja huutaa! Huuto jää kudoksiin, se ei löydä ulospääsyä, kitalakeen on pitkä matka. Olen huutanut tyynyihin, vastapäiselle rannalle, polkenut pyörällä täysiä ylämäkeen ja riidellyt turhista asioista eksieni kanssa keskustan kaduilla. Olen kuunnellut rankkaa musiikkia, nyrkkeillyt ilmaan ja kirjoittanut isoilla kirjaimilla voimasanoja sinne, minne ei olisi saanut kirjoittaa.
Kiinalaisen lääketieteen vastaanotolla lääkärini sanoo pulssiani tunnusteltuaan, että sellaisen kuin minä, jonka keho on kuuma ja jonka sisällä on selkeästi paljon stressiä, tulisi viilentää kehoa. Liian kylmien juomien nauttiminen kuumentaa kehoa entisestään, koska sen täytyy lämmittää vastaanotettu neste kehon kanssa samanlämpöiseksi – siksi olisi suotavaa juoda lämpimiä juomia ja otettava lääkärin määräämää lääkettä kehon tasapainon saavuttamiseksi. Stressiä tulisi myös vähentää kaikin keinoin. Hyväksyn asian, ja lääkäri toteaakin, että hän voi akupunktiohoidollaan tehdä vain puolet, toinen puolikas on minun kontollani.
* * *
Sappi kiehuu, kiehuu yli! Keskiajalla ajateltiin että ihminen koostuu neljästä nesteestä. Kreikkalaiset teoretisoivat ajatuksen ja kutsuivat sitä humorismiksi, mutta tällaisen ajattelun juuria oli jo Mesopotamiassa ja muinaisessa Egyptissä. Neljä humoria olivat veri, lima, keltainen sappi ja musta sappi. Sana tarkoitti kreikaksi nestettä ja kosteutta. Humoreihin liitettiin myös elementit ilma (veri), vesi (lima), tuli (keltainen sappi) ja maa (musta sappi). Ihmisellä oli oltava mainittuja nesteitä sopivasti. Liikaa yhtäkin johti ihmisen epätasapainoon.
Liika keltainen sappi teki ihmisestä äkkipikaisen ja herkästi suuttuvan. Mutta sen sijaan sopiva määrä keltaista sappea johti määrätietoisuuteen ja terveeseen aggressiivisuuteen. Keltainen sappi yhdistettiin näin ollen vihan tunteeseen. Musta sappi yhdistettiin melankoliaan ja suruun. Liika musta sappi sai ihmisen masentumaan ja lamaantumaan. Limalla tarkoitettiin niin nenästä tulevaa limaa kuin hikeä, oikeastaan kaikkea kirkasta nestettä, mitä ihmisestä tuli. Liiallinen limaisuus johti flegmaattiseen käytökseen ja apatiaan. Veri, kaikkialle virtaava sydämestä pulppuava neste, johti liiallisena ylivirittyneisyyteen ja ylipirteyteen.
Saksassa varhaiskeskiajalla elänyt mystikko ja abbedissanunna Hildegard Bingeniläinen kirjoitti useita kirjoja liittyen terveyteen. Teoksessaan Kivet, kasvit, metallit, kirjoittaa hän: ”Tunteet kuten viha, katkeruus tai unettomuus aiheutuvat mustasta sapesta, joka kiehuu meissä ja aiheuttaa huonoa tuulta.” Myös Shakespeare kirjoitti useampaan näytelmäänsä mustasta sapesta ja sapesta ylipäätään. Ihmisen nesteet olivat osa silloista länsimaista maailmankatsomusta. Sappi on ihmisen elimistössä ruuansulatukseen liittyvää nestettä, joka muodostuu maksassa. Keskiajalla ihminen hahmotettiin nesteidensä kautta.
Nesteet ovat taiteessa muotia nytkin, onhan ihminen kuitenkin suurimmaksi osaksi vettä, 60 prosenttia. Always in fashion.
"Kaikki on aina fine?!
Eihän nyt kaikki voi aina olla fine?! Kyllä sitä
joskus ihan oikeasti saa
sapettaa, ja
ihan helvetisti!"
Makaan vastaanotolla neulat kehossani ja katson kattoon. Neulat on kiinnitetty niin, että veren virtaus aktivoituu niissä kohdin hetkeksi, noin kahdeksikymmeneksi minuutiksi, jotta se pääsee sitten liikkumaan sulavammin kehossani. Jokin minussa purkautuu, mutta se ei poista kaikkea sisälläni olevaa. Tuskani syy on epämääräinen, silti se on olemassa.
Juoksen juoksumatolla. Voisin juosta ulkonakin, mutta juoksen sisällä. Vapautan sisälleni patoutunutta vihaa, askel askeleelta. Rakastan juoksemista, tunnen silloin oloni vapaaksi.
Ajattelen usein lämmöllä Sex Educationin yhtä jaksoa, jossa sarjan nuoret menevät pesismailojen kanssa hakkaamaan tavaroita paskaksi. Että joku on saanut idean purkaa raivoa terveellä tavalla, ja saa muutkin menemään suojalasien kanssa hakkaamaan niitä tavaroita, jotka ovat jo valmiiksi rikki, jonnekin jättömaalle Englannin maaseudulla. Muutenkin rakastan koko sarjaa, jossa nuori lukiolainen alkaa tarjota seksuaalikasvatusta koulussaan, tarjoten sitä samalla katsojillekin. Olen yli kolmekymmentä, mutta opin uusia asioita ja saan vahvistusta hataralle ajatuksenjuoksulleni liittyen niinkin tavalliseen asiaan kuin seksi.
Tunnen raivoa muun muassa sitä kohtaan, etten saanut riittävää seksuaalikasvatusta! Olen siitä asiasta täynnä sappea! Eikä minua opetettu ilmaisemaan rajojani! Ja ajatelkaa, olen vieläpä puoliksi thaimaalainen! Thaimaalainen kulttuuri osaa olla the most pleasing kültür! Luottakaa, kun sanon niin. Etenkin jos on kasvatettu tytöksi! Thaimaalainen vakiosanonta on mai pen rai (ei se mitään). Kaikki on aina fine?! Eihän nyt kaikki voi aina olla fine?! Kyllä sitä joskus ihan oikeasti saa sapettaa, ja ihan helvetisti!
Käyn keskustelua Z-sukupolveen kuuluvan ystäväni kanssa, joka kysyy minulta, että millaista seksiä harrastin henkilön X kanssa. Olen oikeasti kai milleniaali tai zilleniaali(?!), mutta tunnen oloni usein ihan vaan boomeriksi.
BOOMER-MINÄ
Ai millastako?
Z
Niin?
BOOMER-MINÄ
Tosi hyvää.
Z
No oliko se kunnioittava? Puhuitteko? Mitä te teitte?
BOOMER-MINÄ
Öööööö… jooo…. joo…. tehtiin…
NYT STOP. Minulla ei todellakaan ole tapana puhua seksijutuistani kenellekään, ei edes ystävälle, eikä nyt ainakaan tällaiseen juttuun kirjoittaa, hyvänen aika! Herttileijas kääntyy haudoissaan kaikki sukuni vanhatpiiat ja nekin, jotka poltettiin krematorioissa. Rest in peace kaikille. En herjaa ketään. Rakastan kaikkia. Mutta enhän minä voi nyt toisten läsnäollessa puhua… seksistä.
Z
Siis, mikset sä voi nyt kertoa enempää? Haluun vaan ystävänä tietää, että oliko ok?
BOOMER-MINÄ
Oli! Tosi ok!
Sulkeudun täysin, varmaan se musta sappi valtaa nyt. Lamaannun, hiljaisuus. Vaivun melankoliaan, zoning out. BOOMER-MINÄ poistuu näyttämöltä.
Sitten alkaa taas kihistä. Ystävän kanssa on kurpitsakeitot syöty, on vaihdettu työ- ja muut kuulumiset. Olen jo lähtenyt kotiin. Olen huoneessani ja kihisen. Mitä oikein teen tällä sapetuksella?
* * *
Uusi aamu, uusi työpäivä. Luen uutisia. Minussa nousee raivo, kun mietin valtioiden epäoikeudenmukaista ja yhä oikeistolaisempaa politiikkaa! Kun Thaimaan valtio ei ole myöntänyt turvapaikkaa sitä hakeneille uiguureille vuosien odotuksen jälkeen, vaan pakkokäännyttää heidät Kiinaan, koska haluaa ilmeisesti miellyttää Kiinaa (pleasing again!!!). Suomen itäraja on tiukasti kiinni. Suomi kolonisoi yhä Saamenmaata ja näen pohjoisen matkailumainoksia. Ne puistattavat minua. Silmiini osuu lisää uutisia siitä, miten thaimaalaisia naisia on huijattu ja pakotettu luovuttamaan munasolujaan Georgiassa munasolukasvattamossa. Ihmiskaupan uhreja, kuten he, joita on huijattu Suomeen ja Ruotsiin marjoja poimimaan jo lähes 20 vuoden ajan ilman asianmukaista palkkaa, siitä lähtien kun pohjoismaalaisten turismiboomi Thaimaahan alkoi. Thaimaan valtion oma tilanne on niin huono eliitin hallitessa, että tuloerojen kasvaessa monet sosioekonomisesti huonossa asemassa olevat näkevät hyväksi vaihtoehdoksi lähteä tekemään hetkeksi keikkatöitä ulkomaille, vaikka olisikin riski tulla huijatuksi, jos on mahdollisuus tehdä hyvää rahaa ja kuitata velat. Kahden kulttuurin kasvattina seuraan uutisia LAAJASTI. Luen, kuinka Israel on rikkonut tulitauon Gazassa, siitä uutisoidaan kaikkialla.
"Välitän niin saatanasti. Ja mitä tämä maailma hyötyy välittämisestäni?"
Purskahdan vallattomaan itkuun ja päällimmäinen ajatukseni on, että minä välitän niin vitusti. Välitän niin saatanasti. Ja mitä tämä maailma hyötyy välittämisestäni? Mitä se hyötyy kyyneleistäni? Minun kiukustani, raivostani, sapestani. Kutsukaamme sitä millä tahansa sanalla. Olen niin vihainen! Itken ja valutan nesteet poskiani pitkin, jotain sieltä nyt valuu. Olivatko kyyneleetkin limaa keskiajalla? Tämän apatian on nyt poistuttava pikkuhiljaa.
Katson White Lotus-sarjaa ja mieleeni jää kaikumaan kolmannen tuotantokauden ensimmäisissä jaksoissa sanottu: ”Did we have to come all the way to Thailand?”, kysymys jonka väsynyt valkoinen perheenäiti kysyy perheeltään. Eivät he oikein olisi halunneet tullakaan, mutta koska perheen tytär Piper haluaa tulla Thaimaahan meditoimaan vuodeksi meditaatiokeskukseen, niin on perhe tullut Samuihin lomalle, vaikka Piper huijaakin heitä aluksi sanomalla kirjoittavansa opinnäytetyötä buddhalaisuudesta. Fiktiivisellä perheellä on rahaa kuin roskaa. Mutta oikeasti rikkaatkin ovat niin masentuneita. Sen verran kuitenkin välittävät lapsestaan, että tukevat häntä ostamalla koko perheelle luksusloman. Repliikin alatekstinä on, että olemme niin helvetin onnettomia, eikä tämä(kään) tuo meille onnea, miksi siis lensimme tänne asti? Sarja on peili länsimaiselle kulttuurille, satiiria rikkaista. Kiitän sarjan luojaa Mike Whitea, että hän on laittanut peilin käteen lännen ihmisille.
Ajattelen Norjaa, joka on maailman vauraimpia valtioita öljylöydön takia, mutta jossa joka kymmenes on masentunut. Rahalla voikin sitten ostaa terapiaa. On syntynyt uusi terapeuttien ryhmä, terapeutteja ultrarikkaille. Mutta sitten sisältäni tihkuu taas sapettavaa kiukkua: ”Joo joo, itkekää pois, seuraavaksi sitten tekoja kiitos!” Sain kerran neuvon ystävältäni, että jos voi huonosti, niin asialle voi myös tehdä jotakin. Että mitä turhaan vatvoo, että tee asialle jotain. Tee. Joku voi pitää tätä toteamusta ableistisena – ettei se aina vaan ole niin yksinkertaista. Mutta itseäni se siinä hetkessä herätteli. On liuta asioita, joihin ei voi vaikuttaa. Sitten on monia asioita, joille voi tehdä jotakin. Näin saan toimijuudestani kiinni. Tartun siihen, mihin pystyn vielä tarttumaan.
* * *
Rage against the machine! – en oikein koskaan kuunnellut tätä yhtyettä, taisin olla siihen vähän liian nuori, mutta olen aina pitänyt sen nimestä. Nimi sanoittaa sen, mitä kohtaan raivoni suuntautuu. Kuuntelen Lil Marikoa, ja hänen ällömakeaa poppia ja screamoa yhdistelevää musiikkiaan. Lil Marikon musiikki on voimakasta, rajua! Sanoituksissa on myös miesvihaa, haistattelua kaikelle seksualisoinnille mitä Lil Marikon kaltainen aasialainen pienikokoinen naiseksi sosiaalistettu henkilö kohtaa. Hän sanoittaa asioita, joita en vielä itse ole uskaltanut sanoa, ja joitain asioita, joita en koskaan sanoisi.
Look but you can’t touch, bitch
Run up bitch, run up
Look, but you can’t touch
Run up, dare you, dare you run up
Look but you can’t touch, bitch
Run up you get smacked, bitch
Run up you get smacked
Look but you can’t touch, no
Suomen kielellä vapaudun kuuntelemalla ÄmbÖä, joka laulaa:
Jäbä luulet, et mua jumaloit
Mun alastomasta kropasta sä unelmoit
Et ees tajuu, et mua seksualisoit
Kato, mikä kuuma nainen
Pieni, pippurinen
Viel puoliks japanilainen
Hentairunkkarit haluaa sen
Sä oot vaa tommonen simp
Luulet et ku tarjoot drinkkii
Niin pääset nuolemaan mun (miau)
En tiedä kuinka aasialainen olen ajatellut itse olevani, mutta minuun kohdistuva katse on aina lokeroinut minua. Elän viimein sitä päivää, jolloin moni sanoo, että nyt riittää. Viha on syvällä, moninaista, ja kun kuuntelen musiikkia ja katson elokuvia ja sarjoja, joissa tunnistan jotakin, se tulee esille, raivo poistuu elimistöstä – siitä tulee taidetta! Se ei tahraa ympäriinsä tai kurista sisältä ja hiljaa, se raikaa täysillä! Se ei ole toisen silmin, ei fantasia kuvitteellisesta aasialaisesta robottityttö-tappokoneesta, ei hyväntekeväisyysjärjestön lehden kannessa tuijottava ruskeasilmäinen lapsi ilman kontekstia, vaan omin silmin, omin sanoin. Rajua ja kevyttä, kukin omalla tavallaan.
Raivo saa siis tekemään asioita. Raivo saa lyömään vaikka turpiin. Katson Rose Glassin käsikirjoittaman ja ohjaaman Love Lies Bleeding (2024) -elokuvan, ja näen siinä itseni näköisen (huomattavasti bodatumman huom.) henkilöhahmon, josta lumoudun. Hän on Jackie (Katy O’Brian), ja matkalla Las Vegasiin bodyfitness-kilpailuihin 80-luvulla. Hän pysähtyy New Mexicossa, ja alkaa käydä Loun (Kristen Stewart) salilla. Loun siskon mies lyö siskoa. Jackie käyttää steroideja, jotka saavat hänen lihaksensa pullistumaan ja hermot kiristymään epäoikeudenmukaisuudesta ja mustasukkaisuudesta. Kun hän on steroideissa, jokin hänessä sumenee ja hänen tekee mieli hakata loputtomiin. Jackie on niin lumoava, samalla kun juoni on melko karmiva. Jackien nyrkki on luja, ja elokuva on surullinen: täynnä hakkaamista ja verta. Väkivalta sen kuin yltyy. Veri vuotaa lakkaamatta. Onneksi se on vain elokuvaa. Huokaisen helpotuksesta, kun se loppuu. Elokuvasta tulee yksi lempielokuvistani 2020-luvulta. Huomaan taas itkeneeni. Taas vähemmän apatiaa.
BOOMER-MINÄ
Ketään ei lyödä täällä turpiin. OK? Rauha. Ok? NYT rauha!
Z
(huutaa täysiä)
AAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAA
BOOMER-MINÄ
(huutaa täysiä)
AAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAA
Ice cream. You scream.
Silmäni ovat itkusta turpeat
Päätän olla vahva
sillä mitä minun kyyneleeni?
Mutta paljonkin, syövyttyvät ja valuvat
tippuvat sanoina
muodostavat lauseita
tulijoina tulesta.
Teksti on kirjoitettu keväällä 2025. Tekstin
kirjoittamisen jälkeen eduskunta on hyväksynyt saamelaiskäräjälain ja Israel ja Yhdysvallat ovat hyökänneet Iraniin.
